Siiri Enoranta: Maailmantyttäret

Utopian tyttäret

Siiri Enoranta, Maailmantyttäret. 390 s. Päällys Riikka Turkulainen. WSOY 2022.

 Siiri Enoranta: Maailmantyttäret. Kansi Riikka Turkulainen, kuvan keramiikkatyö Katja Tukiainen. Kuva: Ellen Karhulampi.

"-- Sukujen historiat ovat tärkeitä, koska menneisyyden muistaminen ylipäätään on tärkeää, mutta kaiken kamaluuden keskellä siinä oli hyvääkin, että Romahduksessa kaikki meni uusiksi. Olen iloinen, ettei enää ole olemassa omistusoikeutta maa-alueisiin tai sitä, miksi sitä kutsuttiin, isänmaallisuutta. Kaikki me olemme pakolaisten jälkeläisiä.

Minä: Ja meidät on tehty tarinoista."

Utopian kirjoittaminen on vaikeaa. Paitsi että täytyy keksiä ihanteellisesti toimiva yhteiskunta teknologioineen ja yhteiskuntamalleineen - ihanteellinen kaikille - täytyy myös ratkaista kerronnan ongelma, joka syntyy siitä, ettei tyytyväisyyden vuossa kelluskelusta synny helposti tarinaa.

Siiri Enorannan Maailmankoti on lähes satumainen utopiayhteiskunta 2100-luvulla. Siellä mitä ihmeellisimmät tavat hyödyntää vihreää teknologiaa palvelevat ihmistä ja kaikkien ulottuvilla vapaasti olevassa koulutuksessa painotetaan itsensä löytämistä ja rauhanomaista dialogia muiden kanssa. Mutta paratiisissakin on käärmeensä: Maailmankodin asukkaita piinaavat ihmisiä tappavien tekohyönteisten hyökkäykset. Tässä ovat tarinan alkutahdit.

Sopusointu-leiri yksinäisille pyrkii auttamaan haavoittuvassa asemassa olevia nuoria luomaan ystävyyssuhteita ja löytämään turvaverkkoja sekä vahvistamaan heidän itseymmärrystään ja myötätuntoaan muita kohtaan. Leirillä viisi erilaista ja erilaisia menetyksiä kokenutta tyttöä kohtaa toisensa. He ovat ihonväriltään ja lähtötilanteiltaan erilaisia, kolme heistä on sisäistänyt Maailmankodin elämäntavan, kaksi tulee leirille enemmän tai vähemmän vastoin tahtoaan, koska he ovat saapuneet Maailmankotiin Saarivaltiosta, joka yhä kolmannen maailmansodan ja sitä seuranneen Romahduksen jälkeenkin pitää kiinni kapitalismin ideologiasta. 

Keinohyönteisten hyökkäys leirille saa tytöt päättämään, että he lähtevät leiriltä taistelemaan hyönteisiä vastaan ja selvittämään niiden alkuperää. Tästä alkaa modernin viisikon vaellus Maailmankodin erilaisten tuhon jälkeen elvytettyjen alueiden läpi. Matkan aikana Maailmankoti paljastaa yhä enemmän kasvojaan samalla kun tytöt oppivat tuntemaan sekä itseään että toisiaan paremmin ja heidän välisensä ystävyyssuhteet vahvistuvat.

Lise-Lotten vanhemmat ovat menehtyneet puoli vuotta sitten nunezia-hyttysen aiheuttamaan kuumeeseen, Romahduksen jälkeiseen harvinaisena pidettyyn vitsaukseen, ja hän on leirillä parhaan ystävänsä Joselinen kanssa kootakseen itseään. Joseline ei mielestään itse tarvitse apua, vaikka hänen veljensä onkin kuollut konehyönteisten, feizhongien, hyökkäyksessä hiljattain. Saarivaltiosta Maailmankylään saapuneen Zerindan äiti puolestaan on kuollut terrori-iskussa Maailmankylää vastaan, ja hänellä on muitakin ongelmia, niistä suurin on hänen aivoissaan laittomasti oleva siru esiäidin Romahduksen aikaisista muistoista, jotka aiheuttavat hänelle pahoinvointia ja poissaolokohtauksia putkahdellessaan hallitsemattomasti hänen mieleensä. Toinen Saarivaltiosta saapunut henkilö on Ritva, joka pakenee kotiolosuhteitaan karkaamalla vieraalle mantereelle. Kaia oirehtii suruaan kuolleesta pikkuveljestä, jonka elämän äiti olisi tahtoessaan voinut pelastaa hoidattamalla pojan etenevän sairauden geenimanipulaatiolla. 

Kaikki he siis ovat kokeneet suuria järkytyksiä ja menetyksiä nuoresta iästään huolimatta ja heillä on tarve löytää jonkinlainen tasapaino tai ratkaisu omien tunteidensa kanssa.

Henkilökuvat tytöistä ovat voimakkaan kehollisia. Etenkin Lise-Lotten seksuaalisuutta ja nautinnonhalua pulppuava hahmo sähköistää ilmapiiriä myönteisellä aistillisuudella, kun taas Ritvan hahmo on tälle vastakkainen, vasta omista tunteistaan ja seksuaalisista oikeuksistaan tietoiseksi tulossa. Henkilöt kuvastelevat omia värejään sateenkaarella, kukin osana persoonaansa ja sen kasvua. Joseline puolestaan edustaa älyllistä, intohimoisen tiedonhaluista tutkijatyyppiä ja kirjaa huolellisesti muistiin kaiken, mitä tapahtuu.

Enorannan luoma utopia tarjoaa paljon esimerkkejä vaihtoehtoisesta, ympäristön kanssa sopusoinnussa toimivasta teknologiasta. Vaikka monet esimerkeistä ovat varsin mielikuvituksellisia hieman naiivilla tavalla, ne sopivat yhteen maailmankotilaisten taidetta ja hauskanpitoa arvostavan kulttuurin kanssa, jossa rakentamisen ja teknologian tulisi olla mahdollisimman monikäyttöistä, ja taide ja hauskuus ovat käyttötapoja muiden rinnalla.

Teknisiä saavutuksiakin mittavampia ovat yhteiskuntajärjestyksen tasa-arvoa ja keskinäistä kunnioitusta heijastelevat käytännöt, joissa kansalaiset ovat vapaita toimimaan haluamallaan tavalla, mutta vapauteen liittyy aina vastavuoroisuutta. Vaaleja ja äänestyksiä toimeenpannaan monista arkielämään liittyvistä päätöksistä isompien yhteiskunnallisten linjausten lisäksi, koska kaikessa pyritään yhteiskunnan mahdollisimman suureen läpinäkyvyyteen. Jo 15-vuotiaat voivat äänestää - mutta kaikkien äänestävien tulee osallistua ennen äänestystä koulutukseen, jossa he toteennäytettävästi saavuttavat riittävät tiedot asiasta, josta äänestetään. (Tällä kohtaa huokaisin hämmentyneenä ja kaihoisasti viimeisiä eduskuntavaaleja ajatellessani.) Eipä ihme, että tyttöjen matkallakin äänestetään monessa päätösvaiheessa, joskus tosissaan, joskus vitsin päiten.

Vaikka kirjassa on seikkailutarinan piirteitä, se ei sellaisena toimi niinkään hyvin kuin tyttöjen keskinäisten suhteiden kuvauksena. Tarinan päättyessä he ovat kaikki sekä lähempänä toisiaan että aikuisuutta ja myös erilaisuuden hyväksymistä.

Enoranta kirjoittaa paikoitellen, erityisesti luontoyhteyttä kuvatessaan, jopa lyyrisen tunnelmoivaa kieltä. Tyttöjen sisäisistä dialogeista yhdessä Joselinan muistiinpanojen kanssa muodostuu kerronnan näkökulmavaihtelu, jossa jokaisella on kerrontavuoronsa. Tyttöjen äänissä ja ilmaisuissa on eronsa, mutta tuohon omaäänisyyteen olisin suonut kirjoittajan kiinnittävän vielä enemmän huomiota, esimerkiksi Ritvan ilmaisu on minusta liian kirjakielistä ja monimutkaisia lauserakenteita sisältävää suhteessa hänen henkilöönsä.  

Tarinassa on runsaasti tyttömäistä huumoria ja hauskanpitoa, Maailmankodin ulkopuolisten yhteisretken osallistujien kautta mukana myös hieman vinosti utopiavaltion käytäntöjä tarkastelevaa kriittisyyttä.

Optimistisia tarinoita tarvitaan. Siinä mielessä utopia on lajina tervetullut suomalaiseen nuortenkirjallisuuteen. Kirja sopii hyvin esim. lukupiirikirjaksi, niin paljon hauskaa keskusteltavaa jo pelkästään kaikki Maailmankodin käytännöt tarjoavat.

Kirjaa lukiessani mielessäni välähtelivät toistuvasti Katja Tukiaisen pinkit maalaukset tyttöenergialla käyvistä kapinallisista poneineen, yksisarvisineen ja banderolleineen. Siksi kirja päätyikin blogipotretissaan poseeraamaan Katja Tukiaisen Girl Gang -sarjaan kuuluvan keramiikkateoksen kanssa, jolla on pohdiskeleva nimi "?".

Muualla:

Jaana Pesonen: Maailmantyttäret vie ihanalle ja ihmeelliselle matkalle. 17.2.2023 Ibby Finland, (International Board on Books for Young People).  - sisältää juonipaljastuksia

Helmet-lukuhaasteessa 2023

voisin sijoittaa kirjan kohtiin:

5. Kirjassa ollaan maan alla

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

21. Kirja on scifiä

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

29. Kirjassa on minäkertoj(i)a

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi (Topelius-palkintoehdokas 2023)

40. Kirjassa hylätään jotain

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

44. Kirja kuuluu genreen, jota et lue yleensä (utopia nuorille)