Tommi Kinnunen: Kaarna

Mikä ihmistä suojaa

Kirjan päällys Matti Ruokonen. Valokuva Ellen Karhulampi

Tommi Kinnunen: Kaarna. Kirjan päällys Martti Ruokonen, päällyksen kuvat Vastavalo ja iStock. 205 s. WSOY, 2024.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.

"Hän painaa tyttöjä rintaansa vasten ja yrittää juosta takaisin tulosuuntaansa, mutta rungot katkaisevat tien. Joet tulvivat uomistaan, juuret repivät railoja maan pintaan ja oksistot kurottautuvat alas tavoittaakseen lapset.

    Hän ei taistele vastaan, sillä hän tietää metsän olevan vahvempi. Hän erottaa puiden vihreän sykkeen, niiden maan alla välittämät äänettömät käskyt ja kehotukset. Männyt saavat otteen tytöistä, kiskovat ne hänen sylistään ja nostavat korkealle latvuksiin. Laina avaa suunsa ja päästää pitkää, sanatonta kirkunaa. Se tarttuu oksiin, toisten joukkoon."

Minulle Neuvostoliiton partisaanitoiminta sotien aikana on varsin tuntematonta historiaa. Etenkin olen ollut tietämätön siitä häpeällisestä osasta, jossa Suomi ei rauhan tultua uskaltanut vaatia selvitystä siviiliväestön kohtelusta ja kohtaloista. Sotavankeja vaadittiin palautettaviksi ja palautettiinkin, mutta siviiliväestön suhteen tyydyttiin Neuvostoliiton ilmoitukseen, ettei se koskaan harjoittanut mitään partisaanitoimintaa. Niin pyyhittiin siviilien kärsimys sivuun ja niin hylättiin mahdollisesti vielä elossa olevat maasta viedyt uhrit kuolleiden kohtaloiden selvittämisestä puhumattakaan. Niin valittiin häpeän sijaan kunnia, Tommi Kinnusen romaanin henkilön sanoin.

Muistan kyllä lapsena lukeneeni Usko Moilasen minuun suuren vaikutuksen tehneen nuortenkirjan Unohdettu kylä, jossa käsitellään Sallan tienoon tapahtumia talvisodan aikana todellisuuspohjaisesti, ja pelätään venäläisiä tiedustelijoita.

Ottaessaan esiin tämän vaietun puolen Suomen historiasta Tommi Kinnunen nostaa esiin edelleen ikävä kyllä hyvin ajankohtaisia tapahtumia maailmassa. En ole varma, onko suhtautuminen siviiliväestön kokemaan väkivaltaan ja siitä selvinneille jääneeseen häpeään muuttunut kovinkaan paljon Suomen sotien ajoista, vaikka sentään esimerkiksi Gazan siviilien kohtaloista kerrotaan mediassa.

Kinnusen romaanin keskeishenkilö Laina on jatkosodan aikaan 24-vuotias pienten lasten äiti Karjalan kannaksen muutaman talon kylässä. Romaanin alussa iäkäs Laina makaa sairaalassa tiedottomana kuoleman lähestyessä. Omaisille on ilmoitettu ja kauempana asuvat tyttäret Eeva ja Marja tulevat paikalle paikkakunnalla asuneen Martin lisäksi.

Eevalle ja Marjalle hyvästijättö ei ole haikea, pikemminkin helpotus, sillä he ovat kokeneet äitinsä julmaksi ja pelottavaksi. Muistot lapsuuden aikaisista tapahtumista nousevat esiin, käydään jo pitkään kylmillään olleessa lapsuuden kodissakin. Martilla, joka on koko ajan pitänyt huolta äidistään, on kaksostyttöjen kokemuksista eroava muisto lapsuudesta. Hän näkee äitinsä rikkinäisyyden ja avuttomuuden tuskansa käsittelyssä ja taistelee muistaakseen paremmin joitakin tapahtumia.

Kerronta etenee 2000-luvun alun nykyhetkestä yhä kauemmas menneisyyteen vuorotellen Martin ja Lainan näkökulmien välillä. Kyse ei kuitenkaan ole sisäisestä minäkerronnasta. Välillä käydään syvällä unissa. Ajalliset ääripisteet ovat vuodet 2001 ja 1944. Näkökulmien ja aikatasojen vaihdellessa päästään yhä lähemmäksi sitä, mikä on tehnyt Lainasta sen ihmisen, joka hän on ollut. Ja millainen ihminen hän sitten loppujen lopuksi on ollut? Hukassa olleet palaset loksahtelevat vähitellen paikoilleen lukijan nähtäviksi.

Lainan tarina meni minulle lukijana syvälle luihin ja ytimiin asti. 

Kinnunen on, jälleen kerran, taitava kertoja. Hänen kykynsä mennä eri osapuolten nahkoihin on vaikuttava. (No, ehkä kokemusasiantuntijan käyttäminen kuukautistuntemuksissa olisi maksanut vaivan; mutta nämähän ovat pikkujuttuja.) Näkökulmien vaihdospisteet on ajoitettu lukijan mielenkiinnon vangitsevalla tavalla ja kirja on tiiviydessään paljon tehokkaampi kuin laveasanainen kuvailu tästä aiheesta voisi olla.

Vaikka tämä on ensisijaisesti tarina naisen tuskasta ja häpeästä, tulevat sodan miehiin jättämät traumat myös hyvin esiin Lainan toisen miehen, Antin kohtalon kautta. Lainan ja hänen miehensä välinen sanaton ymmärrys, mutta silti voimattomuus auttaa toista. Lainan pakko olla miestään vahvempi ja piilottaa omat haavansa puhumattomiksi samalla, kun mies humalassa yhä uudelleen kertaa järkyttävimpiä sotakokemuksiaan. Kuinka traumat rikkovat äidin ja lasten välit eikä Laina osaa tehdä asialle mitään.

Romaanin vaikuttavuutta tukee sen vahva ja yhtenäinen symbolinen rakenne, jonka varassa tapahtumat saavat suuremmat mittasuhteensa osana muiden kärsimystä, osana sitä, mitä vastaan ihminen ei pysty taistelemaan, kutsuipa sitä kohtaloksi tai vaikka luonnoksi. Laina kutsuu sitä puiksi ja metsäksi, ehkä siksi että puut ja metsä ovat todistajia; ne ovat nähneet sen, mitä kukaan muu ei ole. Ja Laina on nähnyt ne, jotta ei näkisi jotain muuta.

Kun Laina puhuu maanalaisista rihmastoista, jotka tietävät ja tavoittelevat häntä, hän puhuu nykyhetken äänellä menneistä. Ainoalla tavalla, millä menneistä voi puhua, sillä nykyhetki tietenkin myös muuttaa mennyttä, kuin ajattelemme sitä. Tämä on yksi kirjan ulottuvuuksista: sukupolvelta toiselle kuin maaperän kautta siirtyvä kärsimys ja naisten uhrausten näkymättömyys.

Kaarna: se on joidenkin puiden kyky suojata itseään metsäpaloilta kasvattamalla ympärilleen läpäisemättömän kuoren. Siinä, missä nuoret puut eivät kestäisi, jotkut vanhemmat kestävät näin.

"Laina kulkee sinihämärässä yössä tietä kotiinpäin, vaikka tietää, ettei pitäisi. Metsän takaa kuuluu yksittäisiä laukauksia, mutta hän ei käänny takaisin ladolle vaan jatkaa. Kaikki hänen ympärillään värisee tuttuutta: tuossa on kanto, jonka päällä hän lapsena istui, tuossa mäki, josta lapsena Wilman kanssa laskettiin, tuolla tuttu puro. Kaiken ylle on kuitenkin kietoutunut paksu kerros vierasta ja pelottavaa."

 

Muualla:

Outi Hytönen: Sodanjälkeisiä ihmisiä. SK 4.5.2024

Suvi Ahola: Seitajärven naisten kauhu heinäkuussa 1944 toteutuu myös tämän päivän sodissa, näyttää Tommi Kinnunen. HS 25.4.2024

Tommi Kinnunen: Kaarna. Tuijata 27.4.2024

Tommi Kinnunen: Kaarna. Kirjaluotsi 11.5.2024 (sisältää viitteet Neuvostoliiton siviiliväestöön kohdistuneita partisaani-iskuja Suomessa käsittelevään tietokirjallisuuteen)

Helmet-lukuhaasteessa 2025:

4. valvotaan yöllä

9. konflikti

20. tulisi hyvä elokuva tai tv-sarja

24. tehdään laittomuuksia

29. kirjailijan viimeisin teos

30. häät tai hautajaiset

41. aikakausi, jolla en haluaisi elää

44. hoidetaan ihmistä

46. suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen