Ragnar Jónasson: Pimeys. Tammi 2021. 238 s. Islanninkielinen alkuteos Dimma 2015. Suom. Vilja-Tuulia Huotarinen
Jónassonin ensimmäinen suomennettu dekkari avaa reykjavikilaisesta poliisista Hulda Hermannsdóttirista kertovan kolmiosaisen sarjan. Huldan tarina alkaa kiertyä auki lopusta käsin, sillä tässä ensimmäisessä kirjassa Hulda on juuri jäämässä eläkkeelle. Myöhemmät kaksi osaa sijoittuvat ajassa taaksepäin kohti Huldan nuoruutta.
Rakenne haastaa mielenkiintoisella tavalla dekkarin perusidean kerronnasta, jonka pääasia on loppuratkaisu. Ensimmäisen osan luettuaan lukija jo tietää Huldan poliisintyön päätöspisteen ja hänen elämänsä tragediat, joten lukemisessa suurin kiinnostus ei voi kohdistua niihin jatko-osissa.
Jónassonin rikosromaanit ovat saaneet ylistävän vastaanoton kansainvälisesti, joten odotukset kirjaan tarttuessani olivat kovat. Nordic Noir'in menestys maailmalla selittänee osan kirjojen saamasta suosiosta. Ja Islannin dramaattinen luonto on kuin luotu synkkien tarinoiden taustaksi.
Juuri ennen eläkkeelle jäämistään Hulda joutuu konfliktiin työpaikallaan ja tulee savustetuksi lähtemään ennen aikojaan. Ennen lähtöään hän kuitenkin paneutuu vielä vanhaan kylmään tapaukseen hukkuneena löydetystä turvapaikanhakijasta, nuoresta venäläisestä naisesta.
Jónasson rakentaa varmaotteisesti tarinaa, eikä tarvitse jännityksen luomiseen raakaa väkivaltaa tai näyttäviä poliisioperaatioita. Hän pelaa taitavasti eri henkilöiden elämään liittyvillä takaumilla ja nykyhetken tapahtumilla. Jokin kokonaisuudessa kuitenkin häiritsee, käyttääkseni tyypillistä dekkarisanontaa.
Romaania mielessäni käänneltyäni paikannan häiritsevät alueet poliisintyöhön ja päähenkilön henkilökuvaan. Molempien uskottavuudesta puuttuu jotakin.
Huldaa luonnehditaan vanhan koulukunnan murhatutkijaksi. Siihen nähdenkin hänen näkemyksensä poliisin työstä vaikuttavat kuitenkin hieman hatarilta ja oudoilta. Kokeneeksi rikostutkijaksi hänen ajattelussaan on naiivia hyvä-paha -asettelua ja lisäksi erittäin runsain määrin uhriutumista roolistaan ikääntyvänä naisena työyhteisössä.
Huomasin miettiväni jo kirjan alkupuolelta lähtien, miksi ihmeessä Jónasson on halunnut kirjoittaa päähenkilönsä naiseksi, kun hänellä ei kuitenkaan ole tarjota henkilökuvaansa paljon muuta kuin nippu stereotypioita naisen elämän eri aspekteista alkaen työelämästä ja päättyen parisuhteeseen. Elävintä ja osuvinta kuvaus on silloin, kun on kyse kaukana menneisyydessä olevista tapahtumista.
Juonellisesti tarinassa ovat melko keskeisessä roolissa ne laiminlyönnit, joita kuolemantutkinnan ensimmäisessä vaiheessa on tehty mm asianosaisten haastatteluissa. Siitä huolimatta asiaan toista kertaa paneutuessaan Huldakaan ei esimerkiksi tule missään vaiheessa selvittäneeksi, mistä syystä kuollut maahanmuuttaja on hakenut turvapaikkaa. Näin ollen asialla ei tietenkään ole juonen kannalta myöskään merkitystä, mutta aika oudon kuvan tämä poliisin ajatusprosesseista antaa.
Mitään kihelmöivää kiinnostusta sarjan jatko-osia kohtaan tämä kirja ei minussa herättänyt, vaikkakin luin mieluusti Islantiin sijoitettua tarinaa. Dekkarifaneille, jotka ovat myös Islanti-faneja, tätä toki voi suositella. Kuten melkein arvata saattaa, luvassa on myös kirjan tv-filmatisointi.
Kommentit
Lähetä kommentti