Manu Kuutti: Pörri

"Yksi antagonistinen veto koko mies"

Kirjan kansi Juho Juntunen. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi

Manu Kuutti: Pörri. Kansi: Juho Juntunen. 162 s. Aviador 2026.

Kirjailijan lähettämä arvostelukappale, kiitos.

"Jani Pörrille on sosiaalisissa tilanteissa soviteltu monenlaisen vertin nimikettä vain prefixin vaihtuessa: on introa, ekstroa, ambia, outroa... mikään niistä ei kuitenkaan vedenpitävästi kuvaa tarkasteltua ilmiötä. Janille on tärkeintä että juuri kyseisten ihmisten kanssa tulee juttuun. Siitähän on kyse, eikö? Lisäpisteitä ei saa erityisyydestä tai imartelusta, muutenhan kuka hyvänsä voisi automaattisesti päästä hänen suosioonsa vain kirjoittaen osuvia pakinoita, säveltäen häröjä levyjä, konvertoiden pakettiauton batiikkipaitamyymäläksi tai halliten despoottisesti jotain takapajuista valtiota, pyhää kurtisaanikulttia tai teknologiayritystä. Ei, mikään edellä mainittu ei toimi, ei glimmerinä eikä triggerinä. On elettävä yli viisitoista tuhatta tai alle viisi kertaa, eikä sekään välttämättä auta."

Manu Kuutin (1979 -) esikoisteoksen lyhyitä tarinoita voisi kutsua jutelmiksi, pakinoiksi tai vaikka flash fictioniksi. Ne ovat ironian ja satiirin kuorruttamia palasia elämästä tietyssä kaveripiirissä, johon Jani Pörrin lisäksi kuuluvat mm empiirisesti tarkasteltuna Suomen laiskimpiin ihmisiin kuuluva työkaveri Heikki, säästäväisyyden taidon opettaja, morsiuskimpun sieppaaja Maija-Olivia, rajaton tantrika Sita ja neurokirjava kummipoika Ukko sekä monia muita kirjallisuus-, nautintoaine-, new age- ja bändikeskeisiä ystäviä.

Juttujen ilmaisussa, tunnelmissa ja aihepiireissä Charles Bukowski kohtaa Lydia Davisin ja sisäpiirihuumori ulkopuolisuuden. Tyyliä voi ainakin kutsua mielistelemättömäksi ja ehkä rappiorunoustietoiseksikin. Joku voisi myös käyttää termiä underground - vai käyttääkö sitä enää nykyisin kukaan? Ainakin Mika Terho kirjassaan Hellät elätit käyttää ihan uskottavasti, ja onhan se yksi tapa kuvata rujonrosoista, lukijaa mielistelemätöntä kielenkäyttöä ohjelmallisena tai tyylillisenä ilmiönä. 

Kuutilla usein yhteen lyhyeen kertomukseen mahtuu jokin absurdia kohti kehitelty tilanne, eikä välttämättä muuta tarvita. Siihen ei välttämättä myöskään kulu monia rivejä. Joskus kyseessä on aforismimainen, mutta hieman runsassanaisempi ajatelma, joka lyhyestä muodosta huolimatta samalla tulee puheenomaisuudessaan kyseenalaistaneeksi tiivistämisen jalon taidon.

"Arielin mukaan Jani on pesä ja Nina lintu. Hän kuitenkin muistuttaa, että Janikin voisi halutessaan olla lintu. Tämä on malliesimerkki siitä, miksi Jani niin kovin arvostaa Arielia."

Tiivistämisestä on kuitenkin paljolti kyse, sekä tarinoiden että henkilöiden rakentamisessa. Tarinoita kasataan mahdollisimman kummallisista tapahtumista ja myös henkilöiden luonteiden rakentuminen tapahtuu satunnaisilla, oudoilla yksityiskohdilla, joista - ehkä - kokoelman mittaan sovittautuu esiin persoonallinen henkilöhahmo. 

Äärimmäinen tiivistäminen mm jättämällä dialogi merkitsemättä juonellisten tapahtumien kuvauksessa saattaa johtaa parin silmänräpäyksen pituiseen, monimutkaiselta ainakin ensilukemalla vaikuttavaan tilannekuvaukseen, kuten esimerkiksi Ad puteum nigrum caprae! -otsikon kertomuksessa perintöriidasta.  

Kaikkiaan 133 kertomusta, joista useimmat ovat vain vajaan sivun mittaisia, muodostavat lukemiston, joka lupailee hupia keskittymiskyvyttömille, mutta vaatiikin katalasti sekä keskittymistä että jutuissa esitettyjen asioiden yhdistelyä, jotta lukija saisi muodostettua kokonaisuudesta ja tapahtumista jollain tapaa itselleen mielekkään. Turha varmaan kuitenkaan huijata itseään uskomaan, että punainen lanka olisi tullut otetuksi haltuun.

Juho Juntusen komea kansi on kirjan omapäiseen lajityyppiin liittyvä statement itsessään.

"Epilogi

Kala-altaan töyräällä Frank ja Nathan tuijottivat kartanon ikkunoista iskeviä liekkejä. Pitäisikö meidän kutsua palokunta? Kai täällä nyt saatana joku vakuutus on! Nathan on alkanut palautua. Frank, kolme asiaa. Frank, kolme asiaa. Thomas perheineen vapautetaan siteistä ja jätetään niine hyvineen, poloiset järkyttyivät. Ja sehän on selvä peli, kajahtaneet spiritistit polttivat liian monta kynttilää, liian monesta päästä! Toiseksi, ja kolmanneksikin, etsitään kissa, lääkitään Richard raskaasti, ja Susanille ei kerrota mitään! Yhtiökumppani, vanha ystävä, Nathan katsoi Frankia. Tämä unohdetaan ja muistetaan vain, että olemme pelanneet shakkia-ia koko illan." 

Muualla:

Juuri ilmestyneestä kirjasta ei ole vielä arvosteluja.

Helmet-lukuhaasteessa 2026:

5. kirjassa on epilogi (Epilogi-niminen kertomus)

18. kirja kuuluu useampaan eri genreen

31. soittolista tai jokin biisi mainitaan

35. lyhyet luvut

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä

49. julkaistu vuonna 2026