Siirry pääsisältöön

Sinikka Labba: Saanantauti

Tauti, joka ei ole kuolemaksi


 

Sinikka Labba: Saanantauti. 175 s. Kannen maalaus: Johannes Vähäsarja. Väyläkirjat 2022.

Kustantajan arvostelukappale, kiitos siitä.  

Kesälomat tulivat mieleen, lomat Inarijärven rannalla ja Kesäkodissa.

Ei mitään pahaa, ei mitään vaaraa, vain hiljaisuutta ja hyvää. Silloin tutut männyt katsoivat luottaen. Vain solinaa, kun vaaranrinteen puro virtasi ohitse.

Lapsuudessa suuret kivet ottivat murheiden laineet vastaan, keskimoottoriveneen kokoisen kiven taakse oli onnellista piiloutua.

Tuntui, että nytkin kotikuusi piti kädestä lujaa kiinni, rohkaisi lähtemään ja sanoi, että pääset takaisin, jos haluat.

Sinikka Labban esikoisromaanissa puhuu pohjoisen luonnon ikävä ja rakkaus. Lily Lompolo muistaa kymmenen vuoden takaisia tapahtumia ja erästä kohtaamista Kilpisjärvellä, kun hän ottaa tehtäväkseen kansainvälisen Subarctic History -konferenssin valmistelun. Etätyö mahdollistaa hänelle muuton valmistelu- ja taustoitustyötä tekemään Kilpisjärvelle, jossa konferenssi tullaan pitämään.

Kylällä hänen saapumistaan katsotaan hiukan ihmetellen, kun hän vetää perässään lumista matkalaukkua seuranaan pieni koira. Pian hänestä ja hänen omituisuudestaan supistaan. Mikä hänet, itsekseen outoja puhuvan etelän ihmisen, on paikalle lennättänyt, saanantautiko? Siinä tapauksessa hän myös poistunee paikkakunnalta nopeasti, niin kuin kaikki muutkin Saanan lumoihin joutuneet ja pohjoisen kaamosarjen kohdanneet.

Lily taistelee muistojensa kanssa, puurtaa konferenssivalmisteluissa ja lukee paikkakuntaan liittyvää historiaa niin, että hänen yksinäiseen mieleensä historialliset tapahtumat ja henkilöt, jotka ovat alueella eläneet tai vierailleet, ilmaantuvat liiankin todellisina havaintoina. Lisäksi on eräs stetsonhattuun sonnustautunut ja tähdillä farkkutakkinsa somistellut nuori nainen, joka silloin tällöin ilmaantuu tyhjästä kommentoimaan Lilyn tekemisiä. Särestössä konferenssiohjelmaa valmistelemassa käydessään hän tapaa myös Särestön isännän, vaikka tietää tämän olleen kuolleena jo hyvän aikaa.

Ihmisen yhteys luontoon tulee Lilyn hahmossa vahvana esiin. Pohjoisen kasvit ja eläimet, sääilmiöt, vuodenajat, tavat ja vanhat uskomukset nousevat tarinasta sen selkeinä maamerkkeinä.

Se rantaniitty olikin asuttu, maahiset juoksivat asioillaan, pienet muorit ja miehet. Kukaan ei jäänyt kertomaan kuulumisia, maahisten oli juostava lujaa, niin lujaa, että juoksu katosi vauhtiin. Ne touhusivat omiaan, veivät ja toivat, leipoivat ja pyydystivät, unelmoivat ja unohtivat.

Säpsähtivät, kun ihminen tömisti niityllä. 

Luonnon ja sen asukkaiden kuvauksessa romaani on omimmillaan ja nautittavimmillaan. Takakannesta luenkin, että Sinikka Labba on inarilais-enontekiöläinen biologi ja opettaja. Minulle hän on tullut tutuksi myös alter egoni, antisankarimatkaaja Ms Tatin seuraajana, eikä ihme, sillä myös Lily kuuluu samaan heimoon Ms Tatin kanssa, niihin ihmisiin, joille eläimet puhuvat. Yksi kirjan viehättävimmistä henkilöhahmoista onkin harakka, joka seurailee ihmisten touhuja.

Vähitellen Lily tutustuu kylän asukkaisiin ja naapureihinsa, pääsee mukaan vuodenaikojen tapahtumiin yhdessä muiden kanssa. Labban runsas tietous pohjoisesta, sen murretta ja kieliä myöten, saa kirjan seisomaan tukevasti sikäläisellä maaperällä.

Kirjan rakenne on hiukan episodimainen, alkuun juonivetoisempi, mutta loppua kohden hiukan hajanaisempi. Kuvauksen lämminhenkisyys tekee kirjasta mukavaa luettavaa ainakin niille, joita luonto ja pohjoinen kiinnostavat. Kirjassa on myös lähdeluettelo.  


Muualla:

Kirjaluotsi-blogi


Helmet-lukuhaasteessa 2023 kirja sopii moneen kohtaan:

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista (/kylästä)

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (jos olet käynyt Kilpisjärvellä)

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon (luonto, pohjoinen)

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä (enimmäkseen talvi)

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (jos haaveilet pohjoiseen menosta)

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (tapahtumavalmistelu)

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

40. Kirjassa hylätään jotain (kuvaannollisesti)




 

Kommentit

  1. Tämä kirja on kiinnostanut minuakin ja oli minulla jopa lainassa. Harmillisesti se vain jäi silloin lukematta, mutta ehkä yritän joskus uudestaan. Ainaisen kirjakaaoksen ja vaihtelevien lukufiilisten kanssa on niin arvaamatonta, mitä milloinkin saa luettua ja mitä ei. Mutta Lappi ja pohjoisen luonto kiinnostavat ehdottomasti, ja myös nuo jakamasi otteet kirjasta vaikuttavat hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on tosiaan hiukan fragmentaarinen tyyliltään, jos pidät sellaisesta. Tämä saattaa myös vaikuttaa jonkin verran keskittymiseen. Toivottavasti seuraavalla lukukerralla nappaa.

      Poista
  2. Tämä oli tosiaan luontokuvaukseltaan rikas lukuelämys. Pohjoisesta kotoisin oleva äitini eksyi täysin tämän kirjan tunturimaisemiin ja vaati minulta selityksiä juoneen, mutta hänellä nyt on muutenkin tapana eksyä hillasoille 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio kuvaus äitisi lukukokemuksesta Tiina! Kyllähän tuollaisille menninkäisten niityille ja soille helposti eksyy, ainakin jos jää tunnelmoimaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie