Olipa kerran kertoja
 |
| Kuva: lukupalvelu. |
Tarina alkaa Rödskärin luodolta Pohjanmaalla Siklaxin kuvitteellisessa kunnassa. Hanna syntyy siellä, mutta joutuu myöhemmin jättämään kotipaikan äitinsä kanssa. 18-vuotiaana hän on valmis liittymään niihin, jotka tuohon aikaan lähtevät etsimään toimeentuloa Atlantin takaa Yhdysvalloista, koska kotitienoilla loppuu elanto. Hän lupaa äidilleen palata.
Äiti menettää uskonsa tyttären paluuseen eikä vaivaudu vastaamaan mitään, kun Hanna lähettää hänelle hääkuvansa. Hannasta on tullut täysihoitolan omistaja kaivospitäjässä. Siinä työssä hän tapaa myös tulevan miehensä, joka saapuu lakkoagitaattorina pikkukaupunkiin. Kymmenen vuoden kuluttua lähdöstään Hanna palaa kotikuntaansa Pohjanmaalle leskenä kahden pienen lapsen, Oton ja Idan, kanssa.
Kuvaus sinnikkään ja taipumattoman Hannan saapumisesta Amerikkaan ja hänen siellä viettämistään vuosista oli minulle ehkä mieluisinta luettavaa Lars Sundin Pohjanmaa-trilogian ensimmäisessä osassa.
Trilogiasta on tehty myös Claes Olssonin ohjaama samanniminen elokuva ja sen pohjalta puolestaan kolmiosainen tv-sarja. Kyseessä on usean sukupolven elinajan kattava sukutarina ja paikallisyhteisön kuvaus.
Hanna saa kotiseudullaan liikanimen Dollari-Hanna, sillä hän ei palaa kotiin tyhjin käsin. Omaisuutensa turvin hän perustaa kaupan, ja sen menestymisessä on kunnanvirkailija Johannes Smedsillä oma osuutensa. Näiden kahden erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevan perheen väliset suhteet ovat merkitseviä tulevassa sukusaagassa, niin Hannan kuin Oton ja Idankin kohdalla.
Kun maa alkaa Euroopassa järistä, kunnanvirkailijan vanhin poika Erik lähtee ensimmäisten joukossa jääkärikoulutukseen Saksaan ja isä katkaisee välinsä häneen. Vuoden 1918 traagisia tapahtumia Tampereella katsellaan Erikin näkökulmasta hänen muistiinpanoistaan ja lähetetyistä ja lähettämättömistä kirjeistään. Tekstit sisältävät paitsi idealistista poliittisisänmaallista nuoren miehen pohdintaa, myös homoeroottista jännitettä hänen ja Oton välillä. Sota pyyhkii pois niin miehen nuoruuden kuin epärealistisen idealisminkin.
Sodan jälkeen Otosta tulee kieltolain ajan kanisterikuningas, tunnettu viinan salakuljettaja.
"Myten om Kanisterkungen lever altjämt i Siklax skärgård.
I myten är höstnatten svart som spillolja."
"Myt och verklighet fasar in i varandra såsom välbilade stockar i en timra. Slutligen låter sig verkilgheten ej urskiljas från myten, myten ej från verkligheten. Vad kan en enkel berättare göra däråt? Illusion och narrspel är allt jag kan bjuda. Om sanningen vet jag föga."
Otolla on kyky harhauttaa poliisia ja tullilaitosta ja haihtua lasteineen ilmaan sekä jatkaa suurisuuntaista salakuljetustaan vuosikausia jäämättä kiinni. Kun hänet lopulta pidätetään vakavasta rikoksesta, tuo kyky tulee suureen tarpeeseen. Kirja ja Pohjanmaa-trilogian ensimmäinen osa päättyy cliffhangeriin, joka taitaa minunkin tapauksessani varmistaa, että ilmestymisaikanaan minulta tutustumatta jääneen sarjan seuraamista tulee nyt vielä jatkettua muodossa tai toisessa.
Kirja olisi ehkä muutoin perinteinen sukusaaga kahdesta erilaisesta suvusta, sukupolvittain vaihtelevine, erilaisine näkökulmineen, mutta kirjan kertoja ei suostu suin surminkaan pysyttelemään sukutarinan kertojan tavanomaisessa roolissa. Hän hakee huomiota jos millaisilla tempuilla, mutta toisaalta tunnustaa tietämisensä rajat tavoilla, joita sukutarinoiden kertojat harvemmin tekevät. Lukija saa etsiä viitteitä tarinan etenemisestä vanhoista valokuvista - jopa lasinegatiiveista, jotka innokas perinnetiedon tallentaja on kuvannut ja jotka sittemmin ovat päätyneet kasvihuoneen rakennustarpeiksi ja lähestulkoon tuhoutuneet. Eipä kertoja kaihda edes puhelinpylvääseen kiipeämistä kuulokkeiden kanssa päästäkseen salakuuntelemaan, mitä kylällä puhutaan. Osan tarinasta hän esittää draamakäsikirjoituksen muodossa.
"Spänn de här stolpskorna på fötterna, läsare! Nu skall vi upp i stolpen därborta och tjuvlyssna på vad siklaxborna kan tänkas ha att säga varann i telefon en lördagskväll i augusti 1924, när arbetsveckan är undanstökad och korna är mjölkade och stillade för kvällen..."
Lisäksi tarinaan sinänsä hyvin vähäpuheisista ja kaikkea suurieleisyyttä välttävistä kyläläisistä ujuttautuu ihmisiä, jotka eivät siihen (ainakaan näennäisesti) varsinaisesti kuulu, kuten pitäjän haudankaivaja omalaatuisen groteskeine elämänkohtaloineen. Unet ja näyt limittyvät tapahtumien kanssa, kuolleiden kanssa keskustellaan, Otto tapaa merenneidon ja erityisen tiukasti tarinassa istuu näky tai uni valtaisasta lasikaupungista tuhansine valoineen ja korkeine rakennuksineen, jotka heijastuvat vedenpinnasta.
Sundin tapa kertoa on siis monimuotoinen. Traagisiin tapahtumiin limittyy huumoria ja mielikuvituksekkuutta ja pienissä arkisissa tapahtumissa näkyy ihmiselämän suuruus ja hauraus.
Ja niin elämä jatkuu Siklaxissa.
Christian Sandströmin lukemana kirjaa on mukava kuunnella äänikirjana.
Muualla:
Lars Sund: Colorado Avenue. Satun luetut 20.11.2016
Lars Sund: Colorado Avenue. Kirjavinkit 28.4.2009.
Helmet-lukuhaasteessa 2025:
4. valvotaan yöllä
9. konflikti
20. tulisi (on) hyvä elokuva tai tv-sarja
24. laittomuuksia
44. hoidetaan ihmistä
46. Suosittu kirja (Finlandia-ehdokas), jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen
Itselläni toteutuvat myös kohdat:
5. joku muu valinnut
50. kirjastolainen suosittelee
Kommentit
Lähetä kommentti