Kari Hotakainen: Helmi

Vanhuus on seikkailu suunnaton

Kirjan kansi Mika Tuominen. Valokuva Ellen Karhulampi

Kari Hotakainen: Helmi. 294 s. Kansi Mika Tuominen. Siltala 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Sivustakatsoja kiteyttäisi tähänastiset tapahtumat näin: Mira ja Toni olivat löytäneet naisen ja kadottaneet hänet. He olivat olleet vastuussa iäkkäästä ihmisestä ja antaneet hänen livahtaa omille teilleen. Miten Mira ja Toni olisivat onnistuneet huolehtimaan vauvasta, jos onnistuivat hukkaamaan heiveröisen ja hitaasti liikkuvan naisen heti hänet löydettyään? Tämä oli asia, jota Mira ja Toni yrittivät parhaansa mukaan olla ajattelematta, mutta jota kumpikin nukkumaan mennessään ajatteli niin voimallisesti, että heidän painajaisissaan vilahtelivat synkät metsät, iäkkäät keltatakkiset naiset ja kimeä-ääniset, hätääntyneet piisamit."

Kari Hotakaisen ratkaisu siirtää viimeisimmän kirjansa myynti Pirkka-tuoteketjulle sai osakseen paljon huomiota, päivittelyä ja paheksuntaakin. En ole tarkasti seurannut tähän liittyvää keskustelua enkä tiedä, onko kirjailija julkisesti kommentoinut asiaa, mutta oletan kyseessä olevan Hotakaisen vastalause kirjakauppaverkoston katoamiselle ja kirja-alan yleiselle kurjistamiselle sekä yhä lisääntyvälle tuotteistamiselle. Ainakaan uusi levitysratkaisu ei ilmeisesti ole haitannut kirjan kysyntää, sillä jonotin kirjastosta Helmi-romaania sen ilmestymisestä tähän asti.

Helmi on taattua Hotakaista: tilannehuumoria, nautittavaa dialogia ja siinä välissä samastuttavia havaintoja ihmiselämän kulusta. Tässä kirjassa tapaamme lapsettomuutta surevan nuoren pariskunnan Tonin ja Miran sekä heidän sienimetsästä löytämänsä isommanpuoleisen saaliin, risukasassa kuusen alla makaamassa olleen, päänsä johonkin lyöneen mummon. Mummo ei muista nimeään tai asuinpaikkaansa ja on muutenkin pois raiteiltaan.

Tästä alkaa Hotakais-henkinen seikkailu. Siihen liittyy ainakin poliiseja, sosiaaliviranomaisia, huumeiden välitystä, Hanoi Rocks ja omaishoitaja ja hänen puolisonsa. 

Toni ja Mira Suomaa ovat sinänsä melko tavallinen pariskunta. Mira työskentelee päiväkotiapulaisena ja Toni on ääninäyttelijä, joka esittää eläinääniä lasten animaatioissa ja joskus lukee äänikirjoja. Tonin töiden vähetessä ja viimein kokonaan loppuessa hän joutuu miettimään elämänvalintojaan ja elämänsä suuntaa. Samassa tilanteessa on Helmi-nimiseksi osoittautunut mummo naapureineen. Naapurukset ovat päätyneet sosiaaliviranomaisten seurantaan, sillä heidän kykyään selvitä itsenäisestä asumisesta epäillään. 

Aluksi Helmi oli ottanut diagnoosin vastaan kauhulla, mutta mieli oli alkanut tasaantua, kun hän oli tajunnut, ettei kukaan voinut muistaa elämästään kaikkea. Kaikilla oli mielessään tyhjiä kohtia, aukkoja, suuria kuusikkoja, joiden läpi ei nähnyt mitään, tiheitä pajukkoja, heinittyneitä puroja, umpeen kasvaneita saunapolkuja. Iän myötä asfaltti muuttui suoksi, aurinko kuuksi, kuu juustoksi, tosiasiat vaihtoivat paikkaa valheiden kanssa, maisema hämärtyi ja sitten taas terävöityi, aivan kuin aivot olisivat muuttuneet kameran objektiiviksi, jota joku muu sääti ja pyöritti."

Sukupolvien välinen kuilu ylitetään kirjassa lopulta melko helposti, alkuongelmista huolimatta. Ihmisten yhteyden tarve nousee keskeiseksi teemaksi. Jollakulla on tarve huolenpitoon, vaikka sitä olisikin vaikea myöntää itselleen saati toisille, ja jollakulla toisella huolenpitoylijäämää. Ei se tietenkään ihan yksinkertaista ole, mutta jotakin alkaa vähitellen tapahtua näiden sattumalta yhteen osuneiden ihmisten välillä.

Idea on Helmin. Hän innostuu, kun sosiaaliviranomaiset kertovat perhekodista yhtenä muistisairaan hoitomahdollisuutena. Ja hän kun oli niin viihtynyt ja tuntenut olonsa kotoisaksi Suomaa-hotellissa, jonne hiukan kireä hotellinjohtajapariskunta hänet vei löydettyään hänet metsästä. Helmi ymmärtää hyvin, että kireyteen oli syynsä, koska eihän heidän hotellissaan näkynyt muita asukkaita kuin hän, vaikeaa täytyi olla.

Kirja lämmitti mieltäni ja nauratti lempeästi, sillä tavalla kuin elämän kolhujen keskellä on välillä tarpeen saada nauraa.

Vanhusten perhekodista kerrotaan myös Sisko Istanmäen romaanissa Yöntähti.

Vanhuuden muistisairautta puolestaan kuvataan läheltä koettuna Tiina Harvian romaanissa Pappa ei muista.

 

Muualla:

Kari Hotakainen: Helmi & kirjailijahaastattelu. Tuijata 8.4.2025

Marko Partanen: Helmi - Mieleenpainuvaa muistamattomuutta. Pelastustieto 2.11.2024   Ensihoitajan näkökulma teokseen

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä

7. hyvän mielen kirja

24. laittomuuksia

26. itse valittu perhe

29. kirjailijan viimeisin teos

31. kirjan päähenkilö(i)lle ura tärkeä

39. etsitään ratkaisua arvoitukseen

40. ajalla tärkeä merkitys

44. hoidetaan ihmistä