Siirry pääsisältöön

Aito huijaus - 10 novellia nyky-Intiasta

Kasvoja Intiasta



Aito huijaus - 10 novellia nyky-Intiasta. Koonnut ja suomentanut Titia Shuurman. 218 s. Aporia, 2016. Kirjoittajat: Tabish Khair, Parvati Sharma, Shahnaz Habib, Radhika Jha, Jaspreet Singh, Anjum Hasan, Mridula Koshy, Janice Pariat, Philip John, Manjula Padmanabhan. Kannen ja ulkoasun suunnittelu: Martti Jalava. Kannen valokuva: Titia Shuurman.

Titia Shuurmanin erinomaisella tavalla kokoaman ja suomentaman novelliantologian intialaisia kirjailijoita yhdistää se, että he kaikki kirjoittavat teoksensa englannin kielellä. Kirjan saatteeksi kirjoittamassaan esseessä suomentaja esittää tiiviin katsauksen Intian 2000-luvun englanninkielisen kirjallisuuden reunaehdoista.

Toki englanti on kolonialismin kieli, mutta se on toisaalta myös kieli, jolla kaikki kokoelman kirjailijat ovat saaneet koulutuksensa ja jota käyttämällä he pääsevät näkyville myös kansainvälisesti. Monet kirjoittajista ovat asuneet tai asuvat ulkomailla. Heidän äidinkielensä näkyy silti paikallissanastossa, jota he käyttävät siellä täällä tekstissään. Kirjaan kuuluukin sanasto käytetyistä ilmaisuista, nopeasti vilkaisten laskin sieltä puolisen tusinaa eri kieltä.

Shuurmanin kokoelmalle antama nimi sopii paradoksaalisuudessaan hyvin kuvaamaan Intian vastakohtaisuuksia, joita myös antologian tekstit kuvastavat kukin omalla tavallaan. Lajityypeiltään ja tyylillisesti tekstit vaihtelevat ironisen realistisista todellisuudenkuvauksista spekulatiiviseen fiktioon ja kauhutarinaan.

Yläluokan nauttima eristäytynyt suoja ja ylellisyys ja toisaalta kastittomien ja päiväpalkalla raatavien tai kodittomien ja kerjäämällä itsensä elättävien ihmisten sattumalle alttiit kohtalot vaihtelevat teksteissä. Naisten asema, korruptio ja valtion kansalaisiinsa kohdistama väkivaltakoneisto ovat muutamia novellien käsittelemiä aihepiirejä. Yhteiskunnallinen todellisuus ja erilaiset elämäntavat ja kulttuurit nousevat esiin. 

Kokoelman moninaisuudesta huolimatta kokonaisuus ei ole tilkkutäkki. Novellit tuntuvat kommunikoivan keskenään hiukan samaan tapaan kuin intialaisen kaupungin vilinässä kaikki ovat jollakin merkillisellä tavalla tietoisia toisistaan. Kokonaisuus on nautittava, yllätyksellinen ja elävästi intialaista todellisuutta kuvastava. Monista raskaista aihepiireistä huolimatta kirja on helposti lähestyttävä ja siinä on paljon kutkuttavaa huumoria, milloin lempeää milloin terävämpää. Kaikki tekstien merkitykset ja tasot eivät luultavasti aukea länsimaiselle lukijalle, mutta ainakin Intiassa vieraillut lukija tavoittaa nopeasti myös omat tunnelmansa tästä monin tavoin hämmästyttävästä maasta.

Tabish Kairin Huijaus kuvaa kyynistä toimittajaa, joka joutuu vastakkain maaseudulta pääkaupunkiin mielenilmaisuaan esittämään tulleen äidin ja pojan kanssa. He kertovat kotikylässään puhjenneesta kastiväkivallasta, jossa perheen isä on tapettu ja äidiltä ja pikkupojalta on viety heidän kotinsa ja maapalansa. Toimittaja on varma, että kyseessä on huijaus, mutta lyötyään vetoa asiasta hänelle kertoneen avustustyöntekijän kanssa hän vaatii äitiä ja poikaa palaamaan kanssaan heidän kotikyläänsä todistaakseen tarinansa. 

"-- Ne ovat tulleet Biharista, jonkin Tikrin kylän suunnalta, siellä on ollut jotain kastiväkivaltaa, jota teikäläiset eivät ole uutisoineet.
Jos sitä ei ole uutisoitu niin ei sitä ole tapahtunutkaan."

Taloudellisesti menestyneen luokan ja sivistyneistön elämän kuvaukset rakkaus- ja kotiapulaishuolineen (Pervati Sharma: Kuollut kameli; Shahnaz Habib: Aito ja vieraanvarainen) ja älyllisine maailmankuvineen (Anjum Hasan: Immanuel Kant Shillongissa) vaihtelevat jätteenkerääjien ja päiväpalkalla työskentelevien helposti ja sattuman oikusta tuhottavissa olevan elämän kanssa (Mridula Koshy: Koodawallan rakkaus; Radhika Jha: Norsu ja Maruti).

Jaspreet Singhin Kapteeni Faiz -kertomuksessa kuvataan Intian ja Pakistanin välistä sotaa Kashmirin alueesta. Novelli on kokoelman kirjallisin, siinä tuodaan vastakkain kaksi sivistynyttä ja kirjallisuutta rakastavaa upseeria eri puolilta rajaa ja heidän yhteinen rakkautensa Kashmirin alueen runoilijan Shahidin tuotantoa kohtaan. Tuolla rakkaudella on käänteentekevä merkitys molempien miesten elämässä, ja sodassakin.

Janice Pariatin tarinassa Taivashaudat liikutaan kiinnostavasti vanhan uskomusmaailman ja nykyisyyden välisellä pettävällä maaperällä isän ja pojan välistä rakkauden sidettä kuvaten. Philip Johnin Muutos on liian vaisu sana ottaa spekulatiivisen fiktion keinot käyttöön naisten oikeuksien tai heidän elämänsä oikeudettomuuden ja sen koston käsittelyssä lähentyen kauhufiktiota ahdistelu- ja raiskauskulttuurin kontekstissa. Kun väkivalta kohdistuu naisiin, se on vain pieni arkielämän juonne, mutta kun sen kohteena ovat naisia ahdistelevat miehet, ollaankin tuntemattoman pelon äärellä. 

"Minun koskemattomuuttani loukattiin kerran. Osa minusta on edelleen menneisyyden vankina. Minä kutsun sitä osaa. Mutta se ei näe minua. Se on vajonnut pelon ja inhon suohon eikä pääse irti. Niinpä minä odotan. Odotan, että ajan hidas terapia vaikuttaisi, panen toivoni kehitykseen. --- Mutta täällä sairaalassa joudun joka päivä silmätysten veritöiden kanssa. Silloin se kaikki nousee taas mieleen. Menneisyyteni. Ihmisen käsittämätön julmuus. Ja mietin mielessäni: kuka tässä kehitystä kaipaa? Me tarvitsemme muodonmuutosta. Metamorfoosia. Ja sitä tarvitaan nyt."

Kauhukulttuuriin liittyy myös kokoelman päätösnovelli Manjula Padmanabhanin Syömingit. Siinä New Delhiin tyylikkäänä liikemiehenä matkustava vampyyri ihmettelee kuinka ei ole aikaisemmin tullut tajunneeksi Intian olevan vampyyrielämän paratiisi. Juuri niistä monista syistä, jotka jäytävät intialaisen yhteiskunnan hyvinvointia. Mutta Intialla on vampyyrillekin yllätys varattuna.

Hienoimpia ja kiinnostavimpia novellikokoelmia, mitä olen vähään aikaan lukenut!


Muualla:
Sataa valoa. 5.11.2022


Helmet-lukuhaasteessa 2023
voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (osassa novelleja)
13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs
18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Intia, Delhi)
29. Kirjassa on minäkertoja (osassa novelleja)
39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kansitaide - Helmet-lukuhaasteen 2022 paras kansitaide

Mieltäni vaivaa kysymys: arvostavatkohan kustantajat kansitaiteilijoitaan riittävästi? Ja kirjallisuuden kenttä ylipäätään? Kannen tekijän tietoja ei nimittäin ole kovin helppo löytää. Aika usein ne puuttuvat kirjan kannesta ja myöskin kirjan nimiösivun kääntöpuolen tiedoista. Kirjastot eivät nekään ole erityisen kunnostautuneita tässä asiassa: kansitaiteilijan tietoja ei ole helppoa löytää kirjastoluetteloista, ja useimmiten ne puuttuvat kokonaan. Kuitenkin juuri kansi on se, joka lukijan kirjalle ensiksi nappaa. Jo ennen kuin tiedämme mitään kirjasta tai kirjailijasta, näemme kannen ja päättelemme siitä kirjan lajityypin ja tyylin, usein jotain kohderyhmästäkin, ihan ilman tietoista ponnistelua. Lukiessa palaamme useaan kertaan katsomaan kansikuvaa ja syventämään vaikutelmiamme siitä ja kirjasta. Kun olen pyrkinyt saamaan  blogipostauksiini mukaan kannen tekijän tiedot, olen usein saanut metsästellä niitä. Jos ne löytyvätkin jostain osasta kirjan kantta, niitä ei välttämättä ole kirj

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Lapsuus kuoleman partaalla Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse . (Venäjänkielinen alkuteos   Похороните меня за плинтусом , 1995 )    Suom. Kirsti Era. 205 s.  Into 2014. "Sairastelin paljon, ja mummon ennusteiden mukaan minun oli määrä noin kuusitoistavuotiaana mädäntyä hengiltä ja päätyä tuonpuoleiseen. Kuvittelin tuonpuoleisen kutakuinkin keittiön roskakuilun tapaiseksi paikaksi: sinne joutuneiden esineiden olemassaolo päättyi. Kaikki, mikä putosi sen luukusta alas, katosi kammottavan peruuttamattomasti. Rikkoutuneen voi korjata, kadonneen voi löytää, mutta roskakuiluun viskatun saattoi vain muistaa tai unohtaa." Jotkut kirjat on suorastaan pakko lukea vaikka vain nimensä vuoksi. Yksi tällainen kirja on Pavel Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse ; siitäkin huolimatta, että se on odottanut minulla lukuvuoroon päätymistään lähemmäs kymmenen vuotta. Viimein kuitenkin lukemisen aika koitti, eikä kirja pettänyt nimensä antamia lupauksia mustasta huumorist

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua                                                                       Kuva: Ellen Karhulampi Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.   " Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää" Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroita, joita päähenkilö järjestelee. Lisäksi tehdään työtä arkkitehtitoimiston rakennusprojektissa ja vietetään kotona aikaa puolison seurassa.  Turusen käsissä kieli uudistuu ja tekstilajien väliset raj