Siirry pääsisältöön

Aino Vähäpesola: Suurenmoinen epävire

Kuuntelua ja varovaisia askelia




Aino Vähäpesola: Suurenmoinen epävire. 247 s. Kansi Jussi Karjalainen. Kosmos, 2023.

Äänikirjan lukija Elina Keinonen.


"Pointti on se, että mä tiedän, että mun elämässä on huvittava aspekti. Mutta ei se mua itseäni naurata. Jos kuitenkin osaisin kertoa kaikesta hauskasti niin ihmiset voisi nauraa niille jutuille mun puolesta. Se nauru tarttuisi muhunkin. Ähkisin lauseiden välissä. Mutta ei muiden vastuulla ole nauraa mua jotenkin ehjäksi, tai jotain."


Aino Vähäpesolan toinen romaani Suurenmoinen epävire sai Kalevi Jäntin palkinnon vuonna 2023. Vähäpesola kirjoittaa herkkää ja vivahteikasta, puheenkaltaista kieltä, jonka lauseiden kulkua lukija seuraa vaivatta ja luonnollisesti, vähän kuin musiikkia. Musiikilla onkin suuri rooli kirjassa.

Päähenkilö Viivi on helsinkiläinen freelance-kustannustoimittaja, sitä kolmikymppisten pätkätyöntekijöiden ja itsensä työllistäjien sukupolvea, joiden elämässä vakituiset työsuhteet eivät ole olleet itsestään selvyys. Hän toimittaa, oikolukee ja työstää, mitä kustantamo hänelle tarjoaa. Näin hän saa tehtäväkseen Johanneksen urkujen historiaa käsittelevän kirjan toimittamisen.

Johannes ei ole niitä helpoimpia tapauksia. Ensikertalaisena kirjoittajana hänellä ei ole juuri tuntumaa siihen, mikä tekee tekstistä luettavaa, mutta Viivi on kärsivällinen ylipitkän, hyvin spesifille lukijakunnalle kohdistuvan teoksen kanssa ja hänen lyhennys- ja muokkausehdotuksensa ovat hienotunteisia. Hän puolustaa kirjan pitämistä kustantamon julkaisuohjelmassa. Kuitenkin yhteistyöstä tulee melko pitkä, ja kirjan ilmestymisajan lähetessä yhteistyö vie Viivin ulkomaiseen konferenssiinkin Johanneksen mukana.

Urut ovat Johannekselle niin mieltä kiehtova aihe, että hän löytää yhä uusia ulottuvuuksia, anekdootteja ja yksityiskohtia niiden historiasta ja toimintamekanismista. 

Urku-teema läpäisee koko romaanin hienolla, läpeensä harkitulla tavalla. Elämästä löytyy vertauskohtia tuolle massiiviselle, kunnioitusta herättävälle soittimelle, joka vielä nykyaikanakin on puhtaasti käsityötä ja jokainen soitin oma, paikalla rakennettu yksilönsä. Yhtä ainutlaatuinen kuin jokaisen ihmisen hengitys ja elämä.

Samaan aikaan Viivin läheinen ystävä kärsii ongelmista avioliitossaan ja asuu tai oleskelee teini-ikäisen tyttärensä kanssa usein Viivin luona. Viivi myös tutustuu uuteen mieheen, Manuun, joka saa hänet yllätyksekseen haaveilemaan oman perheen perustamisen mahdollisuudesta.

Viivin ja Manun vaellus pohjoisessa tutustuttaa heidät toisiinsa luonnon ja Manun vanhan sukumökin kehyksissä, joissa he näkevät toisensa ehkä paremmin kuin aiemmin kaupungissa. Vaelluksella suhde syvenee.

Muita Viivin elämässä vaikuttavia henkilöitä on samassa talossa asuva vanhempi, vakavasti sairas nainen Helli, johon Viivillä syntyy luonteva, spontaani naapuruussuhde. Naisten välisten keskustelujen teemat tuovat tummia, lapsuuden emotionaaliseen osattomuuteen liittyviä teemoja esiin Viivinkin elämästä. Uskontoa sivutaan sekä Viivin lapsuusmuistoissa, että urkujen ja Hellin elämäntilanteen yhteydessä.

Romaania lukiessani mietin, miksi se ei herättänyt minussa enemmän vastakaikua. Oliko syynä sen tapahtumisen ainakin näennäinen pienuus ja arkipäiväisyys? - Ei, sillä yleensä nautin kaikesta, mitä tarkka katse voi arjesta havaita. Hetken aikaa uskoin, etten vain pysty kehittämään kylliksi kiinnostusta urkuihin osatakseni nauttia melko ison osan tarinasta kaappaavaan jättisoittimeen perehtymisestä. Mutta kun mietin, kuinka moniin erilaisiin ja ennakolta itselleni melko yhdentekeviin asioihin perehtyminen on tuottanut minulle lukiessani mielenkiintoisia hetkiä, minun on vaikea uskoa tätäkään syyksi.

Kun luin Maaria Ylikankaan arvion Hesarista, oivalsin, että hän onnistui pukemaan sanoiksi sen, mikä minuakin vaivasi. Kirjan rikkumaton keskiluokkaisuus. Ei siinäkään sinänsä mitään pahaa ole, mutta kun siihen yhdistyy kokemisen ja kirjoittamisen tapa, jossa pysytellään tunneskaalan keskirekisterissä tai hyvinkin pidättyväisessä ilmaisussa, tarttumapinta jää pakostakin hyvin ohueksi. Näin myös minä koin.

Uskon, että monen lukijan kokemus on aivan toisenlainen ja kirjalla on annettavaa lämminhenkisenä aikuisuuteen ja vastuunottoon kypsymisen kuvauksena. Suhteessa näihin mietteisiin pidän erityisesti kirjan lopusta, jossa asiat jäävät hyvällä tavalla auki ja rivien välistä on luettavissa kuitenkin pientä vakiintuneen ydinperheen mallin jollei nyt kyseenalaistamista niin ainakin laajentamista ulottumaan myös ystäviin.

Jussi Karjalaisen kansi on jälleen sitä, mitä olen jo tottunut häneltä odottamaan: sisäistynyt tulkinta teoksesta ja sen keskeisistä teemoista. Niin hienolla tavalla kannessa tulkitaan sitä, miten arjesta nousee ylevä ja pyhä.

Elina Keinonen on minulle lukijana uusi tuttavuus, enkä oikein päässyt ainakaan vielä kiinni hänen lukemisen rytmiinsä.

"Ehkä kuoleman jälkeen tosiaan pääsi puutarhaan, jota elävä ei voisi ymmärtää? Miksi ajatella tyhjyyttä ja loppumista, kun kaiken sen ajan voisi kuvitella ylimaallista puutarhaa? Viis siitä, mitä todella tapahtuisi."


Muualla:


Suurenmoinen epävire. Helmi Kekkonen -blogi 31.10.2023

Aino Vähäpesola: Suurenmoinen epävire. Tuijata -blogi 21.10.2023


Helmet-lukuhaasteessa 2024

kirja sopii kohtiin:

7. rakastutaan

14. harrastetaan

25. vietetään juhlapyhää

32. kirjoitettu kielellä, jolla korkeintaan 10 milj. puhujaa

35. vietetään aikaa luonnossa





 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Top10 kirjat (2024)

Vuoden 2024 Top10 Van Gogh: Piles of French novels, 1887 Laadin vuonna 2024 tekemieni postausten perusteella kotimaisen ja käännöskirjallisuuden Top10-listaukset. Listojen tarkoituksena on enemmänkin katsoa, mikä minua on kuluneena lukuvuonna puhutellut kuin rankata kirjoja paremmuuden mukaan. Kaikkihan tiedämme miten suhteellista paremmuus on.  Mitä listani sitten kertovat lukuvuodestani? Löysin Claire Keeganin ja Han Kangin sekä yhteiskunnallisilta näkemyksiltään että henkilökuvaukseltaan hyvin tärkeiltä tuntuvat kirjat. Molemmilta luin kaiken, mitä on käännetty. Keeganilta myös yhden alkukielisen kirjan, Early in the Day  . Valitsin kummaltakin kirjailijalta yhden kirjan listalle. Muita erityisen puhuttelevia, minulle uusia ulkomaisia kirjailijoita olivat Jon Fosse, Ane Riel, A.S. Byatt ja Hérve Le Tellier. Sen lisäksi listallani on vanhoja suosikkejani, joilta en suinkaan ole vielä lukenut koko tuotantoa.  Kirjojen nimistä on linkit niitä koskeviin blogijuttuihin. Ulk...

Tiina Harvia: Pappa ei muista

Papassa on muisteltavaa Tiina Harvia: Pappa ei muista. 174 s. Kansi: Iiris Kallunki. Momentum Kirjat, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Iiris Kallunki. "Papan lähellä muiden oli hyvä olla, mutta pappa tarvitsi myös paljon omaa rauhaa. Joka päivä hän vaelteli yksin omissa ajatuksissaan kotitilansa metsässä. Kahdeksankymmentäluvulla se ei ollut vielä trendikästä eikä sille ollut käsitettä. Pikemminkin pappa oli vähän outo." Ikääntyessä muisti ja sen oikut alkavat olla yhä enemmän moninaisen kiinnostuksen kohteena itse kullekin. Siinä yksi syy, miksi Tiina Harvian esikoisromaani kiinnosti minua. Pappa ei muista on kuvaus läheisen nopeasti etenevästä muistisairaudesta. Vakavasta aiheesta huolimatta kirjassa on paljon huumoria, sitäkin kun tapaa olla niissä tilanteissa, joihin muistin katoaminen saattaa ihmisen itsensä ja hänen lähipiirinsä. Vaatii kuitenkin rakastavaa ja kunnioittavaa suhtautumista pystyä kertomaan niistä tapahtumist...

Anni Kytömäki: Mirabilis

Luonnon kerrostumat meissä Kuva Ellen Karhulampi. Kirjan kansi Jenni Noponen. Anni Kytömäki: Mirabilis. Kannen suunnittelu Jenni Noponen. 688 s. Gummerus, 2024. Kustantajan arvostelukappale, kiitos. "Leonhard luetteloi lajeja ja järjestää kortistoa. Instituutin suojissa maailma on kunnossa, luonto nimilaputettu. Hän pitää siitä. Ulkona vallitsee kaaos, sekava verkko, jossa eliöt syövät ja lahottavat toisiaan, loisivat, suosivat, auttavat, tappavat muita ja omiaan. Luontoa ovat kaikki yhteiselon muodot, raakuus, rakkaus ja raadonsyönti. Hyllyillä ja laatikoissa otukset tyyntyvät lajinimiksi ja saavat tiiviin kuvauksen elinpaikastaan, ravinnostaan ja lisääntymistavoistaan. Kaiken takaa voi koettaa aavistaa elämän tarkoituksen, ja yleensä se on huomattavasti selkeämpi kuin ihmisellä, joka heiluu utuisten unelmien, täpärien onnistumisten ja hirveiden erehdysten välillä." Suomalaisten "löytöretket" ja Amurin siirtokunta Venäjän omistamilla alueilla Koillis-Aasiassa ovat ...