Siirry pääsisältöön

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Tyttö, joka katosi 

Guillaume Musso: Tyttö ja yö. (Ranskankielinen alkuteos La jeune fille et la nuit, 2018) Suomentanut Anna Nurminen. Kansi Laura Noponen. 357 s. Siltala 2023.

Kirjaston kirja.




" - Mutta juuri sehän on kirjailijan etuoikeus, eikö totta? Kirjoittaa tarinoita uhmatakseen todellisuutta. Ei ainoastaan parannellakseen todellisuutta vaan kamppaillakseen sen kanssa sen omalla maaperällä. Tutkia todellisuutta, jotta voisi paremmin kumota sen. Tuntea todellisuus kauttaaltaan, jotta voisi asettaa sitä vastaan toisenlaisen maailman.
- Keksittekö itse tämän pikku saarnan?
- En tietenkään, lainaan teitä. Otatte asian esiin joka toisessa haastattelussanne..."

Guillaume Musson, Ranskan myydyimmäksi sanotun kirjailijan, ensimmäinen suomennettu teos Tyttö ja yö oli synnyttänyt jo ennen kirjaan tarttumistani myönteisiä ennakko-odotuksia kuulemieni kehujen perusteella. Lukukokemukseni kuitenkin ylitti odotukset: Musso kirjoittaa älykästä psykologista jännitystä, joka pitää otteessaan sekä juonen koukkujen että hioutuneen tyylin vuoksi. Kun tähän vielä lisätään Anna Nurmisen sujuva käännös, kelpaa viihtyä ja nautiskella.

Teoksen tapahtumat sijoittuvat valtaosin yhteen päivään, vaikka erilaisia takaumia onkin mukana. Thomas Degalais, menestyvä New Yorkissa asuva kirjailija, palaa vanhaan lukioonsa Antibesiin Ranskan Rivieralle juhlimaan koulun 50-vuotista historiaa alumnitapaamisessa. Ei siksi, että hän kaipaisi nähdä luokkatovereitaan tai välittäisi odotettavissa olevan juhlan kaltaisista tapahtumista. Tai edes olisi innokas tapaamaan seudulla edelleen asuvia vanhempiaan, sillä yhteydenpito heihin on vähäistä. Syynä paluuseen on koulun alueella aloitettava rakennustyö, joka uhkaa paljastaa salaisuuden, jonka kanssa Thomas ja hänen ainoa lukioaikainen ystävänsä Maxime ovat joutuneet elämään jo neljännesvuosisadan.

Vinca, Thomasin nuoruuden ihastus katosi jäljettömiin koulun asuntolasta viimeisen lukuvuoden joululoman aikana samaan aikaan koulun filosofian opettajan kanssa. Hänestä on tullut nykyisten feministeinä itseään pitävien koulun tyttöoppilaiden ihanne eikä häntä muutenkaan ole suinkaan unohdettu. Paikallislehden toimittajana työskentelevä luokkatoveri Stéphane Pianelli on jopa kirjoittanut tytön katoamisesta skandaalikirjan. Kun Thomas heti Antibesiin saavuttuaan saa uhkauskirjeen, hän tietää, että hänen toimiaan seurataan, mutta ei sitä, kuka tietää hänen osuudestaan asiaan.

Kirjan näkökulma ja tapa kertoa tarinaa eroavat perinteisistä dekkareista. Poliisi on tapahtumissa hädin tuskin edes sivuroolissa ja kirjan minäkertojan Thomasin osallisuus rikokseen tuodaan esiin jo kirjan alussa. Thomas ei kuitenkaan ymmärrä menneiden tapahtumien kokonaisuutta ja suhdetta toisiinsa, joten hänen on aloitettava oma selvitystyönsä asiasta.

Voisi sanoa, että kirjassa tutkitaan erään luvun alkuun sitaattina Patricia Highsmithilta lainattua ajatusta, että kuka tahansa - millainen ihminen tahansa - voi tehdä murhan. Kaikki riippuu olosuhteista, ei ihmisen luonteenlaadusta. Tämä ajatus ehkä selittää, tai ainakin perustelee sitä, että lukija hyväksyy melko nopeasti murhaan osallisen henkilön tarinan kertojaksi. Tämä ei tietenkään välttämättä tarkoita, että lukija myös hyväksyisi Thomasin luotettavaksi kertojaksi, ja tästä syntyykin kerrontaan ihan luonnostaan särmää, vaikkei tätä aspektia mitenkään alleviivatakaan. 

Musso vaikuttaa sikäli vähän kaavamaisten odotusten mukaiselta ranskalaiskirjailijalta, ettei häntä nolota brassailla lukeneisuudellaan. Kirja on täynnä sitaatteja ja viittauksia maailmankirjallisuuteen, etenkin tietysti salapoliisiromaaneihin ja trillereihin. 

1990-luvun muistoihin sukeltaminen nostaa aikakauden nuorisokulttuurin esiin, mutta sen rinnalla nousevat esiin myös yliopisto-opiskeluun valmentautuvien älykkönuorten klassikkosuosikit kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin alalta. Jokaisen luvun aloittava kirjallisuussitaatti lisää tekstiin ironisia tasoja. Väliin vaikutelma on syvällinenkin, mutta usein koominen ja etäisyyttä luova hiukan samaan tapaan kuin romantiikan aikakauden kirjailijat viljelivät teksteissään ironisia lisähuomautuksia.

Tarina lähtee nopeasti vetämään niin hyvin, että ainakaan minulle kirjan lukemisen keskeyttäminen ei ollut vaihtoehto, luin sen yhdeltä istumalta ja myöhään yöhön saakka. Tämä kiitoksin mainittakoon. Kirja siis toimii jännärinä oikein hyvin. Rivieran ja Antibesin paikallisvärit tekevät lukemisesta virkistävän matkan, samoin kirjan yhteiskuntakuvaus; molemmat tulevat esiin muodossa, joka ei vie liikaa huomiota pois juonesta ja ihmissuhteiden kuvauksesta vaan antaa niille lisäsyvyyttä.

Ihmissuhteiden kuvaajana Musso on tämän kirjan perusteella selvästi omillaan pikkuilkeässä havainnoinnissa ja dialogissa, jossa ihmisten hallitsevat luonteenpiirteet pistävät nopeasti silmään. Hän ei kuitenkaan kaihda sentimentaalisuuttakaan halutessaan syventää henkilökuviaan. Lisäksi hän tuntuu viihtyvän epäsovinnaisten, ruotuun sopimattomien henkilöhahmojen parissa ja henkilöiden väliset monimutkaiset suhteet saavat kirjassa paljon huomiota osakseen - perinteisen pikkukaupunkidekkarin linjoilla siis ollaan tässä suhteessa siltikin, vaikkei kirja ihan suosiolla asetukaan mihinkään genrekategoriaan.

Kirjan mielenkiintoisuutta lisää sen monitulkintainen modernius. En keksi parempaa ilmaisua sille, kuinka kirja haastaa jännitysgenren kaksinapaisuutta: vakavuutta ja huumoria; hyvää ja pahaa; viattomuutta ja turmeltuneisuutta; sosiaalisten roolien ja loppuratkaisujen paalutusta. Tuloksena on niin tyylikäs cocktail, että sellaisen mielellään nauttii toistekin jatkossa. 


Muualla:

Guillaume Musso: Tyttö ja yö. Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka 9.10.2023



The 2021 Raymond Chandler Award goes to Guillaume Musso. Noir Festival 3 - 8 December 2022. 


Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirja sopii hyvin kohtiin:

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista
15. Kirjan nimessä on ja-sana
29. Kirjassa on minäkertoja
32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (Antibes)
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla loppuun
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
49. Kirja (käännös) on julkaistu vuonna 2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ...

Mudlum: Tätini Ellen

Täti ja aikakerrostumat Mudlum: Tätini Ellen. Virolainen alkuteos Mitte ainult minu tädi Ellen, 2020. Suomennos Heidi Iivari. Graafinen suunnittelu Asko Künnap. 220 s. Enostone Kustannus 2023. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva: Ellen Karhulampi "Voisin kuvailla yksityiskohtaisesti kaikkia vaatteita, jotka roikkuivat Ellenin kaapissa, kaikkia nappirasioiden nappeja, huivirasioiden huiveja ja kenkälaatikoiden kenkiä. Hansikaslaatikossa oli pitkät turkoosinsiniset nailonsormikkaat, valkoiset pehmeänahkaiset ja osittain verkkokuvioiset autonkuljettajan hanskat sekä valkoiset ihomaiset morsiuskäsineet, ostettu Ellenin ja Juhanin häihin. Niitä häitä ei koskaan tullut." Mudlumin tarinassa menneiden vuosikymmenten Viro herää henkiin. Paitsi että kirjailija kuvaa tätiään Elleniä, omaa äitiään ja itseään, hän kuvaa hämmentävällä yksityiskohtien runsaudella miten Virossa on asuttu, millaisia bussipysäkkejä Tallinnassa on ollut ja millaisia kioskeja tavaravalikoimineen pysäkkie...