Siirry pääsisältöön

Lintusaaren naiset: Holly

 



Maisku Myllymäki: Holly. WSOY 2021. 255 s. Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta. 


Maisku Myllymäki on kirjoittanut sellaisen kirjan, jota kirjastonhoitajalta odottaisikin: huolellisesti raportoiduista kirjallisista viittauksista tiheän. Julkisuudesta vetäytyneen näyttelijän ja ohjaajan Holly Ön pakosaaren ääriviivojen takaa kajastelee Iris Murdochin Meri, meri, joka mainitaankin useampaan kertaan tarinassa. Viittaukset eivät kuitenkaan ole pääasia. Ehkä ne ovat mukana osoittamassa kohtalontoveruuden merkitystä. 

Hollyn raportoimasta vihermehiläissyöjästä saarelle toimittajana juttua tekemään menevä, raskaana oloaan aavisteleva Eva Greve vertaa ihmisiä maatuskanukkeihin. Nuken sisällä on aina toinen nukke, kunnes tulee se viimeinen; se joka ei enää jakaudu, vaan on kyllin omana itsenään.

Molemmat naiset ovat eri syistä perheettömiä, kuten on ollut myös Hollyn kaukaiseksi jäänyt sukulaisnainen, joka on jättänyt saaren taloineen Hollylle perinnöksi.

Naiset ovat toistensa vastakohtia: Eva pelokas, erilaisten häpeän tunteiden täyttämä, ja Holly kotonaan maailman näyttämöillä, mukaan lukien oma kehonsa ja saarensa. Holly lakkaamatta puhuva, Eva hiljainen kuuntelija. Holly on kutsunut toimittajan luokseen viikoksi, joka on saariston vuoroveneen kulkuväli, ja puhuu ja kaataa viiniä taukoamatta, ihmetellen miksi Eva ei kysy häneltä mitään. Eva haluaisi vain nähdä mehiläissyöjän. Varsin pian hän alkaa epäillä lintuhavaintoa vain Hollyn keinoksi saada itselleen yleisöä saarellaan.

Ironisella nimellä "Ihmisen luonto" siunattu aikakauslehti, jota päätoimittaa Evan Hollya muistuttava äiti, haluaa hyvin myyvän jutun julkisuudesta kadonneesta skandaalinäyttelijästä, mutta Evalla on merkittäviä vaikeuksia jutun kirjoittamisessa, huolimatta hänelle suodusta ylellisestä viikon työskentelyajasta.

Myös Holly kirjoittaa. Näyttelijäntyötä käsittelevät liuskat täyttävät hänen lattiansa, mutta kun Eva salaa vilkaisee joitakin niistä, ne ovat vain täynnä keskeneräistä, yhä uudelleen korjattua lausetta. Lähes samaan lopputulokseen päätyy Evakin kirjoittamistyössään, sillä saari ja Holly vangitsevat hänen mielenkiintonsa - hänet - ei-sanallistettavalla tavalla.

Holly tuntuu ottavan tavoitteekseen Evan houkuttelemisen ulos kuorestaan ja rikkomaan rajojaan. Kuinka hyvin hän tulee tässä onnistumaan, siitä hänellä ei ilmeisesti ole aavistustakaan. Naisten välillä alkaa kuitenkin tapahtua jotakin, mistä syntyy kirjan keskeinen, hellittämätön jännite.

Myllymäen teksti liikkuu kevein, lintumaisin pyrähdyksin, jotka houkuttavat seuraamaan. Olisi mielenkiintoista laskea, kuinka monta eri lintulajia kirjan vertauksissa mainitaan - mikään määrä ei silti tunnu liialta, lintujahan tässä ollaan havainnoimassa. Tai ainakin Eva on.

Naisten saarella olon kuvausta katkovat pienet keskustelunpätkät, joissa hahmottuu poliisikuulustelu ilmeisesti kohtalokkaista tapahtumista. Miten nämä keskustelut liittyvät naisiin?

Kaikkiaan Myllymäen esikoinen on yllättävyydessään ja omatyylisyydessään niin kiehtova, että sitä on kaikista viitteistään huolimatta vaikea verrata mihinkään.

Outi Vuoriranta lukee äänikirjaversion nautittavalla draaman tajulla eläytyen. Lauseen viimeisen sanan painotus on maneeri, josta hänen soisi pääsevän eroon.



Kommentit

  1. Ihastuin tähän romaaniin. Sen kerronta on kevyttä ja terävää, miljöö ja tunnelma hienosti luodut. Persoonallinen muttei yhtään liikaa kikkaileva kerrontatapa. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tiivistys Suketus! Täysin samaa mieltä olen. Ja loppuratkaisu jäi kutkuttelemaan ainakin minun mieltäni oikein kunnolla. Mutta ei siitä sen enempää kuitenkaan, ettei tule spoilausta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pirkko Saisio: Passio

  Pirkko Saisio: Passio. Siltala 2021. 732 s. Äänikirjan lukija: Pirkko Saisio. Saision muhkea Eurooppa-kronikka alkaa keskiajan koitosta, askeesia Firenzen ylimyksille saarnanneen munkki Girolamo Savonarolan mestauttamisesta ja Firenzen kaupungin vapautumisesta maallisiin iloihin. Matka jatkuu halki vuosisatojen yhä uusien kertomusten muodossa.  Kertomuksia yhdistää punaisena lankana - tai punaisena rubiinina - firenzeläisen ruhtinattaren mieheltään saaman korun kierto omistajalta toiselle. Korun, jonka ruhtinatar oli määrännyt haudattavaksi mukanaan, sillä hän aavisteli, että hänen miehensä hänelle lahjaksi teettämään upeaan, hyvän ja pahan tiedon puuta käärmeineen kuvaavaan koruun, olisi tarttunut jotakin sen antamiseen liittyneen tilanteen vahvoista tunteista ja koru tuottaisi onnettomuutta kantajalleen. Ruhtinattaren toiveesta huolimatta koru ei päädy lopullisesti maan poveen hänen mukanaan, vaan aloittaa muotoaan aina omistajansa tarpeiden mukaan vaihdellen merkillisen kiertokulu

Helmet-lukuhaaste 2022 - mietteitä luetuista kirjoista

© Bettina Baldassari Lukuhaasteeseen osallistuminen on taas ollut hauskaa ja monin tavoin antoisaa. Kirjallisuusvinkit ja keskustelut, joista olen saanut nauttia haasteeseen osallistuvien FB-ryhmässä, ovat ilahduttaneet joka päivää ja antaneet virikkeitä lukemiseen. Suuri kiitos muiden lukijoiden vinkeistä, samoin kuin haasteen tekijöille inspiroivasta haasteesta!  Haasteen toteuttajana olen aika lailla täsmälukija. Nautin mahdollisimman hyvin haastekohtiin sopivien kirjojen etsiskelystä, vaikkakin valitsemani kirjat saattavat kyllä vaihtaa paikkoja myöhemmin ja voin tulkita joitakin kohtia laveasti, joskus myös ironisesti. Tietenkin luen myös kirjoja, joista en etukäteen tiedä, mihin kohtaan ne sopisivat. Kaikki listani kirjat ovat olleet omalla tavallaan hyviä, monet suorastaan loistavia ja unohtumattomia. Niitä lukemiani, joista en ole pystynyt löytämään tarpeeksi hyvää, en ole ottanut mukaan haasteeseen enkä myöskään blogiini. Tämän vuoden haasteessa on mukana ennätyspaljon kevyemp

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021. 379 s. "Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea, ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse."  "Sen sijaan että sanoisi moninainen tai runsas, tulisi sanoa minimalistinen maksimaalisella hajonnalla." Jukka Viikilän uusin teos ei hevillä alistu määriteltäväksi. Se on pohdintaa kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta rakenteineen, kirjallisuusinstituutiosta ja siinä menestymisestä, Finlandia-palkinnosta, paksuista romaaneista, unohdetuista kirjailijoista, lukijoiden toiveista ja kirjoittamisen strategioista. Tämän lisäksi tutkiskellaan mm sydänteknologian historiaa, musiikkia, elokuvaa, talousindeksejä, McIntosh-vahvistimien valmistamista New Yorkissa, ylellisyyskelloja, erilaisia huumeita, seksiko