Siirry pääsisältöön

Bianca Bellová: Järvi

Järven Henki ja poika



Kuva Ellen Karhulampi



Bianca Bellová: Järvi. Tsekinkielinen alkuteos Jezero 2016. Suomentanut Susanna Räty. 189 s. Kairaamo 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


    "Mummolla on iso kyhmy häntäluussaan, leveäluinen lantio ja pehmeä vatsa, jota vasten Nami nukahtaa. Mummo silittää Namin hiuksia kovalla ja kuivalla kädellään ja kertoo tarinaa järven Hengestä ja kultaisen ordan taistelijoista, jotka nukkuvat Kolosvuoren uumenissa ja odottavat, että suuri soturi tulisi herättämään heidät.
    "Olenko se minä?" Nami kysyy.
    "Sinäpä juuri, poikakulta", mummo hymyilee. "


Bianca Bellován Järvi on jopa dystopiaksikin synkkä kirja. Mutta se on myös hyvin taitavasti kirjoitettu ja koukuttava.

Nami on pieni poika, joka kasvaa ilman vanhempia isovanhempiensa hoivissa. Kalastajana työskentelevä vaari on karski ja väkivaltainen otteissaan, mummo lempeä. Äidistä Namilla on vain muutama muisto, joiden mummo kieltää olevan totta.

Pieni kaupunki suuren järven rannalla on lohduton elinpaikka. Järvi on niin saastunut, että se haisee ja kosketuksesta veteen sairastuu. Myös maaperä on saastunut eikä kukaan tiedä, mistä kaikesta. Syöpä ja syntyvien lasten epämuodostumat ovat yleisiä. Silti ihmisillä on elossa pysyttelemisen tahto ja lapset leikkivät, miten kykenevät. Mm uimalla järvessä, vaikka tietävätkin sairastavansa sen jälkeen.

Borosin kaupunki on raakojen venäläisten sotilaiden miehittämä ja sijainnee jossakin Ukrainan tai Kazakstanin tienoilla, päätellen siitä, että seudulla käytetään kameleita ja tarustossa viitataan kultaiseen ordaan. Aluetta aikaisemmin asuttaneet alkuperäiskansat on joko ajettu pois, tuhottu tai alistettu orjuuteen, heidän oikeutensa maahan on viety. Järvessä viljellään vielä kalaa, ja kalanviljelylaitoksen vieressä on kalankäsittelylaitos, "kuin hautausmaa synnytyssairaalan vieressä", kuten eräs kylän asukkaista asian ilmaisee. Ilmaus kuvaa osuvasti myös ihmisten odotettavissa olevaa lyhyttä elinkaarta alueella. Vaikka sampia vielä kasvatetaan  ja asukkaat saavat joskus syötäväkseen kaviaaria, elämä on kaikkea muuta kuin ylellistä.

"Nami pitää kaviaarista, mutta hänestä tuntuu, ettei siinä voi olla kaikki. Hän toivoo, että maailmassa olisi häntä varten jotain merkityksellisempää, mutta ei nelivuotiaan mielessään osaa täysin hahmottaa ajatuksiaan."

Miehet juovat ja naiset yrittävät taikoa syötävää käsillä olevista aineksista. "Chardonnay", perunavotka, maistuu naisillekin tuskan helpottajana.  

Sitten jo pitkään vihaisena ollut järven Henki ottaa vaarin ja kuusi muuta kalastajaa myrskyssä. Henkeä on lepyteltävä ihmisuhreilla ja sellaiseksi päätyy myös reisiluunsa murtanut mummo. Ainoa Namiin toivoa valava asia kaupungissa on enää tyttö, Zaza.

Namin matka oman alkuperänsä selvittämiseen alkaa, kun hänellä ei ole enää jäljellä paikkaa kotikaupungissaan, kylänjohtaja muuttaa hänen isovanhempiensa taloon eikä voi sietää Namia. Namin matka on etäisesti kuin satujen matkat, sillä Nami tulee kohtaamaan sekä pahaa että hyvää: ihmisiä, jotka haluavat tuhota hänet ja ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan häntä. Mikään muu matkassa tuskin sitten satuja muistuttaakaan. Nami joutuu kovettamaan itsensä kohtaamaan raaistuneita ihmisiä, joille toisen ihmisen henki ei ole käytännössä minkään arvoinen.

"Hänellä ei ole ketään, jolta pyytää neuvoa, ei ketään, joka auttaisi. Hän ei tiedä edes mitä hänen pitäisi kysyä, hän ei tiedä äitinsä nimeä eikä miltä tämä näyttää. Hän ei tiedä edes onko hänen äitinsä enää elossa. Hän etsii naista, joka on yhtä todellinen kuin järven Henki."

Hän kulkee pitkän tien pääasiassa jalkaisin pääkaupunkiin ja kokee siellä ihmisten riiston ja poliittisen sorron, tekee raskasta työtä ja elää olosuhteissa, jotka muistuttavat hänen puistossa näkemänsä yksinäisen apinan oloja häkissään. Hän saa lopulta tietoa pääkaupunkiin raskaana saapuneesta äidistään, seuraa tämän jälkiä ja löytää etsimänsä. Mutta hänen on vielä palattava sinne, mistä hän lähti.

Kirjaa lukiessani mieleeni nousi muistumia Maarit Verrosen kirjasta Orionin vyö. Kuvattujen maailmoiden syvä saastuneisuus ja ihmisten raaistuminen muistuttavat toisiaan. Samoin hiuksenhieno raja sen suhteen onko lopultakaan kyse dystopiasta vai todellisuudesta. Araljärven joskus maailman suurimpana pidetyn ympäristötuhon kerrotaan inspiroineen Bellován teosta.

"He ovat enimmäkseen uruboreja, jotka vuosia sitten häädettiin kodeistaan, kun järveä laajennettiin keinotekoisesti ja useita kyliä jouduttiin hukuttamaan. Koska he eivät enää päässeet rakkaittensa haudoille, tavallisesti lempeät uruborit alkoivat mellakoida ja sytytellä venäläisiä kuorma-autoja ja rakennusvälineitä tuleen. Kuulemma itse mahtava Valtiomies päätti tuolloin likvidoida uruborit; ne, jotka selvisivät hengissä ja elää kitkuttivat nyt pääkaupungin kaduilla, kertoivat, kuinka tunnuksettomat kommandojoukot lastasivat kokonaisia perheitä ja klaaneja kuorma-autoihin ja ampuivat heidät sitten metsässä oleviin kuoppiin, jotka heidän oli pitänyt kaivaa itse. Nami piti tarinaa tuulesta temmattuna, samoin kuin legendaa Kolosvuorella nukkuvista Kultaisen ordan sotureista. Hän pitää uruboreja taruilevina mierolaisina, mutta jää usein juttelemaan heidän kanssaan ja antaa heille joskus Johnnyn leipää tai kinkkua ja vihanneksia ostoksilta palatessaan. Uruborit asuvat teltoissa ja pahvista tehdyissä suojissa, ja lukuun ottamatta satunnaisia järjestyshäiriöitä ja humalaisten tappeluita he ovat yhtä harmittomia kuin rikkinäinen pesuvati."

Namista ei kasva suurta soturia, joka herättäisi vuoressa nukkuvat kuolleet taistelijat. Hänestä kasvaa mies, joka tietää mistä tulee ja katsoo todellisuutta suoraan silmiin.

Bianca Bellován tuotantoa on käännetty tällä hetkellä 25 kielelle. Hän on palkittu mm EU:n kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2017. Susanna Rätyn suomentama Järvi on ensimmäinen suomennos hänen tuotannostaan.



Muualla:

Bianca Bellová: Järvi. Kirjarouvan elämää 11.12.2024



Helmet-lukuhaasteessa 2025:

3. päähenkilö nuorempi kuin minä
4. valvotaan yöllä
9. konflikti
20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja
24. laittomuuksia
28. ollaan järvellä
30. häät tai hautajaiset
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
44. hoidetaan ihmistä










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...