Annika Norlin: Keko

Osana vai ulkopuolella

Kirjan kansi Ville Laihonen. Valokuva Ellen Karhulampi

Annika Norlin: Keko. Ruotsinkielinen alkuteos Stacken, 2023. Suomentanut Sirje Niitepöld. Päällys Ville Laihonen. 469 s. WSOY 2025.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Jos mietit, mitä he tekivät kaiket päivät, niin he elivät. Ja kun on elänyt kyllin pitkään yhdellä tavalla, on vaikea vaihtaa mihinkään muuhun. He eivät halunneet joutua puolustautumaan. Jos he kohtaisivat taas tavallisen yhteiskunnan, he joutuisivat maksamaan ajasta, jonka olivat viettäneet keskenään. He kulkivat ympäriinsä kysymyksiä silmissään, kysymyksiä, joihin antoivat toistensa vastata, ja he vastasivat aina samalla tavalla: että heidän elämänsä oli merkityksellistä. Aivan kuten kaikki ihmiset kaikissa yhteisöissä. Ihmiset katsovat toisiaan ja näkevät toistensa tekevän samoja asioita samalla tavalla, ja silloin he ajattelevat että aivan niin, tämä tosiaan on eräs olemisen tapa."

Annika Norlinin esikoisromaani Keko tutkii yhteiskuntaan kuulumisen ja sen ulkopuolelle jättäytymisen mekanismeja. Se kertoo ryhmästä hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, jotka päätyvät elämään yhdessä pohjoisen maatilalla. He tavoittelevat täydempää suhdetta luontoon ja itseensä ja muodostavat samalla tiiviin ryhmän, jonka dynamiikkaa kirja tarkastelee läheltä.

Syyt eri henkilöiden päätymiselle ryhmään ovat erilaisia, mutta kaikille niille on yhteistä ihmisen kyvyttömyys tai mahdottomuus jatkaa enää elämäänsä sellaisena kuin elämän oletetaan järjestäytyneessä yhteiskunnassa kuluvan.

Itseään muurahaisten yhteisöjen mallin mukaan keoksi kutsuva ryhmä pyrkii elämään lähinnä luonnon antimista ja omasta puutarhasta sekä jakamaan keskenään omaisuutensa. Se myös pyrkii olemaan enemmän ryhmä kuin joukko yksilöitä.

Maatila kuuluu alun perin Ersmolle ja hänen äidilleen. Kun äiti dementoituu hän tarvitsee hoitajan. Pahakielisyytensä ja pahantahtoisuutensa vuoksi hänen on todella vaikeaa sellaista saada. Kunnes paikalle saapuu Aagny, nainen suoraan vankilasta. Koska kukaan muu ei suostu ottamaan vastaan henkilökohtaisen avustajan paikkaa, jossa joutuisi vieläpä asumaan keskellä metsää ilkeän hoidokkinsa kanssa, työvoimaviranomaiset joustavat vaatimuksissa, ettei vanhustenhoitoon voida palkata henkilöitä, joilla on rikostausta. Tämä tapahtuu nuoren Ersmon onneksi, sillä poika pelkää väkivaltaista äitiään. Mitä äidille sitten oikein tapahtuu jää pitkään arvailtavaksi.

Joka tapauksessa seuraavien asukkaiden saapuessa äitiä ei enää näy. Tilan muita asukkaita ovat Intiasta palannut idealistinen taivaanrannanmaalari Sara, joka on tutustunut Aagnyyn ollessaan nuorempana vankilassa kanafarmille tekemänsä aktivisti-iskun vuoksi. Saran mies József kantaa keskitysleiriltä pelastuneiden, mutta läheisiään menettäneiden unkarinjuutalaisten vanhempiensa traumataakkaa. Sagne on muurahaistutkija eikä halua metsässä synnyttämänsä poikansa Låken kutsuvan itseään äidiksi. Zakaria pakenee vahingossa tapahtuneen väkivallanteon seurauksia.

Tämä sekalainen seurakunta sopeutuu yhdessä elämiseen yllättävän hyvin, johtuen mitä ilmeisimmin siitä kuinka hyvin ryhmän jäsenet täydentävät toisiaan ja myös pystyvät sietämään toistensa vaillinaisuutta. 

"Sagne oli aina kaivannut erästä tiettyä asiaa. Se liittyi muurahaisiin. Muurahaiset syntyivät eri tehtäviin. Oli kuningatar, oli työläiset, oli kuhnurit. Yhden ei tarvinnut olla kaikkea. Sagne toivoi samaa itselleenkin: että saisi olla mukana ilman että häntä kyseenalaistettiin. Että jos oli yhdenlainen, ihmiset eivät tulisi sanomaan, että pitäisikin olla vähän kaikkea."

Ilman mitään muodollisuuksia Sarasta tulee ryhmän johtaja, vaikkei hän sellainen oikeastaan mielestään olekaan, vaan kaikki asiat päätetään yhdessä.

Kirja on moninäkökulmainen teos, kaikki henkilöt ovat vuoron perään näkökulmahenkilöitä ja heidän elämäänsä tarkastellaan myös takautuvasti. 

Lähelle ryhmän elinpaikkaa saapuu pätkätyösuhteistaan burnoutin kokenut toimittaja Emelie, joka yksinäisyyden ja rauhan kaipuussaan pystyttää telttansa mäen päälle ja tulee ensiksi sattumalta, sitten yhä tarkoituksellisemmin seuranneeksi ryhmää sen liikkuessa ja viettäessä luonnossa aikaansa. Hän kirjaa omia mielenliikkeitään ja havaintojaan ryhmästä päiväkirjaansa. Emelie ja Låke, kaksi päiväkirjanpitäjää, osuvat vastakkain, ja lopuksi Emelie saa Saralta kutsun vierailla maatilalla.

Emeliestä tulee eräänlainen muutoksen katalysaattori ryhmän jo lähemmäs parikymmentä vuotta jatkuneeseen hiljaiseloon. Hän tulee sohaisseeksi ryhmän pinnan alla kyteviä ongelmakohtia ja käynnistäneeksi ketjureaktion.

Norlinin tapa kuvata ryhmää on kiinnostava. Samalla kun ryhmän jäsenet avaavat kukin omia yhteisöön kuulumisen syitään ja vaiheitaan, Emelie tarkastelee heitä ryhmän ulkopuolelta heidän tapojaan kummeksuen ja yrittäen sijoittaa heidät johonkin omalla mielen kartallaan. Ylipäätään johonkin kuuluminen ja ulkopuolisuus ovat vahvoja teemoja, joita Norlin käsittelee taitavasti.

Mitä todellisia mahdollisuuksia meillä on elää elämäämme tyydytystä tuottavalla tavalla ja kuinka paljon taivumme yhteiskunnan ja läheistemme tahtoon itseemme kohdistuvaan väkivaltaan tai poispyyhkimiseen asti? 

Kirja kysyy myös eettisiä kysymyksiä yhteiskunnan ulkopuolella elämisen hinnasta metsäyhteisön jäsenille. Siinä tarkastellaan karismaattisen johtajan yhteisöön luoman flow-tilan syntyä ja katoamista sekä yhteisön kehityskaarta tavalla, joka ainakin minussa herätti paljon ajatuksia ryhmädynamiikasta ja sen tasapainon muutoksista. Kuinka helposti käy niin, että kun juoksee sutta pakoon, tulee karhu vastaan? Eli alkaako vastakulttuurina syntynyt yhteisö jossain vaiheessa kuitenkin omaksua jäseniään kohtaan samanlaista pakottavaa valtaa kuin yhteiskunta, josta paetaan?

Miellyin Norlinin kevyesti etenevään, ilmavaan kirjoitustyyliin nopeasti. Hän on myös toimittaja, laulaja ja sanoittaja, mikä ehkä näkyy myös hänen romaani-ilmaisussaan kielen sujuvuutena ja elävyytenä. Sanomisen tapa tekee tekstin seuraamisesta helppoa, mutta välittää samalla tehokkaasti sisäistä ja ulkoista tapahtumista. Hänellä on hieno tapa ajoittain syventää tekstiä runomaisin rivinvaihdoin.

    Niin hän sitten seisoi ja katseli järvelle,

    tunsi tyyneyden ja rauhan,

    ja hänen katseensa kiersi kuten aina, etsiskeli arjesta pikku

ystäviä, kymmenpiikkejä ja paarmoja.

    Ja kun hän seisoi siinä, hän kuuli äänen, joka kieli

metsäkoneista."

Sirje Niitepöldin käännös toimii. Teksti virtaa vapaasti ja luontevasti puhekielenomaisena ja rytmisesti taitavana.

Ville Laihosen kansi on iloisessa värikkyydessään virkistävän kaunis. 

Norlinin esikoisteos, novellikokoelma Jag ser allt du gör ylsi suoraan August-ehdokkaaksi. Tämä hänen ensimmäinen romaaninsa on saanut innostuneen vastaanoton Ruotsissa, enkä ihmettele. Toivotan sitä samaa myös täällä Suomessa!

"Kaikki he olivat outoja. Kaikki olivat huonoja. Yhdessä he onnistuivat pysyttelemään hengissä. He kaikki osasivat jotakin, mikä oli hyödyksi toisille."

Muualla:

Anni Valtonen: Kuvaus metsässä elävästä yhteisöstä kysyy, kuka on päättänyt, mikä on oikea tapa elää. HS 30.8.2025 (maksumuuri)

Anna Lakkala: Yhteiskuntaan pettyneiden metsäyhteisö muistuttaa muurahaiskekoa romaanissa, joka pursuaa kiinnostavia ideoita. Lapin Kansa 5.6.2025 (maksumuuri)

Joel Kellgren: Kollektivet under lupp i Norlins debutroman. Aftonbladet 4.10.2023

Annika Norlins Stacken. Jaha ja. 5.10.2023

Suomalaisissa blogeissa kirjaa ei ole vielä arvioitu. 

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä

8. kirjan kannen pääväri on vihreä

9. konflikti

14. ilkeä naishahmo

20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja

21. muusikko

24. laittomuuksia

26. itse valittu perhe

28. ollaan järvellä

29. kirjailijan viimeisin teos

30. häät tai hautajaiset

44. hoidetaan ihmistä

49. Kirja (= suomenkielinen käännös) on julkaistu 2025