Siirry pääsisältöön

Maritta Lintunen: Boriksen lapset

 


Maritta Lintunen: Boriksen lapset: novelleja. WSOY 2021. 201 s.

Mitä kaikkea itärajojemme yli onkaan kulkenut, nyt ja ennen. Millä tavoin on katsottu rajantakaisia ihmisiä ja heidän elämäänsä, rajan molemmin puolin?

Maritta Lintusen novellikokoelma kuvaa yhdeksällä novellillaan kontakteja itään. Karjalaisia, jotka ikävöivät juuriaan; sodassa kaatuneiden omaisia, jotka vuosikymmenien jälkeen haluavat saada sukulaisensa luut kotimaan multaan; menneen Viipurin kosmopoliittista elämää; nykyhetken venäläisiä talonostajia Suomessa ja suomalaista pitkän matkan graduntekijää, joka haluaa luoda palan gradunsa Edith Södergranin Raivolaa rajan tälle puolen.

Lintusen tekstit ovat tässäkin kokoelmassa yllättäviä, omalla tavallaan humoristisiakin käänteissään. Huumoria löytyy myös kipeiden tapahtumien maaperästä, tai oikeastaan varsinkin sieltä. Epäluulo, joka saa pitämään rajan yli eksynyttä lasta vakoojana tai venäläistä talonostajaa edelleenkin vihollisena, saattaa ihmisten välisessä törmäyksessä muuttua joksikin muuksi, vaikka yllättäväksi kädenojennukseksi, kun toisen inhimillisyys valkenee.

Lintusella on kyky piirtää ihmisensä tiettyyn hetkeen niin, että heidän elämänsä jatkumo hahmottuu vain muutamalla viivalla heidän taustalleen. Ehkä tämä on yksi syy siihen, että tekstit ottavat helposti mukaansa, lukijan ei tarvitse ponnistella päästäkseen tilanteisiin sisään.

Novelleissa ja niiden loppuratkaisuissa on Lintuselle tyypillisesti runsaasti tilaa. Asioita ei selitetä puhki. Kaikkiin kysymyksiin ei ole vastauksia.

Musiikki, musiikin voima, on läsnä useammassakin novellissa. Niminovelli Boriksen lapset kertoo nuoresta viulunsoittajasta, joka saapuu Paltamosta Viipurin Musiikkiopistoon koko kotikylänsä väen kannustamana. Koti on ollut niin köyhä, ettei instrumentin hankinnasta ole ollut puhettakaan, joten poika on itse veistänyt puusta itselleen soittimen. Opiston ankara johtaja Boris Sirpo antaa pojalle opistossa vuoden koeajan, vaikka poika 17-vuoden iässään on oikeastaan jo liian vanha soitto-opetukseen. Kun jatkoaikaa ei heru ja pojan pitäisi palata kotiinsa, poika katoaa. Jäljelle jää vain joukko sävellyksiä ja päiväkirja Viipurin ajasta vuonna 1935. 

Mitä menneestä tai ihmisestä jää jäljelle onkin kokoelman keskeisiä teemoja. Evakkoon lähteneestä perheestä jää vain Arabian astiaston sirpaleita aikaa sitten puretun kotitalon tunkioon. Karjalaan toiselta puolelta Neuvostoliittoa pakkosiirretyn perheen kotiseudusta vain heidän itsensäkin satumaisiksi tajuamiaan muistoja, jotka pikemminkin erottavat kuin yhdistävät menetettyyn kotiseutuun; sittenkin vielä, kun neuvostojärjestelmä kaatuu ja matkustaminen maan sisällä olisi mahdollista. 

Mielikuva rajasta on teksteissä monimerkityksinen, ei ole kyse pelkästään kahden valtion välisestä rajasta. Raja voi olla myös vaikka sosiaaliluokkien välinen raja. Samoin rajana katsotaan muistin ja todellisuuden suhdetta, tai elämän ja kuoleman. Mikään näistä rajoista ei voi olla täysin suljettu, sillä rajan olemassaolo sekä torjuu että vetää ihmisen kiinnostusta puoleensa, haastaa ja luo kihelmöivän energiakentän, jossa uudet asiat mahdollistuvat.

"-- mies ei tiennyt, että joskus tuuli availi kuoleman ja elämän välistä ovea. Silloin viestejä kulki yli outojen vyöhykkeiden. Ja jos tulkitsi merkit oikein, oli mahdollisuus hiipiä kohti rajatonta onnea."


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...