Siirry pääsisältöön

Outi Pakkanen: Kylmä talo

Kun talon henki muuttuu




Outi Pakkanen: Kylmä talo. Kansi Blindspot Photo Oy. 346 s. Otava 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Vanha rakas Mutterikahvila seisoo sillankupeessa uhmaamassa aikaa ja muutoksia, salmen vastarannalla näkyvät Kaapelitehdas ja julkisivusaneerauksen vuoksi valkoiseen pressuun kääritty Oikeustalo.
    Vinosti Kampelaa vastapäätä Lauttasaarentien toisella puolella kohoaa nelikerroksinen valkoinen talo, jossa on alkamassa laajamittainen linjasaneeraus. Remonttimiehiä ja muuta porukkaa liikuskelee paikalla, katselemassa, mittailemassa, tuumailemassa."


Muistan lukeneeni Outi Pakkasen dekkareita 80-luvulla ja nauttineeni niiden Helsinki-kuvauksista sekä Pakkasen tavasta kuvata henkilöitään. Sitten jostakin syystä Pakkaset unohtuivat minulta. Hänen viimeisimmässä jännäriksi luokitellussa kirjassaan Kylmä talo tavoitan saman kotoisan tunnelman kuin ennenkin.

Tällä kertaa ollaan Lauttasaaressa. Talossa, jossa on vastikään tehty asukkaiden mielestä aivan liian kallis linjasaneeraus. Jotkut ovat muuttaneet talosta, koska eivät pysty maksamaan remontin kustannuksia, ja taloon on muuttanut tai muuttamassa uusia ihmisiä, samaan aikaan kun osa asukkaista on vielä remonttievakossa. Jokin talon hengessä tuntuu remontissa kärsineen, eikä se miellytä ainakaan kaikkia vanhoja asukkaita. Kadun toisella puolella olevasta Kauniista Kampelasta taloa myös tarkkaillaan intensiivisesti.

Somessa olen törmännyt väitteisiin, että kirja olisi ikävystyttävä. Olen eri mieltä, mutta toki jännäriksi on harvinaista, että ensimmäiset rikokseen viittaavat merkit ilmaantuvat vasta kirjan puoliväliä lähestyttäessä ja itse rikos tapahtuu ja käsitellään muutamassa kymmenessä loppusivussa. Mutta ei se minusta ole puute, pikemminkin raikas poikkeus, etenkin kun kokenut kirjailija näin tuottaa nautittavan ja harkitun kokonaisuuden. Vaikka kirjan lajityypin voisi minusta hyvin määritellä muuksikin kuin jännäriksi, lähinnä psykologiseksi ihmiskuvaukseksi jännityselementeillä. Kirjan perusteella minua ei oikeastaan hämmästytä, että Pakkanen on julkisuudessa kertonut, ettei enää aio kirjoittaa dekkareita. 

Pakkasen tapa kuvata henkilöiden välistä dynamiikkaa ylläpitää teoksen jännitettä hyvin, silloinkin kun miljöönä on turvallinen ja - anteeksi - sellaisena ehkä vähän ikävystyttäväkin onnellisten saari Stadin ja Espoon kainalossa.

Talon tietotoimisto Saija Rekola ja hänen mukautuva miehensä Veikko, tyylikäs ylimmän päätyhuoneiston haltija vanharouva Anni Simola, noutopizzoilla elävä, erakkoluonteinen Mikko Vepsäläinen ja komea, urakeskeinen sinkku Petri Huovinen vain ihmettelevät, kun uusi tulokas Vesa Sundman äänestyttää itsensä talon hallitukseen ja ryhtyy hoitelemaan asioita. Sundmanin pieni tytär Elviira on selvästi päsmäröivän isänsä tyttö, mutta vaimo Sabina hiljainen hissukka. Muutkin uudet asukkaat sekoittavat ilmapiiriä omalla tavallaan.

Vesa Sundmanin ja hänen taktisesti valitsemansa yhteistyökumppanin Saija Rekolan kokoon kutsuma tutustumisillanvietto, jossa on tarkoitus keskustella talon asioista, muodostuu käänteentekeväksi tapahtumaksi. Joku voisi myös kutsua sitä fiaskoksi. Mutta sen jälkeen asukkaat kyllä tutustuvat toisiinsa. Poliisi eristää talon rikospaikkana ja alkaa kuulustella asukkaita.

Kirjan teemaksi nousee minulle ihmisten reviiritietoisuus ja sen loukkaukset. Vain ihmisten arkea kuvaamalla Pakkanen saa teemasta irti paljon skaalalla huvittava - traaginen. Tällainen pienieleinen tarkkanäköisyys on minusta kiehtovaa.

Outi Pakkasen kirjailijanura on jatkunut vuosikymmeniä ja Kylmä talo on laskujeni mukaan hänen 31. jännitysromaaninsa. Hän on kirjoittanut cozy crimea jo kauan ennen kuin käsite keksittiin. Helsingin kuvaajana hänet on valittu Stadin Friiduksi vuonna 2010. Ja nämä piirteet ovat hänen ehdottomat vahvuutensa edelleenkin.

Nuoremman sukupolven jännityshenkistä Lauttasaari-kuvausta edustaa Eeva Loukon Onnellisten saari -kirjasta alkava Ronja Vaara -sarja.



Muualla:


Tiina Komi: Rankat remonttikokemukset dekkariksi. Kotitalolehti 20.12.2024 (Taustaa kirjalle)



Helmet-lukuhaaste 2025:ssä:

4. valvotaan yöllä
6. prologi
7. hyvän mielen kirja
24. laittomuuksia
29. kirjailijan viimeisin teos













Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...
Lähetä kommentti
Lue lisää