Siirry pääsisältöön

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri


Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri. S&S 2021. 382 s. Alkuteos The Beekeeper of Aleppo 2019. Suomentanut Leena Ojalatva.


Mitä ihmisestä jää, kun hän on menettänyt kaiken ja maailma on sortunut hänen ympärillään? Tämä on Christy Lefterin kirjan lähtötilanne. Tästä alkaa pariskunnan vaarallinen pakomatka raunioina olevasta Alepposta ja Syyriasta.

Tarina, johon sekoittuu unen- tai fantasianomaisia elementtejä, etenee useammalla aikatasolla: pakomatkalle sijoittuvassa nykyisyydessä ja sitä leikkaavina muistoina. Nuri on mehiläistarhuri vailla mehiläisiään ja Afra on sokeutunut taiteilija. He lähtevät yrittämään matkaa kohti Englantia, jonne aikaisemmin lähtenyt sukulaisperhe on päätynyt. Heidän henkensä on matkan aikana vaarassa useamman kerran, mutta vielä useammin on vaarassa heidän elämänuskonsa, kun he liittyvät vuonna 2015 liikkeelle lähteneisiin epätoivoisiin pakolaisvirtoihin.

Kirjailija Christy Lefterillä, joka on syntynyt Englannissa, on itsellään vanhempiensa kautta pakolaistaustaa ja hän on työskennellyt vapaaehtoisena Kreikan pakolaisleireillä. Tämä näkyy hänen tietämyksenään pakolaisten elinolosuhteista ja poikkeusolojen julmuuden ihmisissä aiheuttaman traumatisaation tuntemuksena. 

Mehiläiset eroavat ihmisistä siinä, että ne työskentelevät uupumatta koko yhteisönsä vuoksi. Kaikella, mitä ne tekevät, on yhteisön säilymistä ja hyvinvointia lisäävä tarkoitus, ne eivät tee mitään vain itsensä vuoksi. Näin ajattelee Nuri, joka on rakastanut työtään mehiläistarhurina ja oppinut ymmärtämään mehiläisiään. Ero ihmisten ja mehiläisten välillä näkyy selvästi Aleppossa ja kaiken siellä olevan silmittömässä tuhoamisessa. Ja Nuri ajattelee, ettei edes tiedä, kuka hänen vihollisensa on.

Symboliksi Nurin ja Afran tilanteelle nousee siivetön kimalainen, jonka Nuri poimii englantilaisen vastaanottokeskuksen betonipihalta. Kimalainen on karkotettu yhteisöstään, koska se on menettänyt siipensä, eikä se tule selviytymään montaa päivää. Näin Nuri toteaa marokkolaiselle vanhalle miehelle keskuksessa. Hänen ihmeekseen marokkolainen hankkii hänelle laatikollisen kasveja, joista kimalaiset erityisesti pitävät, ja kehottaa siirtämään pihalla mönkivän kimalaisen uuteen kotiinsa.

Selviytyykö kimalainen? Selviytyvätkö Afra ja Nuri?

Heidän Sami-poikansa kohtalo on avaintekijä heidän selviytymisessään. Ja matkalla Nuri-sedän käteen tarttuneen Mohammed-pojan, joka ajoittain ilmestyy ja ajoittain katoaa Nurin silmissä. 

Lefterin kieli on tarinan rumaan ja väkivaltaisen rikkonaiseen todellisuuteen nähden kaunista ja herkkää, mutta ei kuitenkaan liiallisessa määrin. Ulkoinen todellisuus tulee todetuksi kaikessa kauheudessaan, mutta sen rinnalla nousee sisäinen puhe siivilleen. Kyky nähdä ja muistaa näkemänsä. Afra alkaa piirtää sormituntumalla muistivihkoon maisemia heidän menneisyydestään, ja Nuri muistaa.

Tarinan pariskunta tuo mieleeni Mohsin Hamidin teoksen Exit West (2017), jossa myös pariskunta pakenee sisällissotaa käyvästä maasta Eurooppaan ja päätyy pakolaisleireille. Hamidin kirjassakin on omat fantasiaelementtinsä, mutta ne liittyvät pakomatkaan ja sen järjestelyyn ja niiden kafkamaiset piirteet korostavat pakolaisuuden irrationaalista kauhua ja sen peliluonnetta, panoksenaan ihmisen elämä.

Aleppon mehiläistarhurin fantasiaelementit nousevat ihmisen rikkoutumiseen alttiista mielestä. Siitä, miten mieli toimii äärimmäisen paineen alle joutuessaan, miten suojaa itseään, etsii ratkaisua ja parantavia voimia käsittämättömään tilanteeseen syvimmistä kerroksistaan.

Yhteiskunnallisessa merkityksessään, pakolaiskriisiä ja sen syitä tarkastellessaan, Aleppon mehiläistarhuri on tämän ajan suuria kertomuksia, sellaisena kuin suuret kertomukset edelleen ovat mahdollisia. 

"Missä on mehiläisiä, siellä on kukkia, ja missä on kukkia, siellä on toivoa ja uutta elämää."

"Luulen, että mehiläiset ovat samanlaisia kuin me. Ne ovat yhtä haavoittuvia kuin me."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eilispäivä ei kuole

Liisa Näsi: Eilispäivä ei kuole - Spekulatiivisen fiktion novellikokoelma. Basam Books 2019. 177 s.  Esikoiskirjan novellien maailma yllättää. Painajaismainen tai sadunomainen todellisuuden osa valtaa niissä alaa, kunnes vähitellen täyttää koko näyttämön. Näsin teksti ironisoi ja tuottaa hyperbolista todellisuuskuvausta nykyhetken ja kuvitellun tulevaisuuden elämänpiiristä.  Ikuisen unen parfyymia vanhuksille, kapitalistidodoja, metsän maahisasukkien loputtomia kauneusleikkauksia ihmiseksi muuttumista varten, entinen kettutyttö sivettikissojen kasvattajana pakkosyöttämässä kissoille kahvinpapuja luksuskahvin valmistamiseksi kissojen ulosteista... Personal shopperit auttavat asiakkaat valitsemaan kaikkein kalleimmat ja ylellisimmät valtion luomutuotteet. Työllistäminen vaatii jokaisen panosta valtiollisten sloganien mukaan, ja panos on kuluttaminen. "Samaan aikaan toisaalla" luonto iskee takaisin. Norsumatriarkan muisti ja kosto ulottuvat yli kuoleman. Lapset havaitsevat näkym

Takaisin lapsuuden kauhuihin: Jag for ner till bror / Lähdin veljen luo

      Karin Smirnoff:  Jag for ner till bror (2018). Lähdin veljen luo. Tammi 2021. 294 s. Suom. Outi Menna.  Smirnoffin kirjan alkuasetelma muistuttaa vähän Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys -kirjaa. Päähenkilö, nuorehko nainen, matkustaa hyvin pitkän ajan jälkeen entiselle, syrjäiselle kotiseudulleen Västerbottenin Smalångerin kylään. Siihen yhtäläisyydet melkein päättyvätkin, sillä siinä, missä Karilan tarina alkaa tästä kehkeytyä ja laveta kohti mielikuvituksellista seikkailua, Smirnoffin tarina kapenee ja tarkentuu kohti tuskallisia muistoja lapsuuden tapahtumista.  Henkilöiden keskustelut kuitenkin sukeutuvat samaan malliin sekä Karilalla että Smirnoffilla. Lauseet ovat yksisanaisia, keskeytyvät; ääneen lausuttuihin kysymyksiin ei tule vastauksia, mutta joskus niitä tulee lausumattomiin kysymyksiin. Kun Karilan syrjäseutujen outoudesta nouseva huumori on veijariromaanimaista ja kansanperinteen fantasiamaailmoista nousevaa, Smirnoffin huumori on sysisynkkää kuten myös tarina,

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita. Bazar 2021. 200 s. Suomentanut Sampsa Peltonen. Arabiaksi kirjoittava, suomalainen Hassan Blasim on armoitettu tarinankertoja. Hänen tarinansa ovat täynnä tarinoita, jotka poikivat yhä uusia tarinoita, kuten erityisesti hänen edellinen kirjansa Allah99  kertomusgalleriallaan osoitti.  Blasimin uusin kirja koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä ollaan Mosulissa, kellokirkoksi kutsutussa dominikaaniveljeskunnan 1800-luvulla perustamassa kirkossa, jossa nyt toimii Isiksen kuulustelukeskus. Päähenkilöinä ovat Isisin joukkojen muonittaja ja hänen apupoikansa, vielä alaikäinen jesidinuorukainen, jonka Isis on ryöstänyt lapsena. Vanha mies kertoo pojalle iltaisin tarinoita kirkon historiasta rauhoittaakseen pojan mieltä tämän näkemien tapahtumien aiheuttamilta öisiltä painajaisilta. Blasim kuvaa Irakin todellisuutta, jossa silmitön väkivalta on vaarassa leimahtaa milloin tahansa kidutukseksi ja kuolemaksi.  Toisessa osassa pakolainen saapuu pohjoiseen onnel