Siirry pääsisältöön

Annie Ernaux: Tapaus

Murheellinen tapaus

Annie Ernaux: Tapaus. Ranskankielinen alkuteos L'événement, 2000. Suomennos Lotta Toivanen. Kannen kuva Archives privées D'Annie Ernaux 1962. 87 s. Gummerus 2023.  

Kirjaston kirja. Kiitos kirjastolaitos.

Kuva: Ellen Karhulampi



"Kävelin katuja ja kannoin kehossani tammikuun 20. ja 21. päivän välisen yön salaisuutta kuin pyhää esinettä. Mietin, olinko käynyt kauhun vai kauneuden äärellä. Tunsin ylpeyttä. Varmaan samanlaista kuin yksinpurjehtijat, narkomaanit ja varkaat, ylpeyttä siitä, että olin käynyt jossakin, minne muut eivät ikinä uskaltautuisi. Jollain tapaa varmaan juuri ylpeys sai minut kirjoittamaan tämän kertomuksen."

Annie Ernauxin pienoisromaani Tapaus on dokumentaatio kirjailijan itselleen 1960-luvulla opiskelijana teettämästä laittomasta abortista. Kirjailija palasi kokemuksensa muistelemiseen vuosituhannen vaihteessa, jolloin hän pyrki palauttamaan tapahtumat mieleensä yksityiskohtaisesti. Apunaan hänellä olivat hänen nuoruudenaikaiset kalenteri- ja päiväkirjamerkintänsä.

Nimen omaan dokumentointi tuntuu oikealta termiltä kuvaamaan kirjan luonnetta ja pyrkimyksiä. Sekä suoraan että epäsuorasti kirjasta käy ilmi, että Ernaux pitää laittoman abortin teettämistä sukupolvikokemuksena ja kiteytymänä naisten tuolloisesta asemasta ja kokee siksi velvollisuudekseen tällaisen dokumentaation, jossa yksityiskohtaisesti kuvataan aborttiprosessi alkaen ahdistavasta odotuksesta ja tiedon etsinnästä ja päättyen abortin seurauksiin.

Abortin teettäminen ja tekeminen, jopa tällaisesta mahdollisuudesta kertominen, olivat Ranskan lain mukaan rangaistavia tekoja 1960-luvulla. Tämän vuoksi raskaaksi tullut 23-vuotias kirjan minäkertoja joutuu etsimään tiedonlähteitä mitä epämääräisimmistä paikoista ja turvautumaan siihen enkelintekijään, jonka tiedot onnistuu lopulta hankkimaan. Hän kääntyy turhaan lääkärien puoleen. Lain rikkomisen pelosta nämä eivät voi auttaa. 

Katolisessa maassa esiaviollisia suhteita ei tietysti periaatteessa ollut olemassa, naisille, eikä kirkko hyväksynyt ehkäisyä. Ernauxin käyttämä ainoa ehkäisykeino oli keskeytetty yhdyntä. Mielenkiintoisesti hän toteaa, ettei uskonut tulevansa raskaaksi, koska ei kokenut olevansa mitenkään erilainen miesystävänsä kanssa. Mietin, mitä hän tällä omaan korvaani yllättävällä kommentilla mahtoi tarkoittaa. Ehkä sitä huolettomuutta, jolla mies saattoi seksiin suhtautua.

"Hämärästi hahmotin, että luokkataustani ja tilanteeni välillä oli tietty yhteys. Olin työläis- ja pienkauppiassuvun ensimmäinen yliopisto-opiskelija, olin välttänyt tehdas- ja myyntityön. Mutta ylioppilastutkinto ja kirjallisuustieteen kandidaatintutkinto eivät estäneet köyhyyden ylisukupolvista periytymistä, raskaaksi paukahtavat tytöthän symboloivat köyhyyttä siinä missä alkoholistit. Seksi oli ajanut minut ansaan, sisälläni kasvoi omanlaisensa yhteiskunnallinen epäonnistuminen."

Kun tulevan lapsen opiskelijaisä voi vain vetäytyä tilanteesta minkäänlaista huolta tai vastuuta kantamatta, nuori nainen on täysin yksin ratkaisunsa kanssa kaikin tavoin. Vastuu kuuluu vain hänelle. Niin hän heittäytyy painajaismaiseen toimenpiteeseen ja hengenvaaraan, etukäteen täysin tajuamatta, kuinka vaarallisesta toimenpiteestä on kyse. 

Ilman kipulääkitystä ja asianmukaista hygieniaa tehty muoviputkiabortti johtaa paitsi hirvittäviin kipuihin ja yksinäiseen keskenmenoon opiskelija-asuntolan vessassa, myös loppumattoman verenvuodon vuoksi sairaalaan. Sairaalassa hänen tilakseen sängynpäätyyn merkitään 'raskaus', koska oikeaa syytä ei voida paljastaa, sen enempää hänen itsensä kuin sairaalankaan vuoksi. 

Ernaux avaa koko nuoren ihmisen haavoittuvuutensa, epävarmuutensa ja pelkonsa abortista kertoessaan. Hänen avoimuutensa on täysin toista kuin Tapaus-kirjaa edeltäneen Nuori mies -kirjan matkan päästä toteutettu, kliininen havainnointi rakkaussuhteesta. Jään miettimään näiden kirjojen suhdetta toisiinsa. Nuori mies tuntuu jonkinlaiselta kirjailijan manifestaatiolta siitä, että hän on päässyt avuttomasta asemastaan. Mutta päässyt mihin?

Ajankuvana 60-luvun Ranskasta kertomus pysäyttää. Ernaux kuvaa myös omaa kirjoitusprosessiaan pyrkien erottamaan nuoruuden ja nykyisyyden kokemuksen toisistaan. Ajoittain esiin pilkahtaessaan kirjailijan ohjelmallinen feminismi tuntuu minusta sekin 60- ja 70-lukujen kaiulta, vaikka nämä näkökulmat edustavatkin kirjan kirjoitustilanteen ajatuksia. Kiistatta Ernaux on kuitenkin sanonut jotakin oleellista ihmisoikeuksien sukupuolittuneisuudesta.

Vielä 2020-luvulla kirjan aihepiiriä ja kirjoitustapaa pidetään rohkeana, mitä se sitten kertookaan. Mielenkiintoisia vertailukohtia tälle ovat samaa abortti-aihetta kirjoissaan jo 60- ja 70-lukujen taitteessa käsitelleet Tove Ditlevsenin Aikuisuus (ilmestyi 1970) ja Tytti Parraksen Jojo (ilmestyi 1968).

Aihe on tärkeä, eikä suinkaan itsestään selvästi taakse jätetty osa naishistoriaa ja ihmisoikeushistoriaa. Kirjaa en kuitenkaan suosittele hyvin herkille.

"Se, että kokemukseni - laiton abortti - on mennyttä aikaa, ei nähdäkseni ole riittävä syy vaieta siitä, vaikka oikeamielisen lain paradoksi on juuri siinä, että se lähes aina hiljentää aiemmat uhrit, koska 'mitäs menneistä', ja silloin aiempien tapausten ylle lankeaa aina sama hiljaisuus."


Muualla:

Annie Ernaux: Tapaus. Kirjaluotsi

Annie Ernaux: Tapaus "se kaikki tapahtui minulle, jotta kertoisin siitä". Airi Vilhunen, Kirsin Book Club 12.5.2023 

Muistelua abortista - arvioitavana Annie Ernaux'n vihdoin suomeksi julkaistu Tapaus. Mikko Saari, Kulttuuritoimitus 30.6.2023

Annie Ernaux: Tapaus. Heidi Heinonen. Julkaistu Kalevassa 19.6.2023 ja Lapin Kansassa 21.6.2023  


Helmet-lukuhaasteessa 2023

kirjan voi sijoittaa kohtiin:

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt (Rouen)

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä (marraskuu)

29. Kirjassa on minäkertoja

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua (opiskelu)

40. Kirjassa hylätään jotain

47. - 48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin (Rouen, yhdessä Ernauxin Nuori mies -kirjan kanssa)

49. Kirja(n suomennos) on julkaistu vuonna 2023

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi