Siirry pääsisältöön

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet

Illuusio ja todellisuus



Kirjan kannen tekijän tiedot puuttuvat. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi. Mukana kuvassa Katja Tukiaisen tyttöarmeijan jäsen. 


Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet. Kansi? 448 s. Otava 2026.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Kun valot sammuvat ja hän odottaa oman ryhmänsä joutsenia saapuvaksi näyttämölle, hän huomaa, ettei saa uutiskuvia räpyteltyä pois silmistään. Hän näkee joutsenten valssiaskeleet ja hän näkee kapinallisen heittävän polttopullon joukkoja kohti ja juoksevan kulman taakse. Hän näkee joutsenten hypyt ja miehen ilmeettömät kasvot, kun tämä ampuu toisen miehen kadulle. Joutsenet hyppäävät hänen silmiensä edessä edelleen, mutta ammuttu ihminen jää makaamaan kadulle, valuu kuiviin."

Tsaikovskin Joutsenlammella on erityinen kremlologinen merkityksensä. Neuvostoliiton tv lähetti Joutsenlammen taltiointia aina, kun maassa oli käynnissä jotakin, mistä johto ei halunnut kansalaisten tietävän. Niinpä Riikka Pulkkisen idea kertoa sekä Neuvostoliiton että Suomen muutosten vuosista 1990-luvulla Joutsenlammen tulkinnan läpi ei ole ollenkaan hullumpi kehys tarinalle. Ja kun sanon Joutsenlammen tarinan läpi, tarkoitan sitä melko kirjaimellisesti. Niin kirjaimellisesti, että lukija saa seurata pienten, balettiharrastustaan aloittelevien tyttöjen balettiharjoituksia liike liikkeeltä.

Tuleeko oululainen tyttöryhmä, jossa alkuun ei ole mukana yhtään poikaa, joskus olemaan valmis baletin julkiseen esittämiseen, on heidän venäläislähtöisen opettajansa murheista suurin. Ainakin he kuulevat kerran toisensa jälkeen, ettei heidän taitojaan voi mitenkään verrata venäläiseen balettiin. He jopa matkustavat tutustumaan Kirov-teatteriin Leningradiin. Matkasta ei tule ihan niin onnistunut ja innostava kuin opettaja on tarkoittanut, mutta kukaan ei valita. Baletti on hyvin suurta sitoutumista vaativa harrastus.

Tytöt tanssivat kasvavat kehonsa äärimmilleen ponnistaen 1990-luvun laman koittaessa ja Euroopan totalitaaristen valtioiden rakoillessa liitoksissaan. Uutisia seurataan sekä lehdistä että televisiosta ja radiosta; ajan lehtiuutisten koosteet katkaisevat välillä kerronnan. Baltian maiden ihmisketju kiemurtelee maasta toiseen. 

Hyvän ja pahan myyttistä taistelua kuvaavasta Joutsenlammesta on useita erilaisia juonisovituksia ja koreografioita erilaisine loppuineen. Yhden jännityselementin tarinaan muodostaakin se, millainen Joutsenlampi lopulta esitetään ja miten taistelua tulkitaan. Baletin tanssiminen on kirjassa kuvattu niin sisältäpäin, ettei olekaan ihme, että kirjailijan kerrotaan harrastaneen balettia ja kerranneen sitä pari vuotta kirjan kirjoittamisen vuoksi. 

Päähenkilö elää nykyhetkeään vuonna 2011. Hän palaa itäsuomalaiselle kotipaikkakunnalleen, sillä hänen molemmat mummonsa, Sylvi ja Airi, ovat sairaalassa kuumeettoman keuhkokuumeen kourissa. Heidän ikäisilleen ihmisille tauti on usein kohtalokas, omaisia on varoitettu. Sylvillä ja Airilla ei ole seuraa eikä lohdutusta toisistaan, sillä he eivät ole olleet puheväleissä pitkään aikaan. Sylvi ja Airi ovat toiset pikkutytöt toisessa tarinassa, joka alkaa 1930- ja 40-lukujen taitteessa, talvisodan vuosina.

Tarinoita kerrotaan limittäin. Kaikissa aikatasoissa on kyse siitä, mitä pinnalla näkyy ja mitä pinnan taakse piiloutuu. 

Välillä ollaan lamavuosien lapsia ja Barbin miesystävä Ken on talousasiantuntija niin kuin päähenkilön oma, aluksi työtön isä. 

"SYP:n pankinjohtaja-Ken ei usko, että erittäin tärkeä asiakas voisi tehdä voittoa myymällä balettitossuja, joten lainan korko on korkea. KOP:n pankinjohtaja-Ken uskoo erittäin tärkeän asiakkaan liikeideaan enemmän, mutta koska KOP:n rahakirstun päällä istuu kitsas Roope Ankka, KOP-Ken haluaa tarjota erittäin tärkeälle asiakkaalle lainan, joka on kallis. Ken levittelee käsiään: minkäs teet, raha on kallista."

Ken saa olla kertoja kaikesta siitä, mitä laman aikana tapahtui pankeissa. Ihan mainio kerrontaratkaisu tämäkin kerros lamavuosien lapsen elämää. Ratkaisu tuo mieleeni Monica Fagerholmin Amerikkalaisen tytön leikkien tutkitut lapsuuden tapahtumat ja niiden selityksen etsinnän.

Sylvi ja Airi eivät kumpikaan kerro oman lapsuutensa tapahtumista. Päähenkilö on tietoinen siitä, että tämä hetki, kun hän viipyy vuoroin kummankin mummonsa kotona ja käy katsomassa heitä sairaalassa, voi olla viimeinen hetki koota yhteen palaset sodanaikaisista kokemuksista ja katsoa totuutta silmiin. Mummot ovat olleet päähenkilön turvana lamavuodet, kannustaneet ja ihailleet vilpittömästi pientä ballerinaa. Tämä haluaisi vuorostaan saada aikaan sovinnon näiden lapsuutensa tukipilarien välille.

Joutsenlampi-kerrontaratkaisu on omaperäinen ja hyvin kunnianhimoinen. Ja se toimii. Olisin kyllä matkan varrella toivonut, että Pulkkinen olisi armahtanut lukijaa ja säästänyt jälleen yhdeltä balettiasennolta ja sen kuvailulta, mutta jollen olisi lukiessani "tehnyt" noita kaikkia liikkeitä, olisinko ymmärtänyt loppunäytöksestä mitään? Epäilen, että en.

Niin yllättävältä kuin se alkuun tuntuukin, baletti sopii kuvaukseksi yhteiskunnan rakenteellisesta väkivallasta ja totalitarismista. Yhdenmukainen, siloteltu julkisivu tarkkoine sääntöineen. Näyttämölle syntyy illuusio keveydestä ja kauneudesta, mutta tanssijan kipu ja jokapäiväinen työ on salattava.

Romaanin monitasoisuus ja taidokkuus ihastuttaa, mutta se on myös illuusio siitä, että todellisuus olisi järjestettävissä ja esitettävissä kaikille samana, ehjänä narratiivina - onneksi teksti hengittää jokaisella huokosellaan ja luo tilaisuuksia toisinnäkemiselle ja -kokemiselle. Kuten Sylvi-mummo sanoo, totuudesta ei kannata puhua, jollei kuulija ole valmis sitä kohtaamaan.

    "Vaikka joutsenten totalitarismi on kauheaa, se on niin ehjää ja puhdasta, ettei sijaa epäröinnille ole. Ei ole sijaa kysyä arvojen alkuperää tai syytä, ei merkityksen perimmäistä luonnetta. On vain yksi oikea tapa tehdä asiat, ja sen jokainen joutsen on oppinut jo pienenä. Ehkä tässä on baletin viehätys, vaikka sen he tajuavat vasta aikuisina, kun outo vetovoima saa heidät palaamaan tunneille uusissa, nahantuoksuisissa tossuissa ja pienissä hamosissa, joita käyttävät vain harrastelijat."


Muualla:

Kirsi Ranin: Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet - 32 fouettéa ja seisaaltaan annetut aplodit. Kirsin Book Club 11.9.2026

Anni Valtonen: Riikka Pulkkinen tarjoaa lukunautintoa siitä, miksi valhe päihittää totuuden. HS 28.8.2026

Riikka Pulkkinen: Pienet joutsenet. Tuijata 14.9.2026


Helmet-lukuhaasteessa 2026:

5. jälkisanat

15. kirjan nimessä on lintu

21. käydään museossa

22. kannen pääväri on sininen

28. tanssitaan

31. soittolista tai mainitaan jokin biisi

37. liittyy radioon tai televisioon

39. kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin

42. sanoja tai lauseita toisella kielellä

49. julkaistu vuonna 2026






    


  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva

Perintönä häpeä ja sota maailmaa vastaan Kirjan kansi Pauliina Mäkelä. Valokuva kirjasta Ellen Karhulampi Marjo Niemi: Pienen budjetin sotaelokuva. 245 s. Kansi Pauliina Mäkelä. Teos 2025. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. "Kun se lähti, se varmasti pikkuhiljaa unohti sen, että jos täällä joskus saa vaihtoehdon, on käsissä harvinaisjuttu, aivan tapaus. Se sulautui kaupunkiin ja unohti. Se sulautui siihen valevaihtoehtojen liejuun ja alkoi uskoa, että aina voi valita mitä. Eikä voi. Se sai yhden kerran, melkein kukaan ei saa sitäkään." Onnekseni satuin saamaan kirjaston varausjonoista yhtä aikaa luettavakseni ranskalaisen Didier Eribonin Paluun Reimsiin ja tämän Marjo Niemen (1978 -) Pienen budjetin sotaelokuvan . Nämä nimittäin liittyvät toisiinsa, vahvasti. Kumpikin käsittelee stigmatisoivaa lapsuutta ja sen paikkaa, entistä kotikaupunkia, joka oli joskus teollisuuspaikkakunta, nyt kuolioon vaipunut epäpaikka, ainakin Niemen versiossa. Eribonin entinen kotikaupunki e...

Janne Saarikivi: Hankalat sanat

Hankaluuksien synnystä Janne Saarikivi: Hankalat sanat. Kannen suunnittelu Sanna-Reeta Meilahti. 207 s. Teos, 2. painos 2023. Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos. Sanat ovat hankalia. Hankalan kantasana on 'hanka', joka tarkoittaa oksantynkää, ja viittaa myös hankaamiseen. Suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kielihistoriaan erikoistunut kielitieteilijä Janne Saarikivi tarkastelee kirjassaan monien nykyajassa paljon mielleyhtymiä sisältävien sanojen etymologiaa. Kyse on sellaisista sanoista kuin 'fasismi', 'usko', 'yksityisauto', 'sivistys', 'etuoikeus', 'toksinen maskuliinisuus'; mutta myös sellaisista kuin 'uupumus' ja 'uni'. Kirjan hankaluutta lisää - ilmeisen ohjelmallisesti, heh - se, että siitä puuttuu sisällysluettelo käsitellyistä sanoista. Lähdeluettelosta nyt puhumattakaan. Ei kuin selaamaan siis. Osa kirjan pakina- tai kolumnimaisista luvuista on julkaistu jo kertaalleen aikaisemmin lehdissä. Sanojen ety...

Hanna Weselius: Pronominit

Hetki taivaalla Kirjan kansi Matti Ruokonen Hanna Weselius: Pronominit. 377 s. Kansi Matti Ruokonen, kannen kuvat iStock. WSOY 2025 Kustantajan sähköinen arvostelukappale, kiitos. "Kaikkialla, missä on ihmisiä, ilmassa risteilevät katseet, mielikuvat ja niihin kietoutuneet tunteet. Matkustamo on vaalea, muovinen ja yhdentekevä tila, mutta sen ilma on tiheää ja sakeaa, koska jokainen matkustaja on ottanut kaikki mielikuvansa ja tunteensa mukaan." Ollaan nousuun lähtevässä lentokoneessa. Määränpäänä on kansainvälinen lentokenttä, muuta tietoa matkustajilla ei ole.  Matkustajat katsovat Titanic-elokuvaa omilta näytöiltään. Käy ilmi, että ruokakärryyn ei ole pakattu ruokaa nimeksikään matkalle mukaan. Vettä ja punaviiniä sentään löytyy runsaasti. Lisäksi osa matkustamon penkeistä on peitetty tiiviillä, lattiaan saakka ulottuvalla pressulla eikä stuerttikaan tiedä, mitä pressujen alla on. Mielessä käyvät arvaukset muuttuvat matkan edetessä yhä synkemmiksi. Henkilöt on nimetty heid...