Siirry pääsisältöön

Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun

Isän jäljillä

Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kansi: Emmi Kyytsönen.


Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun. 256 s. Kansi: Emmi Kyytsönen. Tammi, 2023.

Kirjaston kirja, kiitos kirjastolaitos!


"Eerik voisi ryhtyä kuninkaaksi tai kirurgiksi, grynderiksi tai koston enkeliksi, haaremin herraksi, elokuvatähdeksi, lentäjäksi, murhaajaksi, tuomariksi, malliksi, meditaatioguruksi, mafiajohtajaksi tai vallankumoustaistelijaksi ja tämän kaiken hän saattoi haluta tehdä Mikkelissä, Savonlinnassa, Utsjoella, Laatokan rannalla, Lontoossa, New Yorkissa, Kalkutassa, Tokiossa, Kreikan saaristossa, presidentinlinnan edustalla, Mäntsälässä tai Merenkurkussa."

Keväisin se aina alkaa. Eerikin mieliala heilahtaa masentuneen apaattisesta riehakkaan maaniseksi. Hän ei saa nukutuksi öiden muuttuessa valoisiksi ja herää aina vain aikaisemmin, kaivaa tanssikenkänsä esiin ja alkaa harrastaa uhkapeliä.

Noissa hetkissä kaikki lapsuuden pelot palaavat kehoon. Päähenkilön, nuoren naisen, elämä alkaa keskittyä isän liikkeiden seuraamiseen ja ennakoimiseen. Yritykseen saada isä hoitoon ja suurimmat katastrofit ja pikavippien otot estetyiksi.

Tänä keväänä kaikki on hiukan toisin, sillä päähenkilö on viimeisillään raskaana jäljittäessään isänsä liikkeitä ympäri Suomea.

Isä on lähtenyt Kellokosken sairaalasta, koska lääkäri ei ole tyttären pyynnöistä huolimatta suostunut kirjoittamaan lähetettä tahdonvastaiseen hoitoon. Sairaalassa isä on antanut potkut lääkärilleen ja luvannut korottaa hoitajien palkkoja. Hän on havainnut venäläismafian toimivan sairaalassa ja päättänyt ostaa kaikki tyhjilleen jätetyt paperitehtaat. Myös Suomen valtiomuoto olisi muutettava ja siihen Eerik, kuninkaiden jälkeläinen, on sopiva mies. 

Satu Vasantolan romaani Kun isä osti Merenkurkun menee syvälle lapsuuden tavoittamattomiin traumoihin, jotka keho muistaa, mutta mieli ei. Epävarmuuteen, pelkoon ja ahdistukseen, jotka pienikin arvaamattoman isän mielenliikkeiden vaihtelua ennakoiva merkki voi saada täyteen voimaansa, vielä aikuisenakin.

"Aikaisin pelko oli minuun silti uinut. Alusta asti Eerik oli hauki, minä kivinilkka tai sotkan untuvikko, Eerik oli koski, minä kivi sen pyörteissä, Eerik oli Kekkonen, minä saatanan tunari. Avasin ja suljin ovia väärillä hetkillä, kolistelin, askeleeni tömähtelivät liikaa, puhuin väärään aikaan, sanoin vääriä sanoja, unohdin peruslukemat, soitin ambulanssin vaikkei olisi saanut, luulin olevani joku vaikken ollut mitään."

Isän jäljillä liikkuessa sekoittuvat sekä lapsuuden että nykyisyyden pelot, muistot ja uudet tapahtumat. Kaiken yllä leijuu uhka siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi - nouseeko isä Vermon katolle vai suuntaako uhkailujensa mukaan aseen kanssa tappamaan pankinjohtajaa, jonka hövelisti jakamat valuuttalainat johtivat isän yrityksen konkurssiin ja perheen menettämään kotinsa. Alituinen uhka laimentaa alleen tapahtumien ja Eerikin suunnitelmien eittämättömän komiikan, nauru kääntyy tragedialle nauramiseksi.

Huumori on silti välttämätön ainesosa oman mielenterveyden säilyttämisessä tapahtumissa, joista ei välillä tiedä, kummalta taholta tulee oudompaa syötettä, isältä vai hoitohenkilökunnalta ja viranomaisilta. Veljelle ja siskolle on muodostunut oma tapansa puhua tapahtumista ja nauraa sille, mille ei muutakaan voi tehdä. 

Vasantola kuvaa erinomaisella havaintojen tarkkuudella häpeää ja stigmaa, jota äitinsä varhain menettänyt isosisko kokee huomiota, naureskelua ja sääliä herättäneestä isästään yrittäessään suojella pikkuveljeään ja opettaa tätäkin suojelemaan itseään. Hän kuvaa myös sitä, kuinka lapsuuden häpeä muuttuu aikuisuuden kylmähermoisuudeksi ja periksiantamattomuudeksi niiden muurien edessä, jotka estävät omaisia saamasta apua psyykkisesti sairaalle, itselleen ja muille vaaralliselle henkilölle.

Kuvaus avun saamisen mahdottomuudesta ja hoitohenkilökunnan ja viranomaisten suhtautumisen järjettömästä silmälappuisuudesta selkeiden pyyntöjen ja vuosittain samanlaisena toistuvan sairauden tilan selitysten edessä on viiltävää ja pelottavaa luettavaa.  

Ristiriitainen suhde isään kantaa läheisriippuvuuden merkkejä, mutta kuka muu Eerikistä huolehtisi kuin hänen tyttärensä? Tytär, johon isä suhtautuu ajoittain ylenkatseellisella välinpitämättömyydellä tai jonka isä haluaa tappaa kokiessaan tämän kahlitsevan itseään. Parhaimpina hetkinä tytär tallentaa tarkoin muistiinsa, kuinka isä harhoissaan tarjoaa hänelle valtiovarainministerin tai ulkoministerin paikkaa - niin hyvä käsitys isällä kuitenkin on hänestä.

Oman osuutensa tarinan peloista ottaa pelko siitä, millaista perimää tulossa oleva lapsi kantaa. Tuleeko se äitinsä äidin vai isän sukuun? 

Kuinka kauan ja pitkälle läheisestä voi kantaa huolta, onko joskus vain irrotettava otteensa, edes hetkeksi; ja mitä sitten tapahtuu?  

Vasantola kuljettaa tarinaansa tasapainoillen taitavasti erilaisten tyylilajien välillä. Humoristinen veijaritarina vaihtuu hetkessä On the Road -kuvaukseksi, sävyt kirkkaista tummiksi. Tapa kertoa on mukaansa tempaava. Tarinaan sisältyy muutamia lyhyitä, mutta merkittäviä, toivoa luovia kohtaamisia, joilla on oma viestinsä takaa-ajossaan ahdistuneelle päähenkilölle. Koin näiden kohtaamisten sijoittumisen ja sisällön kokonaisuudessa hyvin ilahduttavina, ne loivat valoa pimeyteen ja nostivat esiin niitä päähenkilön tarpeita, jotka hän oli isänsä vuoksi joutunut työntämään syrjään. 

Satu Vsaantola on Helsingin Sanomien toimittaja ja tämä on hänen kolmas romaaninsa. Kirjan kansi on Emmi Kyytsösen käsialaa ja sopii kirjaan kuin tanssikenkä jalkaan.


Muualla:

Markus Ånäs: Mahdottoman isän matkassa. Suomen Kuvalehti 24.8.2023

Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun. Kirjaluotsi-blogi 5.6.2023

Nadia Paavola: Entä jos se periytyy? Satu Vesantolan romaani kertoo vimmaisesta halusta katkaista sukupolvien ketju. Kulttuuritoimitus 17.4.2023


Helmet-lukuhaasteessa 2024

kirja sopii kohtiin:

1. Kirjan nimessä on erisnimi

4. Kirjassa on presidentti

8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

9. Kirjassa joku karkaa

11. Kirjan kannessa tai nimessä on yksi neljästä elementistä

17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo

25. Kirjassa vietetään juhlapyhää

30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja

37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

45. Kirjassa pelataan


 



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi