Klaus Karttunen: Pippuri, nolla ja Buddha - Intia maailman kulttuurihistoriassa

Tarujen alkulähteillä - Intia osana maailmaa

Kansi Satu Enstedt. Valokuva Ellen Karhulampi

Klaus Karttunen: Pippuri, nolla ja Buddha - Intia maailman kulttuurihistoriassa. Kansi Satu Enstedt. 340 s. Aviador 2025.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.

"Pippurin alkuperästä kerrottiin lännessä usein mielikuvituksellisia tarinoita. Yhden mukaan Kaukasoksen (Hindukusin-Himalajan) etelärinteillä kasvava pippuri - todellisuudessa köynnös - on muka katajaa muistuttava puu, joka tuottaa palkoja. Raakoina kuivatut pavut ovat pitkäpippuria, kypsät valkopippuria ja kuivattuina mustapippuria (Pliniuis). Toisen mukaan se kasvaa luoksepääsemättömillä rinteillä, niin että tarvitaan kouluttuja [koulutettuja, bloggaajan oikoluentaa] apinoita satoa keräämään (Filostratos). Kolmannen tiedon mukaan se kasvaa käärmeiden täyttämässä maassa, johon sadonkorjaajat sytyttävät metsäpalon päästäkseen pippuria keräämään, samalla valkopippuri palaa mustapippuriksi (Palladios)."

Intian kulttuurin ystävälle Klaus Karttusen tietokirja Intian vaikutuksesta muuhun maailmaan on melkoinen aarreaitta.

Alkaen suurista muuttoliikkeistä ja asutushistoriasta tuhansia vuosia sitten, päätyen elinkeinoihin, taiteisiin, tieteisiin ja uskontoihin kirjassa kuvataan vuorovaikutusta ja kulttuurikontakteja Intian ja muun maailman välillä. Vanhana, kehittyneenä kulttuurina Intia on usein ollut antavana osapuolena niin tieteessä kuin taiteessakin. Vuorovaikutus muinaisen Persian ja Mesopotamian kanssa on ollut merkittävässä roolissa varhaisten innovaatioiden leviämisessä puolin ja toisin, ja hellenistisellä kulttuurillakin on ollut omat kontaktinsa Intiaan.   

Matematiikka on paljon enemmän velkaa Intian oppineille kuin lännessä on monesti tajuttukaan. Karttunen kuvaa kuinka matematiikan, astronomian ja astrologian varhainen kehitys oli toisiinsa kietoutunutta ja lähti liikkeelle Mesopotamiasta. Sieltä vaikutus kulki Kreikan kautta Intiaan, Arabiaan ja Eurooppaan. Jokainen reitin lenkki teki tietämykseen omia merkittäviä lisäyksiään, joista Intian osuus on nollan sekä Pascalin kolmioksi kutsutun numeroiden positioarvon keksiminen. Jälkimmäinen keksintö mahdollisti aritmetiikan. Myös arabialaisiksi kutsutut numerot ovat itse asiassa intialaista alkuperää ja ne mahdollistavat helpot, allekkaiset laskutoimitukset, jotka eivät olleet mahdollisia roomalaisilla numeroilla.

Erityisesti mausteiden ja viljelyskasvien tuottajana Intia on ollut tärkeä jo pitkään ennen siirtomaakautta. Luonnonrikkauksistaan kuulu maa on käynyt kauppaa jalokivillä ja muilla kallisarvoisilla materiaaleilla sekä Silkkitien että merireittien kautta. 

Intia on useammankin uskonnon syntymaa. Intialaisten uskontojen osalta kirja keskittyy pitkälti kirjallisiin lähteisiin ja niiden käännöshistoriaan, uskonnollista elämää ei juuri käsitellä.

Yhtä kiinnostavaa kuin todelliset vaikutukset ja havainnot Intiasta ovat myös ne tarunomaiset heijastukset, joita Intia on luonut länsimaiseen kirjallisuuteen ja taiteeseen. Kun on kyse varhaisten matkailijoiden tai kulkevia matkakertomuksia kuunnelleiden kirjailijoiden teksteistä tarunomaisuus luonnehtii niitäkin usein enemmän kuin tosiasiat.

Ilahduttavasti kirjallisuus saa esityksessä laajimman sivumäärän ja Karttunen tarjoaa myös maistiaisia käännöksinä. Intiasta länsimaisen kirjallisuuden aihepiirinä löytyy runsaasti muutakin kuin itselleni ensimmäiseksi mieleeni tuleva Coleridgen Kubla Khan. 

Intialaista tai eteläaasialaista diasporaa edustavat kirjailijat jäävät ymmärrettävästi tämän tarkastelun ulkopuolelle, olisihan heidän käsittelynsä vaatinut melkein jo erillistä teosta. Toivoisin kyllä kovasti, että sellainenkin laajempi teos vielä joskus ilmestyisi ja paneutuisi Intian ja muun maailman vuorovaikutukseen uudemmassa kirjallisuudessa ja monikulttuurisuusnäkökulmasta.

Kirjallisuuden käsittelyssä minua haittaavat hieman kirjoittajan vahvat sympatiat ja antipatiat ja joihinkin aikansa ilmiöihin kuten esim. teosofiaan viittaaminen tarkemmin erittelemättä ja yksiselitteisesti "huu-haana". Moniakin vanhoja uskonnollisia käsityksiä tai aatesuuntauksia toki voisi kuvailla huu-haaksi - mutta antaako se meille jotakin muuta kuin käsityksen kirjoittajan hieman ylimielisestä asenteesta... Jokainen myös tietenkin ymmärtää kuinka mahdoton tehtävä kaikkeen asiaan liittyvään kirjallisuuteen perehtyminen olisi, mutta silti kommentit "ei ole kiinnostanut perehtyä" -tyyliin erottuvat hieman erikoisina muuten pedanttisen tarkassa ja tieteellistä luotettavuutta edustavassa tekstissä. Olkoonkin, että niiden tarkoituksena on luultavasti ollut toimia kevennyksinä.

Taiteessa vaikutteet ja motiivit ovat helposti ylittäneet kulttuurirajat. On kuitenkin tärkeää huomata, että koristeellinen motiivi voi tulla lainatuksi, vaikka lainaaja ei ymmärtäisikään sen merkitystä alkuperäisessä yhteydessään, ja myös taide-esineet liikkuivat maailmanlaajuisesti jo varhain. Niinpä Tukholman läheltä tehdyn viikinkilöydön Buddha-patsas ei todellakaan todista viikinkien olleen buddhalaisia.

"Varhaisella uudella ajalla uskonnolliset ennakkoluulot hallitsivat pitkään matkailijoiden luomaa kuvaa Intian taiteesta. Hindulaisuutta monine jumalankuvineen epäiltiin paholaisen palvonnaksi, ja vielä 1500-luvulla taiteilijat sijoittivat matkakirjoja kuvittaessaan eurooppalaisen pirun hindujumalan paikalle."

Myöhemminkin suhtautuminen oli ennakkoluulojen sävyttämää. Mm tunnettu taidekriitikko John Ruskin oli imperialistisen ilmastoteorian kannattaja (kuuma ilmasto estää henkisen kehityksen) ja piti intialaisia ja kiinalaisia pohjimmiltaan villeinä.

Kirjassa on niin paljon tietoa ja sen sisältö kattaa niin pitkän aikajanan, puhumattakaan maailmanlaajuisesta tehtävänasettelusta, että luettelomaisuus vaivaa pakostakin sen esitystapaa. Aihepiirinsä hakuteokseksi kirja soveltuu hyvin selkeän rakenteensa ja hyvän hakemistonsa ansiosta, mutta luettavuus kärsii jossain määrin detaljien runsaudesta, joka ajoittain peittää hiukan suuria linjojakin. Näin ainakin tavalliselle lukijalle, joka ei ole aihepiiriin syvemmin perehtynyt. Tästä syystä olisin kaivannut esitystapaan lisää analyyttisia yhteenvetoja faktojen luettelun lisäksi.   

Klaus Karttunen on tehnyt suuren työn aiheensa lähteistön kokoajana ja vertailijana ja pystyy myös kommentoimaan eri alojen historiallisten lähteiden luotettavuutta ja ajantasaisuutta. Tämä ei ole ihmekään, sillä Karttunen on Etelä-Aasian tutkimuksen ja indoeuropeistiikan emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja on julkaissut, toimittanut ja suomentanut paljon alaan liittyvää kirjallisuutta, mm sanskritin kieliopin suomeksi. Hän tarjoaa kirjassa erityisesti kielitieteellisesti perustellun näkökulman moniin vaikutussuhteisiin. Karttusen väitöskirja (1989) käsittelee Intiaa antiikin kreikkalaisessa kirjallisuudessa.

Kirjan lukeminen on hengästyttävä kokemus. Minussa herättää suurta kunnioitusta näin laajan tehtävän haltuunotto tällaisella tarkkuudella. Suomenkielisen, kansantajuisen Intia-tietouden määrä lisääntyy huomattavasti tämän kirjan myötä.

Buddhan vaikutuksesta länsimaiseen filosofiaan voi lukea Jussi Ahlrothin kirjasta Kirje Buddhalta - Länsimaisen filosofian buddhalainen historia.

Muualla:

Janne Hopsu:  Kirja-arvio: Pippuri, nolla ja buddha – Intia maailman kulttuurihistoriassa. MTV3 Uutiset

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

6. esipuhe

10. käydään elokuvissa (/käsitellään intialaista elokuvaa)

11. tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla

29. kirjailijan viimeisin teos

34. tunnettu rakennus (käsitellään intialaista arkkitehtuuria)

43. kirjan nimessä on jokin mauste

49. julkaistu 2025

Vuoden 2026 haasteessa kirja sopii kohtiin:

5. jälkisanat ("Lopuksi")

8. ei rakastuta

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä