Siirry pääsisältöön

Louise Glück: Villi iiris

Hetkestä ja ikuisuudesta


Keltainen esikko ja Louise Glückin kirja Villi iiris


Louise Glück: Villi iiris. (Alkuteos The Wild Iris, 1992) Suom. Anni Sumari. 91 s. Kannen suunnittelu Taivo Org, taitto Kalle Niinikangas. Enostone Kustannus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset siitä!


"Sitten se oli ohi: se mitä pelkäät, olla / sielu ja kyvytön / puhumaan, loppui äkkiarvaamatta, kangistuneen maan / kevyesti taipuessa. Ja ne mitä luulin / linnuiksi syöksähtelivät matalissa pensaissa. / Sinulle joka et muista / kulkureittiä toisesta maailmasta / kerron, että pystyin taas puhumaan: mikä tahansa / palaakin unohduksesta, palaa / löytämään äänen: // elämäni keskipisteestä suihkusi / suuri lähde, syvän sinisiä / varjoja taivaansinisessä merivedessä."


Olen jo jonkin aikaa lueskellut Louise Glückin alun perin kolmisenkymmentä vuotta sitten ilmestyneen runokirjan The Wild Iris hiljattain ilmestynyttä suomennosta Villi iiris. Tämän kirjan kanssa on toisin kuin kahden Glückin myöhemmän, mutta aiemmin suomennetun kirjan kanssa. Kokoelma ei imaise samalla tavalla taikapiiriinsä kuin aikaisemmin lukemani imaisivat, ei sittenkään vaikka olin lukenut Villistä iiriksestä irrallisia runoja alkukielellä jo aikaisemminkin ja pitänyt niistä kovasti.

Kirja vaatii minulta hitaampaa lähestymistä eikä muodosta yhtä orgaanista aistimusta kuin kaksi aikaisemmin suomennettua Glückin viimeisintä teosta. Siitäkään huolimatta, että kirja on temaattisesti hyvin yhtenäinen luonnon / puutarhan täyttämä kokonaisuus.

Glück on koonnut kokoelman pääosin kasvien mukaan nimetyistä runoista, joiden lisäksi kokonaisuudessa toistuu Aamu- tai iltahartaus -nimillä otsikoituja runoja ja muita, joissa näkökulmana on luonnossa hiljentyvä ihminen. Hartauksiksi otsikoidut runot käsittelevät jumalasuhdetta, jota toki kokoelma kokonaisuudessaankin käsittelee.

Maan ja kasvullisuuden kuvasto läpäisee kirjan, kasvien puhe ikään kuin viimeisimpänä havaittavissa olevana äänenä ennen suurta hiljaisuutta.

"Älä enää mieti näitä asioita./ Kuuntele hengitystäni, oma hengityksesi / kuin tulikärpäset, jokainen pieni henkäisy / on leimahdus, johon maailma ilmestyy. // Kyllin kauan olen laulanut sinulle kesäyössä. / Lopulta suostutan sinut puolelleni; tätä yhtämittaista näkyä / maailma ei voi sinulle tarjota. // Sinut pitää opettaa  rakastamaan minua. Ihmiset pitää opettaa / rakastamaan hiljaisuutta ja pimeää."

Louise Glückin viimeisin tuotanto lumoaa tekstin vaivattomalla, assosiatiivisella etenemisellä, kokonaisuuden kasvamisella sillä tavoin luonnollisesti, että lukijan on vaikea vetäytyä tekstin luomasta maailmasta ulos - lauseiden ja merkitysten rytmi kantaa aalloillaan aina vain eteenpäin. Villissä iiriksessä taas runot muodostavat perinteisemmän kokonaisuuden, jossa yhteisestä teemasta huolimatta runot jäävät enemmän yksittäisiksi, kuin piiriasetelmaan keskeisteemojen ympärille.

Tästä huolimatta Glückin kuvat puhuvat ja koskettavat. Hänellä on kyky kuvata suurta pienessä ja pientä suuressa sekä alituiseen vaihtaa näitä näkökulmia teksteissään. Hänen perusteemansa ovat pysyneet samoina, ikuisuuden ja nykyhetken välille jännittyneinä. Runoissa näkyy mestarin vähäeleinen, liioittelematon kädenjälki, joka ei kaihda mystisen lähestymistä.

Anni Sumari kääntää varmaotteisesti ja herkän oivaltavasti, ei ainoastaan yksittäisiä merkityksiä vaan koko Glückin maailmankuvaa hienosti peilaten.

Arvioni Louise Glückin kokoelmista Uskollinen ja hyveellinen yö ja Talvisia reseptejä kollektiivista. 27.12.2021


Muualla:



Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirja sopii kohtiin:
3. Kirjan nimessä on kasvi
18. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
29. Kirjassa on minäkertoja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 (suomennos)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...