Tarinankertojan elämä
 |
| Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kannen suunnittelu Teemu Junkkaala. |
Heini Junkkaala: Pirkko Saisio - Sopimaton. Elämäkerta. Kansi: Teemu Junkkaala. Kannen ja esilehtien kuvat Heidi Piiroinen. 959 s. + kuvaliite. Teosluettelo. WSOY, 2023.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Sinusta tuntemattoman pitää aina olla läsnä kirjailijan työssä. Jos ei taide pyri kohti tuntematonta, se nahistuu pelkäksi tilaustaiteeksi."
Sopimaton tämä liki 1000-sivuinen kirja on ainakin laukkuun ja kirjahyllyyni, ja kirjapinotkin se tuppaa kaatamaan. Kirjan nimi on silti hyvin sopiva kuvaamaan Pirkko Saisiota. Hän on liian iso pala moneen palapeliin.
Koska ylipäätäänkin suhtaudun aika epäluuloisesti ja kriittisesti mammuttiteoksiin, olen nytkin sitä mieltä etten olisi kovin paljoa menettänyt, mikäli teosta olisi karsittu aika reilulla kädellä. Noin kirjan puolivälissä vasta pääsemme hetkeen, jolloin Pirkko Saisiosta tulee kirjailija eli hän julkaisee esikoisteoksensa Elämänmenon.
Kirjan ensimmäinen osio Suku vie kirjasta satakunta sivua. Olen kyllä kirjoittaja Heini Junkkaalan kanssa samaa mieltä siitä, että ne lähtökohdat, joista syntyy Pirkko Saision kaltainen kirjailija ovat sekä mielenkiintoisia että tärkeitä. Silti kirjan alun lukeminen palautti mieleeni erään nelosluokkalaisen pojan, joka joskus kirjastossa kommentoi lukemaansa Aleksanteri Ahola-Valon Koulupojan päiväkirjat -teoksen ykkösosaa: "Kirja olisi ollut hauskempi, jos ei suvun esihistoriasta olisi kirjoitettu niin paljon." Mutta. Suvun "esihistoriakin" toki kiinnostaa ja siitä on kerrottu pitäen näkökulma tarkasti Pirkko Saisiossa.
Kun nyt olen moittinut kirjaa liiasta runsaudesta, voin samalla nostaa esiin runsauden hyvän puolen: kirjailijan urallaan hyödyntämien vaikutteiden ja elämänkokemusten liittämisen hänen tuotantonsa yhteyteen tavalla, joka antaa mahdollisuuden tarkastella tuotantoa uusistakin näkökulmista.
Teoksen aineistoina ovat lukuisat Saision haastattelut ja kohtaamiset hänen kanssaan; Saision lähipiirin, kollegojen, ystävien, oppilaiden ja muiden hänet tuntevien henkilöiden haastattelut sekä arkistoaineistot.
Teoksesta syntyy vaikutelma huolellisesta ja perusteellisesta arkistolähteiden läpikäynnistä. Tällä muistojen etsinnällä tuodaan teokseen eloa milloin sukuhistoriaan tai isän uraan liittyvien yksityiskohtien, milloin Pirkko Saision kirjeenvaihdon tai lapsuuden ja nuoruuden kirjoitusten kautta.
Saisio on monessa suhteessa poikkeuksellinen ja arvostettu, palkittu kirjailija. Jo hänen omaelämäkerralliseen aineistoon perustuva esikoisteoksensa Elämänmeno (1975) saavutti Suomen oloissa huikean menestyksen. Tämän vielä kruunasi kirjasta tehty kolmiosainen tv-elokuva, jonka ohjasi Åke Lindman. Näin Saisio tuli koko Suomen kansan tietoisuuteen työläiskirjailijana. Elämänmenoa seurasi myöhemmin omaelämäkerrallinen trilogia, jonka viimeisestä osasta Punainen erokirja Saisio palkittiin Finlandialla. Saision varhaiseen omaelämäkerralliseen tuotantoon on herännyt uusi kiinnostus ulkomaitakin myöten samalla, kun autofiktio on lajityyppinä saavuttanut suosiota. Helsinki-trilogiaksi nimetyn omaelämäkerrallisen trilogian käännösoikeudet on ostettu Penguin Modern Classics -sarjaan, mikä on melkoinen kunnianosoitus.
"Elämänmenoa kuvattiin puolitoista vuotta. Siitä tuli kolmiosainen filmille kuvattu sarja. Sen jokainen jakso oli puolitoista tuntia pitkä. Marraskuussa 1978 jaksot näytettiin kolmena peräkkäisenä keskiviikkona. Ja koko Suomen kansa istui sohvalla. Seuraavana päivänä työpaikalla puhuttiin Eilasta ja Ritva Oksasen huikeasta roolityöstä. Oksanen oli nähnyt vaivaa roolia varten, hän oli käynyt muun muassa Karjalassa harjoittelemassa murteen."
Myöhemmin Saisio pyrki rikkomaan rajojaan kirjoittajana ja pyristelemään irti häneen lujasti isketystä työläiskirjailijan leimasta mm. julkaisemalla teoksia salanimillä. Suomen kulttuuripiireissä kohistiin ja arvuuteltiin pitkään, kuka on kirjailija Jukka Larsson, joka ei anna henkilökohtaisia haastatteluja. Myös Eva Wein -niminen nuori juutalaisnainen hämmensi teoksillaan kulttuuripiirejä.
Salanimien kautta julkaiseminen antoi Saisiolle mahdollisuuden vertailla teoksen tekijän esitellyn taustan vaikutusta kriitikoiden arvioihin. Yllättävää tai ei, nuorena valkoisena miehenä esittäytyvä Jukka Larsson sai myönteisimmän vastaanoton: hänen teoksiaan kriitikot pitivät esikoisesta alkaen tyylillisesti varmaotteisina, kun taas nuoren etniseltä taustaltaan valtaväestöstä eroavan naiskirjailijan esikoisromaania pidettiin hapuilevana. Elämäkerrassa Saisio kertoo kiinnostavasti näiden kirjailijapersoonien synnystä ja vaikutuksesta hänen kirjoittamiseensa.
Monilahjakkuudestaan ja monipuolisesta urastaan näyttelijänä, käsikirjoittajana, laulajana, ohjaajana, Teatterikorkeakoulun opettajana - ja mitähän kaikkea vielä! - huolimatta Saisio on mielestään ennen kaikkea juuri kirjailija. Hän on kirjoittanut 16 proosateosta omalla nimellään ja yhden (Exit, 1987) puoliksi elämänkumppaninsa Pirjo Honkasalon kanssa. Hänen runsas näytelmätuotantonsa pitää sisällään yli 30 teatteri- ja tv-näytelmää.
Elämäkerran kirjoittaja Heini Junkkaala rajaa lukijalle kohdennetuissa alkusanoissaan teoksen ulkopuolelle Saision tuotannon analysoinnin. Rajausta on tervehdittävä tyytyväisyydellä - muutoin olisimmekin tekemisissä kirjasarjan kanssa.
Teoksen näkökulma on siis elämäkerrallinen, kirjan kohdehenkilöä tarkastellaan hänen elämänvaiheidensa avaamien näköalojen kautta. Lähestymistapa on fragmentaarinen, tarkka kronologia katoaa nopeasti näköpiiristä kirjan alun jälkeen. Puhutaan parisuhteista, perheestä, ystäväpiiristä, sukulaisista, oppilaista. Mutta vaikkei Saision kirjoittamien teosten sisältöä käydäkään analysoimaan taideteoksina, niiden kirjoittamisprosesseja ja vastaanottoa käsitellään. Ja työ on Saision elämässä keskeinen sisältö. Tätä korostaa hänen huomautuksensa, että jollei hän enää kirjoittaisi, hän voisi saman tien lopettaa hengittämisenkin.
Teos pursuaa tarinoita ja anekdootteja hersyvänä tarinankertojana tunnetun kirjailijan elämästä. Usein ne on erotettu omiksi lyhyiksi luvuikseen; tämä rytmittää mukavasti tekstiä ja tuo tervetulleita kevennyskohtia pitkän teoksen lukemiseen. Tekijä puolestaan tunnustaa lakanneensa jossain vaiheessa tarkistamasta kerrottujen juttujen todenperäisyyttä, tuskailtuaan asian kanssa hän lopulta ymmärsi tarinan olevan tärkeämpi kuin todenpitävät yksityiskohdat.
Saisio on ollut tunnettu myös yhteiskunnallisena osallistujana, Seta-aktivistina ja homoseksuaalien oikeuksien puolustajana. Tämäkin puoli tulee kirjassa hyvin esiin. Saisio on avoin haastateltava ja kertoo parisuhteistaan ja perhe-elämästään vapautuneesti, myös haavoittuvuutensa paljastaen.
Kirjasta piirtyy kuva poikkeuksellisen lahjakkaasta ja monipuolisesta, mutta myös itseään ja erehdyksiään analysoimaan kykenevästä henkilöstä, jolla on kyky nauraa itselleen (ja muille), vaikka kyynelten läpikin. Myös elämäkerran kirjoittajan ja teoksen kohteen välinen lämmin kollegiaalinen suhde ja ystävyys välittyy kautta kirjan molemminpuolisena luottamuksena ja arvostuksena. Heini Junkkaala on sekä Pirkko Saision oppilas että seuraaja Teatterikorkeakoulun dramaturgian opettajana.
Kirjan kerronnassa käytetty sinuttelumuoto tuntui minusta aluksi hieman oudolta, vaikkei mitenkään ainoa laatuaan olekaan. Omista lempikirjoistani löytyy mm. Michel Butorin sinämuotoon kirjoitettu romaani Tänä yönä nukut levottomasti (suom. Leena Pasanen 1967, alkuteos La Modification, 1957). Hiljattain ilmestyneessä elämäkerrallisessa teoksessa Merireittejä menneisyyteen - kun rakastuin kuolleeseen merikapteeniin (2022) Kristiina Vuori kertoo tutkimusmatkaaja Fridolf Höökistä sinämuodossa. Junkkaalan käyttämänä yksikön toisen persoonan kerronta muuttuu yhä luontevammaksi kirjan edetessä, niin että kun kirjan luettuaan miettii kirjan loppupuolta, tuntuisi yllättävän etäännyttävältä ajatella sitä kolmannessa persoonassa kerrottuna.
Junkkaala on onnistunut vangitsemaan tähän monipuoliseen ja mahtavan kokoiseen teokseen loputtomasti fabuloivan kertojan ja yhteiskunnallisen havainnoijan persoonaa ja elämää sellaisen annoksen, että tämän kirjan seurassa Saision tuotannon tutkailu nousee uudelle tasolle. Teosluetteloon sisältyy perusteellinen bibliografia Saision teoksista, rooleista ja muista esiintymisistä sekä teosten käännöksistä ja Saision saamista kunnianosoituksista. Ainoa siinä havaitsemani puute teoksen rajaukset huomioon ottaen on Saision teosten käännösten nimien puuttuminen.
Kirja kärsii myös pikkuvirheistä ja toisteisuudesta, joista jälkimmäisestä voi päätellä mammuttimaisen aineiston hallinnan tuottaneen vaikeuksia ja myös kirjan lukujen järjestyksen luultavasti vaihtuneen kirjoitus- ja toimitusprosessin aikana.
Paitsi kuvaa Saisiosta, kirja välittää myös ajankuvaa hänen kulkemistaan vuosikymmenistä ja niiden aikaisesta poliittisesta ja kulttuurisesta ilmapiiristä, Saision suhteesta taistolaisuuteen niin Ylioppilasteatterissa, Kom-teatterissa kuin Teatterikorkeakoulussakin ja hänen asemastaan valtakunnanlesbona, joka joutui ja halusikin puolustaa seksuaalisten vähemmistöjen ihmisoikeuksia julkisuudessa, niin rankkaa kuin se monesti olikin.
Blogissani olen aiemmin käsitellyt Pirkko Saision uran tähänastista huipentumaa, henkeäsalpaavan komeaa romaania Passio, 2021, sekä leikkisää ja lämminhenkistä isovanhemman ja lapsenlapsen suhdetta käsittelevää romaania Spuuki Spaidermän ja raju nonna, 2017. Jo nämä kaksi kirjaa rinnakkain antavat aika hyvän käsityksen kirjailijan tyyliskaalan laajuudesta, mikä on ehkä itseäni eniten kiehtova asia Saision tuotannossa.
"Toisinajatteleminen vaatii sisäistä voimaa, rohkeutta ja itsenäistä ajattelua. Ja ehkä sitäkin, että on elänyt elämänsä toisena. Niin kuin sinä Passiossa kirjoitat: Ihminen, jonka ei ole koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta. Syvyyden voi tulla tuntemaan myös oppaiden avulla, ja juuri oppaita kirjailijat parhaimmillaan ovat."
Edit: Juttua on korjattu ja muokattu Saision omaelämäkerralliseen trilogiaan liittyviltä kohdin.
Muualla:
Ulla-Maija Svärd: Avoin, älykäs ja kiinnostava Pirkko Saisio vetää puoleensa - arviossa Heini Junkkaalan Sopimaton. Kulttuuritoimitus 5.12.2023
Lena Nelskylä: Sinä, Pirkko Saisio. YLE 15.10.2012
Suvi Ahola: Onko mikään Pirkko Saision kertoma totta? Massiivisen elämäkerran kirjoittanut Heini Junkkaala oli välillä raivoissaan. HS 15.10.2023 (Tilaajille.)
Airi Vilhunen: Heini Junkkaala: Pirkko Saisio - Sopimaton. Tarinoiden mestari sai arvoisensa elämäkerran. Kirsin Book Club 26.12. 2023
Outi Hytönen: Sinä, Pirkko Saisio. Suomen Kuvalehti 9.10.2023
Heini Junkkaala: Pirkko Saisio - Sopimaton. Tuijata -blogi 14.1.2024
Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sijoittuu kohtiin:
1. Kirjan nimessä on erisnimi
7. Kirjassa rakastutaan
16. Kirjassa on valokuvia
24. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (valtaosin Helsinkiin)
32. Kirja on kirjoitettu kielellä jolla on enintään 10 miljoonaa puhujaa
41. Kirjassa syntyy lapsi
42. Kirjan nimessä on alaotsikko
44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen
46. Kirjan kannen pääväri on musta
Kommentit
Lähetä kommentti