Siirry pääsisältöön

Claire Keegan: So late in the day - stories of women and men

Miehistä ja naisista



Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansikuva: Paula Pohli.



Claire Keegan: So late in the day. Stories of women and men. 119 s. Kannen kuva Paula Pohli. Grove Press, 2023.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Never had she seen such beautiful stones, clanking like delft under her feet each time she moved. She wondered how long they had lain there and what type of stone it was - but what did it matter? They were here, now, as she was."


Claire Keeganin suomennettujen herkkävireisesti havainnoivien pienoisromaanien jälkeen hänen vielä kääntämätön novellikokoelmansa avaa näkyviin hieman toisenlaisen Keeganin. Kärjekkäämmän.

Kolmen novellin kokoelma käsittelee miesten ja naisten välisiä suhteita. Ensimmäisen, kokoelman pisimmän ja niminovellin, protagonistina on mies. Novelli kuvaa miehen ja naisen suhteen kehittymistä, avioitumispäätöstä ja sen jälkeistä suhteen viilenemistä, jonka syitä kertojan on vaikea oivaltaa. Lukijalle ne tuntuvat miehen kertoman tarinan perusteella itsestäänselvyyksiltä. Ei kuitenkaan niin itsestään selviltä, etteikö novelli tuottaisi sukupuolten eroavuuksiin ja eriarvoisuuteen liittyviä oivalluksia, tai ehkä paremminkin kuvittaisi niitä varsin suorasukaisestikin.

Toisessa novellissa, The Long and Painful Death, päähenkilönä on juuri 39-vuotispäiväänsä viettävä kirjailijatar, joka on saapunut kirjailijaresidenssiin Heinrich Böllin talona tunnettuun taloon, jossa Böll on aikanaan kirjoittanut. Böllin kirjoittamista tuskin kuitenkaan keskeyttivät sen kaltaiset tapahtumat, joita tarinan kirjailija kohtaa jo ennen kuin ennättää aloittaakaan kirjoittamistaan. Saksalainen (mies)professori nimittäin lähestyy häntä sinnikkäästi puhelimitse ja ilmoittaa seisovansa jo talon ulkopuolella ja toivovansa saada nähdä Böllin talon myös sisältä. Kun nainen vastentahtoisesti suostuu - olisikohan Böll suostunut? - ja jopa valmistautuu myöhemmäksi siirtämäänsä tapaamiseen, hän odottaa turhaan saavansa vieraan kestitsemisestä vaivanpalkaksi mukavan keskustelun Böllistä. Keskustelu kääntyy outoon suuntaan.

Viimeinen novelli, Antarctica, kuvaa perheenäitiä, joka haaveilee kokeilevansa yhden yön syrjähyppyä ennen kuin on sellaiseen liian vanha. Hän matkustaa Lontooseen pariksi päiväksi "jouluostoksille" ja tapaa miehen, jonka seurassa humaltuu enemmän kuin koskaan ennen elämässään ja päätyy tämän asunnolle miehen hellittäväksi. Asiat saavat kuitenkin hyytävän kylmän käänteen.

Kaikki novellit on julkaistu jo aikaisemmin jossakin muualla. Silti kokoelma on hyvin toimiva, tiivis temaattinen kokonaisuus, jonka tarinat tukevat toisiaan hienosti ja jonka intensiteetti kohoaa novelli novellilta. Kuten toisen novellin kirjailijan lukema Tsehov, Keegan hallitsee vähäeleisen, mutta paljonpuhuvan ihmiskuvauksen. 

Suomennetuissa teoksissaan Nämä pienet asiat ja Kasvatti Keegan pitäytyy osoittelemattomassa ilmaisussa, joka kuitenkin jopa paremmin kuin suorat syytökset ilmaisee tapahtuvia vääryyksiä, joiden kohteena ovat toisessa kirjassa hyväksikäytetyt ja "synneistään" rangaistut alaikäiset tai lähes alaikäiset tytöt ja toisessa köyhän lapsiperheen hiljainen ja syrjäänvetäytyvä tytär. Tässä teoksessa Keeganin kertojanääni on terävämpi ja kärjekkäämpi. 

Keeganista on tänä vuonna lukemieni kolmen kirjan vuoksi tullut yksi lempikirjailijoistani. Hän puhuu klassikon äänellä, hänen tyylinsä on ihailtava kuin James Joycen ja Katherine Mansfieldin novellistinäänet olisi yhdistetty ääntään korottamattomaksi puheeksi, joka saa lukijan terästämään keskittymistään ja huomiokykyään. Huolimatta hillitystä ilmaisusta kirjailijan sympatiat ja antipatiat välittyvät selvästi.

Kirjan kannen linoleikkaustyö on lähtöisin Paula Pohlin taltasta. Keeganin teosten kannet, joiden tekijätiedot valitettavasti puuttuvat ainakin suomalaisen kustantajan verkkotiedoista, edustavat nykyisessä kansitaiteessa poikkeuksellisen hienostunutta linjaa, tyyliä johon ei kyllästy. Aivan kuten Keeganin omakin tyyli, joka on tehnyt hänestä yhden Irlannin arvostetuimmista nykykirjailijoista.


Muualla:

Novelli So late in the day. New Yorker 21.2.2022





Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii seuraaviin haastekohtiin:

7. Kirjassa rakastutaan
11. Kirjan kannessa on yksi neljästä elementistä
17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo
42. Kirjan nimessä on alaotsikko






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi
Lähetä kommentti
Lue lisää