Korppi vai varis?
 |
| Kirjan kannen maalaus Cathy King. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Ted Hughes: The Crow - From the Life and Songs of the Crow. With a foreword by Marina Warner. First published in 1970. This anniversary edition first published in 2020. Cover Artwork Cathy King: Wave After Yoshida Chisuko. Faber & Faber, 2020.
Kirja on oma hankinta.
"To hatch a crow, a black rainbow
Bent in emptiness
over emptiness
But flying"
Ted Hughesin lähes 60 vuotta sitten julkaisema runoelma Crow on jättänyt suuren jäljen englanninkieliseen runouteen. Ei pelkästään taitavuutensa tai hyvin hallitun kirjallisen perinteen tuntemuksensa ja alluusioiden luomisen vuoksi. Kaikessa traditiotietoisuudessaan kokoelma karistaa yltään siihenastiset perinteet ja varis huutaa kielellä, jossa runous on riisuttu luihinsa ja atomeihinsa samalla, kun se palaa maailman alkukausien mytologiseen ilmaisuun.
Kirjan 50-vuotisjuhlavuoden painokseen on lisätty seitsemän ensimmäisestä painoksesta puuttuvaa runoa. Valikoima kokonaisuutena on vähän kuin luola, jonne ryömimisestä palkkiona lukija saa tarkastella variksen kokoamia aarteita ja kammottavuuksia.
Että varis ja erityisesti korppi ovat raadonsyöjiä pysyy mielessä kokoelman ensimmäisiltä lehdiltä alkaen. Lintuihin liittyvää symboliikkaa ajatellen suomalaisen lukijan on hyvä muistaa, että englannin kielessä sana crow tarkoittaa sekä varista että korppia, mikä on varsin kätevää. Englantilaisille. Tai ainakin englantilaisille runoilijoille. Suomeksi näillä linnuilla on on eronsa, jotka eivät ole samalla tavoin kielellisesti yhteen kasvaneita kuin englannin kielessä. Itse mielsin, että Hughesin runoelman lintu on myyttinen korppi, ja varis sen arkipäiväisempi ja leikkisämpi peitehahmo.
Korppi syntyy voimatta olla muuta kuin omanlaisensa, tyhjyydestä, ja ei ketään miellyttävänä ja tuhoavana. Hänen synnystään ja tulostaan maailmaan kerrotaan runoissa useita tarinoita; mm että hän lensi auringosta aurinkoon ja löysi lopulta mustan oven, pupillin, jonka kautta saapui maailmaamme. Hän nokki jumalan pojan, käärmeen, kahtia ja sijoitti niistä toisen pään naisen ja toisen miehen jalkoväliin, kun jumala nukkui luomisen töistä uupuneena. Jumaliakin oli kaksi, korppi havaitsi myöhemmin, toinen, vahvempi, rakasti vihollisiaan.
Korpin synty liittyy Hughesin mytologiassa suomalaisenkin maailmansyntymyytin tuntemaan maailman sisällään pitävään munaan - mutta munassa, joka tyhjyydestä putoaa onkin korppi. Korppi luo sanoja, joista ensimmäinen on 'jänis', ja niin jäniskin on syntynyt maailmaan. Korppi yrittää tuhota sen kaikella mahdillaan, mutta jänis venkoilee itsensä muodonmuutoksin takaisin olevaksi, jättäen korpin sanattomaksi ihmetyksestä. Maailma jatkaa edelleen syntyään laulaen: tämäkin tuttua erityisesti suomalaisesta mytologiasta.
Hughesilla olevaisen laulu on kaukana luojan ylistyksestä, se on usein sirpaleista, eritteistä, roskaista ja saastaista, kuten kielikin. Pienet tarinat puhuvat joskus ristiin toistensa kanssa. Ne kääntyvät vakavista pilkkarunoiksi, hoilottavat lastenlorujen riimein ja absurdein kääntein ja täyttyvät kauhuelementein. Huumori on hyytävän mustaa, ja sitä on paljon.
Hughes vyöryttää esiin luomakunnan päättymättömän syntymän ja uusiutumisen kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan, rikkoutuvuudessaan ja voimassaan. Korppi luo jumalat leikkitovereikseen, mutta jokainen jumala asuttaa oman asuinalueensa omalla väellään ja vie korpilta siihen kuuluvan voiman, kunnes korppi on ammennettu tyhjiin.
"He was his own leftover, the spat-out scrag."
Korppi on ensin valkoinen ja kaunisääninen, mutta päättää tappaa auringon, koska se on liian valoisa. Lintu syöksyy auringon keskukseen tuhotakseen sen, mutta joutuu lentämään sieltä ulos mustalle karrelle palaneena. Hughes kertaa ja kertoo uudelleen myyttejä julmuuden synnystä ja vertaansa vailla olevasta hybriksestä. Mutta myös niitä seuraavasta omien tekojen varjosta.
Kiinnostukseni kokoelmaan on peräisin aikaisemmasta uppoutumisestani Max Parkerin kirjaan Surulla on sulkapeite, jossa sureva kirjallisuudentutkija on syventynyt Hughesin teokseen, ja hänen tutkimuskohteestaan lennähtänyt röyhkeä ja ovela, mutta salaviisas varis saapuu hänen oppaakseen ulos surusta. Ilveilijöitä ja huijareita, niin varis kuin korppikin, mutta Parkerin kirja omistautuu sille alueelle variksen kuvitteellisessa mielessä, jossa liikkuu jotakin huolenpidon kaltaista.
Hughesinkin kokoelman synty liittyy suruun. Hän kirjoitti sen puolisonsa runoilija Sylvia Plathin tehtyä itsemurhan heidän avioeronsa jälkeen.
Tuossa avioliiton traagisessa lopussa onkin rehellisesti sanottuna epäilemättä syy sille, miksi en ole aikaisemmin lukenut Hughesin teoksia satunnaisia irrallisia runoja lukuun ottamatta. Mitäpä sitä kiertelemään: kun ajattelen Hughesia näen mielessäni miehen, jonka vaimo(i)lla on taipumus työntää päänsä kaasu-uuniin. Kyllä, myös hänen toinen vaimonsa kuoli samalla tavoin. Tämä runoelma on omistettu Hughesin toiselle vaimolle ja heidän pienelle tyttärelleen, äitinsä kanssa kuolleelle. Nämä ovat tunnettuja, mutta sensaatiohakuisia yksityiskohtia kirjailijasta, jota aikanaan julkisesti syytettiin Sylvia Plathin ajamisesta itsemurhaan ja myös vaimonsa (loistavan) runoilijanäänen vaimentamisesta. Niillä ei pitäisi olla sijaa tässä, mutta siinä ne vain ovat.
Niin kuin sekin, että myös Hughes kuuluu runoilijana modernin runouden ehdottomiin huippuihin. Ja kun Hughes kirjoittaa korpin mustuudesta voitte arvata sen kattavan kaikki mustuuden ulottuvuudet.
Kuten jo edellä olevastakin käy ilmi, Hughes on runoilijana äärimmäisen lukenut. Hän tuntee klassikot ja myytit: alkuperäiskansojen ja sivistyskansoina pidettyjen kansojen mytologiat ja tarinat siinä kuin kirjallisuudenkin. Hän on esseetuotannossaankin pohtinut myyttien merkitystä. Raamattu, Dante, Milton, Antiikin tarusto vilahtelevat lukijan silmien editse. Runot käyvät myös dialogia Sylvia Plathin tuotannon kanssa.
"Oedipus took an axe and split
The Sphinx from top to bottom
The answers aren't in me, he cried
Maybe your guts have got em
Mamma Mamma
And out there came ten thousand ghosts
All in their rotten bodies
Crying. You will never know
What a cruel bastard God is
Mamma Mamma"
Samalla kun Hughes tässä korpin tai variksen matkassa halki maailman merkitysten ja muutosten ottaa haltuun myyttien ikiaikaista kerrontaa hän rikkoo kieltä modernilla tavalla. Kieli ei suostu rikkoutumaan, kuten ei runon jäniskään. Se pirstoutuu yhä pienemmiksi ja oudommiksi osiksi, mutta hajaannuksesta se nousee jälleen uutena, kokonaisena olentona. Ja mikä ja millainen tuo olento sitten lopulta onkaan...
Tässä eeppis-lyyrisessä runoelmassa Hughesin runoilijanääni yltää sellaiseen velhomaisuuteen, että en vain keksi vertauskohtaa. Jään katsomaan ällistyneenä, kuin korppi jänistä.
Näin moniaalle osoittelevassa teoksessa on hyvä olla esipuhe. Myyttitutkija, taidekriitikko Marina Warnerin esipuhe täyttää tehtävänsä hyvin avaamalla runoelman kulttuurista kontekstia ja esittämällä joitakin tulkintoja teokselle. Cathy Kingin lino- ja puupiirros kannessa taas - voisiko hienostuneempaa toivoa.
Hughesin tuotannosta on suomennettu hänen Sylvia Plathille kirjoittamansa Syntymäpäiväkirjeitä sekä nuortenkirjat Rautanainen ja Rautamies ja novellikokoelma Tarinoita maailman lapsuudesta. Hän on myös esseekirjailija ja toimittanut Sylvia Plathin postuumeja teoskokonaisuuksia.
Ja sitten se odotettavissa oleva kommentti: olisiko tämän kokoelman suomeksi saattaminen ihan mahdotonta? Käännettävissä se kyllä on, joskin vaatii vahvaa intertekstuaalisuuden tajua.
"The World is dark one inch ahead
What's on the other side?"
Muualla:
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
1. brittiklassikko
8. ei rakastuta
10. leikataan
15. nimessä on lintu
16. kirjailija kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille
41. kirjan kansi on kaunis
Kommentit
Lähetä kommentti