Siirry pääsisältöön

Lintusaaren naiset: Holly

 



Maisku Myllymäki: Holly. WSOY 2021. 255 s. Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta. 


Maisku Myllymäki on kirjoittanut sellaisen kirjan, jota kirjastonhoitajalta odottaisikin: huolellisesti raportoiduista kirjallisista viittauksista tiheän. Julkisuudesta vetäytyneen näyttelijän ja ohjaajan Holly Ön pakosaaren ääriviivojen takaa kajastelee Iris Murdochin Meri, meri, joka mainitaankin useampaan kertaan tarinassa. Viittaukset eivät kuitenkaan ole pääasia. Ehkä ne ovat mukana osoittamassa kohtalontoveruuden merkitystä. 

Hollyn raportoimasta vihermehiläissyöjästä saarelle toimittajana juttua tekemään menevä, raskaana oloaan aavisteleva Eva Greve vertaa ihmisiä maatuskanukkeihin. Nuken sisällä on aina toinen nukke, kunnes tulee se viimeinen; se joka ei enää jakaudu, vaan on kyllin omana itsenään.

Molemmat naiset ovat eri syistä perheettömiä, kuten on ollut myös Hollyn kaukaiseksi jäänyt sukulaisnainen, joka on jättänyt saaren taloineen Hollylle perinnöksi.

Naiset ovat toistensa vastakohtia: Eva pelokas, erilaisten häpeän tunteiden täyttämä, ja Holly kotonaan maailman näyttämöillä, mukaan lukien oma kehonsa ja saarensa. Holly lakkaamatta puhuva, Eva hiljainen kuuntelija. Holly on kutsunut toimittajan luokseen viikoksi, joka on saariston vuoroveneen kulkuväli, ja puhuu ja kaataa viiniä taukoamatta, ihmetellen miksi Eva ei kysy häneltä mitään. Eva haluaisi vain nähdä mehiläissyöjän. Varsin pian hän alkaa epäillä lintuhavaintoa vain Hollyn keinoksi saada itselleen yleisöä saarellaan.

Ironisella nimellä "Ihmisen luonto" siunattu aikakauslehti, jota päätoimittaa Evan Hollya muistuttava äiti, haluaa hyvin myyvän jutun julkisuudesta kadonneesta skandaalinäyttelijästä, mutta Evalla on merkittäviä vaikeuksia jutun kirjoittamisessa, huolimatta hänelle suodusta ylellisestä viikon työskentelyajasta.

Myös Holly kirjoittaa. Näyttelijäntyötä käsittelevät liuskat täyttävät hänen lattiansa, mutta kun Eva salaa vilkaisee joitakin niistä, ne ovat vain täynnä keskeneräistä, yhä uudelleen korjattua lausetta. Lähes samaan lopputulokseen päätyy Evakin kirjoittamistyössään, sillä saari ja Holly vangitsevat hänen mielenkiintonsa - hänet - ei-sanallistettavalla tavalla.

Holly tuntuu ottavan tavoitteekseen Evan houkuttelemisen ulos kuorestaan ja rikkomaan rajojaan. Kuinka hyvin hän tulee tässä onnistumaan, siitä hänellä ei ilmeisesti ole aavistustakaan. Naisten välillä alkaa kuitenkin tapahtua jotakin, mistä syntyy kirjan keskeinen, hellittämätön jännite.

Myllymäen teksti liikkuu kevein, lintumaisin pyrähdyksin, jotka houkuttavat seuraamaan. Olisi mielenkiintoista laskea, kuinka monta eri lintulajia kirjan vertauksissa mainitaan - mikään määrä ei silti tunnu liialta, lintujahan tässä ollaan havainnoimassa. Tai ainakin Eva on.

Naisten saarella olon kuvausta katkovat pienet keskustelunpätkät, joissa hahmottuu poliisikuulustelu ilmeisesti kohtalokkaista tapahtumista. Miten nämä keskustelut liittyvät naisiin?

Kaikkiaan Myllymäen esikoinen on yllättävyydessään ja omatyylisyydessään niin kiehtova, että sitä on kaikista viitteistään huolimatta vaikea verrata mihinkään.

Outi Vuoriranta lukee äänikirjaversion nautittavalla draaman tajulla eläytyen. Lauseen viimeisen sanan painotus on maneeri, josta hänen soisi pääsevän eroon.



Kommentit

  1. Ihastuin tähän romaaniin. Sen kerronta on kevyttä ja terävää, miljöö ja tunnelma hienosti luodut. Persoonallinen muttei yhtään liikaa kikkaileva kerrontatapa. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tiivistys Suketus! Täysin samaa mieltä olen. Ja loppuratkaisu jäi kutkuttelemaan ainakin minun mieltäni oikein kunnolla. Mutta ei siitä sen enempää kuitenkaan, ettei tule spoilausta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie