Siirry pääsisältöön

Viivi Luik: Varjoteatteri

Elämän pituinen matka Roomaan



Kannen tekijän tiedot puuttuvat kirjasta. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi



Viivi Luik: Varjoteatteri. Vironkielinen alkuteos Varjuteater, 2010. Suomentanut Anja Salokannel. Kansi ? 264 s. Tammi, 2011.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Vanhat ajatuksensa voi löytää vielä vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen, kun menee takaisin samaan paikkaan, jossa on ne ajatellut. Vasta sitten kun ne paikat ja seudut ovat kadonneet maan päältä, katoavat myös niihin liittyvät ajatukset. Siitä syystä valloitetuissa maissa hävitetäänkin ensin kaikki entinen, hajotetaan maan tasalle ja rakennetaan uudelleen. Ajatuskin katoaa, kun ei ole enää jäljellä paikkaa, jossa se on ajateltu."


Viivi Luiken (1946 -) jo 1960-luvulta alkaneessa tuotannossa Varjoteatteri edustaa omaelämäkerrallista kerrontaa, jonka romaanimuotoa kirjailija on kuitenkin itse korostanut. Teoksessa hän kertoo elämästään vertauskuvallisesti matkana Roomaan, ja Rooma saa hänelle kirjassa monia symbolisia ja runollisia merkityksiä. Kirja on myös palkittu Virossa ilmestymisvuotensa parhaana matkakirjana. 

Episodimaisen teoksen tyylilaji on esseistinen ja miksei pakinallinenkin omaelämäkerrallisuus. Luiken matka Roomaan alkaa jo vuonna 1949, kolmivuotiaana, Viron kyyditysten aikaan, kun hän näkee arvokkaan kuvateoksen tyhjässä talossa, josta perhe on viety pois. Mummon lukiessa talon väelle isämeitää ja kirotessa kyydittäjiä, auki revityn, lattialle heitetyn kirjan kuvassa näkyy Colosseum. Näky jää lapsen mieleen.

"Kun tuona pimeänä lokakuun iltana lopulta pääsin Roomaan, oli Colosseumin kuvan näkemisestä kulunut neljäkymmentäyhdeksän vuotta. Mitä sitten olinkin niiden neljänkymmenenyhdeksän vuoden aikana jättänyt tekemättä, aina olin kuitenkin ollut matkalla Roomaan."

Diplomaatin puolisona Viivi Luik asuu myöhemmin elämässään Euroopan kaupungeissa, mm Helsingissä ja Berliinissä Rooman lisäksi. Hän kertoo kuinka hänen miehensä Viron suurlähettiläänä rikkaammissa maissa yritti tulla toimeen köyhän maan mahdollistamalla budjetilla ja kuinka se joskus hävetti pariskuntaa. Hän kertoo huumorilla ja lämmöllä vaikutelmistaan ja eroista tuntemiensa maiden välillä.

"Roomasta katsoen pohjoisessa ovat yhä ne barbaarien maat, joissa juodaan ja puukotetaan. Joissa ei osata edes lompakkoa varastaa niin että se olisi hienoa taidetta eikä typerä rikos.

Käynti hammaslääkärissä, kahvilatapaaminen tai kenkien vieminen suutariin eivät Roomassa ole mitä tahansa arkisia tapahtumia, vaan niistä tulee sadunomaisen absurdeja tai vertauskuvallisia runoilijan mielikuvituksella varustetulle kertojalle. Hän tapaa erikoisia ihmisiä, kuulee outoja tarinoita ja vetää tapahtumien välille mielikuvakarttamaisia viivoja tulkiten henkilöiden tai sattumusten samankaltaisuuksia kohtalon tai jumaluuden tarkoituksiksi.

"En liioittele, kun sanon, että jalkapohjani muistavat Rooman katukiveyksen elämäni loppuun saakka, ja että kun Rooman aurinko kuljetti minua kädestä, hän ei vienyt minua ainoastaan Rooman vanhankaupungin läpi vaan myös koko elämän läpi, eikä hän olisi perääntynyt kuolemankaan edessä. Hän oli yhtä lailla kuolleiden kuin elävienkin aurinko." 

Kertoja tapaa kerjäläistytön, luurankojen korjaajan joka on myös suutari ja kelloseppä, yhtä aikaa mies- ja naissukupuolisen hienostuneen keräilijän, joka leikkisästi varastaa hänen lompakkonsa ja palauttaa sen viestillä, jossa on allekirjoituksena "rehellinen löytäjä". Postikorttimiehen, jolla on niin pieni myymälä, ettei hän itse mahdu sinne sisään, mutta valtava postikorttikokoelma, ja hän pohtii jäihin säilöttyjen elävien hummerien äärellä kärsimystä ja siitä pois käännettyjä katseita. Hän ei keskity pelkästään Rooman maalauksellisiin puoliin, vaan kuvaa myös asuntopulaa, asuntojen kylmyyttä ja huonoa kuntoa, Balkanilla käytyjen sotien aikaansaamaa pakolaisten vyöryä kaupunkiin kerjäläisiksi ynnä muita 90-luvun ilmiöitä.

Kertojan kieli on eloisaa ja Anja Salokanteleen käännöstyö nautittavaa. Rooma kiintopisteenä kertoja kuvaa Roomasta puhuessaan koko elämäänsä, mieleen palautuvia kokemuksiaan ja tuntemuksiaan.

"Minulla oli Roomassa alusta loppuun tunne, että olen kasvanut siellä. En missään mystisessä vanhassa Roomassa, en missään esoteerisessä sumussa, vaan tavallisessa viisi-kuusikymmentäluvun Roomassa. Ikään kuin olisin elänyt yhtä aikaa Virossa Viljandimaan kuusikoiden ja koivikoiden keskellä ja samalla myös Roomassa. Tuo mahdoton tunne iski minua heti ensimmäisenä Rooman-päivänäni kuin puulla päähän. Ne pörisevät moottoripyörät ja skootterit olivat kaikki peräisin minun lapsuudestani, minä olin ne nähnyt!"

Mielenkiintoinen vertauskohta kirjalle voisi olla Aino Kallaksen (1878 - 1956) tuotanto siltä osin kuin se kertoo kirjailija Kallaksen ajasta myöskin Viron suurlähettiläänä eri Euroopan kaupungeissa toimineen puolisonsa rinnalla.

Luiken kirjasta jää, aika viehättävällä tavalla, vanhahtava vaikutelma, ikään kuin se olisi kirjoitettu vuosikymmeniä aikaisemmin kuin se on. Kirjassa kuvattu aika onkin 1990-lukua, kun kirja on kirjoitettu vuonna 2010. Tarkoitan kuitenkin vielä vanhempaa aikaa. Vaikutelma syntyy osittain tyylistä, osittain maailmankuvasta, sen lisäksi tietysti että tapahtumia jatkuvasti liitetään toisiin, aikaisempiin tai joskus myöhempiin tapahtumiin. Aika ja eräänlainen tapahtumien yhteys ja ykseyskin on kirjan kantavaa tematiikkaa. 

Kuvaan sopii hyvin, että kirjailija ja hänen miehensä vievät Roomaan saapuneen vieraansa Hadrianuksen palatsialueelle, jonka puutarhasta löytyvässä salaperäisessä tilassa he kaikki kokevat aikasiirtymän Rooman valtakuntaan. Eikä tämä tosiaankaan ollut ainoa merkillinen Rooman tapahtuma.     


Muualla:



Viivi Luik: Varjoteatteri. Luettua elämää 10.12.1012




Helmet-lukuhaasteessa 2026:

16. kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

18. kirja kuuluu useampaan eri genreen

20. haluaisin olla joku kirjan hahmoista

21. käydään museossa

22. kannen pääväri on sininen

25. matkakertomus

27. puutarha

29. tapahtumat sijoittuvat useammalle eri vuosikymmenelle

39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aikaisemmin

41. kirjan kansi on mielestäni kaunis (mutta kannen tekijän tiedot puuttuvat kirjasta!)

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä

ja itselläni kirja sijoittuu haasteessa kohtaan

50. kirjaa on suositellut (toinen) kirjaston työntekijä - kiitos suosituksesta!



















Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Louhen synty Kirjan kansi Jussi Kaakinen. Valokuva Ellen Karhulampi Emmi Itäranta: Lumenlaulaja. Graafinen suunnittelu Jussi Kaakinen. 410 s. Teos 2025. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Katselin, miten Synnytär käveli vastasyntyneessä maailmassa ja kultainen kimallus aaltojen alla osui hänen silmiinsä, kutsui häntä lähemmäs. Hän kurkotti kätensä mereen ja sulki sormensa hohtavan kiven ympärille: sen pintaan oli tarttunut auringonvaloa . Synnytär muovasi kivestä käsissään saaren. Sen karuun louhikkomaahan hän pudotti pisaran maitoa rinnoiltaan, ja pisara alkoi versoa kalliosta. Maanalaisessa pimeydessä se työnsi juurensa syvälle maan sydämeen asti, ja maan päälle se kasvatti korkean varren, pylvään, joka kiertyi ympäri yhdessä auringon kanssa. Pylvään pintaa peittivät kirjavat kuviot kuin linnunmunaa tai käärmeen suomuista ihoa." Pohjolan matriarkaalinen kylä on vauras. Siellä naiset käyttävät taikavoimaansa kylän yhteiseksi hyödyksi ja turvaksi ja miehet käyvät kauppaa,...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...

Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura

Kaiken mitta Marisha Rasi-Koskinen: Kesuura. Kansi Jussi Karjalainen. 441 s. Teos 2025. Kustantajan ennakkokappale, kiitos. Kirjan kansi Jussi Karjalainen. Valokuva Ellen Karhulampi "Ihmiset eivät kestä ajatusta kuolemastaan, Lii sanoi samalla kun pyöritteli lusikkaa kupissaan, oli kyse sitten oman minuuden tai koko lajin katoamisesta. He eivät uskalla vain lakata olemasta vaan haluavat jatkua missä tahansa. Biologisissa jälkeläisissä. Tieteessä tai taiteessa. Geeneissä tai vesileimassa. Kollektiivisessa tai virtuaalisessa alitajunnassa. Ihmiskunnan yhteisessä muistissa. Ihminen ei hyväksy sitä, hän jatkoi, että inhimillinen äly olisi vain välivaihe, niin kuin se väistämättä on, tai että elämä jatkuisi hallitsemattomalla tavalla, suuntaan jonka voisi nimetä dystopiaksi tai utopiaksi vain, jos sitä tarkastelee nykyihmisen mittapuulla." Marisha Rasi-Koskisen romaanissa Kesuura ollaan kiperässä tilanteessa ja kiperässä paikassakin tulevaisuudessa. Ihminen ja ihmisenkaltainen r...