Puutarhan juuret
"Kerran kutsuin illalliselle erään miehen, miehen joka tietää paljon maisemista ja siitä, kuinka muokata niitä muodikkailla tavoilla. Hän ei pitänyt siitä, miten olin rakentanut puutarhani ja sanoi, että minun kannattaisi kaataa puut. On varsin todennäköistä, etten enää kutsu häntä vieraaksi talooni, mutta en ole vielä kertonut sitä hänelle. Kun hän oli lähtenyt, kävin kierroksella pyytämässä puilta anteeksi. Minusta tällainen puilta anteeksi pyytäminen ei ole naurettavaa, ei ollenkaan."
Kun antigualais-yhdysvaltalainen Jamaica Kincaid (1949 -) kirjoittaa puutarhasta, tekstissä leikkaavat toisiaan kasvitieteen ja puutarhanhoidon lisäksi mm valloitusten historia ja kolonisaatio, identiteettipolitiikka ja kulttuurihistoria.
Omasta intohimoisesta puutarhaharrastuksestaan Vermontissa liikkeelle lähtevä Kincaid kuvaa, miten puutarhakärpänen puraisi häntä ja millaisissa taloissa asuessa hänen harrastuksensa on kasvanut. Miten koti ja puutarha liittyvät toisiinsa? Mitä puutarha ja puutarhaharrastus tekevät ihmiselle ja kertovat ihmisestä?
Osansa ihailusta ja kritiikistä saavat niin kasvien jalostajat ja puutarhojen perustajat ja suunnittelijat, kasviluetteloiden estetiikka, Carl von Linné ja kasvien nimeämiskäytännöt kuin puutarhaintohimoistaan tunnetut kirjailijat, kuten Gertrude Jekyll ja Vita Sackville-West. Vieraillaan sellaisissa puutarhaharrastajien pyhiinvaelluskohteissa kuin Lontoon jokakeväisessä Chelsea-näyttelyssä, Monet'n puutarhassa ja Lontoon puutarhanhoitomuseossa. Käydään myös siemenmetsästysretkellä Kiinassa.
Kincaidin kirja eroaa muiden puutarhaentusiastien kirjoista jälkikolonialistisen näkökulmansa vuoksi ja juuri tämä tekee kirjasta mielenkiintoisen ja saa myös katsomaan puutarhoja eri silmin. Kincaidin kotimaa Antigua kuuluu Länsi-Intian saaristoon ja on kokenut kolonisaation käytännöt raskaasti. Ensin valloittajat tappoivat saaren alkuperäisväestön ja sitten saarelle alettiin tuoda orjia Afrikasta. Heidän jälkeläisiinsä Kincaidkin kuuluu. Maatyöt, joita tekemään orjat tuotiin, olivat kaukana iloa tuottavasta puutarhanhoidosta.
Eri puolilta maapalloa kotoisin olevat puutarhakasvit ja kasvitieteelliset puutarhat eivät nekään ole ihan pelkästään viattoman oppimishalun tai estetiikan kaipuun ilmentymiä, vaan kuuluvat kiinteästi osana kolonisaatioon. Kasvitieteelliset puutarhat syntyivät halusta esitellä imperiumin laajuutta sen monipuolisen flooran kautta. Osana tätä prosessia kasvit nimettiin uudelleen, kuten mantereet ja maatkin, ikään kuin niitä ei olisi ennen kolonisaation piiriin kuulumistaan ollut olemassakaan. Kasveja ryöstettiin niiden alkuperäisiltä kasvupaikoilta, kirjaimellisesti juuriltaan, kuten ihmisiäkin. Eikä ole ollenkaan pahaksi muistaa välillä tätäkin puolta kasvitieteestä ja puutarhahistoriasta.
"Nimen antaminen on niin olennaista omaksi ottamiselle - se on henkinen riippulukko, jonka avain on heitetty peruuttamattomasti pois - että se on murha, poispyyhkiminen, eikä ole lainkaan yllättävää, että kun ihmiset ovat tunteneet joutuneensa sen (valloituksen) uhriksi, ensimmäisiin vapautumisen tekoihin kuuluu nimen vaihtaminen --"
Tästä kaikesta huolimatta Kincaid heittäytyy puutarhaharrastuksen vietäväksi, vaikkei ollenkaan ilman jupinoita. Hän jopa matkustaa Kiinaan keräämään siemeniä yhdessä kovan luokan kasviammattilaisten kanssa ja saa matkalla kohdata oman länsimaisen matkailijan roolinsa, eikä hän päästä itseään vähällä tätä kuvatessaan. Hän tutustuu kasvinjalostajiin ja siemen- ja taimikauppiaisiin ja iloksemme saamme lukea muutamia otteita hänen eläväisestä tilauskirjeenvaihdostaan heidän kanssaan. Hän vierailee tunnetuissa ja vähemmän tunnetuissa puutarhoissa ja käy keskusteluja puutarhanhoidosta. Hän tuntee kasvien latinankieliset nimet ja moninaiset jalostuslajikkeet ja himoitsee aina uusia lajikkeita omaan puutarhaansa.
Kincaidin tapa kirjoittaa on iloisesti lörpöttelevän monisanaista ja rönsyilevää. Kakistelematta hän ilmaisee sympatiansa ja antipatiansa olematta kovinkaan korrekti. Tunnustan, että rupatteleva ja poukkoileva tyyli alkuun ärsytti minua ja tunnustan senkin, että olen jättänyt aikaisemmin kesken jonkin hänen kirjansa juuri tämän tyylin vuoksi, enkä muista tuosta kirjasta mitään, edes nimeä. Tavallaan toki rönsyt sopivat puutarha-aiheeseen kuin lumpeet lampeen, ja sitä paitsi olin päättänyt lukea tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan Kirjassa on puutarha. Joten näin sitä joskus päätyy mukavuusalueidensa kautta epämukavuusalueille ja onnistuu valloittamaan epämukavuusalueetkin mukavuusalueiksi. Sillä pääsin kuin pääsinkin lopulta sinuiksi Kincaidin kirjoitustyylin kanssa.
"En koskaan saa sitä puutarhaa, joka minulla on mielessä, muta siinä onkin minusta puutarhanhoidon riemu: tiettyjä asioita ei voi ikinä toteuttaa, mutta sehän on entistä parempi syy yrittää. Puutarha, oli se kuinka hyvä tahansa, ei saa koskaan tyydyttää täysin. Tuntemamme maailmakin sentään alkoi erittäin hyvässä puutarhassa, täysin tyydyttävässä puutarhassa - paratiisissa - mutta jonkin ajan kuluttua niin sen omistaja kuin asukkaatkin halusivat enemmän."
Muualla:
Jamaica Kincaid: Puutarhani (kirja). Lumiomena 28.4.2024
Jamaica Kincaid: Puutarhani (kirja). Kirjaluotsi 2.7.2024
Pirkko Kotirinta: Äitienpäivästä se alkoi eli näin Jamaica Kincaidista tuli puutarhaihminen. HS 12.5.2023 (Juttu perustuu Kincaidin kirjan ruotsinnokseen)
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
8. ei rakastuta (paitsi puutarhoihin)
10. leikataan
21. käydään museossa
22. kannen pääväri on sininen
25. matkakertomus (sellainenkin sisältyy kirjaan)
27. puutarha
38. keräillään jotain
39. kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole aiemmin lukenut
41. kirjan kansi on mielestäni kaunis
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
Kommentit
Lähetä kommentti