Siirry pääsisältöön

Han Kang: Valkoinen kirja

Viimeinen ja ensimmäinen henkäys


Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Douglas Seouk.



Han Kang: Valkoinen kirja. Suomentanut Taru Salminen. Koreankielinen alkuteos ilmestynyt 2016. Valokuvat Douglas Seok. 111 s. Gummerus 2021.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos.


"-- Tunsin, että minun oli kirjoitettava tämä kirja ja että kirjoitusprosessin myötä jokin muuttuisi. Tarvitsin valkoista haavavoidetta, sideharsoa haavan päälle."


Kang Hanin Valkoisessa kirjassa kirjoitetaan valkoisen ikävästä ja valkoisen värin monista merkityksistä. Yhdistämme sen kylmyyteen monien luonnossa valkoisten asioiden kautta: lumi, sumu, kuu, veden välke, ja noiden asioiden myötä myös kuolemaan, kuolleen kasvojen valkoisuuteen ja kylmyyteen.

Kertomuksen kirjailija on muuttanut kaukaiseen kaupunkiin saadakseen kirjoitettua. Kaupungin talvi on kova eikä hän tunne sieltä ketään. Yhä enemmän asioita alkaa nousta esiin hänen muistoistaan. Äidin kertomus kuolleesta tyttärestä ennen kertojan syntymää. Kuolleesta sisaresta, jonka sijasta kertoja kokee eläneensä. Hänen elämänsä muistuttaa tätä sodan jälkeen menneisyyden raunioille rakennettua kaupunkia, jossa sortuneet talot on rakennettu jäljelle jääneiden perustustensa päälle vanhoilla piirustuksilla. Mutta ovatko ne sellaisinaan aitoja? Nehän eivät ole vanhoja eivätkä uusia.


"Ajattelin häntä ensimmäisen kerran sinä päivänä.
Hän, jolla oli sama kohtalo kuin tällä kaupungilla. Hän, joka oli kerran kuollut tai tuhoutunut. Mustille raunioille sitkeästi itsensä ja elämänsä rakentanut ihminen. Siksi uusi ihminen. Ihminen, jonka pystyyn jääneiden raunioiden päälle rakentuneet uudet osat erottuvat selvästi kuin arpikuviot."


Suremattoman surun ajatukset ovat kertojan mielessä. Hän ihmettelee asuinkaupunkinsa muistomerkkiä sodan aikana teloitetuille; sen äärelle ihmiset edelleen vievät kynttilöitä. Hänen maansa ei pysty samaan, hän miettii. Näkemään, että teurastetuksi joutuminen ei ole häpeä.

Kirjan sisällöltäänkin ilmava, runollinen teksti johtaa lukijan vaeltelemaan tekstin kertojan kanssa uuden kaupungin kaduilla ja menneissä tapahtumissa, jotka uudet paikat nostavat muistista esiin. 

Sydämeksi teokselle muodostuu kirjan viimeinen jakso tai runo, jolla on otsikkona Kaikki valkoinen.


"-- Näen sinut koivikon valkoisuudessa. Näen sinut talviauringon säteitä tulvivan ikkunan äänettömyydessä. Näen sinut kattoon osuvissa auringonsäteissä poukkoilevien, kimaltelevien pölyhiukkasten joukossa.
Siinä valkeudessa, kaiken valkoisen seassa,
hengitän sisään viimeisen uloshenkäyksesi."


Ajattelin kirjaa lukiessani, että se on kauneimpia lukemiani kirjoja surusta ja traumoista toipumisesta. Antaisin sen mielelläni surevalle. Kirjassa puhuu ylisukupolvinen menetys ja perheen suru, jota eloonjääneet kantavat.

Luettuani ensin Hanin Ihmisen teot -romaanin sen kuvaus kansallisesta traumasta muodostaa Valkoisen kirjan syvän, lohduttoman kaikupohjan. Mutta lohtu löytyy lopulta tästä kirjasta.

Kirja on muodoltaan säeromaani. Runojen kaltaisia osioita rytmittävät Douglas Seokin mustavalkoiset valokuvat, joissa valkoiset yksityiskohdat hohtavat. Ne kuvaavat keskittynyttä valkoisten esineiden tai ilmiöiden tarkastelua.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: Minä, Hän ja Kaikki valkoinen. Osien nimet on sisällytetty niiden otsikointiin myös koreankielisin merkein. Taru Salminen on tehnyt kauniisti etenevän käännöksen suoraan korean kielestä. Korea on kääntäjän toinen kotimaa ja hän myös opettaa korean kieltä Turun yliopistossa.


"Hän oli kävellyt tänne saakka kuin ihminen, joka ei ole koskaan murtunut. Hän oli vetänyt verhon avonaisten haavojen eteen. Hän ei ollut jättänyt jäähyväisiä eikä surrut. Jos hän uskoi, että hän ei ollut murtunut aikaisemmin, hän uskoi ettei murtuisi myöhemminkään.
Siksi hänellä oli vielä muutama asia hoidettavana:
Valehtelun lopettaminen.
Verhojen avaaminen (silmät auki).
Kynttilän sytyttäminen kaikille niille kuolemille ja sieluille, jotka hänen tulee muistaa - omansa mukaan luettuna."


Muualla:

Han Kang: Valkoinen kirja. Kirjaluotsi 10.2.2021


Han Kang: Valkoinen kirja. Tuijata 2.2.2021




Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirja sopii kohtiin:

16. Kirjassa on valokuvia
26. Kirjan nimessä on sana kirja
27. Kirja kertoo jälleenrakennuksesta
37. Kirja herättää voimakkaita tunteita
38. Kirjan kannessa on käsi
41. Kirjassa syntyy lapsi
47. - 48. Kaksi kirjaa, jotka on kääntänyt sama kääntäjä (yhdessä esim. Taru Salmisen kääntämän Han Kangin kirjan Älä jätä hyvästejä tai jonkin muun hänen koreasta kääntämänsä kirjan kanssa)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...