Siirry pääsisältöön

Maritta Lintunen: Takapiru


Maritta Lintunen: Takapiru: novelleja. WSOY 2016. 219 s.

Maritta Lintunen kirjoittaa rakenteeltaan klassisia novelleja, jotka kiristyvät kohti yllättävää loppuratkaisuaan kuin jännityskertomukset, jollaisina kirjan tarinoista joitakin voi hyvin lukeakin.

Takapiru on temaattisesti harvinaisen koherentti novellikokoelma. Tarinoita yhdistää se, että jokaiseen niistä kuuluu joku, joka toimii tai näyttää toimivan taka-alalta käsin: vetelee lankoja tai toimii tapahtumien liikkeellepanijana. Takapiru siis. Kyseessä voi olla matkalla vastaan tullut nälkiintynyt koira, entinen seurustelukumppani tai huomaamattomaksi jäänyt ihailija, lahjakkaan nuoren säveltäjäkyvyn opettaja, isoisän kasvatuslaitoskaveri. Lopulta kaikki kiertyy tämän taustahahmon ympärille, hän tai suhde häneen aikaansaa tapahtumat. 

Novellit rakentuvat taitavasti, varmana kerrontana, jossa ei ole turhia yksityiskohtia. Henkilöistä ja heidän ympäristöstään piirtyy selkeä kuva muutamien valittujen elementtien pohjalta. Tekstit ottavat lukijasta tukevan otteen heti alusta pitäen, niiden tehokkaasta puristuksesta on vaikea irtautua. Aiotun yhden novellin sijaan lukija huomaakin lukeneensa koko kirjan. Ahmineensa sen yhä kasvavan innostuksen vallassa.

Harvassa ovat tekstit, joissa kaikki on paikoillaan. Tämän kirjan sivuilla lauseet seisovat kuin talot tukevan perustuksen varassa ja johdattavat lukijansa uusiin huoneisiin ja näköaloihin. Takapiru on Lintusen neljäs novellikokoelma, kaikkiaan kymmenes kirja. Kokemus ja varmuus henkivätkin kaikesta.

Henkilöt ja heidän elämänkohtalonsa voisivat viedä pitempiinkin tarinoihin, mutta Lintunen hallitsee tiivistämisen, pitkittämisen ja sivupolkujen luomisen sijaan. Tässä luottamuksessa selkeyteen ja selittelemättömyyteen on tekstien voima.

Henkilöiden ristiriidat ja konfliktit ovat heidän omiaan, eivät osa kirjailijan agendaa. Kirjailija jättää henkilöidensä ympärille tilaa - lukijakin saa tilaa havainnoida kaikessa rauhassa. Myös novellien loput jäävät sillä tavoin avoimiksi, että lukijan ei tarvitse tuntea tulleensa johdatelluksi päättelemään henkilöistä ja heidän elämäntilanteistaan jotain ennalta määrättyä. 

Ei ihme, että Lintusta on luonnehdittu tsehovilaiseksi novellistiksi.   



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist
Lähetä kommentti
Lue lisää

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie
Lähetä kommentti
Lue lisää