Valkoinen ja musta mieli
 |
| Kannen ulkoasu Matti Jalava. Valokuva Ellen Karhulampi |
Stefan Zweig: Shakkitarina. Alkuteos Schachnovelle, 1942. Suomentanut Marja Wich. Kannen kuva Janne Mustonen, kannen ja ulkoasun suunnittelu Matti Jalava. Käännöksen shakkiasiantuntijat Aulikki ja Thomas Ristoja. 78 s. Germania kustannus 2017.
Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.
Stefan Zweigin taidokkaalla pienoisromaanilla Shakkitarina on on kulttiromaanin maine. Se julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen Buenos Airesissa (jonne New Yorkista suuntautuvaa laivamatkaa romaani kuvaa) vain 300 kappaleen painoksena vuonna 1942. Sitten sen julkaisi ruotsalainen kustannusyhtiö. Sen jälkeen siitä on tehty monia käännöksiä ja otettu lukuisia painoksia. Suomeksi romaani ilmestyi ensimmäisen kerran 1951 Aina Oksalan kääntämänä. Lukemani uudempi käännös on vuodelta 2017 ja sen on tehnyt Marja Wich (romaanin kannessa kääntäjän nimi virheellisessä muodossa). Romaanista on olemassa myös elokuva- ja näytelmäversiot.
Tarinan näyttämönä on siis höyrylaiva, joka lähtee matkaan New Yorkista, määränpäänään Buenos Aires ja mukanaan kansainvälinen joukko matkustajia. Kertoja, itävaltalainen mies, kuvaa kuinka laivalla tunnistetaan yksi matkustajista legendaariseksi shakkimestariksi Mirko Czentoviciksi, joka on ollut kiertueella Yhdysvalloissa.
Kertojassa ja muutamassa muussakin shakkia hiukan harrastaneessa miehessä herää halu saada pelata shakkimestaria vastaan. Mies tunnetaan omalaatuisena persoonana, jonka keskittymiskyky kohdentuu ainoastaan shakkiin, kaikkeen muuhun hän suhtautuu välinpitämättömästi. Hänet löydetään keskenkasvuisena, yksinkertaisena maalaispoikana, jonka kylän pappi on ottanut huomiinsa tämän jäätyä orvoksi. Shakkilaudan äärellä hän tuntuu muuttuvan kuin toiseksi ihmiseksi.
"Seitsemäntoistavuotiaana hän oli voittanut jo tusinan shakkipelipalkintoja, kahdeksantoistavuotiaana hän saavutti Unkarin mestaruuden ja kaksikymmentävuotiaana maailmanmestaruuden. Huimapäisimmät mestarit, jokainen älyllisessä lahjakkuudessa, mielikuvituksessa ja rohkeudessa Mirkoa rajattomasti parempia, hävisivät hänen sitkeälle ja kylmälle logiikalleen, niin kuin Napoleon hidasälyiselle Kutusowille, niin kuin Hannibal Fabius Cunctatorille, josta Livius kertoo, että tämä oli lapsena osoittanut myös samanlaista velttoutta ja vähämielisyyttä. Niinpä sitten tapahtui, että shakkimestareitten maineikkaisiin klubeihin, joiden riveissä yhdistyi mitä omalaatuisin älyllinen ylivoima - filosofeja, matemaatikkoja, laskelmoivia, itsestään liikoja luulevia ja luovia luonteita - tunkeutui täysin henkisen maailman ulkopuolelta raskas, harvapuheinen maalaispoika, jolta edes yhden painokelpoisen sanan houkutteleminen ei onnistunut koskaan edes taitavimmalta journalistilta."
Käynnistetyssä ottelussa maailmanmestari pelaa yksin vastassaan miesjoukko, jolla on tietty aika käytettävissään päättää yhdessä seuraavista siirroistaan. Odotusten mukaan ottelu päättyy heidän osaltaan murskahäviöön, vaikka mestari tuskin edes vaivautuu vilkaisemaan shakkilautaa. Seuraavassa erässä on käymässä samoin, mutta silloin paikalle ilmaantuu tuntematon mies, joka viime hetkellä estää miehiä tekemästä häviöön vievää siirtoa. Hänen ansiostaan peli päättyy remissiin, mikä jo sinällään olisi uutisoinnin arvoinen asia. Tämä vasta herättääkin miesseurueen innon ja seuraavaksi halutaan, että uusi tuttavuus, tohtori B, pelaisi mestaria vastaan. Mies kuitenkin kieltäytyy ja poistuu nopeasti paikalta.
Miehen kyky ennakoida tulevia peliasetelmia hämmästyttävän monia siirtoja eteenpäin herättää seurueessa ihmetystä. Miten he eivät ole kuulleet tästä miehestä ennen? Kaiken kukkuraksi tohtori B väittää ettei ole pelannut shakkia neljännesvuosisataan. Tämän pitäisi olla mahdotonta.
Kertoja, hämmästystä herättävän miehen itävaltalainen maanmies, lähetetään taivuttelemaan tätä pelaamiseen ja tällöin hän saa kuulla miehen tarinan. Mies on saavuttanut epätavallisen kykynsä ollessaan natsien eristysvankina. Natsit pitivät häntä useita kuukausia virikkeettömässä tilassa suljettuna hienostohotellin huoneeseen. Hotellihuoneissa oli muitakin vankeja, jotka natsit olivat katsoneet liian korkea-arvoisiksi keskitysleireille. Vain mihin vuorokauden aikaan tahansa osuvat kuulustelut katkaisevat täydellisen eristyksen ja virikkeettömyyden. Kuulusteluissa häneltä pyritään saamaan tietoa perheensä lakiyrityksen ennen natsimiehitystä kätkemästä kuninkaallisesta ja kirkollisesta omaisuudesta ja tiedoista. Jokainen paljastus saattoi johtaa ihmisten teloituksiin ja kaikesta kertomatta oleminen taas vaikeutti vangin omaa tilannetta natsien käsissä.
Mies on onnistunut säilyttämään mielenterveytensä pelaamalla shakkiasetelmia mielessään. Lopulta tämä pelastus kääntyy kuitenkin häntä vastaan. Pelatessaan itse sekä mustaa että valkoista puolta hän ajautuu maaniseen tilaan ja kokee vakavan hermoromahduksen, mutta pääsee lopulta ulos vankeudesta. Lääkäri on kieltänyt häntä enää koskaan pelaamasta shakkia, koska se vankeustrauman vuoksi kiihdyttää häntä liikaa. Vastoin tätä lääkärinsä ohjetta mies saadaan suostumaan peliin.
On ehkä turhaakin todeta, että kirjan lukeakseen ei ole tarpeen osata shakkia tai olla kiinnostunut shakista. Tarinan kiristyvä jännitys ja siihen sisällytetty syvästi vertauskuvallinen asetelma, jossa kuulusteltavana oleminen ja itseään vastaan pelaaminen yhdistyvät, tekevät reilusti alle satasivuisesta kertomuksesta vaikuttavan ja mieleen jäävän. Eristyksen psyykkisten vaikutusten kuvauksena se voisi olla peräisin jostakin kidutusraportista.
Kirjaa voi myös lukea allegoriana taiteilijan kohtalosta. Yhä lisää vaativa yleisö haluaa nähdä ja ihmetellä yhä uusia loistavia suorituksia välittämättä siitä, mikä niiden hinta on taiteilijalle itselleen.
Tarinan pelaajien luonteiden ja kohtaloiden välinen eroavuus luo oman uteliaisuutta kiihdyttävän valonsa tapahtumiin. Alkuunsa shakkimestarin muun flegmaattisuuden ja hänen merkillisen, shakkilaudan ääressä heräävän kyvykkyytensä ristiriita vetää kertojaa puoleensa ja herättää hänessä halun saada tietää enemmän miehen oudosta persoonasta. Tohtori B:n kokemuksista syntynyt haavoittuvuus ei sekään estä halua tyydyttää uteliaisuuttaan siitä, kuinka pitkälle miehen taidot riittävät.
Kirja on pienoisromaanina mestarillinen ja sopii hyvin esimerkiksi siitä, miksi pienoisromaani on oma, selkeä lajityyppinsä. Pienen kirjan kaunis sidosasu on erillisen maininnan arvoinen.
Stefan Zweig (1881-1942) oli tuottelias kirjailija, joka julkaisi myös monia elämäkertoja kirjailijoista ja muista historiallisista henkilöistä. 1920- ja 30-luvuilla häntä pidettiin yhtenä maailman menestyneimmistä ja eniten käännetyistä kirjailijoista. Hän syntyi Itävalta-Unkariin, mutta emigroitui natsien valtaantulon jälkeen ensin Englantiin, sen jälkeen Yhdysvaltoihin ja Brasiliaan.
"Jos valkoinen ja musta puolue kehittyvät samassa henkilössä syntyy järjetön olotila, jossa samojen aivojen pitäisi yhtä aikaa tietää ja olla tietämättä, unohtaa valkeana pelaajana toimiessaan käskystä kaikki se, mitä ne minuuttia aikaisemmin mustana pelitoverina olivat halunneet ja suunnitelleet. Tällainen kaksoisajattelu edellyttää oikeastaan tietoisuuden täydellistä kahtiajakautumista, mielivaltaista sytyttämistä ja sammuttamista aivan kuin jossakin mekaanisessa laitteessa; siis halu pelata shakkia itseään vastaan on samanlainen paradoksi kuin oman varjonsa yli hyppääminen."
Muualla:
Stefan Zweig: Shakkitarina. Kirjakimara 20.11.2018
Helmet-lukuhaasteessa 2025:
20. Tulisi hyvä elokuva (on tehty kaksikin elokuvaversiota)
40. ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys
41. tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää
42. päähenkilö tekee huonoja valintoja
44. hoidetaan ihmistä
Kommentit
Lähetä kommentti