Siirry pääsisältöön

Maritta Lintunen: Takapiru


Maritta Lintunen: Takapiru: novelleja. WSOY 2016. 219 s.

Maritta Lintunen kirjoittaa rakenteeltaan klassisia novelleja, jotka kiristyvät kohti yllättävää loppuratkaisuaan kuin jännityskertomukset, jollaisina kirjan tarinoista joitakin voi hyvin lukeakin.

Takapiru on temaattisesti harvinaisen koherentti novellikokoelma. Tarinoita yhdistää se, että jokaiseen niistä kuuluu joku, joka toimii tai näyttää toimivan taka-alalta käsin: vetelee lankoja tai toimii tapahtumien liikkeellepanijana. Takapiru siis. Kyseessä voi olla matkalla vastaan tullut nälkiintynyt koira, entinen seurustelukumppani tai huomaamattomaksi jäänyt ihailija, lahjakkaan nuoren säveltäjäkyvyn opettaja, isoisän kasvatuslaitoskaveri. Lopulta kaikki kiertyy tämän taustahahmon ympärille, hän tai suhde häneen aikaansaa tapahtumat. 

Novellit rakentuvat taitavasti, varmana kerrontana, jossa ei ole turhia yksityiskohtia. Henkilöistä ja heidän ympäristöstään piirtyy selkeä kuva muutamien valittujen elementtien pohjalta. Tekstit ottavat lukijasta tukevan otteen heti alusta pitäen, niiden tehokkaasta puristuksesta on vaikea irtautua. Aiotun yhden novellin sijaan lukija huomaakin lukeneensa koko kirjan. Ahmineensa sen yhä kasvavan innostuksen vallassa.

Harvassa ovat tekstit, joissa kaikki on paikoillaan. Tämän kirjan sivuilla lauseet seisovat kuin talot tukevan perustuksen varassa ja johdattavat lukijansa uusiin huoneisiin ja näköaloihin. Takapiru on Lintusen neljäs novellikokoelma, kaikkiaan kymmenes kirja. Kokemus ja varmuus henkivätkin kaikesta.

Henkilöt ja heidän elämänkohtalonsa voisivat viedä pitempiinkin tarinoihin, mutta Lintunen hallitsee tiivistämisen, pitkittämisen ja sivupolkujen luomisen sijaan. Tässä luottamuksessa selkeyteen ja selittelemättömyyteen on tekstien voima.

Henkilöiden ristiriidat ja konfliktit ovat heidän omiaan, eivät osa kirjailijan agendaa. Kirjailija jättää henkilöidensä ympärille tilaa - lukijakin saa tilaa havainnoida kaikessa rauhassa. Myös novellien loput jäävät sillä tavoin avoimiksi, että lukijan ei tarvitse tuntea tulleensa johdatelluksi päättelemään henkilöistä ja heidän elämäntilanteistaan jotain ennalta määrättyä. 

Ei ihme, että Lintusta on luonnehdittu tsehovilaiseksi novellistiksi.   



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...