Emi Yagi: Venus ja minä

Teekeskusteluja latinaksi

Emi Yagi: Venus ja minä. Japaninkielinen alkuteos Kyukanbi no kanojotachi. Suomentanut Raisa Porrasmaa. 112 s. Otavan kirjasto. Otava 2025

Äänikirjan lukija Anni Kajos.

"Heti ensimmäisellä tunnilla mieleni teki luovuttaa. Ei tätä kieltä oppisi. Ensimmäisen vuoden opiskelijana en kuitenkaan tiennyt, että kurssin voisi keskeyttää, joten jatkoin tasaiseen tahtiin luennoilla käymistä, taivutin sanoja muotoihinsa. Pikkuhiljaa upottauduin kieleen, jota ei enää puhuttu: adjektiivien päätteiden muutoksiin, aikamuotoihin, yllättävän suurpiirteiseen sanajärjestykseen. Kurkkuni avautui ja ääneni nousi kuuluviin paremmin kuin kielellä, jota normaalisti puhuin. Koin latinan taivutusten suojaavan minua niin kuin kierteinen kuori suojelee kotilon pehmeää ruumista."

Hora on äärimmäisen ujo nuori nainen, joka päätyy opiskelemaan latinaa yliopistoon, koska keskustelukurssin kuvauksen mukaan kurssilla opitaan kommunikointia. Hora on kurssin ainoa osallistuja; kuollut kieli latina ei ole tätä nykyä muodikas harrastus ainakaan Japanissa. Hora kuitenkin hämmästyttää opettajansa hyvällä osaamisellaan. Syy siihen löytyy opiskelijavaihdon ajasta Suomessa ja YLEn latinankielisistä uutisista. (Olisipa Hora löytänyt Suomessa myös entisen yliopisto-opettajani Jukka Ammondtin latinankieliset tangot!)  

Hora työskentelee osa-aikaisena apulaisena elintarvikeliikkeen pakkasvarastossa ja viettää hyvin eristäytynyttä elämää pienessä asunnossaan eläen työsuhdealennuksella ostamillaan pakasteilla ja katsellen livestreamia ympäri maailmaa sijaitsevista kohteista. Hänen ainoat sosiaaliset kontaktinsa ovat naapurissa asuva outoa puhevikaa sairastava vanha rouva Seriko ja satunnaisesti rappukäytävässä tavattu pikkupoika.

Hänen latinantaitonsa poikii hänelle uuden osa-aikaisen työtarjouksen, kun hänen opettajansa suosittelee häntä museotyöhön. Tehtävä on hiukan erikoislaatuinen, mutta latinaa puhuva Venus-patsas, jonka kanssa keskustelusta Horalle maksetaan, ei häntä kovin kauaa hämmästytä. Hän sopeutuu pian maailmaan, jossa vanhat veistokset keskustelevat toistensa kanssa museon ollessa suljettuna. Venuksella vain ei ole keskustelukumppania, sillä kreikkalaisten patsaiden keskellä se on ainoa roomalaisen kuvanveistäjän teos. Venuksen kanssa teekupposen äärellä keskustellessaan Hora alkaa vapautua ujoudestaan. Kun keskusteluja on jatkunut jonkin aikaa viriää keskustelijoiden välille orastava romanssi.

Asiaa mutkistaa Horan palkanneen ylikomean museokuraattorin mustasukkainen ja alistava suhtautuminen Venukseen.

Kirjan tarina on sadunomaisen naivistinen kuvaus oman itsensä ja itseluottamuksen löytämisestä aidon kohtaamisen kautta. Kohtaamisen aitous tosin saa ironisen valaistuksen siitä, että kyseessä on suhde patsaaseen. Samantyyppistä ironiaa viljellään Venuksen kokemuksissa pakollisesta katseltavana olosta ja yksityisyyden puutteesta.

Hora, joka henkisesti verhoutuu muille näkymättömään keltaiseen sadetakkiin saadakseen suojakerroksen itsensä ja maailman välille, ymmärtää hyvin Venuksen kärsimyksiä naisellisuuden symbolina. Onhan tämä jo alun perin luotukin katseltavaksi ja omistettavaksi esineeksi.

    "Venus vastasi kysymykseeni epäsuorasti: 'Sinähän et altista itseäsi tuskalle. Sillä tavoin vain loittonet kaikista muista.'

    Sirpale hänen sanoistaan putosi planeettani pinnalle. Ympärillä oli alkanut tuulla, kuumaan puhuriin sekoittui hiilidioksidia ja rikkiä. Käperryin sadetakkini sisään. Olisin halunnut keltaisen muovin paksunevan entisestään, kunnes kenenkään ääni ei pääsisi läpi, jotta voisin iäksi sulkeutua sen sisään. Ja samalla odotin, että suojani olisi murrettu."

Kirjan tematiikka ja tyyli ovat hiukan nuorten aikuisten kirjallisuudelle tyypillisiä, mielessä käy myös, että Japanissa on nuorille naisille suunnattu sarjakuvatyyppi josei-manga, jossa usein käsitellään naisia työelämässä. Kun tietää, että kirjailija Emi Yagi työskentelee naistenlehden toimituksessa, saattaa kirjasta myös mielikuvissaan löytää jotain naistenlehtien tyylille (ehkä) ominaisia keveitä kiteytyksiä elämästä. Päähenkilön unijakson kuvaus oli herkullinen surrealismissaan ja katseen ja katsottuna olemisen tematiikkaa käsitellään keveään tyyliin nähden yllättävänkin monipuolisesti.

Itselleni teoksen naivistishenkinen tyyli olisi saattanut olla mieluista, mikäli kirjailija olisi edes hiukan (tai no, jätetään tuo 'hiukan' pois) hillinnyt ylitsepursuavia vertauskuviaan. Niiden jatkuva hyöky on ainakin minunkaltaiselleni lukijalle uuvuttavaa ja lopulta ärsyttävääkin. Joku toinen tosin saattaa nauttia niistä sydämensä kyllyydestä. Sinänsä olen sitä mieltä, että naivismin voisi tunnustaa kirjallisuuden suuntaukseksi, siinä kuin maalaustaiteenkin.

Suomentaja Kaisa Porrasmaa selviytyy kirjailijan hengästyttävästä tyylistä kunnialla. Anni Kajos lukee äänikirjan miellyttävästi. Erityismaininta puhevikaisen naapurin tulkinnasta!

Emi Yagilta aikaisemmin suomennettu Tyhjyyspäiväkirja sai Suomessa hyvän vastaanoton. 

Muualla:

Venus ja minä. Mitä luimme kerran 6.2.2025

Marjatta Honkasalo: Patsaat puhuvat muinaisia kieliä - arviossa Emi Yagin Venus ja minä. Kulttuuritoimitus 27.2.2025

Sakri Pölönen: Päähenkilö rakastuu patsaaseen japanilaisessa romaanissa. HS 12.4.2025  (maksumuuri)

Emi Yagi - Venus ja minä. Tavaus - Jaakon kirjablogi 23.1.2025

Emi Yagi: Venus ja minä. Jotakin syötäväksi kelpaamatonta 3.5.2025

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

2. fantasiakirja

7. hyvän mielen kirja

9. konflikti

29. kirjailijan viimeisin teos

49. julkaistu 2025