Kotiseutu metsittyy, mieli ikävöi
 |
| Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Mika Wist. |
Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. 323 s. Kannen suunnittelu Mika Wist. WSOY, 2023.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
"Eikä juhannus ollut sinä vuonna läsnä kuin vaimeissa puheissa, laimeana, menetettynä muistona, poissidottavana haavana. Me totuttelimme uusiin, muovisiin keittiöntuoleihimme, huonekalutehtaalta tuoksuviin lastulevysänkyihimme ja pastellinvärisiin vaahtomuovipatjoihimme paljasseinäisessä vuokra-asunnossamme. Oj (ruotsalaiset tuntuivat aina sanovan oj!) kuinka kepeitä ne olivat verrattuna entisiin kömpelöihin, jo ennen sotia veistettyihin pirttikalustoihin, ja oj, miten äänettömiä ne olivat verrattuna kireästi naukuviin, rautaverkkoisiin hetekoihin, jotka seisoivat nyt hiljaisina kylmilleen jätetyssä talossa; jossakin meistä poikkileikatussa aikakaudessa, johon emme voineet enää palata."
Maahanmuuttajateemani jatkuu. Tällä kertaa on vuorossa maahanmuutto Suomesta Ruotsiin 1970-luvulla.
Ylä-Karjalasta Göteborgiin muuttavan Sotikoffien perheen elämänvaiheet ovat tutkailtavina Maritta Lintusen haikeankauniissa, sydäntä särkevän realistisessa romaanissa. Perhe lähtee naapurimaahan "paremman elämän toivossa", kuten nykyisinkin maahanmuuttajista tavataan sanoa. Autioituvalla maaseudulla sijaitseva pieni isovanhempien Karjalan siirtolaisina rakentama kotitila ei enää pysty elättämään heitä ja pellot on laitettava pakettiin. Isovanhemmille ei pystytä kertomaan totuutta ja puhutaan vain lyhytaikaisesta oleskelusta ulkomailla.
Perheen isä päätyy Volvon tehtaille töihin, äiti kukkakauppaan. Lapsista Leena nauttii muutosta väljempiin elämänympyröihin ja pyrkii sopeutumaan uuteen maahan nopeasti ja tulemaan hyväksytyksi. Veli Seppo sen sijaan masentuu.
Heti ensimmäiseltä Suomessa vietetyltä kesälomalta juuri 18 vuotta täyttänyt Seppo päättää jäädä yksin asumaan vanhaan, kylmilleen jätettyyn kotitaloon. Äidin itku ei saa häntä muuttamaan mieltään. Hän saa takaisin vanhan työpaikkansa paikkakunnan ainoassa autokorjaamossa ja kokee paluun takaisin kaipaamaansa vaaramaisemien rauhaan vapauttavana. Äiti jää suremaan, eikä asiaa paranna se, että Äidin ja Leenan välillä jokin tuntuu hiertävän kaiken aikaa. Kilpailuhenkinen isä taas raataa ennätysurakoiden parissa tehtaan karuissa työoloissa jouduttaen elämänsä päättymistä.
Romaanissa on kaksi aikatasoa. Nykyhetkessä Leenan paikallislehdessä työskentelevä tytär Monika saa tehtäväkseen kirjoittaa artikkelin suomalaisten Ruotsiin muuton vuosista. Hän päättää kirjoittaa oman sukunsa vaiheista, mutta äiti suhtautuu hankkeeseen vastentahtoisesti eikä halua muistella tapahtumia. Onko hänellä jotakin salattavaa? Käydessään tapaamassa kuolemaa tekevää mummoaan hoitokodissa Monika arvelee saaneensa kiinni salaisuuden liepeestä, eikä hän aio jättää asiaa sikseen. Hän ryhtyy kyselemään asioista myös Sepolta.
Sepon hiljainen, ristiriitoja kaihtava ja mietiskelevä hahmo nousee tarinan etenemisen myötä lähes sivuhenkilöstä yhä keskeisemmäksi. Seppo nauttii lukemisesta ja paikkakunnan kirjasto on hänen ikkunansa maailmaan. Kirjastossa hän tapaa myös tulevan kirjailijan Matti Pulkkisen, jonka esikoisromaani Ja pesäpuu itki on muotoutumisvaiheessa. Pulkkinen etsii edullista majapaikkaa, jossa voisi rauhassa keskittyä kirjoittamiseen, ja Seppo tarjoaa hänelle jo kuolleiden isovanhempiensa autiona olevaa taloa oman kotitalonsa naapurista.
Matti Pulkkinen ei ole ensimmäinen todellinen historiallinen henkilöhahmo Lintusen kirjoissa, hän on mieltynyt liittämään kiinnostavia olemassa olleita henkilöitä tarinoidensa fiktiivisten hahmojen yhteyteen ja tutkimaan, mitä keitoksesta syntyy.
Pulkkisessa Seppo kokee saaneensa hengenheimolaisen, joka sanoittaa kotiseudun, oman puheen ja juurien merkitystä uusia oivalluksia tuottavalla tavalla. Oma väheksytty kehitysalueen maalaisen identiteetti ei ehkä sittenkään ole niin vähäpätöinen kuin Seppo on koko ikänsä antanut itselleen uskotella.
Kirjastossa Seppo tapaa myös tulevan vaimonsa, mutta heidän tarinansa ei etene yhtä syvän yhteisymmärryksen merkeissä kuin Sepon ja kirjailija Pulkkisen ystävyys.
Perheen sukupolvelta toiselle siirtyvät sisäiset jännitteet ja syyllisyydentunteet muodostavat pettäväpohjaisen hetteikön ihmissuhteiden leikkauspisteessä. Kaikkiin kysymyksiin ei edes voi löytyä vastauksia, ja jotkut vastaukset tarjoavat enemmän uusia kysymyksiä kuin selvyyttä tapahtumista.
Leenakin palaa vielä kotitilalle mukanaan äidin tuhka, jonka äiti on viimeisessä tahdossaan määrännyt siroteltavaksi tuuleen Loukkuvaaran laelta. Äiti ei vain ole tiennyt, että hänen muistojensa paljas vaaranlaki on metsittynyt vuosikymmenten varrella niin, ettei tehtävä ole aivan yksinkertainen. Siitä kumminkin selvitään, ja jotain tuntuu myös liikahtavan veljen ja sisaren välisessä suhteessa näitä asioita toimitellessa.
Maritta Lintunen on minulle entuudestaan tuttu hyvin taitavana novellistina. Romaanin kirjoittajana hän osoittautuu yhtä taitavaksi. Romaani onkin jo hänen seitsemäntensä. Lisäksi hänen tuotantoonsa sisältyy myös runokokoelmia.
Tässä kirjassa polveileva, mutta johdonmukainen rakenne pitää yllä henkilösuhteista syntyvää juonijännitettä kirjan viimeisille riveille saakka. Tarinassa on pohdiskelevia tai tunnelmoivia kiireettömiä hetkiä, joihin lukija voi pysähtyä kuin ikkunan ääreen hengittämään maisemaa sisäänsä. Pohjoiskarjalainen luonto on läsnä lähes pakahduttavana onnentunteena.
Kirja on kuin haikea kutsu kotiseudulle ja kaikelle sen mukana menetetylle. Sen vähän perusteella, mitä muistan vuosikymmeniä sitten lukemastani Matti Pulkkisen Ja pesäpuu itki -romaanista Lintusen kirja käy Pulkkisen kirjan kanssa dialogia. Lähtö ja näköalaton maaseutu ovat molemmissa aiheina, ja myös lehtijuttua tehdään. Lintunen vain ulottaa kuvauksensa yhtä sukupolvea pitemmälle nykyaikaan.
"Sinilumiset kevätmetsät vilahtelevat ikkunan takana. Ajatukseni putoilevat hitaina, kirkkaina pisaroina.
Minä olen lähtenyt. Ja minä olen palannut.
Lähtemisen ansiosta kykenen näkemään tutun vieraana ja vieraan tuttuna. Paluun ansiosta näen kauemmaksi kuin ennen osasin katsoa.
Lähteminen muuttaa ihmisen lopullisesti.
Eikä palaaminen pysäytä muutosta, mutta sen ansiosta ihminen näkee samaan aikaan taakseen ja eteensä."
Olen muuten näköjään lukenut putkeen aika monta maahanmuuttaja-aiheista proosateosta. Tässä luetteloa niistä muista kesän aikana luetuista:
Muualla:
Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. Kirjaluotsi-blogi (ei päiväystä)
Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa. Kulttuuri kukoistaa -blogi 21.8.2023
Suvi Ahola: Uutuusromaaniin ilmestyvä edesmennyt kirjailija Matti Pulkkinen puolustaa saunassa syrjäseutuja ja murretta. HS 19.8.2023
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirjan voi sijoittaa kohtiin:
7. Kirjassa rakastutaan
11. Kirjan nimessä on yksi neljästä elementistä
14. Kirjassa harrastetaan
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
25. Kirjassa vietetään juhlapyhää
27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta
29. Kirjassa valehdellaan
35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita
41. Kirjassa syntyy lapsi
43. Kirjalla ei ole päähenkilöä
Kommentit
Lähetä kommentti