Siirry pääsisältöön

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Tyttö, joka katosi 

Guillaume Musso: Tyttö ja yö. (Ranskankielinen alkuteos La jeune fille et la nuit, 2018) Suomentanut Anna Nurminen. Kansi Laura Noponen. 357 s. Siltala 2023.

Kirjaston kirja.




" - Mutta juuri sehän on kirjailijan etuoikeus, eikö totta? Kirjoittaa tarinoita uhmatakseen todellisuutta. Ei ainoastaan parannellakseen todellisuutta vaan kamppaillakseen sen kanssa sen omalla maaperällä. Tutkia todellisuutta, jotta voisi paremmin kumota sen. Tuntea todellisuus kauttaaltaan, jotta voisi asettaa sitä vastaan toisenlaisen maailman.
- Keksittekö itse tämän pikku saarnan?
- En tietenkään, lainaan teitä. Otatte asian esiin joka toisessa haastattelussanne..."

Guillaume Musson, Ranskan myydyimmäksi sanotun kirjailijan, ensimmäinen suomennettu teos Tyttö ja yö oli synnyttänyt jo ennen kirjaan tarttumistani myönteisiä ennakko-odotuksia kuulemieni kehujen perusteella. Lukukokemukseni kuitenkin ylitti odotukset: Musso kirjoittaa älykästä psykologista jännitystä, joka pitää otteessaan sekä juonen koukkujen että hioutuneen tyylin vuoksi. Kun tähän vielä lisätään Anna Nurmisen sujuva käännös, kelpaa viihtyä ja nautiskella.

Teoksen tapahtumat sijoittuvat valtaosin yhteen päivään, vaikka erilaisia takaumia onkin mukana. Thomas Degalais, menestyvä New Yorkissa asuva kirjailija, palaa vanhaan lukioonsa Antibesiin Ranskan Rivieralle juhlimaan koulun 50-vuotista historiaa alumnitapaamisessa. Ei siksi, että hän kaipaisi nähdä luokkatovereitaan tai välittäisi odotettavissa olevan juhlan kaltaisista tapahtumista. Tai edes olisi innokas tapaamaan seudulla edelleen asuvia vanhempiaan, sillä yhteydenpito heihin on vähäistä. Syynä paluuseen on koulun alueella aloitettava rakennustyö, joka uhkaa paljastaa salaisuuden, jonka kanssa Thomas ja hänen ainoa lukioaikainen ystävänsä Maxime ovat joutuneet elämään jo neljännesvuosisadan.

Vinca, Thomasin nuoruuden ihastus katosi jäljettömiin koulun asuntolasta viimeisen lukuvuoden joululoman aikana samaan aikaan koulun filosofian opettajan kanssa. Hänestä on tullut nykyisten feministeinä itseään pitävien koulun tyttöoppilaiden ihanne eikä häntä muutenkaan ole suinkaan unohdettu. Paikallislehden toimittajana työskentelevä luokkatoveri Stéphane Pianelli on jopa kirjoittanut tytön katoamisesta skandaalikirjan. Kun Thomas heti Antibesiin saavuttuaan saa uhkauskirjeen, hän tietää, että hänen toimiaan seurataan, mutta ei sitä, kuka tietää hänen osuudestaan asiaan.

Kirjan näkökulma ja tapa kertoa tarinaa eroavat perinteisistä dekkareista. Poliisi on tapahtumissa hädin tuskin edes sivuroolissa ja kirjan minäkertojan Thomasin osallisuus rikokseen tuodaan esiin jo kirjan alussa. Thomas ei kuitenkaan ymmärrä menneiden tapahtumien kokonaisuutta ja suhdetta toisiinsa, joten hänen on aloitettava oma selvitystyönsä asiasta.

Voisi sanoa, että kirjassa tutkitaan erään luvun alkuun sitaattina Patricia Highsmithilta lainattua ajatusta, että kuka tahansa - millainen ihminen tahansa - voi tehdä murhan. Kaikki riippuu olosuhteista, ei ihmisen luonteenlaadusta. Tämä ajatus ehkä selittää, tai ainakin perustelee sitä, että lukija hyväksyy melko nopeasti murhaan osallisen henkilön tarinan kertojaksi. Tämä ei tietenkään välttämättä tarkoita, että lukija myös hyväksyisi Thomasin luotettavaksi kertojaksi, ja tästä syntyykin kerrontaan ihan luonnostaan särmää, vaikkei tätä aspektia mitenkään alleviivatakaan. 

Musso vaikuttaa sikäli vähän kaavamaisten odotusten mukaiselta ranskalaiskirjailijalta, ettei häntä nolota brassailla lukeneisuudellaan. Kirja on täynnä sitaatteja ja viittauksia maailmankirjallisuuteen, etenkin tietysti salapoliisiromaaneihin ja trillereihin. 

1990-luvun muistoihin sukeltaminen nostaa aikakauden nuorisokulttuurin esiin, mutta sen rinnalla nousevat esiin myös yliopisto-opiskeluun valmentautuvien älykkönuorten klassikkosuosikit kirjallisuuden, elokuvan ja musiikin alalta. Jokaisen luvun aloittava kirjallisuussitaatti lisää tekstiin ironisia tasoja. Väliin vaikutelma on syvällinenkin, mutta usein koominen ja etäisyyttä luova hiukan samaan tapaan kuin romantiikan aikakauden kirjailijat viljelivät teksteissään ironisia lisähuomautuksia.

Tarina lähtee nopeasti vetämään niin hyvin, että ainakaan minulle kirjan lukemisen keskeyttäminen ei ollut vaihtoehto, luin sen yhdeltä istumalta ja myöhään yöhön saakka. Tämä kiitoksin mainittakoon. Kirja siis toimii jännärinä oikein hyvin. Rivieran ja Antibesin paikallisvärit tekevät lukemisesta virkistävän matkan, samoin kirjan yhteiskuntakuvaus; molemmat tulevat esiin muodossa, joka ei vie liikaa huomiota pois juonesta ja ihmissuhteiden kuvauksesta vaan antaa niille lisäsyvyyttä.

Ihmissuhteiden kuvaajana Musso on tämän kirjan perusteella selvästi omillaan pikkuilkeässä havainnoinnissa ja dialogissa, jossa ihmisten hallitsevat luonteenpiirteet pistävät nopeasti silmään. Hän ei kuitenkaan kaihda sentimentaalisuuttakaan halutessaan syventää henkilökuviaan. Lisäksi hän tuntuu viihtyvän epäsovinnaisten, ruotuun sopimattomien henkilöhahmojen parissa ja henkilöiden väliset monimutkaiset suhteet saavat kirjassa paljon huomiota osakseen - perinteisen pikkukaupunkidekkarin linjoilla siis ollaan tässä suhteessa siltikin, vaikkei kirja ihan suosiolla asetukaan mihinkään genrekategoriaan.

Kirjan mielenkiintoisuutta lisää sen monitulkintainen modernius. En keksi parempaa ilmaisua sille, kuinka kirja haastaa jännitysgenren kaksinapaisuutta: vakavuutta ja huumoria; hyvää ja pahaa; viattomuutta ja turmeltuneisuutta; sosiaalisten roolien ja loppuratkaisujen paalutusta. Tuloksena on niin tyylikäs cocktail, että sellaisen mielellään nauttii toistekin jatkossa. 


Muualla:

Guillaume Musso: Tyttö ja yö. Kirsi Hietanen Kirsin kirjanurkka 9.10.2023



The 2021 Raymond Chandler Award goes to Guillaume Musso. Noir Festival 3 - 8 December 2022. 


Helmet-lukuhaasteessa 2023
kirja sopii hyvin kohtiin:

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista
15. Kirjan nimessä on ja-sana
29. Kirjassa on minäkertoja
32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet (Antibes)
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla loppuun
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
49. Kirja (käännös) on julkaistu vuonna 2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...