Maarit Verronen: Orionin vyö

Julmuuden ja tuhon perhosefekti 

Maarit Verronen: Orionin vyö. 168 s. Kansi Satu Enstedt. Aviador 2022. 

"Mitä tahansa saattoi tapahtua. Mutta oli uutta, että joku halusi palvelukseen mahdollisimman vanhan altrunaisen. Sellaisesta en ollut kuullut koskaan aikaisemmin."

Maarit Verrosen uusin romaani Orionin vyö alkaa dystopiana. Ollaan alkeellisessa, täysin saastuneessa ja lähes läpikotaisin hedelmättömässä maassa, jossa ihmiset elävät alituisten uhkien alla keskenään nahistelevissa heimoissa ja vahvempien diktatuureissa. Ravintona ovat enimmäkseen rotat ja linnut ja ihmisistä valtaosa on taantunut brutaalille tasolle. 

Päähenkilö Mipi Ii työskentelee altruna. Altrujen olemassaolosta harva on tietoinen, saati siitä, mitä he ovat ja tekevät. Altrut ovat askeettisia, karaistuneita, monitaitoisia ja pelkäämättömiä miehiä ja naisia, jotka lähetetään ryhmissä suorittamaan tehtäviä, joita kukaan muu ei ottaisi suorittaakseen, tai pystyisikään. Tarinan alussa altruryhmä, johon Mipi Ii kuuluu, kokoaa radioaktiivisia jätteitä vailla mitään suojavarusteita. Sitten Mipi Ii saa uuden tehtävän. Sen on tarkoitus olla hänen viimeisensä ennen ansaittua eläkettä ja siihen halutaan vanha naispuolinen altru.

Hänet lähetetään muulikyydillä heimoon, joka elää oikukkaan ja mahtipontisen yksinvaltiaan alaisuudessa ja hän päätyy suoraan yksinvaltiaan linnakkeeseen. Mahtaileva hallitsija itse sihteereineen antaa Mipille tehtävän. Lukutaitoisena ja länsimaiset kirjainmerkit hallitsevana hänen täytyy järjestää ja seuloa hallitsijan esi-isien hävitetyn linnakkeen kellareista esiin kaivettu kirja-aarre ja poimia sieltä se ylivertainen esi-isien viisaus, joka tulee lisäämään nykyisen hallitsijan mahtia.

Mipi Ii saa siis kirjastonhoitajan hommia. Hänen avukseen hallitsija antaa hovinsa palvelijoista lukutaitoisen pariskunnan ja määrää heidät alkajaisiksi rakentamaan itselleen tehtävää varten talon linnoitusta lähellä olevaan kylään. Pian käy ilmi, että annettu tehtävä on haasteellinen, joskaan ei tavalla, johon Mipi Ii on aikaisemmin tottunut. Kirjalaatikot, jotka hänelle toimitetaan, ovat täynnä homeista ja likaista paperisilppua, jonka sisällöstä on mahdotonta saada selkoa. Tässäkö on hallitsijan historiallinen "kirja-aarre"?

Tarina, josta en kerro enempiä yksityiskohtia, on monitasoisen allegorinen. Kirjallisessa kulttuurissa kiinni elävänä minua kiinnostavat tarinan sivistykseen ja sen rapautumiseen liittyvät tasot, jotka ikään kuin kaikuna toistavat luonnon tuhoutumisen aiheuttamaa katastrofia ja ihmisen barbarisoitumista. Julmuus ja tuho kertautuvat äärettömiin. 

Inhimillisen julmuuden ja hädän kasvot piirtyvät armottoman selvästi ja painajaismaisesti näkyviin tapahtumissa, jotka seuraavat Mipi Iin saapumista vallastaan juopuneen hallitsijan valtakuntaan.

Ainoa puhtaalta ja saasteettomalta vaikuttava elementti Mipi Iin elämässä on tähtitaivas. Sieltä hänelle on tullut tavaksi hakea aina uusissa komennuspaikoissaan Orionin vyön kolme tähteä. Niitä hän ajattelee myös päivisin, jos todellisuus uhkaa käydä yli hänen voimiensa.

Kirjan edetessä lukijalle käy vähitellen selväksi, että alun oletus dystooppisessa tulevaisuudessa elämisestä on väärä. Kaikki tapahtuu nykyisyydessä, 2020-luvulla. Tämän voi kertoa paljastamatta liikaa juonta ja tämä käänne kirjan asetelmassa lisää tekstin vertauskuvallisuuteen raskaita kierroksia.

Keitä ovat nykytodellisuutemme altrut, ja miten onnistumme niin täydellisesti unohtamaan, että osa nykyistä maailmaamme elää todellisuutenaan sitä, mikä länsimaisille ihmisille on dystopiaa?

"Ajatus siitä, että prosessi oli osittain biologinen - bakteerit muunsivat typpeä hyödyllisempään muotoon - sai yhden vanhemman miehen toteamaan, että laitoksella ahersi siis miljardeja työntekijöitä ruokapalkalla. Se huvitti kaikkia.

Se olisi voinut olla altruvitsi. Ja se kiteytti olennaisen: parhaassa tapauksessa meidät voitiin korvata bakteereilla. Ne tarvitsivat toimiakseen sopivan lämpötilan, eikä ympäristössä saanut olla niille myrkyllisiä aineita, mutta mitään muuta ne eivät kaivanneet."

Muualla:

Maarit Verronen: Orionin vyö. Toni Jerrman, Tähtivaeltaja 3/22.

Helmet-lukuhaasteessa 2023 

kirja sopii minulla kohtiin:

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta (tulkinnanvarainen kohta, mutta spefiä kuitenkin)

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin (käytännön tasolla)

29. Kirjassa on minäkertoja

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas (tulkinnanvarainen kohta) 

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (kirjastonhoitajan työ, ei altrun ;) )

40. Kirjassa hylätään jotain

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan