Merkkien kauneus
 |
| Kannen kuva Venla Poskela. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Ito Ogawa: Paperikauppa Tsubaki. Suomennos Raisa Porrasmaa. Kannen kuva Venla Poskela. 268 s. Publiva 2025.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
"Kenties syksy oli aikaa, jolloin teki mieli kirjoittaa kirje jollekulle.
Olin viime aikoina saanut paljon työtilaisuuksia. Suurin osa niistä oli tapauksia, joissa tilaajan oli vaikea ilmaista asiaansa suoraan kasvokkain: jäähyväiskirjeitä ennen matkaa, osanottoja tulipalon uhreille, kannustusviestejä valmistuville opiskelijoille, jotka eivät olleet onnistuneet löytämään työpaikkaa, pahoittelun ilmauksia humalapäissä töppäilyn jälkeen. --"
Ito Ogawan (1973 -) Paperikauppa Tsubaki johdattelee lukijansa japanilaiseen kirjuriperinteeseen, joka liittyy läheisesti kalligrafiaan ja Japanissa hyvin arvostettuun ja monivivahteiseen käsin kirjoittamisen perinteeseen. Muutenkin kirjaa voi lämpimästi suositella japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille.
Kuinka moninaisia tyylillisiä vivahteita käsin japanilaisessa kalligrafiassa ilmeneekään, siitä minulla ei ollut ennen kirjaan tarttumista aavistustakaan, vaikka toki tiesin kyseessä olevan hyvin hienostunut perinne. Kirjaintyyppejä on useita ja jokaisella kirjoittajalla myös oma tyylinsä; oleellinen osa kirjoitusta on myös se, millaisilla kirjoitusvälineillä ja millaiselle paperille viesti muotoillaan. Puhumattakaan tietysti viestin sisällöstä, jonka tulee olla hienotunteinen, vastaanottajaa kunnioittava ja tukea viestin sanomaa erinäisin, vaikkapa runouteen liittyvin kulttuurisin vihjein. Ei ihmekään, että nykyisellä tekstiviestien aikakaudella monelta tämä taito on kadoksissa Japanissakin.
Kirjan päähenkilö, parikymppinen Hatako on ottanut haltuunsa ja jatkettavakseen isoäitinsä paperikaupan Kamakuran kaupungissa Tokion lähellä. Kaupassa annetaan myös kirjuripalvelua eli kirjoitetaan kirjeitä käsin asiakkaan puolesta. Se, että Hatako kutsuu isoäitiään "edeltäjäkseen" kertoo jo heti aluksi, että suhde nuoren naisen ja hänen holhoojansa välillä on ollut etäinen. Isoäiti on ottanut Hatakon huollettavakseen, koska lapsella ei ole ollut muitakaan, mutta Hatako on aina kokenut isoäitinsä ankarana ja tunnekylmänä naisena.
Nuoresta iästään huolimatta Hatako on hyvin perehtynyt kalligrafian perinteeseen, sillä hän on viettänyt suuren osan lapsuuttaankin ottamalla haltuun kalligrafiamerkkejä edeltäjänsä tiukassa valvonnassa. Vastapainoksi lapsuuden kurinalaisuudelle hänen on täytynyt tehdä nuorena irtiotto matkustelemalla maailmalla, mutta hän on nyt palannut lapsuuden kotiinsa ja sen alakerrassa katutasolla sijaitsevaan paperikauppaan.
Kun hän avaa liikkeensä, hänen mieleensä palaa monia ohjeistuksia, joita hän on isoäidiltään saanut. Osaa hän noudattaa, osaa ei. Hän löytää isoäidin kätketyn paperi- ja kynävaraston, jonka pystyy myymään laadukkaana, vaikeasti saatavilla olevana vintage-tavarana hyvällä hinnalla. Hän ihmettelee, miksi hänen edeltäjänsä mahtoi koota sellaista varastoa.
Hänelle ilmaantuu asiakkaita, joista osa on ollut jo hänen isoäitinsä asiakkaita, osa on uusia. Alun jännityksestä huolimatta hän saa kokea menestyvänsä hyvin valitsemassaan ammatissa.
"Postilaatikossa oli paljon postia, mutta joukossa ei ollut yhtään uudenvuoden tervehdystä minulle, mikä sai mieleni apeaksi. Olin vuoden lopussa ollut niin kiireinen kirjurin töideni kanssa etten ollut ehtinyt kirjoittaa omia uudenvuoden korttejani. Minulla oli hyviä ystäviä ulkomailla, mutta kaikki lähettivät tervehdyksensä sähköpostitse. Olisi myös ollut hieman erikoista kirjoittaa uudenvuoden kortti naapurissa asuvalle rouva Barbaralle."
Hatako elää yksinäistä elämää. Siihen kuuluu kuitenkin kiinteästi naapurissa asuva rouva Barbara, jonka kanssa hän voi jutella joka aamu suoraan keittiöstä keittiöön. He kutsuvat toisiaan teelle ja vaihtavat kuulumisia, käyvät kävelyillä ja tutustuvat toistensa ystäviin. Vähitellen Hatakon tuttavapiiri laajenee sekä naapurin rouvan että liikkeen asiakaskunnan kautta. Hatako kirjaa kaiken päiväkirjaansa, jonka tapahtumat etenevät vuodenaikojen vaihtumisen rauhallisessa ja luonnollisessa tahdissa.
Kirja on hienovarainen aikuistumisprosessin kuvaus, jossa tavoitetaan kasvavaa ymmärrystä omasta taustasta ja uusia näkökulmia siihen. Tunnelma on hitaan viipyilevä ja siinä on perinteisen kirjoitusprosessin tuntua, arjen seremoniallisuutta ja luottamusta omien kykyjen ja elämän kantamiseen. Kaunis kirja sekä merkityksiltään että ulkomuodoltaan ja kirjaan sisällytetyltä kalligrafialtaan. Kirjaan liitetty Kamakuran kaupungin kartta selventää lukijalle monien temppeleiden kaupungin maantiedettä. Tämän kirjan parissa levoton mieli rauhoittuu.
Raisa Porrasmaan ammattitaitoisen ja asiantuntevan käännöksen kautta kirjan maailma avautuu vaivattoman tuntuisesti, niin yllättävää kuin itse kirjuriperinne siihen liittyvine kaikkine arvoineen ja tapoineen onkin ainakin tälle huolimattomasta käsialastaan tunnetulle lukijalle.
Kaunis kansi on Venla Poskelan.
"Työn oli pitänyt olla helppo, mutta merkit eivät piirtyneetkään odotusteni mukaan. Toisinaan pystyin kirjoittamaan merkkejä täysin mielikuvieni mukaan, mutta joskus en ollut tyytyväinen vielä sata tai kaksisataa arkkia harjoiteltuanikaan. Merkkien kirjoittaminen oli toisin sanoen kuin luonnonilmiö. Vaikka kuinka tahtoisi kirjoittaa kauniisti, ei se onnistu, jos käsi ei tottele. Ei auta heittäytyä piehtaroimaan tuskissaan eikä loputonta sinnikkyyttäkään aina palkita. Sellaisia petoja merkit ovat."
Muualla:
Pirjo-Riitta (Piki) Kuusikko: Paperikauppa Tsubaki - "kirjainmerkkien sekatavarakauppa". Unien sillalla 19.11.2025
Tunteiden kalligrafiaa. Kirjasta kirjaan 13.12.2025
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
27. puutarha
30. kirjan päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
38. keräillään jotain
39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
41. kansi ja nimi ovat mielestäni kauniita (tsubaki = villikamelia)
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
Kommentit
Lähetä kommentti