Siirry pääsisältöön

Pirjo Toivanen & Reijo Toivanen: Proseccoa per favore!

Elämää italialaiskaupungissa

Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Reijo Toivanen.


Pirjo Toivanen (teksti) & Reijo Toivanen (kuvat): Proseccoa per favore! Graafinen suunnittelu ja taitto Nalle Ritvola. 112 s. Stresa Kustannus 2018.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


Pirjo ja Reijo Toivanen toteuttivat unelmansa ja hankkivat kakkosasunnon Stresasta, Piemonten maakunnassa Pohjois-Italiassa sijaitsevasta pikkukaupungista Maggiore-järven rantamilta.

"Haaveilimme italialaisen pikkukaupungin kujista, elämänmenon vilkkaudesta, ruoan ja luonnon tuoksuista, kaikesta kauniista ja tyylikkäästä --"

Uusi koti oli löytynyt, kun löytyi terassi, jonka näköalasta ei olisi malttanut irrottaa katsettaan. Kirja kertoo kodin hankinnasta, kodista ja elämänmenosta sen ympärillä. Siitä mikä italialaisessa elämäntavassa ihmetyttää ja ihastuttaa ja siitä, mikä vaatii oppimista ja sopeutumista.

Millaista on yhteiselo jyrkässä rinteessä sijaitsevan kerrostalon naapureiden kanssa? Saako kerrostalon terassille rakentaa saunan? Miten sujuu yhteistyö viranomaisten kanssa esimerkiksi rakennus- tai verotusasioissa?

"Ehkä paras neuvo tuli Milanossa asuvalta ystävältä: kaupungin ja valtionhallinnon virastoissa vieraillessamme meidän tuli pukeutua hyvin.
Seuraavalle viranomaiskäynnille panimme parhaat päälle. Olin kultakoruissa, mustassa jakkupuvussa, korkokengissä ja Reijo valkoisessa paidassa, kravatti kaulassa, kengät plankattuina ja kumpikin meistä hiukset ammattilaisen käsissä viimeisteltyinä. Virkailija, vielä raskaammissa koruissa kuin minä, hymyili ja teititteli. Hän ei kysellyt turhia ja pamautti leimat papereihimme saman tien."

Kerrotaan lähitienoon kävelyreiteistä, nousuista vuorten rinteille, näköaloista ja luonnosta. Kaupungin toripäivistä kausituotteineen. Reijo Toivasen hienot valokuvat tuovat tunnelmat käsin kosketeltaviksi. Kirjan värikuvissa on panorama-kuvia näköaloista, tunnelmallisia yksityiskohtia ja kukkaloistoa katseltavaksi. Pirjo Toivanen kertoo pieniä tarinoita seudusta ja sen ihmisistä.

Kirja on ehdottomasti luotu tunnelmointiin, unelmointiin matkoista tai elämänmuutoksista ja sellaisena se on kaunis ja lämmintunnelmainen. Hienoinen matkaopasmaisuus häiritsi minua aavistuksen verran. Vaikka on mukava lukea myönteisiin kokemuksiin painottuvaa tekstiä, jossa vastoinkäymisiäkin osataan katsoa huumorilla, olisin lukenut mieluusti myös hiukan enemmän siitä, millaisia vaikeuksia ulkomaalaisilla on alueelle asettumisessa ollut. Vaikkei kaikilla sellaisia toisaalta ehkä olekaan.

Siitä, että ulkomaalainen pysyy seudulla aina ulkomaalaisena onkin kirjassa kerrottu. Kuten siitäkin, miten paikkauskollisia paikalliset perheet ja suvut ovat perhe- ja suku-uskollisuuden lisäksi. Paikalliset ovatkin varsin pitkäikäistä joukkoa.

"Levo on kuuluisa lähteestään, sen partaalla asukkaat läheltä ja kaukaa täyttävät pullojaan ja polkupyöräilijät virkistäytyvät. Vesi on paikallisten mukaan heidän terveytensä salaisuus. Vielä muutama vuosi sitten järven rannalla eleli Euroopan vanhin nainen, 119-vuotiaaksi. Hän väitti syöneensä päivittäin kohtuumäärän kausiruokaa, juoneensa lasillisen viiniä ja tonkallisen vettä Levon lähteestä. Hänellä oli pojan, ainoan lapsensa jälkeläisiä neljän tai viiden sukupolven verran. Miehestä hän kertoi ottaneensa eron jo 23-vuotiaana ja eläneensä tyytyväisenä siitä lähtien."

Toivaset ovat konkareita ulkomailla asumisessa ja matkustamisessa. Stresassa he ovat asuneet jo parikymmentä vuotta ja siirtäneet sinne kirjansakin. Onko alueessa tapahtunut tuona aikana muutoksia ja kuinka hyvin turistit ovat kaupungin löytäneet, siitäkin olisi ollut mukava kuulla enemmän. Ehkä jossakin tulevassa kirjassa sitten.

Ns. kahvipöytäkirjana (tämä ei ole moite!) kirja on herkumpi kuin minkään kahvipöydän tarjoilun on mahdollista olla. Ehkä sitä proseccoa lukuun ottamatta. Se ei muuten ole paikallinen viinilaatu Stresan alueella, mutta perin italialainen toki. 

Alter egoni, antisankarimatkaaja Ms Tatin esittely Pirjo & Reijo Toivasen kirjasta Salsaa ja mojitoa.


Muualla:

Pirjo ja Reijo Toivanen: Proseccoa per favore! Kirjarikas elämäni -blogi 19.3.2023
Pirjo Toivanen: Proseccoa per favore! Hemulin kirjahylly -blogi 9.2.2019


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:
13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu 
14. Kirjassa harrastetaan
16. Kirjassa on valokuvia
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo (Stresa)
32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 milj. puhujaa
34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus
35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa
36. Kirjan on kirjoittanut maahanmuuttaja
44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi