Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä

Raja

Kirjan kansi Anna Lehtonen. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi

Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä. Kannen suunnittelu Anna Lehtonen. 318 s. Otava, 2026.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

    "Tämä Rinkelinmäki on olemassa mutta sadan vuoden ja niiden kuolleiden takana, joilla silloin oli elämä edessään.

    Olenko minä tässä ollenkaan vai olenko vain minujen kaikuja?"

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Hämeenlinnan lähelle, Rinkelinmäelle. Siellä asuivat kirjoittajan isovanhemmat osana muuta kyläyhteisöä. Heitä, näkökulmahenkilöitä, on kaikkiaan kaksitoista ja aluksi heidän ääniään on työlästä erottaa toisistaan, kun ei näitä eri kertojia ole eroteltu nimin lukujen otsikoissa. Lukija joutuu teroittamaan kuuloaan kuin kuuntelisi kaukaisia ääniä, niin kuin kuunteleekin. Sitten henkilöiden piirteet ja keskinäiset suhteet vähitellen kirkastuvat ja elämänpolut piirtyvät näkyviin. Samalla näkyviin tulee myös syvä raja ihmisten välillä. Raja joka erottaa saman perheen jäsenetkin toisistaan.

Olli Jalosen (1954 -) romaani kuvaa 1910- ja 1920-lukuja. Vaikeita vuosikymmeniä, joiden kokemuksista puhumista on vältelty myöhemmille sukupolville. 

Jalosen kerrontatyylissä henkilöiden tapa puhua luo oman rytminsä tarinaan; tässä se rytmi on pitkälti yhteinen silloinkin, kun siirrytään henkilöstä toiseen. Tätä täydentävät vuoropuhelut, jotka on kirjattu tekstiin kuin draamakäsikirjoitukseen repliikin esittäjän nimineen ihan kuin vastakohtana sille, ettei teksti suoraan heti luvun alusta kerro, kenen näkökulmasta asioita kulloinkin katsellaan. Kerronta ikään kuin liikehtii yhteisölliseen katoavan yksilöllisyyden ja ajoittain esiin nousevan yksilön välillä. 

Tämäntyyppinen kerronta tuntuu etäännyttävältä; pitää hieman matkan päässä historiaan piirtyvistä tapahtumista, joihin tiivistyy paljon kärsimystä ja ihmisen pimeää puolta. Kerronnan katkaisevat välillä lehtiuutiset, niissä kaksi eri rintamaa omine lehtineen ja tiedotteineen kuvaa omaa jyrkkää todellisuuttaan. 

Kun taistelut on käyty, voittajat sanelevat ehdot eikä sääliä juurikaan tunneta. Siellä missä sääliä pilkistää, syntyy elinikäinen kiitollisuudenvelka. Mutta hävinneiltä on sureminenkin kielletty. Ja muistaminen.

"Kun muistokivi louhitaan esiin graniittikivestä ja hakataan muistopaaden muotoon, se jää pysyväksi kuin pystykallio eikä sula muistista pois. Se kertoo tappajille teoistaan ja tapettujen leskille ja lapsille lastenlapsiin saakka rankaisemattomasta vääryydestä. Näin melkein ensimmäisessä kokouksessa ylöskirjattiin ja vahvistettiin tahto tehdä."

Kylässä puuhataan muistomerkkiä kentälle, jolla joukkohaudassa lepää tuhansittain ilman oikeudenkäyntiä teloitettuja tai nälkään ja sairauksiin kuolleita nimettömiä punaisia. Muistomerkkiin kootaan rahat ja se pystytetään, mutta muistamisen osalta taistelu ei ole päättynyt. Ajan henki on sellainen, että julmuuden uhreilta on vietävä nimetön ja tekstitön muistopaasikin.

Katkeruutta, vihaa ja pelkoa tunnetaan molemmin puolin maata halkovaa näkymätöntä rajaa. Omavaltaiset kostotoimenpiteet pitävät yllä pelon ilmapiiriä eikä raittiusaatteesta ole kansan yhdistäjäksi ja raakuuksien vastapainoksi. Ei niin ole kovin moni uskonutkaan.

Tarinan paino kasvaa loppua kohti ja tapahtuminen tulee lopussa lähemmäksi, siilautuu vaikuttavaksi hetkeksi, jossa voimia kootaan uutta elämää varten ja mennyt jätetään taakse. Sellaiseen ylellisyyteen, että tapahtumia voitaisiin käydä läpi ja toipuminen voisi tapahtua tosiasioiden pohjalta, ei tuossa hetkessä ole mahdollisuutta. Jalosen (ja minun) sukupolvelle nämä ratkaisemattomat asiat selittävät myöhempien vuosikymmenten yhteiskunnallista tunneilmastoa.  

Kaikki ei kuitenkaan pääty rikki revittyyn kaaokseen. Joitakin lankoja solmiutuu yhteen siinä missä toisia katkeaa. Urho ja Kerttu löytävät toisensa, kun Urho ja Usko, Kerttu ja Kielo sisaruksina menettävät toisensa. Jokaisen on tehtävä oma rauhansa.

"-- Kun se aika käy mielessä en karkota sitä enää vaan jään miettimään. Kaikki mitä on ollut kerää elämään laahusta eikä kerääminen katkea ennen kuin itse kuolee pois laahuksensa edestä. Ei ole vuosikymmentäkään kun sain tartutuksi uudestaan elämiseen kiinni, ja siitä vielä olisi kirvonnut helposti irti monta kertaa. Onneksi sattui Kerttu vastaan, se pitää minut eikä vaadi eikä vahdi. Jotenkin puhumatta me tiedämme saman että melkein aina musta metsä on vaaksan päässä."

Olli Jalonen on kahdesti Finlandia-palkinnolla ja muillakin kirjallisuuspalkinnoilla palkittu kirjailija. Hän on filosofian tohtori ja hänen tuotantonsa kattaa yli parikymmentä kirjaa ja näytelmiä sekä kuunnelmia.

Lukiessani mietin kirjan nimeä, jota ei suoraan itse teoksessa avata. Jalonen on haastatteluissa selittänyt nimeä omalla tavallaan (ks. esim. Kirsin Book Clubin postaus Muualla-osiosta). Minulle nimi toi mieleen valkoiseen aatteeseen propagandistisesti liitetyn puhtauden ja sitä viiruttavat verityöt (kummallakin puolella), sekä kirjan alussa kuin enteenä tuleville tapahtumille hengiltä kidutetun viattoman kissan. 

Jalonen on käyttänyt kirjaan runsaasti arkistolähteitä ja kirja on fiktiivisyydestään huolimatta vahvasti todellisuuspohjainen.

Muualla:

Suvi Ahola: Olli Jalonen osoittaa, että ihmisen perusluonne ei hevin muutu, mutta rakkaus kannattelee. HS 11.3.2026 (tilaajille)

Airi Vilhunen: Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä - aatteista ja mielipahan viiruista. Kirsin Book Club 11.4.2026

Marjatta Honkasalo: Elämän viiruja ja sanoja paperilla - arviossa Olli Jalosen Puhdas viiruinen elämä. Kulttuuritoimitus 10.3.2026

Olli Jalosen tähän asti henkilökohtaisin romaani on moniääninen kuvaus Rinkelinmäen rinnakkaisista todellisuuksista. Europe Says 14.3.2026 

Olli Jalonen: Puhdas viiruinen elämä. Tuijata 22.3.2026

Helmet-lukuhaasteessa 2026:

29. tapahtumat sijoittuvat useammalle vuosikymmenelle

36. kirja, josta haluaisin keskustella muiden kanssa lukemisen jälkeen

38. keräillään jotain

41. kirjan nimi on mielestäni kaunis

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä

43. uusin kirja (yhdeltä) lempikirjailijaltani

45. kiusaamista

49. julkaistu 2026