Kun elämän on jatkuttava
 |
| Kansi Piia Aho Terhi Heinon teoksen pohjalta. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Laura Porola: Yövilkka. Kansikuva pohjaa Terhi Heinon teokseen Häkki. Kannen suunnittelu Piia Aho. 368 s. Otava 2025.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
"Minua kuulustellaan jo sairaalassa, mutta sairaala ei ole totta, sairaala on turvapaikka. Makaan moottoroidussa sängyssä, ylös, alas, ylös, alas, ja vastailen turruttavan lääkeverhon takaa vierailevan poliisin oudolta tuntuviin kysymyksiin. Kuulustelun ajaksi pikkuveli kärrätään sängyssä toiseen huoneeseen. Johtuuko se siitä, että meidän tarinamme eivät saa vaikuttaa toisiinsa? Pikkuveli ei muista yöstä mitään, hän on sanonut niin minulle, mistähän he puhuvat poliisin kanssa."
Laura Porola kuvaa kammottavassa ja kauniissa esikoisteoksessaan perhetragediaa. Sellaista, joista kirjoitetaan lehtien etusivuilla. Ensimmäiseksi kirjan avausluvussa saamme välähdyksen itse tapahtumasta, kuinka "Joku juoksee." Pakoon loukkaantuneena, ja apua hakeakseen, vaikka apu tuleekin osittain liian myöhään.
Hirvittävä tapahtuma saa tarinan edetessä yhä selvempiä piirteitä ja yksityiskohtia, niin kuin traumaattista tapahtumaa muistellessa ja ajan kuluessa käy. Selviytyneiden sisarusten elämä jatkuu, tavalla joka ei aina tunnu selviytymiseltä.
"Liukuovi aukeaa edessäni. En muista miksi olen täällä, mutta en ole lähdössäkään. Odotan. Välillä silmäni painuvat kiinni väsymyksestä. Yöllä olin varmasti kuitenkin nukahtanut hetkeksi, sillä havahduin siihen kun ulisin kuin koira. En tietääkseni nähnyt painajaisia, ulina vain tuli ulos minusta, itsestään, kuin hengitys. Onko se edes nukkumista, olla valppaana toinen silmä auki."
Kehoon jäänyt jatkuva pelkotila ja varuillaanolo, huoli pikkuveljestä, vaikka oma päivästä toiseen jatkaminen, jaksaminen, on sekin uhattuna. Unettomuus. Takaumat. Nykyhetki kenttätutkimusta tekevänä biologina metsän rauhoittavassa ympäristössä, jonka pienimmät elolliset elävät elämäänsä riippumatta siitä, huomaako heidät joku.
Yövilkka on Suomen yleisin kämmekkäkasvi. Pienikokoisuutensa vuoksi kasvi jää usein huomaamatta. Suomen metsissä kasvava Usnea longissima eli rihmanaava taas on toistaiseksi maailman pisimmäksi arvioitu jäkälä (uusia lajeja löydetään jatkuvasti). Se on ihmisen toimien vuoksi kadonnut lähes kokonaan pohjoiselta pallonpuoliskolta, jolla se ennen eli kaikkialla. Kasvit käyvät esimerkiksi asioista, jotka näkyvillä olostaan huolimatta jäävät havaitsematta, niin kuin väkivaltarikosten varhaiset vaaranmerkit, tai hiljaa kaikkien uimarannalla olijoiden näköpiirissä hukkuvat ihmiset.
Porola rakentaa toisiinsa eri ajoissa punoutuvista hetkistä kertomusta, jossa elämä jatkuu, koska sen on jatkuttava. Kustantaja on lisännyt kirjaan maininnan, että teos on fiktiivinen. Se tuntuu tarpeelliselta, niin toden ja koetun tuntuisesti tarina kerrotaan.
Kirja ei ole jännäri. Oikeastaan koen sen melkein antijännärinä, paitsi ettei se hae oikeutustaan millään tavoin jännäriviihteen genrestä, se on jotain aivan muuta. Kuolemanvakava, painava ja tosi tavalla, joka voi nousta vain usein sensaatiohakuisesti käsiteltyjen tapahtumien syvästä ymmärryksestä kokemuksen kautta. Sellaisena se on tärkeä ja pysähdyttävä.
Tyylillisesti Porola kirjoittaa eloisaa, hengittävää ja luontevaa kieltä. Lauseita, jotka johtavat toisiin pidäkkeittä ja omapainoisesti. Hänen lauseidensa ja tarinansa rytmitys on niin taitavaa, että siinä missä kirjan tarina kertoo tapahtumista, jotka ovat lähes sietämättömiä kauheudessaan, kirjan kieli kertoo toista tarinaa kannattelusta ja jatkuvuudesta.
"Avaan iltaisin ikkunan, jotta voin aistia toisen paikan. Haluan pystyä koko ajan kuvittelemaan toisen kohdan missä voin olla, sälekaihtimet ovat auki, olen vetänyt ne kasaan ikkunan yläreunaan niin kuin vanhempien kuolinyötä edeltävänä iltana."
"Tuulet ja toiset paikat tulevat makuuhuoneeseen. Haluan kuulla autot ihmisen puheen skeitin pyörän lapsen itkun paikan jonne voin mennä paikan joka on jossain muualla. Vain sillä tavalla saan juuri ja juuri nukuttua, ja ehkä, jos hyvin käy, nukahdan ajatukseen siitä kuinka kuljetan jäkäliä läpi avaruuden eri planeetoilta toisille ja ne selviävät siitä hengissä."
Kirja oli ehdokkaana Helsingin Sanomien esikoisteoksille myönnettävän kirjallisuuspalkinnon saajaksi vuonna 2025. Porolalta on aikaisemmin julkaistu kaksi novellia ja hän on ollut toisena käsikirjoittajana nuorten sarjakuvakirjassa Breathe - niinku hengitä (2024).
*
Kuinka ollakaan, olen tänä vuonna lukenut toisenkin romaanin, jonka päähenkilönä on jäkälätutkija:
Muualla:
Laura Porola: Yövilkka. Kulttuuri kukoistaa 11.2.2026
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
16. kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
29. tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle
30. päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
36. kirja, josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen
38. keräillään jotain
39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin
41. kirjan kansi ja nimi ovat mielestäni kauniita
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
44. ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
45. kiusaamista
Kommentit
Lähetä kommentti