Maailma vesipisarassa
 |
| Kirjan kaunis kansi Emma Ewbank. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi |
Elif Safak: Taivaalla virtaavat joet. Alkuteos There are Rivers in the Sky, 2024. Suomennos Taina Helkamo. Kannen suunnittelu Emma Ewbank. 552 s. Gummerus 2026.
Kustantajan arvostelukappale, kiitos.
"Mummo sanoo, että aivan kuten höyrypilvi kohoaa taivaalle vain palatakseen takaisin sateena, rakeina tai loskana, jokainen jesidi palaa ainakin seitsemän kertaa takaisin maan päälle. Vaikka ruumis on kuolevainen, sielu vaeltaa ikuisesti - jokseenkin samalla tavalla kuin vesipisara."
Kun kahdeksan vuotta sitten kävin British Museumin vaikuttavassa Assyria-näyttelyssä I am Asurbanipal, menin lähdeteoksia etsimättä samaan halpaan kuin moni muukin: muodostin näyttelyn perusteella Assyrian muinaisesta hallitsijasta Asurbanibalista käsityksen sivistyneenä kirjastonhoitajakuninkaana, joka kokosi valtavan savitaulukirjaston ja keskusteli tutkijoiden, filosofien ja astronomien kanssa joka päivä. Kuitenkin miestä, joka syystäkin piti itseään "maailman kuninkaana" kuvattiin reliefeissä myös sotavaunuissa ja pääkallokasojen vieressä. Elif Shafakin romaanin alkukohtauksessa hän näyttäytyy julmana ja äärimmäisen vallanhimoisena hallitsijana, jonka julmuus aikaansaa koko Kaspianmereltä Niilille ja Taurusvuorilta Persianlahdelle ulottuneen valtakunnan keskuksen Niniven katoamisen.
Menneisiin aikoihin meidät vie Shafakin teoksessa henkilöitynä todistajana ja kertojana esitetty sadepisara. Osana ilmaston kiertokulkua se on pudottautunut maan pinnalle tuhansia kertoja ja tulee tekemään samaa niin kauan kuin maailmamme on olemassa. Kun ihmiset unohtavat, vesi muistaa. Kehyskertomusratkaisu, joka ei kirjan alussa oikein vakuuttanut minua toimivuudestaan. Edellisessä Shafakilta lukemassani romaanissa oli kyllä kertojana viikunapuu. Se meni minuun vielä ihan täydestä.
Mutta ei hätää. Suhteeni veteen kertojana muuttuu kyllä matkan varrella, etenkin kun maailmaa aletaan katsella hydrologi Zaleekhahin silmin. Ensimmäistä kertaa tapaamme kertoja-sadepisaran, kun se putoaa taivaalta Asurbanipalin hiuksiin. Siitä pisara alkaa vaeltaa tuhatvuotista reittiään halki maan ja ilmatilan, läpi tarinan, aina nykyiseen Lontooseen, jonka saastutetut, peitetyt ja unohdetut Thamesin sisarjoet virtaavat edelleen maan alla, poissa silmistä.
"Zaleekhahin mielestä on outoa, miten vähän ihmiskunta ajattelee vettä - saati panostaa sen tutkimukseen - maailman vanhinta ja yleisintä ainetta. Maapalloakin vanhempaa. Aurinkoa vanhempaa. Miljoonia vuosia koko aurinkokuntaa vanhempaa. Teknologian edistyttyä valtavasti ihmiset olettavat tieteen jo ymmärtävän vettä, mutta totuus on, että vain pieni osa tieteentekijöistä erikoistuu alaan ja paljon on yhä selvittämättä. Vesi on arvoituksista suurin."
Tarinan päähenkilöitä on kolme, Arthur, Zaleekhah ja Narin. Narin on 9-vuotias jesidityttö tarinan nykyhetkessä vuonna 2014. Narin kastetaan kansansa perintein Kaakkois-Turkissa Tigrisin varrella pyhältä paikalta tuodulla vedellä. Kasteseremonian ollessa käynnissä suurta patoa rakentamassa olevat puskutraktorit odottavat vieressä. Muinaisen Gastrum Kofan, nykyisen Hasankeyfin, kaupungin 12000 vuoden historia on uppoamassa tekojärven uumeniin samalla kun Narin mummonsa vierellä kuuntelee seremoniaansa. Mummo haluaa viedä hänet Irakin pyhään Lalisinlaaksoon, jotta tyttö saisi kokea paikan ennen kuuroutumistaan. Se on suuri virhe, sillä nykyinen Irak ei todellakaan ole turvallista aluetta. Isis hallitsee sitä, ja se mitä heillä on varattuna vanhoille vääräuskoisille naisille ja pikkutytöille on käsittämätöntä julmuutta.
Myös osittain Lähi-Itään taustaltaan kuuluva Zaleekhah on jäänyt lapsena orvoksi ja elänyt hyvin menestyneen setänsä perheessä Lontoossa. Vielä aikuisenakin setä puuttuu hänen elämäänsä, kun hän on eroamassa miehestään ja muuttanut väliaikaisesti Thamesin varren asuntolaivaan. Zaleekhahin elämä on tullut tienhaaraan, jossa hän on epävarma, jatkuuko hänen tiensä lainkaan. Häntä eniten kiinnostanut tutkimusprojekti veden muistista on päätynyt kollegojen teilaamaksi.
Lontoon likaviemärinä toimivasta Thamesista elantoa itselleen ja perheelleen 1800-luvulla etsiskelevä Arthur on ristitty Slummien ja viemäreiden kuninkaaksi jo syntyessään, koska hänen äitinsä oli samassa puuhassa kaupungin viemäreissä pojan syntyessä. Arthur on kuin vesi, kaikesta hänen näkemästään ja kokemastaan jää häneen selkeä ja virheetön muisto. Hänen muistinsa ja oppimiskykynsä on ällistyttävä, ja koska Niniven tarina ja nuolenpääkirjoitukset kiehtovat häntä loputtomasti, hän päätyy ilman mitään muodollista koulutusta British Museumiin järjestämään sen valtaisaa Niniven nuolenpäätaulujen kokoelmaa ja yhdistämään sirpaleita toisiinsa.
Niin kuin vesi liittää toisiinsa aikoja ja paikkoja, tarinassa ajat ja paikat tavoittelevat ja tavoittavat toisiaan henkilöiden elämässä. Arthur näkee Asurbanipalin hiekkaan hautautuneesta valtakunnasta englantilaisten valloittajien "löytämät" Asurbanipalin kirjaston ovien tarunomaiset vartijat, lamassut, kun niitä tuodaan ihmettelevän väkijoukon keskellä British Museumiin, jonne ne myös jäävät. Tullakseen mm paljon Arthurin aikaa myöhemmin esitellyiksi osana museon Assyria-näyttelyä 2010-luvulla.
"Se on massiivinen kivipeto. Toisesta maailmasta riistetty olento. Hämmästyttävä, sanoin kuvaamaton, pelottava. Sillä on ihmisen pää, härän vartalo ja mahtavan linnun siivet."
Kirja kertoo monista tämäntyyppisistä kohtaamisista samalla kun se kertoo jesidien kansasta ja heidän ikivanhasta, Arthurin mielestä sumerilaista nuolenpääkirjoitusten kieltä muistuttavasta kielestään ja kauheasta kansan nimeen ja sen lausumiseen liittyvästä virheestä, joka on tehnyt heistä paholaisenpalvojia muiden kansojen käsityksissä.
Arthur on haudattu Hasankeyfiin, Narinin kotiseudulle. Hän on ollut siellä tekemässä kaivauksia ja etsimässä puuttuvia osia Gilgamesh-tarusta. Narin ihmettelee hänen haudallaan, miksi englantilainen on tullut sinne ja päätynyt myös haudatuksi sinne. Arthurin esikuvana kirjassa on toiminut British Museumin assyrologi George Smith.
"Arthur alkaa epäillä, että sivilisaatio on nimi, joka annetaan sille vähälle, minkä olemme pelastaneet kaiken sen menetetyn joukosta, mitä kukaan ei halua muistaa. Voitonmerkit on pystytetty kertomatta jätettyjen raakuuksien huterille rakennustelineille, sankarilegendat muovattu julmuuksista ja hirmuteoista."
Kirjan monitasoisuus ja rikkaus on henkeä salpaavaa. Katsellaan historiaa sekä planeetan historiana että kulttuurien historiana, mutta ennen kaikkea ihmisiä ja heidän valintojaan. Myyttejä, uskomuksia, luonnontieteellistä tutkimusta. Jossakin välissä mielessäni kävi ajatus, että paatoksellisia ja tunteisiin vetoavia vanhojen myyttien inspiroimia elämän totuuksia saisi kyllä olla vähemmän, mutta kaduin ajatustani heti, koska mitä muuta ikivanhan eepoksen Gilgameshin ympärille rakennetulta tarinalta voisi odottaa kuin ikivanhoja viisauksia, jotka eivät koskaan ole lakanneet olemasta viisauksia.
Elif Shafakin nimi mainitaan yleensä kirjallisuuden Nobel-ehdokkaista keskusteltaessa, eikä todellakaan syyttä. Hänellä on kyky tehdä historian ja nykyhetken vääryyksistä näkyviä samalla kun hän myös nostaa esiin sen, mikä on ikuista ja mitä ei voi tuhota. Kirjailijanuransa lisäksi hän on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja. Shafakin teoksia on kustantajan kirjaan lisäämien taustatietojen mukaan käännetty yli 60 kielelle. Tämä teos on ymmärtääkseni Taina Helkamon ensimmäinen Shafak-käännös. Valitettavalla tavalla Shafakin kääntäjät ovat vaihdelleet enemmän kuin ehkä on tapana, mutta jälki on kuitenkin kirjan arvolle sopivaa.
Upea, unohtumaton ja tärkeä kirja!
"Suurimmassa osassa mummon tarinoita on vettä - joka virtaa, hakee paikkaansa. Hän sanoo, että aivan kuten kaksi sadepisaraa yhtyvät ikkunalaudalla kiemurrellen hitaasti mutta varmasti toisiaan kohti, näkymätön side yhdistää niitä, joiden on määrä kohdata."
"-- Ne ovat täällä kaikki. Ajan kadonneet joet, näkymättömissä ja unohdettuina mutta poissaolollaan loistaen, kuin haamuraajat, joilla on yhä kyky tuottaa tuskaa. Ne ovat täällä ja kaikkialla muualla ja murentavat niitä kiinteitä rakenteita, joille olemme rakentaneet uramme, avioliittomme, maineemme ja ihmissuhteemme, ja jatkavat iäti virtaamistaan - olimmepa me enää paikalla tai emme."
Muita blogissa arvioituja Elif Shafakin teoksia:
Muualla:
Leena Reikko: Väkevä kertomus vesipisarasta - arviossa Elif Shafikin Taivaalla virtaavat joet. Kulttuuritoimitus 29.9.2026
Helmet-lukuhaasteessa 2026:
5. kirjassa on jälkisanat
13. syntymäpäivät
21. käydään museossa (erittäin runsaasti!)
22. kirjan kannen pääväri on sininen
25. matkakertomus
26. sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
27. puutarha
29. tapahtumat sijoittuvat useammalle eri vuosikymmenelle
30. (yhden) päähenkilön vanhemmat ovat kadonneet tai muuten poissa
34. mennään piiloon
36. haluaisin keskustella kirjasta muiden kanssa lukemisen jälkeen
38. keräillään jotain
41. kansi ja nimi ovat mielestäni kauniit
42. sanoja tai lauseita toisella kielellä
43. uusin kirja (yhdeltä) lempikirjailijoistani
45. kiusaamista
49. kirja (käännös) on julkaistu 2026
Kommentit
Lähetä kommentti