Siirry pääsisältöön

Petri Tamminen: Meriromaani - Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä

Miesten vakavimmat pyrinnöt


Kirjan kansi Piia Aho. Valokuva Ellen Karhulampi



Petri Tamminen: Meriromaani - Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä. Kansi Piia Aho. 142 s. Otava 2015.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Merikapteeni Vilhelm Huurna häpesi eilistä ja pelkäsi huomista, mutta nykyhetken kanssa hän oli tullut aina hyvin toimeen. Kun hän laivapoikana kiipesi isomastoon, hän uskoi putoavansa korkeuksista mereen, ja kun hän laskeutui kannelle, hän häpesi mastossa tekemiään virheitä, mutta ylhäällä tuulessa hän avasi solmuja kuin kengännauhoja lapsuudenkodin kuistilla." 


Petri Tammisen pienoisromaani kantaa assosiaatioita toisestakin kotimaisesta romaanista, jossa vakavaraiset saaristolaiskunnan isännät istuvat pirtissä pohtimassa purjelaivan varustamista maailman merille.

Volter Kilven Alastalon salissa on minulta edelleen lukematta, mutta tunnetun romaanin esillepano on toki tuttu. Tamminen tekee kaiken päin vastoin kuin Kilpi. Vastakohtana Kilven ennätyksellisen hidastempoiselle ja lavealle kerronnalle Tammisen tyyli on tiivistä ja lyhyttä, sen siirtymät nopeita. 

Meriromaanin päähenkilö kapteeni Vilhelm Huurna on Askaisten kylän omia opissa käyneitä poikia ja isäntien luottamus häneen raudanluja, siitäkin huolimatta, että alus toisensa jälkeen haaksirikkoutuu. Huurna hukkaa laivojaan, omien sanojensa mukaan, ja saapuu toistuvasti kotikyläänsä taskut tyhjinä, laivansa, lastinsa ja omaisuutensa menettäneenä. Isännät saattavat tylyttää vastaamalla matkan varrelta lähetettyyn matkarahoitusta pyytävään sähkeeseen: "Kävele." Pian he kuitenkin ovat jo varustamassa uutta alusta ja Huurna seisoo jälleen heidän edessään pirtissä arvioitavana.

Huurnan hahmo on myötätuntoa ja hilpeyttäkin herättävä antisankari. Kirjan huumori on pidättyväistä, vain toisesta suupielestä ulos pyrkivää, mutta mielen pohjalla koko lukemisen ajan mukavasti kuplivaa ja myötätuntoa ja samastumista herättävää. 

Isäntien ja Huurnan vähäpuheinen suhde syvenee vuosien ja käytyjen neuvottelujen varrella. Tästä merkkinä isännät kutsuvat Huurnan mukaan leimaamaan metsistään vanhojen puidensa parhaimmistoa uuden, itse rakennutettavan laivan tarpeiksi. Metsässä kielenkannat vähän löystyvät ja päästään mies-miehelle -keskusteluun. Huurna saa jopa naida yhden isännän tyttären siinä samalla, kun hänen haltuunsa uskotaan kylän rikkaimpien omaisuuskin.

Miesten vakavimmat pyrinnöt maailmassa ovatkin kirjan syvintä aihepiiriä. Kirjassa tosi mies ei käänny valitsemaltaan reitiltä tulipa vastaan mitä hyvänsä. Vastoinkäymiset otetaan vastaan ja niistä varotaan oppimasta mitään.

Lukemani meriromaanit - Melville, Conrad, Koivistoinen vaikkapa - vilahtelivat mielessäni lukiessani, mutta Tammisella on aivan oma tyylinsä. Meriromaani sopii hyvin lajityypiksi elämän käsittämättömän odysseian kuvaamiseen. Tammisen versio siitä on hieman sukua Richard Brautiganin Taimenenkalastus Amerikassa -romaanille eräkertomuksena. Eli merenkäynnin ohella on kyse kaikesta muustakin.

Merikapteenista kehkeytyy vuosien varrella filosofinen mies, joka löytää tiensä ulos toistuvien murheiden vatvomisesta. Häntä myös kunnioitetaan samoin kuin kapteeneja, jotka eivät ole upottaneet laivojaan. Henkilönä hän ilmentää eräänlaista zeniläistä nykyhetkeen ja arkeen keskittymistä, ja tuosta viisaudesta putoilee lukijankin löydettäväksi murusia, vaikka niukkaa ilmaisua viljelläänkin.

Piia Ahon leikkaamalla toteutettu kansikuva ilmaisee kirjan kuvaamaa aikakautta nostalgisella tavalla.


"Laiva makasi jäiden saartamana, kannet lumen peitossa. Hän katseli hiljaisuutta ja kopisteli kajuuttaansa ja istui siellä. Tällaisina talvi-iltapäivinä, laivan hiljaisessa kajuutassa, jossa aikakaan ei voinut häntä uhata ja jossa jokainen viipale olemista oli samanlainen, hän eli elämänsä onnellisimmat hetket. Hän oli tallessa hiljaisuudessa ja elämä oli tallessa hänessä, ja laiva tiesi hänet ja hän laivan."


Muualla:

Petri Tamminen: Meriromaani. Kirsin kirjanurkka 5.3.2015

Petri Tamminen: Meriromaani. Kirja vieköön! 17.2.2020

Miehen meriselitykset. Tuijata 21.2.2015




Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä
15. ajaudutaan haaksirikkoon
30. häät tai hautajaiset
31. päähenkilölle ura on tärkeä
44. hoidetaan ihmistä






 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...