Satunnainen ohilukija

Kameleontti vailla papereita Maarit Verronen: Varjonainen. 219 s.  Graafinen suunnittelija : Markko Taina.  Tammi 2013. Ihmiset kuolivat ennen aikojaan raskaiden töiden, raa'an ilmaston, huonon ruoan, kehnojen asuntojen, puutteellisen terveydenhoidon ja ehkä vähän toivottomuudenkin murtamina. Jälkeenpäin ajatellen juuri se luultavasti oli minun onneni: jos sukulaisiani olisi elänyt, olisin jäänyt surkeaan, pieneen korjakialaiskylään. Nyt liftasin isoäitieni kuoltua Palanaan, mikä ei tiettömällä, soisella, harvaan asutulla tundralla kulkulupasäädösten rasittamassa maassa ollut aivan yksinkertaista, mutta onnistui lopulta. Maarit Verrosen romaani Varjonainen alkaa henkeäsalpaavissa tunnelmissa Itämeren merionnettomuudessa, jonka piirteillä on paljon yhteistä Estonian onnettomuuden kanssa, vaikkei onnettomuutta olekaan kirjassa nimetty. Onnettomuuden eloonjääneiden joukossa on nainen, joka oli laivalla salamatkustajana.  Tästä käynnistyy hämmentävä muuntautumisleikki, jossa ...

"Mutta arvatkaa mitä!" Richard Osman: Hutiluoti. (Alkuteos: The Bullet that missed, 2022) Suom. Antti Saarilahti.  395 s. Otava 2022. Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen. Vanhat ketut ovat jälleen vauhdissa Cooper's Chasen eläkeläiskylässä. Tällä kertaa ystävysten tärkeimpänä tehtävänä on yrittää estää kostoksi aiottu murha. Siinä sivussa heillä on myös vanha, selvittämätön murha tutkailtavanaan. Elisabethin agenttimenneisyydestä paljastuu jälleen uusia hämmästyttäviä asioita, mutta yhtä hämmästyttävä on hänen rautahermoisten ystäviensä valmius niiden kohtaamiseen. Kirjan juoni on yllätyksellinen ja Osmanin kerronta yhtä nautittavan lämpimällä huumorilla, kutkuttavalla dialogilla ja mainioilla havainnoilla höystettyä kuin Torstain murhakerho -sarjan aikaisemmissa osissakin. Lukijan valloittavat henkilöhahmot ovat kirjan sydän. Päällepäin vaarattoman oloisissa senioreissa on ytyä ja yhteen hiileen puhaltamisen kykyä niin paljon, että he päihittävät rikollisjärjestöjen huiput...

Kirkkaasti Kristina Carlson: Eunukki. Otava 2020. 95 s. Äänikirjan lukija Jarkko Pajunen. Kansi: Tuomo Parikka. Olenko sukua edes itselleni? * Kristina Carlsonin pienoisromaanissa Eunukki ollaan Kiinan Song-dynastian  hovissa 1100-luvulla. Täysinpalvellut 70-vuotias eunukki muistelee ja pohtii elämäänsä. Päähenkilön elämässä on erilaisia kausia: lapsuus seitsemän vuoden ikään saakka, jolloin elämää kohtasi katastrofi ja köyhyys pakotti hänen vanhempansa myymään kaksi poikaansa hoviin eunukeiksi leikattaviksi, jotta vanhemmat voisivat elättää itsensä ja viisi tytärtään. He saivat rahaa päähenkilöstä, joka jäi leikkauksesta eloon, mutta eivät toisesta pojastaan, joka kuoli. Hovissa Wang Wei oli ensin avustamassa keittiössä, mutta kauniina lapsena hänet siirrettiin keisarin haaremiin huolehtimaan arkipäiväisistä tehtävistä. Siellä naiset suhtautuivat häneen kuin lemmikkieläimeen paijaten häntä ja leperrellen hänelle. Koska hän oli oppimiskykyinen ja oppi mm kirjoittamaan ja laskemaan,...

Sivistyksen pintakuoren tarkastelua                                                                       Kuva: Ellen Karhulampi Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Romaani, mikäs muu. 439 s. Siltala 2022. Kansi: Jussi Karjalainen.   " Näin sunnuntaina on hyvää aikaa sen selvittämiseksi, mihin lattia viettää riittää, että laskee teräskuulan muutamaan paikkaan ja antaa sen valita reittinsä teräskuula lähtee keskeltä liikkeelle se hakeutuu reitilleen ja kiihdyttää kohti ulkoseinää" Eeva Turunen kuvaa romaanissaan nuorta arkkitehtia, joka on "perinyt" ammattinsa ukiltaan. Kirjassa käydään keskusteluja ukin kanssa, kuullaan minäkertojan ukille sairaalaan viemään sanelukoneeseen kertyneitä muistelmia ja listataan ukin saavutuksia ja ukin kotoa löytyneitä tavaroit...

Mitä oravat ennustavat Kuva: Ellen Karhulampi Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. (Alkuteos: Les écureuils de Central Park sont tristes le lundi, 2010) Bazar 2014. Suomentanut Lotta Toivanen. 922 s. Eläintrilogia, 3. osa. Kannen kuva: Getty Images, suomenkielinen kansi Satu Kontinen. Haluan hänen tietävän, ettei hän elänyt sitä seikkailua turhaan, että se nosti minut Landesin rannikon vesistä, että se voi pelastaa muitakin. Niitä jotka eivät uskalla, jotka pelkäävät, niitä joille hoetaan kaiket päivät, että turha            toivo. Koska niinhän meille sanotaan? Haaveilijoille ivaillaan, heitä sätitään, heitä suomitaan, todellisuus tuodaan heidän nenänsä eteen, heille toitotetaan että elämä on rumaa, surkeaa, ettei tulevaisuutta ole, ei sijaa toivolle. Ja heitä    taputetaan päähän ja varmistetaan että he ottavat opikseen. Tartun kirjaan, jolla on ihastuttava nimi ja kansi. Se on liki tuhatsivuinen ja kol...