Siirry pääsisältöön

Louise Glück: Villi iiris

Hetkestä ja ikuisuudesta


Keltainen esikko ja Louise Glückin kirja Villi iiris


Louise Glück: Villi iiris. (Alkuteos The Wild Iris, 1992) Suom. Anni Sumari. 91 s. Kannen suunnittelu Taivo Org, taitto Kalle Niinikangas. Enostone Kustannus 2023.

Kustantajan arvostelukappale, kiitokset siitä!


"Sitten se oli ohi: se mitä pelkäät, olla / sielu ja kyvytön / puhumaan, loppui äkkiarvaamatta, kangistuneen maan / kevyesti taipuessa. Ja ne mitä luulin / linnuiksi syöksähtelivät matalissa pensaissa. / Sinulle joka et muista / kulkureittiä toisesta maailmasta / kerron, että pystyin taas puhumaan: mikä tahansa / palaakin unohduksesta, palaa / löytämään äänen: // elämäni keskipisteestä suihkusi / suuri lähde, syvän sinisiä / varjoja taivaansinisessä merivedessä."


Olen jo jonkin aikaa lueskellut Louise Glückin alun perin kolmisenkymmentä vuotta sitten ilmestyneen runokirjan The Wild Iris hiljattain ilmestynyttä suomennosta Villi iiris. Tämän kirjan kanssa on toisin kuin kahden Glückin myöhemmän, mutta aiemmin suomennetun kirjan kanssa. Kokoelma ei imaise samalla tavalla taikapiiriinsä kuin aikaisemmin lukemani imaisivat, ei sittenkään vaikka olin lukenut Villistä iiriksestä irrallisia runoja alkukielellä jo aikaisemminkin ja pitänyt niistä kovasti.

Kirja vaatii minulta hitaampaa lähestymistä eikä muodosta yhtä orgaanista aistimusta kuin kaksi aikaisemmin suomennettua Glückin viimeisintä teosta. Siitäkään huolimatta, että kirja on temaattisesti hyvin yhtenäinen luonnon / puutarhan täyttämä kokonaisuus.

Glück on koonnut kokoelman pääosin kasvien mukaan nimetyistä runoista, joiden lisäksi kokonaisuudessa toistuu Aamu- tai iltahartaus -nimillä otsikoituja runoja ja muita, joissa näkökulmana on luonnossa hiljentyvä ihminen. Hartauksiksi otsikoidut runot käsittelevät jumalasuhdetta, jota toki kokoelma kokonaisuudessaankin käsittelee.

Maan ja kasvullisuuden kuvasto läpäisee kirjan, kasvien puhe ikään kuin viimeisimpänä havaittavissa olevana äänenä ennen suurta hiljaisuutta.

"Älä enää mieti näitä asioita./ Kuuntele hengitystäni, oma hengityksesi / kuin tulikärpäset, jokainen pieni henkäisy / on leimahdus, johon maailma ilmestyy. // Kyllin kauan olen laulanut sinulle kesäyössä. / Lopulta suostutan sinut puolelleni; tätä yhtämittaista näkyä / maailma ei voi sinulle tarjota. // Sinut pitää opettaa  rakastamaan minua. Ihmiset pitää opettaa / rakastamaan hiljaisuutta ja pimeää."

Louise Glückin viimeisin tuotanto lumoaa tekstin vaivattomalla, assosiatiivisella etenemisellä, kokonaisuuden kasvamisella sillä tavoin luonnollisesti, että lukijan on vaikea vetäytyä tekstin luomasta maailmasta ulos - lauseiden ja merkitysten rytmi kantaa aalloillaan aina vain eteenpäin. Villissä iiriksessä taas runot muodostavat perinteisemmän kokonaisuuden, jossa yhteisestä teemasta huolimatta runot jäävät enemmän yksittäisiksi, kuin piiriasetelmaan keskeisteemojen ympärille.

Tästä huolimatta Glückin kuvat puhuvat ja koskettavat. Hänellä on kyky kuvata suurta pienessä ja pientä suuressa sekä alituiseen vaihtaa näitä näkökulmia teksteissään. Hänen perusteemansa ovat pysyneet samoina, ikuisuuden ja nykyhetken välille jännittyneinä. Runoissa näkyy mestarin vähäeleinen, liioittelematon kädenjälki, joka ei kaihda mystisen lähestymistä.

Anni Sumari kääntää varmaotteisesti ja herkän oivaltavasti, ei ainoastaan yksittäisiä merkityksiä vaan koko Glückin maailmankuvaa hienosti peilaten.

Arvioni Louise Glückin kokoelmista Uskollinen ja hyveellinen yö ja Talvisia reseptejä kollektiivista. 27.12.2021


Muualla:



Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirja sopii kohtiin:
3. Kirjan nimessä on kasvi
18. Kirja on julkaistu alun perin englannin kielellä
29. Kirjassa on minäkertoja
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 (suomennos)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Lapsuus kuoleman partaalla Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse . (Venäjänkielinen alkuteos   Похороните меня за плинтусом , 1995 )    Suom. Kirsti Era. 205 s.  Into 2014. "Sairastelin paljon, ja mummon ennusteiden mukaan minun oli määrä noin kuusitoistavuotiaana mädäntyä hengiltä ja päätyä tuonpuoleiseen. Kuvittelin tuonpuoleisen kutakuinkin keittiön roskakuilun tapaiseksi paikaksi: sinne joutuneiden esineiden olemassaolo päättyi. Kaikki, mikä putosi sen luukusta alas, katosi kammottavan peruuttamattomasti. Rikkoutuneen voi korjata, kadonneen voi löytää, mutta roskakuiluun viskatun saattoi vain muistaa tai unohtaa." Jotkut kirjat on suorastaan pakko lukea vaikka vain nimensä vuoksi. Yksi tällainen kirja on Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse ; siitäkin huolimatta, että se on odottanut minulla lukuvuoroon päätymistään lähemmäs kymmenen vuotta. Viimein kuitenkin lukemisen aika koitti, eikä kirja pettänyt nimensä antamia lupauksia mustasta huumorist

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua                                                                       Kuva: Ellen Karhulampi Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.   " Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää" Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa.  Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raj