Siirry pääsisältöön

Louise Glück: Villi iiris

Hetkestä ja ikuisuudesta


Keltainen esikko ja Louise Glückin kirja Villi iiris


Louise Glück: Villi iiris. (Alkuteos The Wild Iris, 1992) Suom. Anni Sumari. 91 s. Kannen suunnittelu Taivo Org, taitto Kalle Niinikangas. Enostone Kustannus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset siitä!


"Sitten se oli ohi: se mitä pelkäät, olla / sielu ja kyvytön / puhumaan, loppui äkkiarvaamatta, kangistuneen maan / kevyesti taipuessa. Ja ne mitä luulin / linnuiksi syöksähtelivät matalissa pensaissa. / Sinulle joka et muista / kulkureittiä toisesta maailmasta / kerron, että pystyin taas puhumaan: mikä tahansa / palaakin unohduksesta, palaa / löytämään äänen: // elämäni keskipisteestä suihkusi / suuri lähde, syvän sinisiä / varjoja taivaansinisessä merivedessä."


Olen jo jonkin aikaa lueskellut Louise Glückin alun perin kolmisenkymmentä vuotta sitten ilmestyneen runokirjan The Wild Iris hiljattain ilmestynyttä suomennosta Villi iiris. Tämän kirjan kanssa on toisin kuin kahden Glückin myöhemmän, mutta aiemmin suomennetun kirjan kanssa. Kokoelma ei imaise samalla tavalla taikapiiriinsä kuin aikaisemmin lukemani imaisivat, ei sittenkään vaikka olin lukenut Villistä iiriksestä irrallisia runoja alkukielellä jo aikaisemminkin ja pitänyt niistä kovasti.

Kirja vaatii minulta hitaampaa lähestymistä eikä muodosta yhtä orgaanista aistimusta kuin kaksi aikaisemmin suomennettua Glückin viimeisintä teosta. Siitäkään huolimatta, että kirja on temaattisesti hyvin yhtenäinen luonnon / puutarhan täyttämä kokonaisuus.

Glück on koonnut kokoelman pääosin kasvien mukaan nimetyistä runoista, joiden lisäksi kokonaisuudessa toistuu Aamu- tai iltahartaus -nimillä otsikoituja runoja ja muita, joissa näkökulmana on luonnossa hiljentyvä ihminen. Hartauksiksi otsikoidut runot käsittelevät jumalasuhdetta, jota toki kokoelma kokonaisuudessaankin käsittelee.

Maan ja kasvullisuuden kuvasto läpäisee kirjan, kasvien puhe ikään kuin viimeisimpänä havaittavissa olevana äänenä ennen suurta hiljaisuutta.

"Älä enää mieti näitä asioita./ Kuuntele hengitystäni, oma hengityksesi / kuin tulikärpäset, jokainen pieni henkäisy / on leimahdus, johon maailma ilmestyy. // Kyllin kauan olen laulanut sinulle kesäyössä. / Lopulta suostutan sinut puolelleni; tätä yhtämittaista näkyä / maailma ei voi sinulle tarjota. // Sinut pitää opettaa  rakastamaan minua. Ihmiset pitää opettaa / rakastamaan hiljaisuutta ja pimeää."

Louise Glückin viimeisin tuotanto lumoaa tekstin vaivattomalla, assosiatiivisella etenemisellä, kokonaisuuden kasvamisella sillä tavoin luonnollisesti, että lukijan on vaikea vetäytyä tekstin luomasta maailmasta ulos - lauseiden ja merkitysten rytmi kantaa aalloillaan aina vain eteenpäin. Villissä iiriksessä taas runot muodostavat perinteisemmän kokonaisuuden, jossa yhteisestä teemasta huolimatta runot jäävät enemmän yksittäisiksi, kuin piiriasetelmaan keskeisteemojen ympärille.

Tästä huolimatta Glückin kuvat puhuvat ja koskettavat. Hänellä on kyky kuvata suurta pienessä ja pientä suuressa sekä alituiseen vaihtaa näitä näkökulmia teksteissään. Hänen perusteemansa ovat pysyneet samoina, ikuisuuden ja nykyhetken välille jännittyneinä. Runoissa näkyy mestarin vähäeleinen, liioittelematon kädenjälki, joka ei kaihda mystisen lähestymistä.

Anni Sumari kääntää varmaotteisesti ja herkän oivaltavasti, ei ainoastaan yksittäisiä merkityksiä vaan koko Glückin maailmankuvaa hienosti peilaten.

Arvioni Louise Glückin kokoelmista Uskollinen ja hyveellinen yö ja Talvisia reseptejä kollektiivista. 27.12.2021


Muualla:



Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirja sopii kohtiin:
3. Kirjan nimessä on kasvi
18. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
29. Kirjassa on minäkertoja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 (suomennos)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi