Monta tapaa valvoa
 |
| Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Anna Makkonen. |
Maisku Myllymäki: Valvoja. 302 s. Kansi: Anna Makkonen. WSOY, 2024.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
"Tässä työssä jokaisen aistin on oltava valpas. Tiedostan, että kahdeksan valvotun yön jälkeen huomiokykyni on vakavasti heikentynyt. Aivojeni pinta tuntuu liukkaalta käärmeennahalta, ja vasemmassa silmässäni nykii sitkeä elohiiri, joka pakottaa minut välillä sulkemaan silmäni. Välillä näen jotain, mitä ei luullakseni ole olemassa: silmieni ohi lipuu kankaita, kymmenraajaisia hyönteisiä, purkautuvia narunpätkiä ja untuvapalloja. Hetkittäin ruumiini läpi kulkee kylmä puistatus - kuin jokin valtava lintuparvi syöksyisi ohitseni aivan ihoani hipoen."
Maisku Myllymäen esikoisteos Holly (2021) jätti jälkeensä mukavasti kutkuttelevan odotuksen kirjailijan seuraavasta teoksesta. Nyt odotus on palkittu kirjalla, jonka kieleen ui sisään kuin viileänkirkkaaseen veteen heti ensilauseista lähtien.
Kirkkaus ja kuulaus luonnehtivat kirjan kieltä ja päähenkilön, kahdeksan yötä peräjälkeen valvoneen museovalvojan, havaintojakin hänen katsellessaan viimeistä päivää avoinna olevaa Kuvanveistäjät ihmisen äärellä -näyttelyä ja sen vieraita. Havainnot ja ajatukset ovat ylivalottuneita aivojen poikkeustilan vuoksi. Kirkkaita, mutta aika suuressa määrin epäluotettavia; yhä suuremmassa määrin epäluotettavia.
Myllymäen vahvasti aisteihin vetoava kerronta pitää lukijaa läsnä ja valppaana, ja tarkkaavaisenakin lukija huomaa liukuvansa päähenkilön mielenliikkeiden mukana epätodennäköisiin suuntiin, yllättyvänsä sijainnistaan todellisuudessa tai sen kaukaisuudessa. - Tarvitseeko minun sanoa, että rakastan Myllymäen kerrontaa!?
Yhdenpäivän romaani liikkuu näyttelyn huoneissa ja näyttelyn keston aikaisissa tapahtumissa päähenkilön mielessä. Katse - nykykulttuurin keskeistä tematiikkaa - riisuu ja verhoaa. Kaikessa suojattomassa alastomuudessaan näyttelyn patsaat jäävät monilta niitä varta vasten katsomaan tulleilta museovierailta lähes näkymättömiksi, seinien kaltaisiksi kulisseiksi. Seiniäkin toki voidaan tulla katsomaan. Mutta näyttelyvalvojaan ja hänen tarkkailevaan katseeseensa ei juuri kiinnitetä huomiota.
Kirja kuvaa ja tyypittelee näyttelyvieraita herkullisella tavalla, josta museokävijän on helppo tunnistaa itsensä, hyvässä ja pahassa. Katsominen ja katsottavana oleminen, katsottavaksi asettuminen ja katsomista rajaavat tekijät: pinta ja sen heijastukset. Nämä luovat kirjan maailman, jossa sisäinen merkityksellisyys näyttäytyy ja pakenee lukijan ulottuvilta kuin elämä somessa. Myös somen kuvajaiset saavat kirjassa osuutensa nykyhetken ilmiöitä pyyhkivästä valaistuksesta.
Mielensisäisen monologin edetessä päähenkilö ja hänen elämänsä valottuvat yhä uudelleen eri tavoin - sattumaa ei varmaan ole päähenkilön nimen Maian samankaltaisuus intialaisen (elämän) harhaa tarkoittavan käsitteen 'maya' kanssa. Mayan hunnut siirtyvät ja laskeutuvat sekä päähenkilön silmien edessä että lukijan.
Kaiken keskipisteenä on Maian suhde miesystäväänsä Peteriin. Ja unettomuus, jonka päähenkilö sanoo kestäneen kahdeksan täyttä yötä, ilman hetkenkään nukahdusta. Asian todenperäisyys epäilyttää lukijaa heti alussa, sillä noin pitkän nukkumattomuuden tiedetään jo ajavan ihmisen mielen hajoamistilaan. Maia kuitenkin pystyy olemaan työpaikallaan, vieläpä monen mielestä harvinaisen nukuttavalla työpaikallaan, koko päivän kaikkine unettomuuden aiheuttamine kehon ja mielen tuntemuksineen. Merkitystä ei olekaan sillä, onko unettomuuden pituudella tekemistä kirjailijan vai päähenkilön kerronnan vapauden tai valppauden kanssa, vaan sillä että päähenkilö pystyy nukkumaan vain miesystävänsä vieressä. Peter ja Maian unettomuus siis kytkeytyvät toisiinsa vahvasti. Niin miesystävästä ja hänen tarjoamastaan läheisyydestä tulee kirjaimellisesti päähenkilön elinehto.
Pakkomielteinen miellyttäminen ja kulissien rakentaminen Maian sisällä olevan turvattomuuden aukon ylle saavat tarinassa kuvastoa sosiaalisesta mediasta ja ihmisen suhteesta taiteeseen. Elämän kuvastajasta tulee helposti elämän korvike. Esillä oleminen somen kautta mahdollistaa myös valvotuksi tulemisen.
Peterin poissa ollessa Maian sisällä oleva tyhjä tila pyrkii täyttymään. Sieltä huokuvat hänen pelkonsa ja muut torjutut tunteet ja tapahtumat. Epämukavuuden ja kauhun tunne, jota Maia kokee taiteen suljettujen tilojen edessä kuvaa hyvin hänen sisäistä tilaansa. Louise Bourgeoisin Cells-sarjan teokset herättävät hänessä pakokauhua. Myös hänen valvomansa näyttely esittelee suljetun tilan: lasikopin, jonka sisällä kuvanveistäjä Klara Yövalo tekee työtään. Lasikoppi sijaitsee näyttelyn ns. naisten huoneessa, jonka teoskokonaisuuden on surkuhupaisasti tarkoitus tuoda esiin, että kyllä naisetkin voivat olla veistäjiä.
Kirja sijoittuu taide- ja museomaailmaan yhtä luontevasti kuin Myllymäen esikoisteos sijoittui kirjallisuusviitteiden katveeseen. Ja yhtä eksyttävästi.
Loppujen rakentajana Myllymäki on taitava. Tässä suhteessa häntä tekisi mieli verrata Claire Keeganiin ja hänen pienoisromaaneihinsa Nämä pienet asiat ja Kasvatti. Itse asiassa Valvoja kantaa myös jonkinlaista sukulaisuuden leimaa Keeganin suomentamattoman novellikokoelman So late in the day novellille Antarctica.
Valvojassa voi kuulla paljonkin feministisiä kaikuja, mutta Myllymäki myös sekoittaa käsitteitä ja positioita tavalla, joka viehättää minua. Näemme epäilyttävän hyväksikäyttäjän satimeen ja naisellisuuteen kohdistuviin odotuksiin vangiksi jääneen nuoren naisen; vai näemmekö sittenkään? Asetelmat pyörähtelevät ympäri loppuun saakka.
On olemassa taideteoksia, jotka muuttuvat, kun katsojan asema teokseen nähden muuttuu. Tämä kirja on sellainen taideteos.
Anna Makkosen kansi välittää jälleen hienosti kirjan tunnelmia. Pidän tavasta, jolla kansi sitoo kirjan visuaalisesti Myllymäen aikaisempaan romaaniin.
"Kun katsoin häntä, ajattelin pronssia. Pronssi on kuparivaltainen sitkeä metalliseos, jota voi valaa, puristaa, pakottaa tai kaivertamalla koristaa. Pronssi ei ole samalla tavalla itsenäinen, valmiiksi maailmassa oleva asia kuin vaikkapa kulta tai graniitti on. Pronssi syntyy tekemällä, sekoittamalla, yhdistelemällä sopivia asioita keskenään.
Napautin sormellani puhelimen näyttöä ja hyväksyin kaveripyynnön."
Arvioni Myllymäen teoksesta Holly.
Muualla:
Maisku Myllymäki: Valvoja. Tuijata 27.8.2024
Leena Reikko: Hieno matka taiteeseen ja rakkauteen - arviossa Maisku Myllymäen Valvoja. Kulttuuritoimitus 19.9.2024
Kaisu Tervonen: Taiteen ja taiteilijan paikka. Suomen Kuvalehti 15.8.2024 (Kirjailijahaastattelu)
Maisku Myllymäki: Valvoja. Kirjaluotsi 18.9.2024
Maisku Myllymäki: Valvoja. Kulttuuri kukoistaa 18.9.2024
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sijoittuu kohtiin:
7. rakastutaan
14. harrastetaan
17. ärsyttävä henkilöhahmo
24. tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (nimeltä mainitsematon tapahtumakaupunki on tunnistettavissa Helsingiksi)
29. valehdellaan
38. kannessa käsi
45. pelataan
49. julkaistu 2024
Kommentit
Lähetä kommentti