Siirry pääsisältöön

Ludovic Roubaudi: Sirkuksen miehiä

Kodittomia


Kirjan kannen tekijän tiedot puuttuvat kirjaston kappaleesta.
Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi


Ludovic Roubaudi: Sirkuksen miehiä. Alkuteos Les Baltringues, 2002. Suomentanut Lotta Toivanen. 211 s. Gummerus, 2005.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Kun Marco palkkasi minut, pyörin Hallien kulmilla Belgialaisen kanssa. Emme olleet töissä, elimme kerjäämällä ja teimme satunnaisia näpistyksiä. Siihen aikaan meitä ei huomattu. Montakohan päivää istua nyhjötimme kauppakäytävissä eikä kukaan vilkaissutkaan meihin? Olimme olemassa vain silloin kun kävimme kiinni johonkuhun. Vasta kun nyhdimme joltain jätkältä pusakan tai fyrkat, meidät vihdoin noteerattiin ja olimme vihdoin jotain."


He ovat roudareita. Likaisia, hienhajuisia, kovapintaisia ja myös kodittomia ennen kuin Marco ottaa heidät päiväpalkalla töihin pystyttämään tapahtumien ja konserttien lava- ja telttarakenteita ja antaa heille parakkimaiset asuinolot. He tulevat Pariisiin eri maista eivätkä kenenkään paperit ole kunnossa. He tappelevat yhtä luontevasti kuin hengittävät. Körri, Belgialainen, Tony, Francis ja d'Artagnan.

On myös law of the west, jolla asiat ratkaistaan.

Marco on porukan päällikkö, ja ehkä hän on pomo siksi, että hänellä on näkemys ja unelma. Tai siksi, että hänellä on vaimona Markiisitar johtamassa hänen elämäänsä. Tai siksi, että hän lyö lujaa. Mutta ennen kaikkea siksi, että hänellä riittää malttia silloinkin, kun muilla ei riitä. Unelman olemassaolo joka tapauksessa konkretisoituu, kun paikalle ilmaantuu sekarotuinen, nälkiintynyt koira. Porukassa päivittäisten kielellisten väärinkäsitysten vuoksi koira saa nimekseen Sasse.

"Se oli kunnon koira. Ei kovin iso, kylkiluut törröttivät, ja sen turkki oli lyhyt ja likaisen harmaa. Sillä oli pitkä kapea kuono  ja luppakorvat. Tassut olivat valkeat aivan kuin se olisi kävellyt lumihangessa."

Sasse osoittautuu oppimiskyvyltään ilmiömäiseksi. Se oppii asioita ihan itsekseen ja ilokseen. Ja siitä päästään Marcon unelmaan, josta tulee yhteinen unelma: uuden sirkuksen perustaminen sensaatiomaisen eläinesiintyjän ohjelmanumeron varaan. Niin alkaa Roudarisirkus hahmottua.

Ensin se vaatii heiltä vähintään kaksin verroin raskasta työtä yötä päivää ja erittäin runsaasti viiniä, mutta Marco tietää, mitä tavoittelee ja mistä löytää tukijoukkoja. Marco on entinen eläinkouluttaja ja tuntee toisenkin henkilön, jolla on vielä häntäkin vankempi kokemus alasta. Herra Koutsen on yksinkertaisesti paras. Ja hänet täytyy saada kouluttamaan Sassea.

Tämän kieli poskessa kerrotun rosoisen tarinan henkilökavalkadi ja tapahtumat tuovat mieleen John Steinbeckin Ystävyyden talo -kirjasta alkavan kirjasarjan ystävysten edesottamukset. Sirkuksen miehiä onkin eräänlainen 2000-luvun versio legendaarisesta veijaritarinasta. Ihmisistä, jotka jäävät niiden valokeilojen ulkopuolelle, joissa esiintyjät paistattelevat.

"Me roudarit taas olemme niitä oikeita sirkuksen miehiä. Meidän tehtävämme on raataa varjoissa, jotta kaikki pysyy pystyssä. Me elämme ja kuolemme omassa sirkusteltassamme. Olen hoitanut, hellinyt ja kohennellut telttaa ja joskus jopa puhunut sille kuin inhimilliselle olennolle. Joinakin päivinä kun kevyt tuulenviri on käynyt kaupungissa, olen nähnyt teltan hengittävän, vetävän kankaansa alle ulkoilman tuoksuja ja huokaisevan hitaasti meidän aherrustamme ja väsymystämme."

Kuten Steinbeck, myös Roubaudi onnistuu tarinansa yhteisön kautta kuvaamaan myös yhteiskuntaa ja maailmaa. Pariisin laittomat työmarkkinat ovat kuva maailmanjärjestyksestä, jossa kaikki perustuu siihen, että on olemassa ihmisryhmiä, joilla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla. Heillä voidaan teettää työtä alihintaan, työoloista ja -ajoista välittämättä ja heidät voidaan karkottaa tai vangita milloin hyvänsä. Näennäisesti he ovat hylkiöitä, mutta kannattelevat koko toimivaa yhteiskuntaa harteillaan. Aihe, joka muuttuu yhä vain ajankohtaisemmaksi Suomessakin.

"Descartesin aikana ihmisen mottona oli Cogito ergo sum! Ajattelen, siis olen. Se oli kaunista, ylevää valistuksen aikaa. Nykyään, jos haluan olla, minun on maksettava ja asuttava. Juuri niin. Niin on asian laita. Oletteko yrittäneet saada henkilökorttia? Oikeata, tarkoitan. No, siitä pitää maksaa. Ollakseen olemassa, hyvät herrat, pitää pulittaa! --- Ja jos teillä on millä maksaa, täytyy myös asua. Sillä jos ette asu jossain, te ette voi olla olemassa. ---"

Näin järkeilee Francis ja pohtii samalla, miten käy, kun henkilöt, joita ei ole olemassa, perustavat sirkuksen.

Kuinka pitkälle roudarien unelmien siivet kantavat? 


Muualla:

Erkki Kanerva: Haaveiden sirkus. Turun Sanomat 31.3.2005



Helmet-lukuhaasteessa 2026:

22. kannen pääväri on sininen

24. sirkus

39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin

41. kirjan kansi on mielestäni kaunis

45. kiusaamista


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Louhen synty Kirjan kansi Jussi Kaakinen. Valokuva Ellen Karhulampi Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Graafinen suunnittelu Jussi Kaakinen. 410 s. Teos 2025. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Katselin, miten Synnytär käveli vastasyntyneessä maailmassa ja kultainen kimallus aaltojen alla osui hänen silmiinsä, kutsui häntä lähemmäs. Hän kurkotti kätensä mereen ja sulki sormensa hohtavan kiven ympärille: sen pintaan oli tarttunut auringonvaloa . Synnytär muovasi kivestä käsissään saaren. Sen karuun louhikkomaahan hän pudotti pisaran maitoa rinnoiltaan, ja pisara alkoi versoa kalliosta. Maanalaisessa pimeydessä se työnsi juurensa syvälle maan sydämeen asti, ja maan päälle se kasvatti korkean varren, pylvään, joka kiertyi ympäri yhdessä auringon kanssa. Pylvään pintaa peittivät kirjavat kuviot kuin linnunmunaa tai käärmeen suomuista ihoa." Pohjolan matriarkaalinen kylä on vauras. Siellä naiset käyttävät taikavoimaansa kylän yhteiseksi hyödyksi ja turvaksi ja miehet käyvät kauppaa,...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...

Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura

Kaiken mitta Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura. Kansi Jussi Karjalainen. 441 s. Teos 2025. Kustantajan ennakkokappale, kiitos. Kirjan kansi Jussi Karjalainen. Valokuva Ellen Karhulampi "Ihmiset eivät kestä ajatusta kuolemastaan, Lii sanoi samalla kun pyöritteli lusikkaa kupissaan, oli kyse sitten oman minuuden tai koko lajin katoamisesta. He eivät uskalla vain lakata olemasta vaan haluavat jatkua missä tahansa. Biologisissa jälkeläisissä. Tieteessä tai taiteessa. Geeneissä tai vesileimassa. Kollektiivisessa tai virtuaalisessa alitajunnassa. Ihmiskunnan yhteisessä muistissa. Ihminen ei hyväksy sitä, hän jatkoi, että inhimillinen äly olisi vain välivaihe, niin kuin se väistämättä on, tai että elämä jatkuisi hallitsemattomalla tavalla, suuntaan jonka voisi nimetä dystopiaksi tai utopiaksi vain, jos sitä tarkastelee nykyihmisen mittapuulla." Marisha Rasi-Koskisen romaanissa Kesuura ollaan kiperässä tilanteessa ja kiperässä paikassakin tulevaisuudessa. Ihminen ja ihmisenkaltainen r...