Siirry pääsisältöön

Sinikka Labba: Saanantauti

Tauti, joka ei ole kuolemaksi


 

Sinikka Labba: Saanantauti. 175 s. Kannen maalaus: Johannes Vähäsarja. Väyläkirjat 2022.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos siitä.  

Kesälomat tulivat mieleen, lomat Inarijärven rannalla ja Kesäkodissa.

Ei mitään pahaa, ei mitään vaaraa, vain hiljaisuutta ja hyvää. Silloin tutut männyt katsoivat luottaen. Vain solinaa, kun vaaranrinteen puro virtasi ohitse.

Lapsuudessa suuret kivet ottivat murheiden laineet vastaan, keskimoottoriveneen kokoisen kiven taakse oli onnellista piiloutua.

Tuntui, että nytkin kotikuusi piti kädestä lujaa kiinni, rohkaisi lähtemään ja sanoi, että pääset takaisin, jos haluat.

Sinikka Labban esikoisromaanissa puhuu pohjoisen luonnon ikävä ja rakkaus. Lily Lompolo muistaa kymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja erästä kohtaamista Kilpisjärvellä, kun hän ottaa tehtäväkseen kansainvälisen Subarctic History -konferenssin valmistelun. Etätyö mahdollistaa hänelle muuton valmistelu- ja taustoitustyötä tekemään Kilpisjärvelle, jossa konferenssi tullaan pitämään.

Kylällä hänen saapumistaan katsotaan hiukan ihmetellen, kun hän vetää perässään lumista matkalaukkua seuranaan pieni koira. Pian hänestä ja hänen omituisuudestaan supistaan. Mikä hänet, itsekseen outoja puhuvan etelän ihmisen, on paikalle lennättänyt, saanantautiko? Siinä tapauksessa hän myös poistunee paikkakunnalta nopeasti, niin kuin kaikki muutkin Saanan lumoihin joutuneet ja pohjoisen kaamosarjen kohdanneet.

Lily taistelee muistojensa kanssa, puurtaa konferenssivalmisteluissa ja lukee paikkakuntaan liittyvää historiaa niin, että hänen yksinäiseen mieleensä historialliset tapahtumat ja henkilöt, jotka ovat alueella eläneet tai vierailleet, ilmaantuvat liiankin todellisina havaintoina. Lisäksi on eräs stetsonhattuun sonnustautunut ja tähdillä farkkutakkinsa somistellut nuori nainen, joka silloin tällöin ilmaantuu tyhjästä kommentoimaan Lilyn tekemisiä. Särestössä konferenssiohjelmaa valmistelemassa käydessään hän tapaa myös Särestön isännän, vaikka tietää tämän olleen kuolleena jo hyvän aikaa.

Ihmisen yhteys luontoon tulee Lilyn hahmossa vahvana esiin. Pohjoisen kasvit ja eläimet, sääilmiöt, vuodenajat, tavat ja vanhat uskomukset nousevat tarinasta sen selkeinä maamerkkeinä.

Se rantaniitty olikin asuttu, maahiset juoksivat asioillaan, pienet muorit ja miehet. Kukaan ei jäänyt kertomaan kuulumisia, maahisten oli juostava lujaa, niin lujaa, että juoksu katosi vauhtiin. Ne touhusivat omiaan, veivät ja toivat, leipoivat ja pyydystivät, unelmoivat ja unohtivat.

Säpsähtivät, kun ihminen tömisti niityllä. 

Luonnon ja sen asukkaiden kuvauksessa romaani on omimmillaan ja nautittavimmillaan. Takakannesta luenkin, että Sinikka Labba on inarilais-enontekiöläinen biologi ja opettaja. Minulle hän on tullut tutuksi myös alter egoni, antisankarimatkaaja Ms Tatin seuraajana, eikä ihme, sillä myös Lily kuuluu samaan heimoon Ms Tatin kanssa, niihin ihmisiin, joille eläimet puhuvat. Yksi kirjan viehättävimmistä henkilöhahmoista onkin harakka, joka seurailee ihmisten touhuja.

Vähitellen Lily tutustuu kylän asukkaisiin ja naapureihinsa, pääsee mukaan vuodenaikojen tapahtumiin yhdessä muiden kanssa. Labban runsas tietous pohjoisesta, sen murretta ja kieliä myöten, saa kirjan seisomaan tukevasti sikäläisellä maaperällä.

Kirjan rakenne on hiukan episodimainen, alkuun juonivetoisempi, mutta loppua kohden hiukan hajanaisempi. Kuvauksen lämminhenkisyys tekee kirjasta mukavaa luettavaa ainakin niille, joita luonto ja pohjoinen kiinnostavat. Kirjassa on myös lähdeluettelo.  


Muualla:

Kirjaluotsi-blogi


Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirja sopii moneen kohtaan:

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (/kylästä)

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (jos olet käynyt Kilpisjärvellä)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (luonto, pohjoinen)

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä (enimmäkseen talvi)

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (jos haaveilet pohjoiseen menosta)

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (tapahtumavalmistelu)

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

40. Kirjassa hylätään jotain (kuvaannollisesti)




 

Kommentit

  1. Tämä kirja on kiinnostanut minuakin ja oli minulla jopa lainassa. Harmillisesti se vain jäi silloin lukematta, mutta ehkä yritän joskus uudestaan. Ainaisen kirjakaaoksen ja vaihtelevien lukufiilisten kanssa on niin arvaamatonta, mitä milloinkin saa luettua ja mitä ei. Mutta Lappi ja pohjoisen luonto kiinnostavat ehdottomasti, ja myös nuo jakamasi otteet kirjasta vaikuttavat hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosiaan hiukan fragmentaarinen tyyliltään, jos pidät sellaisesta. Tämä saattaa myös vaikuttaa jonkin verran keskittymiseen. Toivottavasti seuraavalla lukukerralla nappaa.

      Poista
  2. Tämä oli tosiaan luontokuvaukseltaan rikas lukuelämys. Pohjoisesta kotoisin oleva äitini eksyi täysin tämän kirjan tunturimaisemiin ja vaati minulta selityksiä juoneen, mutta hänellä nyt on muutenkin tapana eksyä hillasoille 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio kuvaus äitisi lukukokemuksesta Tiina! Kyllähän tuollaisille menninkäisten niityille ja soille helposti eksyy, ainakin jos jää tunnelmoimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi