Anna Lowenhaupt Tsing: Lopunaikojen sieni - elämää kapitalismin raunioissa

Mitä kapitalismin raunioilta nousee?

Lukijoiden käsissä jo kulunut kansi Samuli Saarinen. Valokuva Ellen Karhulampi

Anna Lowenhaupt Tsing: Lopunaikojen sieni. Elämää kapitalismin raunioissa. Alkuteos: The Mushroom of the End of the World. On the Possibility of Life in the Capitalist Ruins, 2015. Suomennos Anna Tuomikoski. Kuvitukset Elaine Gan. Ulkoasu ja taitto Samuli Saarinen. 372 s. Tutkijaliitto, 2020. Paradigma-sarja. 

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Matsutaken alttius nousta hävitetystä maasta auttaa tutkimaan raunioita, joista on tullut yhteinen kotimme."

"Länsimaiset filosofit ovat ainakin valistuksen ajoista lähtien antaneet nähtäväksemme Luonnon, joka on mahtava ja universaalinen mutta myös passiivinen ja mekaaninen. Luonto tarjosi Ihmisen moraalisille pyrinnöille taustakankaan ja varannon, josta ammentaa - ja Ihminen pystyi alistamaan Luonnon tahtoonsa ja hallitsemaan sitä. Jäi myyttien ja tarujen sepittäjien, monesti ei-länsimaisten ja "primitiivisinä" pidettyjen tarinankertojien, tehtäväksi muistuttaa meitä kaikkien olentojen, niin ihmisten kuin muidenkin, herkeämättömistä puuhista."

Kiinalais-amerikkalainen antropologi Anna Lowenhaupt Tsing hakee ja toteuttaa kirjassaan uudenlaista tutkimuksen tapaa, joka sopisi lähestymistavaksi nykytodellisuudellemme. Elämme aikaa, jonka geologit ovat nimenneet antroposeenin ajaksi. Sille on tunnusomaista luontokato ja se, että ihmisen aiheuttamat häiriöt ovat suurimmassa planeettaamme muuttavassa roolissa.

Teollistumisen aikaa luonnehtinut jatkuvan kasvun ideologia on tuhonnut planeettamme elämän edellytyksiä. Elämme keskellä raunioitunutta maailmaa. Illuusioksi osoittautuneen jatkuvan kasvun sijaan nousee antroposeenin ajalla tyypilliseksi prekaarisuus, väliaikaisuus ja ennalta määräämättömyys jatkuvana olotilana. Prekariteetti-termiä on käytetty luonnehtimaan ajallamme yleistyneitä "epätyypillisiä" työsuhteita, joista on nopeasti tullut termin selityksen vastaisesti juurikin tyypillisiä. Puhutaan siis elannon hankkimisesta, johon ei enää kuulu työpaikan vakituisuus ja siihen kytkeytyvä turva. Prekaarisuus luonnehtii muutakin kuin työelämää, väliaikaisuuden ja ennalta arvaamattomuuden voidaan ajatella kuvaavan koko elämäntapaamme nykyisin.

Kirjailija toteaa: 

"Prekaarisuus kannattaa pitää mielessä jo siksikin, että se muistuttaa olosuhteiden mukana muuttumisen olevan selviytymisen perusta."   

Miten tutkia tuollaista selviytymistä? Miten lähestyä tutkijana ennalta-arvaamattomuuteen perustuvaa muuttuvaa todellisuutta? Lowenhaupt Tsing hakee ratkaisua sommitelmien tutkimisesta; havainnointia (joka edelleen on antropologian tärkeimpiä metodeita) siitä, mitä ja millaisia kohteita sattumanvaraisuus tuo yhteen. Kun mikä tahansa eliöyhteisö on kaiken aikaa tekeytymisen tilassa sitä luonnehtii polyfonia, ei yhteismitallisuus tai skaalautuvuus, kuten teollisuuden aikakautta ja sen maailmankuvaan kytkeytynyttä tutkimusta.

Tarinat liittyvät keskeisesti tutkijan havaintoprosessiin; niiden kuunteleminen, kokoaminen ja kertominen on hänen metodinsa. Kun skaalautuvuus lähtee minkä tahansa projektin kyvystä mittakaavan muutoksiin viitekehyksen muuttumatta ja sulkee pois diversiteetin, sommitelmien tutkiminen taas tutkii muutosten ja niihin liittyvien ennakoimattomien kohtaamisten tapahtumista.

"Jos elämän mahdollisuudet, katoavaisuus ja jonkin uuden synty kiinnostavat, on paras seurata maisemasommitelmien toimintaa. Sommitelmat kasvavat yhteen, muuttuvat ja hajoavat; siinäpä tarina kerrottavaksi."

Miten tämä kaikki liittyy sieniin? Ja erityisesti kirjassa käsiteltyyn matsutakeen eli tuoksuvalmuskaan?

Antropologi havainnoi eri puolilla maapalloa niin tuoksuvalmuskan kasvuympäristöjä kuin myös niiden poimintaa ja tuotanto- ja myyntiketjuja, joiden kautta nämä ajoittain maailman kalleimman sienen asemaan nousevat, Japanissa erityisasemassa olevat sienet päätyvät herkuttelijoiden ruokapöytiin, liikelahjoiksi ja juhlistamaan elämän käännekohtia. Sienelle tunnusomainen tuoksu, jonka etenkin monet länsimaiset kokevat epämiellyttävänäkin, tuo japanilaisille mieleen syksyisen metsän.

Lowenhaupt Tsing haastattelee ammattisienestäjiä Oreganon metsissä, havainnoi sienten monimuotoista myyntiprosessia poimintapaikkojen läheisyydessä, sienten lajittelua, hinnoittelua, pakkaamista - monipolvista prosessia, jonka on tapahduttava vain parissa päivässä, jotta sienet ovat tuoreeltaan myytävissä Japanissa. Hän katselee pohjoisia tuotantometsiä Suomen Lapissa ja seuraa japanilaisten myyjien myyntistrategioita.

Nämä sienen ympärille muotoutuvat prosessit kertovat tarinoita sienen kasvun erityisistä edellytyksistä ja niiden suhteesta maanomistukseen ja metsänhoitoon; USA:ssa asuvien kaakkoisaasialaisten siirtolaisten syistä valita sienestys elinkeinokseen vailla säädeltyjen työsuhteiden turvaverkkoja; sienten toimitus- ja myyntiprosesseissa syntyneistä uusista ammatillisista kyvyistä ja prosessia luonnehtivista käytäntöjen kääntämisistä toiseen kulttuuriin tai prosessiin. Eli koossa on lopulta valtava määrä tietoa, joka havainnollistaa ekosysteemien ja yhteiskuntien muutosta. 

Tutkija määrittelee kapitalismin käännöksiksi erilaisten yhteiskunnallisten ja poliittisten tilojen välillä. Toimitusketjujen käännöstyön avulla sijoittajien varallisuus karttuu ja tuotteet yhdenmukaistetaan ja riisutaan kytkennöistään tuotantoympäristöönsä ja tekijöihin. Prekariaatille on tunnusomaista, että varallisuus keskittyy prosessissa, jossa johtavat yritykset kartuttavat pääomaansa niiden tarvitsematta vaikuttaa olosuhteisiin, joissa tuotteet tuotetaan. Yritykset on riisuttu vastuustaan niin työntekijöitä kuin ympäristöäkin kohtaan eikä tuotteiden alkuperä ole enää jäljitettävissä.

 

Lowenhaupt Tsing peräänkuuluttaa etnografian ja luonnonhistorian paluuta. Biologisen skaalautuvuuden malli on historiasta irrallaan eikä pysty hahmottamaan lajienvälisiä, eliöitä muuttavia suhteita, jotka perustuvat sattumanvaraisiin kohtaamisiin, eivät itseään toistavaan järjestelmään, jollainen biotieteiden keskeinen tutkimuskohde DNA on. Ja miksi lajienväliset suhteet sitten ovat niin tärkeitä? Siksi, että tietomme ja ymmärryksemme symbioosista on lisääntynyt merkittävästi. Symbioosi erilaisten eliömuotojen välillä on enemmän sääntö kuin poikkeus nykytietämyksen perusteella. 

Sienet voivat opettaa meille symbioosista ja sen sisällön uudelleen määrittelystä ehkä enemmän kuin mikään muu eliölaji. Sienet eivät hajota ravintoaan sisäisesti vaan muokkaavat ympäristöään erittämiensä entsyymien avulla ravinnoksi. Niiden ja bakteerien yhteistyön ansiosta kasvit pystyvät kasvamaan maapallolla. Sienet mahdollistavat ravinteiden kiertokulun maapallolla.

"Sienet ovat siis maailmojen rakentajia, jotka muokkaavat elinympäristöjä itseään ja toisia varten."

Mykorritsat muodostavat lajien välisen suhteiden infrastruktuurin, jonka kautta informaatio kulkee läpi metsän. Ne tarjoavat myös maaperän mikrobeille kanavan, jota pitkin ne voivat siirtyä paikasta toiseen. Tähän perustuu se, että metsät pystyvät vastaamaan ympäristöuhkiin ja tervehtymään.

Tästä syystä tutkija kaipaa uutta monilajista, historiallista ekologiaa, jonka tutkimuspatteristoon tarjoaa tutkimusmetodiaan. 

Koska tutkijan havainnot koostuvat tarinoista, lukija saa nauttia tästä yhden sienilajin inspiroimasta matkanteosta nykytodellisuutemme luonteeseen mielenkiintoisina ja ajatteluttavina reportaaseina.

Erityistä toiveikkuutta herättävät vierailut paikkoihin, joissa kapitalismin rauniot - luonnontuhot ja oikeutensa menettäneet ihmiset - kohtaavat uusin tavoin. Nuo tavat saattavat mahdollistaa uusia yhdessä tekemisen ja yhteisvaurauden muotoja. Hämmästyttävästä selviytymisestään raunioituneilla seuduilla (esim. Hiroshimassa ydinpommin räjäyttämisen jälkeen) tunnetun matsutaken elinympäristöissä näin voi tapahtua yhtä hyvin kuin tieteessäkin: yhdessä etsimisestä, odottamattomien tapahtumien kohtaamisesta ja niistä oppimisesta voi muotoutua uusia selviytymistapoja sekä ympäristölle että ihmiselle.

"Vailla edistyksestä kerrottua tarinaa maailmasta on tullut pelottava paikka. Hylätyt rauniot tuijottavat meitä syyttävällä silmällään kaikkien kauhujen keskeltä. On vaikea keksiä, kuinka elää hyvää elämää, saati välttää koko planeetan tuhoutuminen. Onneksi on yhä seuraa, ihmisiä ja ei-ihmisiä. Voimme yhä tehdä tutkimusretkiä hävitettyjen maisemien villiintyneille pientareille - kapitalistisen kurin, skaalautuvuuden ja hylättyjen plantaasien reuna-alueille. Voimme yhä tuntea ympärillämme leijuvan latentin yhteisvaurauden - ja pakenevaisen syksyn tuoksun."

Maailma tosiaankin tarvitsee hetki hetkeltä yhä kipeämmin tällaista toiveikkaan uteliasta näkökulmaa. Yhdessä jokin aika sitten lukemani Merlin Sheldraken myös sieniä käsittelevän Näkymätön valtakunta - miten sienet muokkaavat maailmaamme, mieliämme ja tulevaisuuttamme -teoksen kanssa nämä kaksi kirjaa muodostavatkin todellisen kätketyn optimismin aarrearkun luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuutta pohtivalle.

Muualla:

Lopun aikojen sieni. Mitä luimme kerran. 11.2.2024

Helmet-lukuhaasteessa 2025

kirja sopii kohtiin:

6. Kirjassa on prologi eli esipuhe

8. Kirjan kannen pääväri on vihreä (vihertävä)

11. Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla (kirjan suomennos on julkaistu 2020-luvulla)

18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa

23. Pidät kirjan nimestä

37. Kirjailija on maasta, jossa haluaisit käydä (Kiina, Japani, USA)

41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää