Siirry pääsisältöön

Ágota Kristóf: Todiste - Kaksoset-trilogia, osa 2

Mikä on totta?







Ágota Kristóf: Todiste. Alkuteos La Preuve, 1988. Suomentanut Ville Keynäs. Kannen suunnittelu Tuomo Parikka. 192 s. Tammi, 2023. Keltainen kirjasto 537. Kaksoset-trilogian 2. osa.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


" - Saavuin eilen. Ensimmäiseksi menin katsomaan isoäidin taloa, mutta sitä ei enää ole. Sen paikalla on urheilukenttä. Tulin tänne siksi, että minun lapsuudessani tässä oli kirjakauppa. Tulimme usein tänne ostamaan paperia ja kyniä. Muistan vielä kauppiaankin. Kalpea, lihava mies. Hänet minä toivoin löytäväni täältä."


Lucas palaa isoäidin talolle kaksoisveljensä ylitettyä salaa rajan. Hän elää talossa yksin, kunnes ottaa suojiinsa Yasminen, vammautuneen pojan yksin synnyttäneen äidin. Lucas kasvattaa poikaa kuin omaa lastaan. Edellisestä osasta ovat mukana myös mm kirjakauppias Victor ja puoluesihteeri Peter N., kumpikin tärkeässä roolissa.

Lucas odottaa kaiken aikaa veljeään takaisin. Veljen lähtö on hänelle kuin oman ruumiin silpoutuminen, samalla kertaa sietämätön kipu ja elämän muuttuminen epätodelliseksi. Monet ajattelevat, ettei hänellä veljeä olekaan, hän on kuvitellut tämän lohdukseen ja lievittääkseen yksinäisyyttään lapsena kokeminaan kovina aikoina.

"Hän oli kokenut elämässään kovia. Hänen miehensä katosi sodan aikana, hänet itsensä pakkosiirrettiin ja hän oli käynyt helvetin porteilla. Eikä se ole mikään vertauskuva. Oikea tuli roihusi niiden porttien takana, tuli jonka ihmiset olivat sytyttäneet toisten ihmisten polttamiseksi.
    Lucas sanoo:
    - Tiedän mistä puhutte. Olen nähnyt samanlaisia asioita, omilla silmilläni, vieläpä tässä kaupungissa.
    - Te olitte kai silloin hyvin nuori.
    - Olin vasta lapsi. Mutten ole unohtanut mitään.
    - Te unohdatte. Elämä on tehty sellaiseksi. Kaikki hiipuu aikaa myöten. Muistot sumenevat, kipu hälvenee."

Tarina etenee yllätyksellisesti, tehden täydellisiä käännöksiä, siirtymiä ja silmukoita. Juonen tarkempi kuvaaminen rikkoisi tarinan lumouksen. Lumouksesta puhuminen ei ole Kristófin kerronnan yhteydessä liioittelua, sillä tarina syntyy uudelleen useita kertoja trilogian aikana. Sodan ja sen jälkien todellisuus on rumaa ja satuttavaa, ja lumouksessakin on kyse enemmänkin pelon ja ahdistuksen risteytymisestä sen kanssa, mihin voi uskoa inhimillisen kokemuksen järkkyessä.

Kristóf pysyttelee lakonisen toteavassa kerronnassa. Oman tarinansa kertominen nousee hyvin merkitykselliseen asemaan, mutta mihin kertomuksiin voi luottaa joukkoharhojen ja -harhautusten aikaan? Tai mihin muistoihinsa? Ja millaisiin tekoihin todellisuuspohjan yhteinen hapertuminen voi ihmisen vapauttaa? Kirjakaupasta katoavat kaikki lukijoille merkitykselliset kertomukset, jäljelle jää vallanpitäjille korrektia roskaa, joka ei sisältönä ole edes painopaperinsa arvoista, kuten Lucas toteaa.

Yksilötasolla kuvattuna kollektiivinen hulluus on, jos mahdollista, vielä pelottavampaa kuin valtioiden tai kansojen.


"- Tässä. Nämä ovat teille. Alussa niitä oli enemmän, mutta hän haki niitä aina takaisin, korjaili, pyyhki pois sen mikä ei ollut välttämätöntä. Luulen, että jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa, hän olisi pyyhkinyt kaiken pois." 


Trilogian ensimmäinen ja viimeinen osa blogissa:


 

Muualla:

Ágota Kristóf: Todiste. Kirjaraportti 6.5.2023

Àgota Kristóf: Todiste. Kirjavinkit, vinkkaaja Mikko 30.6.2023



Helmet-lukuhaaste 2026:

5. kirjassa on jälkisanat (Post Scriptum)

15. kirjan kannessa on lintu

22. kannen pääväri on sininen

27. puutarha

36. kirja josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

47. trilogian toinen osa








Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Janne Saarikivi: Hankalat sanat

Hankaluuksien synnystä Janne Saarikivi: Hankalat sanat. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti. 207 s. Teos, 2. painos 2023. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. Sanat ovat hankalia. Hankalan kantasana on 'hanka', joka tarkoittaa oksantynkää, ja viittaa myös hankaamiseen. Suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kielihistoriaan erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi tarkastelee kirjassaan monien nykyajassa paljon mielleyhtymiä sisältävien sanojen etymologiaa. Kyse on sellaisista sanoista kuin 'fasismi', 'usko', 'yksityisauto', 'sivistys', 'etuoikeus', 'toksinen maskuliinisuus'; mutta myös sellaisista kuin 'uupumus' ja 'uni'. Kirjan hankaluutta lisää - ilmeisen ohjelmallisesti, heh - se, että siitä puuttuu sisällysluettelo käsitellyistä sanoista. Lähdeluettelosta nyt puhumattakaan. Ei kuin selaamaan siis. Osa kirjan pakina- tai kolumnimaisista luvuista on julkaistu jo kertaalleen aikaisemmin lehdissä. Sanojen ety...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva

Perintönä häpeä ja sota maailmaa vastaan Kirjan kansi Pauliina Mäkelä. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva. 245 s. Kansi Pauliina Mäkelä. Teos 2025. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Kun se lähti, se varmasti pikkuhiljaa unohti sen, että jos täällä joskus saa vaihtoehdon, on käsissä harvinaisjuttu, aivan tapaus. Se sulautui kaupunkiin ja unohti. Se sulautui siihen valevaihtoehtojen liejuun ja alkoi uskoa, että aina voi valita mitä. Eikä voi. Se sai yhden kerran, melkein kukaan ei saa sitäkään." Onnekseni satuin saamaan kirjaston varausjonoista yhtä aikaa luettavakseni ranskalaisen Didier Eribonin Paluun Reimsiin ja tämän Marjo Niemen (1978 -) Pienen budjetin sotaelokuvan . Nämä nimittäin liittyvät toisiinsa, vahvasti. Kumpikin käsittelee stigmatisoivaa lapsuutta ja sen paikkaa, entistä kotikaupunkia, joka oli joskus teollisuuspaikkakunta, nyt kuolioon vaipunut epäpaikka, ainakin Niemen versiossa. Eribonin entinen kotikaupunki e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...
Lähetä kommentti
Lue lisää