Ágota Kristóf: Todiste - Kaksoset-trilogia, osa 2

Mikä on totta?

Ágota Kristóf: Todiste. Alkuteos La Preuve, 1988. Suomentanut Ville Keynäs. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka. 192 s. Tammi, 2023. Keltainen kirjasto 537. Kaksoset-trilogian 2. osa.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

" - Saavuin eilen. Ensimmäiseksi menin katsomaan isoäidin taloa, mutta sitä ei enää ole. Sen paikalla on urheilukenttä. Tulin tänne siksi, että minun lapsuudessani tässä oli kirjakauppa. Tulimme usein tänne ostamaan paperia ja kyniä. Muistan vielä kauppiaankin. Kalpea, lihava mies. Hänet minä toivoin löytäväni täältä."

Lucas palaa isoäidin talolle kaksoisveljensä ylitettyä salaa rajan. Hän elää talossa yksin, kunnes ottaa suojiinsa Yasminen, vammautuneen pojan yksin synnyttäneen äidin. Lucas kasvattaa poikaa kuin omaa lastaan. Edellisestä osasta ovat mukana myös mm kirjakauppias Victor ja puoluesihteeri Peter N., kumpikin tärkeässä roolissa.

Lucas odottaa kaiken aikaa veljeään takaisin. Veljen lähtö on hänelle kuin oman ruumiin silpoutuminen, samalla kertaa sietämätön kipu ja elämän muuttuminen epätodelliseksi. Monet ajattelevat, ettei hänellä veljeä olekaan, hän on kuvitellut tämän lohdukseen ja lievittääkseen yksinäisyyttään lapsena kokeminaan kovina aikoina.

"Hän oli kokenut elämässään kovia. Hänen miehensä katosi sodan aikana, hänet itsensä pakkosiirrettiin ja hän oli käynyt helvetin porteilla. Eikä se ole mikään vertauskuva. Oikea tuli roihusi niiden porttien takana, tuli jonka ihmiset olivat sytyttäneet toisten ihmisten polttamiseksi.

    Lucas sanoo:

    - Tiedän mistä puhutte. Olen nähnyt samanlaisia asioita, omilla silmilläni, vieläpä tässä kaupungissa.

    - Te olitte kai silloin hyvin nuori.

    - Olin vasta lapsi. Mutten ole unohtanut mitään.

    - Te unohdatte. Elämä on tehty sellaiseksi. Kaikki hiipuu aikaa myöten. Muistot sumenevat, kipu hälvenee."

Tarina etenee yllätyksellisesti, tehden täydellisiä käännöksiä, siirtymiä ja silmukoita. Juonen tarkempi kuvaaminen rikkoisi tarinan lumouksen. Lumouksesta puhuminen ei ole Kristófin kerronnan yhteydessä liioittelua, sillä tarina syntyy uudelleen useita kertoja trilogian aikana. Sodan ja sen jälkien todellisuus on rumaa ja satuttavaa, ja lumouksessakin on kyse enemmänkin pelon ja ahdistuksen risteytymisestä sen kanssa, mihin voi uskoa inhimillisen kokemuksen järkkyessä.

Kristóf pysyttelee lakonisen toteavassa kerronnassa. Oman tarinansa kertominen nousee hyvin merkitykselliseen asemaan, mutta mihin kertomuksiin voi luottaa joukkoharhojen ja -harhautusten aikaan? Tai mihin muistoihinsa? Ja millaisiin tekoihin todellisuuspohjan yhteinen hapertuminen voi ihmisen vapauttaa? Kirjakaupasta katoavat kaikki lukijoille merkitykselliset kertomukset, jäljelle jää vallanpitäjille korrektia roskaa, joka ei sisältönä ole edes painopaperinsa arvoista, kuten Lucas toteaa.

Yksilötasolla kuvattuna kollektiivinen hulluus on, jos mahdollista, vielä pelottavampaa kuin valtioiden tai kansojen.

"- Tässä. Nämä ovat teille. Alussa niitä oli enemmän, mutta hän haki niitä aina takaisin, korjaili, pyyhki pois sen mikä ei ollut välttämätöntä. Luulen, että jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa, hän olisi pyyhkinyt kaiken pois." 

Trilogian ensimmäinen ja viimeinen osa blogissa:

Iso vihko

Kolmas valhe

 

Muualla:

Ágota Kristóf: Todiste. Kirjaraportti 6.5.2023

Àgota Kristóf: Todiste. Kirjavinkit, vinkkaaja Mikko 30.6.2023

Helmet-lukuhaaste 2026:

5. kirjassa on jälkisanat (Post Scriptum)

15. kirjan kannessa on lintu

22. kannen pääväri on sininen

27. puutarha

36. kirja josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

47. trilogian toinen osa