Jos pimeys puhuisi
Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa. 175 s. Kansi Päivi Puustinen. Otava 2023.
"-- ehkä hän halusi piirtämällä kokea vielä kerran lumoutumisen hetken, jonka oli pakko muuttua poissaoloksi."
Joel Haahtelan uutta romaania Yö Whistlerin maalauksessa on ollut hyväksi pohtia hiukan ennen sen kommentointia. Romaanin tunnelma on tiivis, mutta samalla pyörryttävän avara. Se on ladattu täyteen kulttuurihistoriallisia merkityksiä ja viittauksia: kirjallisuus, kuvataiteet, filosofia, uskontojen historia... Kuitenkin sen perustarina on yksinkertainen.
Tarinan päähenkilöinä on kaksi sivistynyttä ja lukenutta miestä. Päähenkilö työskentelee Kansalliskirjastossa, kun ylisukupolvinen ahdistus tavoittaa hänet ja hän on varma kuolevansa saman ikäisenä kuin hänen äitinsä sairastui psykoosiin hänen lapsuudessaan. Osittain paetakseen tunteitaan, osittain tehdäkseen jotakin aikaisemmin vain suunnittelemaansa hyödyllistä jäljellä olevalla ajallaan, hän ottaa virkavapaata ja lähtee vierailemaan vain kerran aikaisemmin tapaamansa iäkkään Sergein luo Yorkshireen.
Miehet ovat aiemmin tavanneet perhosharrastuksen tiimoilla Naxoksen saarella ja vaihtaneet yhteystietoja. Päähenkilön yllätykseksi Sergei on myös todella lähettänyt kirjeitä ja kertonut perhoshavainnoistaan silloin tällöin tapaamista seuraavina vuosina. Sergei osoittautuu elävän Yorkshiressa erakkona yksinäisessä talossa mäellä lähellä merta. Hienon puutarhan lisäksi hän omistaa merkittävän luonnontieteellisen kirjakokoelman ja itse eri puolilta maapalloa keräämänsä perhoskokoelman.
Päähenkilö ihailee 1600- ja 1700-luvun vaihteen perhostutkija Maria Sibylla Merianin piirroksia perhosten muodonmuutoksia kuvaavassa kirjassa Metamorphosis Insectorium Surinamensium vuodelta 1705. Eräänlaisena hartaudenharjoituksena hän haluaa toteuttaa uniikin perhoskirjan samalla vanhalla ja kärsivällisyyttä vaativalla kuparipiirrostekniikalla ja piirtää joitakin Sergein hienoimmista perhoslöydöistä.
Kumpikin mies on omalla tavallaan rikkonainen ja kumpikin kantaa mielessään muistoa naisesta. Päähenkilö ei ole koskaan kyennyt uskomaan, että läheisyys, parisuhde ja perhe, jotka voivat olla muille ihmisille itsestään selvä osa elämää, voisivat kuulua hänellekin. Sergeillä on omat tragediansa. Hän on menettänyt rakkautensa joutuessaan natsien keskitysleirille ja siellä koettujen asioiden jälkeen vuosikausiksi mielisairaalaan.
Miesten välillä vallitsee kunnioittava yhteisymmärrys, kun kaksi yksinäisyyteen tottunutta ihmistä jakaa yhteisen tilan Sergein kotona. Tuosta yhteisymmärryksestä ja sen ilmentymistä ruuanlaittoineen ja keskusteluineen on mieltä lämmittävää lukea.
Olisi väärin sanoa, että rikkinäisyys on näiden miesten voima, mutta heidän haavoittuneisuutensa on mahdollistanut heille kyvyn aistia maailmaa samaan tapaan arkitodellisuuden hälinän tuolla puolen kuin 1800-luvun maalari James McNeill Whistler kuvasi maalauksissaan yötä. Kopio Whistlerin Nocturne-maalauksesta roikkuu Sergein kirjaston seinällä ja maalauksen tunnelma tuntuu yhdistävän miehiä jollakin merkillisellä tavalla.
Sergein luona vierailunsa aikana päähenkilön mielen täyttävät ajatukset pimeydestä ja siitä, mitä pimeydessä tai sen takana on. Näkyvänä tuloksena hänen matkastaan syntyy hänen hauras taideteoksensa ja lahjansa maailmalle: päiväperhoset säteilevissä väreissään. Suurin matkan aikaansaama tulos on kuitenkin hänen omassa pimeydessään tapahtuva muutos.
Haahtelan kirja on ilmestyttyään saanut ansaitusti paljon myönteistä huomiota ja siitä on kirjoitettu monia arvioita. Hänen kirjansa Adelen kysymys, 2019; Hengittämisen taito, 2020 ja Jaakobin portaat, 2022 muodostavat trilogian, johon Yö Whistlerin maalauksessa myös löyhästi liittyy.
Olen suhtautunut Haahtelan tuotantoon aika ennakkoluuloisesti ja olettanut hänen olevan alleviivatummin hengellinen kirjailija kuin hän tämän kirjan myötä osoittaa olevansa. Kaikessa hioutuneisuudessaan ja moniulotteisuudessaan tämä pienoisromaani oli enemmän kuin omiaan räjäyttämään ennakkoluuloni ja johdattamaan hänen muunkin tuotantonsa pariin.
"Sitten ajattelin, että joskus varjo oli liian pimeä ja se erkani meistä, alkoi elää omaa elämäänsä, me kuljimme maailmassa kahtena kappaleena. Mutta jonakin päivänä, kun tarpeeksi aikaa oli kulunut, kappaleet löysivät toisensa, pystyivät elämään yhdessä ja samassa ihmisessä, hyväksyivät oman itsensä ja toinen toisensa olemassaolon. Eikä kärsimys tuntunut enää niin pahalta, vaan sekin sai olla, vaikka ei koskaan katoaisi."
Päivi Puustisen kansi tuottaa elävän aavistuksen tarinassa syntyvästä perhoskirjasta ja valon ja pimeyden liitosta.
Muualla:
Joel Haahtela: Yö Whistlerin maalauksessa - tarina miehestä, joka tallentaa perhosten kauneuden kuviinsa. Airi Vilhunen, Kirsin bookclub 11.3.2023
Helmet-lukuhaasteessa 2023
voisin sijoittaa kirjan seuraaviin kohtiin:
16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa (piirretään)
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (jos olet käynyt Helsingissä, Naxoksessa tai Yorkshiressa)
29. Kirjassa on minäkertoja
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla loppuun
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua
36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023
Kommentit
Lähetä kommentti