Siirry pääsisältöön

Han Kang: Vegetaristi

Väkivallattoman elämän etsintä




Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Christopher Brand.


Han Kang: Vegetaristi. Deborah Smithin tekemästä englanninnoksesta suomentanut Sari Karhulahti. Koreankielinen alkuteos ilmestyi 2007. Kannen suunnittelu Christopher Brand. 215 s. Gummerus, 2017.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"Hänen edessään oli ruumis, josta oli vähitellen karsittu kaikki ylimääräinen. Hän ei ollut nähnyt milloinkaan aikaisemmin sen kaltaista vartaloa; se sanoi niin kovin paljon pelkällä olemassaolollaan."


Han Kangin kirjoissa on jotakin epätavallisen vakavaa. Tuntuu kuin hän ei suostuisi keventämään sanomaansa silloinkaan, kun siihen olisi runsaasti tilaisuuksia. Vegetaristissa, etenkin kirjan alkuosassa, on kyllä satiirisia aineksia, mutta kirja vakavoituu loppua kohden rävähtämättömän totiseksi katseeksi.

Vegetaristi on kertomus naisesta, joka nielee lapsuudesta saakka kokemansa väkivallan syvälle sisimpäänsä ja uskottelee itselleen, että on täysin mahdollista elää muiden odotusten mukaan ja tukahduttaa tuskansa. Sitten hän näkee verisen painajaisen, joka muuttaa kaiken.

Yeong-hye herkistyy ympäristönsä väkivallalle ja se alkaa aiheuttaa hänessä pahoinvointia. Hänessä tapahtuva muutos kuvataan hänen miehensä näkökulmasta. Mies on yksitotinen uraansa keskittyjä ja vaimo on hänelle enemmänkin palvelija kuin kumppani. 


"Hän ei siis ollut millään tavalla kovin puoleensavetävä, mutta ei hänessä myöskään ollut erityisen huonoja puolia, joten mikään ei estänyt meitä menemästä naimisiin." 


Kun vaimo päättää ruveta kasvissyöjäksi tilanne on miehelle katastrofi. Vaimo, joka oman työnsä ohella pitää huolta kodista ja nousee aamuvarhain valmistamaan miehelle useamman ruokalajin aamiaisen ja eväät sekä silittämään hänelle puhtaan paidan, ei suostu enää valmistamaan ruokaa muusta kuin kasviksista, ja siinäkin hän noudattaa äärimmäistä niukkuutta. Miehen ylennystä enteilevä illallinen työpaikan johtajiston ja heidän vaimojensa kanssa muuttuu nolostuttavaksi farssiksi, koska lautanen hänen vaimonsa edessä pysyy tyhjänä ja vaimo osallistuu keskusteluun vain kertomalla, ettei syö lihaa.

Tästä tilanne muuttuu vain koko ajan huonommaksi, ja miesparka päätyy vähitellen kuihtuvan vaimonsa laiminlyömäksi. Myöskin vaimon vanhempien ja sisarusten on mahdotonta ymmärtää naisessa tapahtunutta muutosta. Nainen, joka on ennen ollut täysin muiden tahtoon mukautuva, muuttuukin nyt ehdottomaksi tässä yhdessä asiassa. 

Kirjalla on kolme eri kertojaa, joiden kautta tapahtumien jatkumo hahmottuu. Alun kertoo Yeong-hyen mies, tapahtumien seuraavan etapin Yeong-hyen sisaren In-hyen mies ja viimeisen osan sisar In-hye. Yeng-hye itse ei ole kertojana, vaan häntä kuvataan koko teoksen ajan näiden hänen lähipiiriinsä kuuluvien ihmisten kautta. Kaikissa tapahtumissakin hän on äärimmäisen vähäsanainen ja pidättyväinen. Tarinassa hänen hahmonsa tuntuu muodostavan peilin, jossa muiden henkilöiden minuus haluineen ja pelkoineen kuvastuu, mutta hänen sisäinen maailmansa jää pitkälti kätketyksi. 

Taiteilija tuntuu pääsevän Yeong-hyessä tapahtuvasta perille vaistonvaraisesti, havainnoimalla tämän olemuksessa tapahtuvaa muutosta ja reagoimalla siihen tunne- ja viettipohjaisesti. Kuultuaan vaimonsa mainitsevan Yeong-hyen pakarassa olevasta syntymämerkistä hän haluaa maalata Yeong-hyen alastomalle iholle kukkia, joissa naisen syntymämerkki on mukana yhtenä kukista. Sitten hän haluaa tuoda naisen lähelle miehen, jonka iholle on maalattu kukkia. Huolimatta värikylläisistä tyydytyksen tunteista, joita taiteilija ja Yeong-hyekin taiteellisen kasvileikin jatkuessa kokevat, heidän yhteinen kokeilunsa päättyy katastrofiin, jolla on kauaskantoiset seuraukset heille molemmille.


"Joka kerta kun sivellin pyyhkäisi Yeong-hyen ihoa hän tunsi kälyn värisevän kuin kutitettaessa ja vavahti. Ei kuitenkaan kiihkosta, vaan pikemminkin hänen lävitseen kulki sähkövirran kaltainen tunne, joka herätti jotakin syvällä hänen sisimmässään."


Yeong-hye viettää tarinan nykyhetkeä sairaalassa. Siellä häntä käy katsomassa vain sisar In-hye, joka on hänet sinne toimittanut. Häntä hoidetaan vakavasti anorektisenä. Yeong-hye haluaa vain nauttia vettä, sillä hän ei omien sanojensa mukaan ole enää eläin. Vain vähän aikaa kuluu vielä, kun muutos tulee olemaan täydellinen, eikä hänellä silloin ole enää sanojakaan. Hän seisoo käsillään sairaalan ikkunan edessä, sillä hän on ymmärtänyt, että mullassa ovatkin puiden kädet.

Traagiseksi Yeong-hyen vetäytymisen väkivaltaiseksi kokemastaan maailmasta omiin maailmoihinsa tekee se, että hänessä tapahtuva muutos saa aikaan väkivaltaa häntä itseään kohtaan. Häntä pakkosyötetään ja pahoinpidellään ja tätä paetakseen hän tekee itsemurhayrityksen hedelmäveitsellä.

Koen kirjan surullisen lopun osittain myös onnellisena, sillä viimeinkin Yeong-hyen sisar alkaa ymmärtää siskoaan; ainakin hiukan.

Luin kirjaa tutkielmana väkivallan monimuotoisuudesta ja mahdottomuudesta täysin irtautua siitä. Kirjassa eritellään monia yhteiskuntaan, ihmissuhteisiin ja perheyhteisöön piilotettuja valta- ja väkivaltasuhteita tavalla, joka oikeastaan tekee siitä äärimmäisen feministisen, sanan laajassa merkityksessä. Satiirisista sävyistä huolimatta Yeong-hyen sulautuminen luontoon on kuvattu kauniisti niissä muiden kertomusten välähdyksissä, joissa lukija saa aavistuksen naisen sisäisestä kokemusmaailmasta.

Kirjan laajan spektrin tutkailu itsemääräämisoikeuden, painostuksen, pakottamisen, hyväksikäytön ja pakkohoidon rajanvedoista on mieleen piirtyvä ahdistavuudessaan. Mutta niin on myös rauha, jota "vihreinä liekehtivät puut" edustavat. 

Vegetaristi palkittiin kansainvälisellä Booker-palkinnolla vuonna 2016. Kirjailijan kotimaa Etelä-Korea palkitsi hänet sijoittamalla hänet kirjan vuoksi valtiovallan mustalle listalle. 

Sari Karhulahti on kääntänyt tämänkin kirjan Deborah Smithin englanninnoksen pohjalta. Kirjan aistillisen kaunis kansi on Christopher Brandin käsialaa.


Muualla:




Han Kang: Vegetaristi. Lumiomena 16.3.2017


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:

3. Booker-palkinnon voittanut 
17. ärsyttävä henkilöhahmo
24. tapahtumat sijoittuvat pääkaupunkiin (Soul)
29. valehdellaan
35. vietetään aikaa luonnossa
37. herättää voimakkaita tunteita
47. - 48. kahdella kirjalla sama kääntäjä (Sari Karhulahti on kääntänyt esim. Han Kangin toisen kirjan Ihmisen teot)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...