Maritta Lintunen: Takapiru: novelleja. WSOY 2016. 219 s.
Maritta Lintunen kirjoittaa rakenteeltaan klassisia novelleja, jotka kiristyvät kohti yllättävää loppuratkaisuaan kuin jännityskertomukset, jollaisina kirjan tarinoista joitakin voi hyvin lukeakin.
Takapiru on temaattisesti harvinaisen koherentti novellikokoelma. Tarinoita yhdistää se, että jokaiseen niistä kuuluu joku, joka toimii tai näyttää toimivan taka-alalta käsin: vetelee lankoja tai toimii tapahtumien liikkeellepanijana. Takapiru siis. Kyseessä voi olla matkalla vastaan tullut nälkiintynyt koira, entinen seurustelukumppani tai huomaamattomaksi jäänyt ihailija, lahjakkaan nuoren säveltäjäkyvyn opettaja, isoisän kasvatuslaitoskaveri. Lopulta kaikki kiertyy tämän taustahahmon ympärille, hän tai suhde häneen aikaansaa tapahtumat.
Novellit rakentuvat taitavasti, varmana kerrontana, jossa ei ole turhia yksityiskohtia. Henkilöistä ja heidän ympäristöstään piirtyy selkeä kuva muutamien valittujen elementtien pohjalta. Tekstit ottavat lukijasta tukevan otteen heti alusta pitäen, niiden tehokkaasta puristuksesta on vaikea irtautua. Aiotun yhden novellin sijaan lukija huomaakin lukeneensa koko kirjan. Ahmineensa sen yhä kasvavan innostuksen vallassa.
Harvassa ovat tekstit, joissa kaikki on paikoillaan. Tämän kirjan sivuilla lauseet seisovat kuin talot tukevan perustuksen varassa ja johdattavat lukijansa uusiin huoneisiin ja näköaloihin. Takapiru on Lintusen neljäs novellikokoelma, kaikkiaan kymmenes kirja. Kokemus ja varmuus henkivätkin kaikesta.
Henkilöt ja heidän elämänkohtalonsa voisivat viedä pitempiinkin tarinoihin, mutta Lintunen hallitsee tiivistämisen, pitkittämisen ja sivupolkujen luomisen sijaan. Tässä luottamuksessa selkeyteen ja selittelemättömyyteen on tekstien voima.
Henkilöiden ristiriidat ja konfliktit ovat heidän omiaan, eivät osa kirjailijan agendaa. Kirjailija jättää henkilöidensä ympärille tilaa - lukijakin saa tilaa havainnoida kaikessa rauhassa. Myös novellien loput jäävät sillä tavoin avoimiksi, että lukijan ei tarvitse tuntea tulleensa johdatelluksi päättelemään henkilöistä ja heidän elämäntilanteistaan jotain ennalta määrättyä.
Ei ihme, että Lintusta on luonnehdittu tsehovilaiseksi novellistiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti