Siirry pääsisältöön

Kari Hotakainen: Helmi

Vanhuus on seikkailu suunnaton



Kirjan kansi Mika Tuominen. Valokuva Ellen Karhulampi



Kari Hotakainen: Helmi. 294 s. Kansi Mika Tuominen. Siltala 2024.


Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Sivustakatsoja kiteyttäisi tähänastiset tapahtumat näin: Mira ja Toni olivat löytäneet naisen ja kadottaneet hänet. He olivat olleet vastuussa iäkkäästä ihmisestä ja antaneet hänen livahtaa omille teilleen. Miten Mira ja Toni olisivat onnistuneet huolehtimaan vauvasta, jos onnistuivat hukkaamaan heiveröisen ja hitaasti liikkuvan naisen heti hänet löydettyään? Tämä oli asia, jota Mira ja Toni yrittivät parhaansa mukaan olla ajattelematta, mutta jota kumpikin nukkumaan mennessään ajatteli niin voimallisesti, että heidän painajaisissaan vilahtelivat synkät metsät, iäkkäät keltatakkiset naiset ja kimeä-ääniset, hätääntyneet piisamit."

Kari Hotakaisen ratkaisu siirtää viimeisimmän kirjansa myynti Pirkka-tuoteketjulle sai osakseen paljon huomiota, päivittelyä ja paheksuntaakin. En ole tarkasti seurannut tähän liittyvää keskustelua enkä tiedä, onko kirjailija julkisesti kommentoinut asiaa, mutta oletan kyseessä olevan Hotakaisen vastalause kirjakauppaverkoston katoamiselle ja kirja-alan yleiselle kurjistamiselle sekä yhä lisääntyvälle tuotteistamiselle. Ainakaan uusi levitysratkaisu ei ilmeisesti ole haitannut kirjan kysyntää, sillä jonotin kirjastosta Helmi-romaania sen ilmestymisestä tähän asti.

Helmi on taattua Hotakaista: tilannehuumoria, nautittavaa dialogia ja siinä välissä samastuttavia havaintoja ihmiselämän kulusta. Tässä kirjassa tapaamme lapsettomuutta surevan nuoren pariskunnan Tonin ja Miran sekä heidän sienimetsästä löytämänsä isommanpuoleisen saaliin, risukasassa kuusen alla makaamassa olleen, päänsä johonkin lyöneen mummon. Mummo ei muista nimeään tai asuinpaikkaansa ja on muutenkin pois raiteiltaan.

Tästä alkaa Hotakais-henkinen seikkailu. Siihen liittyy ainakin poliiseja, sosiaaliviranomaisia, huumeiden välitystä, Hanoi Rocks ja omaishoitaja ja hänen puolisonsa. 

Toni ja Mira Suomaa ovat sinänsä melko tavallinen pariskunta. Mira työskentelee päiväkotiapulaisena ja Toni on ääninäyttelijä, joka esittää eläinääniä lasten animaatioissa ja joskus lukee äänikirjoja. Tonin töiden vähetessä ja viimein kokonaan loppuessa hän joutuu miettimään elämänvalintojaan ja elämänsä suuntaa. Samassa tilanteessa on Helmi-nimiseksi osoittautunut mummo naapureineen. Naapurukset ovat päätyneet sosiaaliviranomaisten seurantaan, sillä heidän kykyään selvitä itsenäisestä asumisesta epäillään. 

Aluksi Helmi oli ottanut diagnoosin vastaan kauhulla, mutta mieli oli alkanut tasaantua, kun hän oli tajunnut, ettei kukaan voinut muistaa elämästään kaikkea. Kaikilla oli mielessään tyhjiä kohtia, aukkoja, suuria kuusikkoja, joiden läpi ei nähnyt mitään, tiheitä pajukkoja, heinittyneitä puroja, umpeen kasvaneita saunapolkuja. Iän myötä asfaltti muuttui suoksi, aurinko kuuksi, kuu juustoksi, tosiasiat vaihtoivat paikkaa valheiden kanssa, maisema hämärtyi ja sitten taas terävöityi, aivan kuin aivot olisivat muuttuneet kameran objektiiviksi, jota joku muu sääti ja pyöritti."

Sukupolvien välinen kuilu ylitetään kirjassa lopulta melko helposti, alkuongelmista huolimatta. Ihmisten yhteyden tarve nousee keskeiseksi teemaksi. Jollakulla on tarve huolenpitoon, vaikka sitä olisikin vaikea myöntää itselleen saati toisille, ja jollakulla toisella huolenpitoylijäämää. Ei se tietenkään ihan yksinkertaista ole, mutta jotakin alkaa vähitellen tapahtua näiden sattumalta yhteen osuneiden ihmisten välillä.

Idea on Helmin. Hän innostuu, kun sosiaaliviranomaiset kertovat perhekodista yhtenä muistisairaan hoitomahdollisuutena. Ja hän kun oli niin viihtynyt ja tuntenut olonsa kotoisaksi Suomaa-hotellissa, jonne hiukan kireä hotellinjohtajapariskunta hänet vei löydettyään hänet metsästä. Helmi ymmärtää hyvin, että kireyteen oli syynsä, koska eihän heidän hotellissaan näkynyt muita asukkaita kuin hän, vaikeaa täytyi olla.

Kirja lämmitti mieltäni ja nauratti lempeästi, sillä tavalla kuin elämän kolhujen keskellä on välillä tarpeen saada nauraa.

Vanhusten perhekodista kerrotaan myös Sisko Istanmäen romaanissa Yöntähti.
Vanhuuden muistisairautta puolestaan kuvataan läheltä koettuna Tiina Harvian romaanissa Pappa ei muista.

 
Muualla:


Marko Partanen: Helmi - Mieleenpainuvaa muistamattomuutta. Pelastustieto 2.11.2024   Ensihoitajan näkökulma teokseen



Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä
7. hyvän mielen kirja
24. laittomuuksia
26. itse valittu perhe
29. kirjailijan viimeisin teos
31. kirjan päähenkilö(i)lle ura tärkeä
39. etsitään ratkaisua arvoitukseen
40. ajalla tärkeä merkitys
44. hoidetaan ihmistä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...