Siirry pääsisältöön

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni

Vapaus erehtyä vai turva?





Kirjan kansi ja kuvat Sanna-Reeta Meilahti. Valokuva Ellen Karhulampi

Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni. Kansi ja kuvat Sanna-Reeta Meilahti. 288 s. Gummerus 2024. 2. p.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos.


"Katica painoi kasvonsa vihertävänharmaaseen kaarnaan, jonka jokaisen kolon ja pahkuran hän osasi ulkoa. Hän levitti siivet ympärilleen niin että jäi niiden sisään kuin koteloon. Siipien ulkopuolen nahka oli hiukan muuta ihoa paksumpaa, yhdessä puun kanssa ne suojelisivat häntä kylmältä. Siivenkärjet eivät ylettäneet koskettamaan toisiaan rungon vastakkaisella puolella. Sivistyneistön jäsenten siivet olivat surkastuneet, säälittävän pienet. Ne voisi sulkea siipivaljaiden sisään ja olla piittaamatta niiden tempomisesta, niiden kiusaannuttavasta kiivaudesta, jota ei pystynyt tahdonalaisesti hallitsemaan."


Siiri Enorannan mielikuvitus uusien maailmojen keksimisessä tuntuu ehtymättömältä. Keuhkopuiden uni -romaanissa lukija saa tutustua Homo arborikseen, vihreäihoiseen siivekkääseen puuihmiseen, jonka suonissa mahla virtaa. Ehkä ei ole ihan tuulesta temmattua ajatella häntä nykyihmisen kaukaisena edeltäjänä. Omassa ensimmäisestä tunnetusta laulusta alkavassa ajanlaskussaan homo arborikset elävät romaanin alkaessa vuotta 1023.

"Ei ollut historiaa ennen tarinoita."

Heitä on kahdenlaisia: juurtuneet ovat vanhoillisina pidettyjä, emopuuhunsa syvästi sitoutuneita. He ovat sinetöineet emopuunsa muulta maailmalta, jotta keuhkopuiden siitepöly ei pääsisi rappeuttamaan sitä. Yhteisönä he elävät valtavan emopuunsa oksilla ja pystyvät erottautumaan siitä vain muutamaksi tunniksi vuorokaudessa muuta elämää varten. Aatelisto taas elää symbioosissa jokainen oman erillisen keuhkopuunsa kanssa; joka yö heidän on palattava nukkumaan kiinnittyneinä omaan puuhunsa, mutta päiväsajan he ovat puustaan erillisiä olentoja.

Aateliston elämä on huvitusten ja herkuttelun täyttämää. Ainakin silloin, kun yhteisön varakkain henkilö, tohtorimarkiisi Berenice Lucretius di Caelinus y Pedunio järjestää vertaansa vailla olevia juhlia, jonne kaikki merkittävät aateliston jäsenet saavat kutsun. Hänen kartanonsa ja puistonsa on päältäpäin vaikuttava, mutta keskeneräinen. Eteinen, sali ja salonki on saatu näyttämään kokoaan suuremmilta peilein ja erilaisia näköharhoja tuottamalla. Tohtorimarkiisi on äärimmäisen kiinnostunut edistyksestä ja uusista asioista. Toisin kuin yleensä muiden aatelisten, hänen keksimänsä arvonimi on osittain aito, sillä hän on todellakin tohtori. Hänen viimeisimpiä keksintöjään muodin alalla ovat siipivaljaat, lisäksi hän on hiljattain keksinyt jokaiselle henkilökohtaisesti räätälöitävän siirapin, jota nauttimalla erossa olon aikaa keuhkopuista voidaan pidentää. Monet ovat jo tulleet siirapista riippuvaisiksi voidakseen jatkaa juhlimista läpi yön.

Katican eli kreivitär Aikaterine da Rosetta Caeseniuksen, isä suhtautuu epäluuloisesti tohtorimarkiisiin, koska tämä haaskaa luonnonvaroja, äiti tyynnyttelee isää. Katican veli puolestaan on omistautunut tavoitteelle vielä joskus kehittää lihasvoimin toimiva lentokone, jolla lentokykynsä menettäneet Homo arborukset voisivat jälleen lentää. Hän toivoo tohtorimarkiisin ryhtyvän keksintönsä tukijaksi. Katica puolestaan flirttailee tohtorimarkiisin pojan Nikanorin kanssa.

Flirttailu, punssin juonti ja erilaisten hyönteisherkkujen syönti ovat tanssimisen lisäksi pääasiallisia huvituksia juhlissa, joissa myös tohtorimarkiisi itse liehakoi Katicaa.

Tarina tuntuu minusta käynnistyvän hiukan hitaasti, koska aatelisten huvitukset rokokoomaista liioiteltua hovietikettiä muistuttavine tapoineen ja pukeutumisineen vaikuttavat ikävystyttäviltä ja päähenkilö Katicakin häneen kohdistuvan ylenpalttisen ihailun tyhmentämältä. Ilmapiiri kuitenkin sähköistyy välittömästi, kun Katica tapaa juhlissa mesenaatti Seraphina Varinius Valeriuksen, erikoisen vahvan persoonan, jonka huhutaan lentäneen ja loukkaantuneen ainoalta lennoltaan pudotessaan niin pahoin, ettei hänen keuhkopuunsa ole tavalliseen tapaan kyennyt parantamaan hänen vammojaan, vaan nainen joutuu liikkumaan pyörätuolissa. Se on kummallekin rakkautta ensisilmäyksellä. Katican ja Seran välinen eroottinen rakkaustarina kulkee yhtenä merkittävänä juonteena läpi tarinan, jota kerrotaan muutamien eri aikatasojen välillä liikkuen ja vähitellen arvoituksia ja tapahtumien syitä availlen. Jännitys kiristyy vähitellen kuin korsetti kertojan vetämistä nauhoista.

Lähtemättä kuvaamaan juonta alkuasetelmaa tarkemmin kerron, että jännitystä on luvassa ainakin minulle sopivassa määrin. Ennen kaikkea tarina on kuitenkin nautittava loputtomasti esiin putkahtelevien mielikuvituksellisten, mutta täysin uskottavasti tarinaan sopivien yksityiskohtiensa vuoksi. Enorannan tapa kuvata Homo arboristen ympäristönsä ja luonnon havainnointia saa välillä lukijan haukkomaan henkeään. Enorannan käyttämä kieli on aina rikasta, mutta tässä teoksessa luontokuvauksen ja aistimisen yksityiskohdat kaikessa ihmeellisyydessään ja osittaisessa kauhistuttavuudessaankin lyövät ällikällä ja saavat tuntemaan omat aistit vain varjoiksi siitä, mitä ne voisivat olla. Ja niin on tarkoitettukin.

Kehollisuus ja siihen liittyvät valtateemat löytyvät tarinan ytimestä luontosuhteen lisäksi, tai ehkäpä niitä voi ajatella myös sen laajentajina. Jonkun henkilön päätösvalta toisen päätösvallan yli - milloin se on oikein, milloin väärin? 

Edistyksen, seikkailun ja uutuuden halu asettuu vastakkain luonnonmukaisuuden kanssa. Kun tiiviissä yhteydessä luontoon kaikki kuulevat ikivanhan puun ja maan puheen unina, kauemmas keuhkopuista etääntyminen katkaisee tämän yhteyden. Vapaus on yksinäistä ja sisältää erehtymisen ja virheiden mahdollisuuden. Niistä seuraavaa syyllisyyttä joutuu kantamaan aina. Joutuu myös kohtaamaan läheisten suhtautumisen siihen, minkä he kokevat vääryydeksi itseään kohtaan.

Sama syyllisyyden tematiikka oli vahvasti läsnä myös Enorannan Finlandia-palkitussa romaanissa Tuhatkuolevan kirous.
  
Vertauskuvallisuutensa ja kielensä kauneuden vuoksi teos lähenee paikoin tyyliltään runollisuutta. Tämä vaikutelma korostuu, koska kunkin kirjan osan loppuun on runonomaisesti tiivistetty osan sisältö. 


"Katica tanssimassa niin kuin yö ei koskaan loppuisi.
        Kulkemassa kauemmas kuin kukaan muu kulkee.
        Katsomassa villieläintä silmiin."


Romaani on haikea ja kaunis kuvaus menetetystä paratiisimaisesta yhteydestä luontoon ja siitä, mikä ihmisessä saa irtautumista kaipaamaan. Luontoa ei kuitenkaan esitetä pelkästään kauniina, vaan esimerkiksi sen syksyisiä ja talvisia mätänemisprosesseja kuvataan inhorealistisesti. Luontoyhteyden kuvauksen rinnalla kirja on kuitenkin myös kuvaus katumattomasta uteliaisuudesta ja vallan ja vaikuttamisen janosta, jonka aste-eroja lukija huomaa syventyvänsä pohtimaan.


    "Uudet lapset, jotka eivät olleet milloinkaan kytkeytyneet maailman keuhkoihin.
    'Autuaat', Sera sanoi ja siinä kuten muissakin hänen sanoissaan oli kevyt kerros myrkkyä pinnalla.
    Mahtoi olla raskasta joutua rakastamaan Katicaa."


Romaani palkittiin Helsinki Science Fiction Seuran vuoden 2025 Tähtivaeltaja-palkinnolla. Se on toinen lasten- ja nuortenkirjailijana tunnetun Enorannan aikuiselle lukijakunnalle kohdennettu romaani.

Sanna-Reeta Meilahden kansi mukailee hienosti teoksen maailmaa ja tunnelmia. Alkulehdillekin kannesta levittyvät kuvat yhdessä teoksen kompaktin muodon ja FSC-sertifioidun paperin käytön kanssa tekevät kirjasta myös esineenä kauniin.


Muualla:



Elli Leppä: Kirjat - Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni. Tähtivaeltaja-blogi 18.12.2014. Julkaistu alun perin Tähtivaeltaja-lehdessä 4/24.

Miia Vistilä: Tarina on tärkein. Le Monde Diplomatique 4/24. 27.9.2024  - Siiri Enorannan haastattelu.




Helmet-lukuhaasteessa 2025:

2. fantasiakirja
3. päähenkilö on nuorempi kuin minä
4. valvotaan yöllä
9. konflikti
20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
23. pidän kirjan nimestä
29. kirjailijan viimeisin teos
33. ratsastetaan
40. ajalla tai kellolla tärkeä merkitys
44. hoidetaan ihmistä
45. isä ja tytär


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...