Siirry pääsisältöön

Chi Ta-wei: Kalvot

Vangin kaipaus


Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan kaunis kansi Satu Enstedt.


    "Ihmiset elivät kuin kukat kasvihuoneessa mantereiden ja meren alla, violetin taivaan alla, veden- ja järistyksenkestävien suojakalvojensa alla.
    Mutta ihmiset eivät ole kukkia.
    Ihmiset olivat kaukana sodista. Samalla he olivat syöksyneet suin päin toisenlaisen todellisuuden vangeiksi.
    Ja se todellisuus tuntui heistä todelta."

Chi Ta-wei: Kalvot. Kiinankielinen alkuteos . Suomentanut Rauno Sainio. Kirjan kansi Satu Enstedt. 179 s. Hertta Kustannus 2024.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!


Taiwanilaisen Chi Ta-wein spekulatiivista fiktiota ja scifiä edustava teos sijoittuu tulevaisuuteen, 2100-luvulle. Ilmakehän otsonikerroksen katoamisen, saasteiden ja ympäristötuhojen vuoksi ihmiskunta on joutunut muuttamaan meren pohjaan, suojaan kaiken kärventävältä auringolta. Vain tietyntyyppinen saastuttava ja vaarallinen teollisuus sekä keskenään sotivat androidiarmeijat elävät enää maan pinnalla. Meret ovat kuin valtava suojakalvo, jonka alle ihmiset ovat siirtyneet pallollaan.

Merenalaisissa kaupungeissa on maan pinnalta pelastettuja kasveja ja eläimiä ja siellä eletään kierrätysilman varassa. Maanpinnan entiset valtiot ovat järjestyneet uudelleen pinnanalaiseen maailmaan, mutta uudelleenasutuksen yhteydessä käydyn valtataistelun jälkeen maiden pinta-ala poikkeaa melkoisesti siitä, mitä se on ollut maan päällä. Taistelut valta-asemista ja elintilasta jatkuvat edelleen maan pinnalla, mutta niitä käyvät androidit, eikä ihmisten tarvitse arkielämässään piitata niistä.

Päähenkilö, kolmikymppinen nuori nainen Momo, kuuluu uuteen eliittiin, hän on ihonhoitospesialisti, jollaisten palveluksia sairauksien heikentämä, mutta yhä täydellisempää ulkomuotoa vaativa ihmiskunta kaipaa aina vain enemmän. Momolla on oma, erityinen hoitoteknologiansa, jonka avulla hänen hoitotuloksensa ovat hämmästyttäviä. Olisi katastrofi, jos hänen käyttämänsä ihoskannaustekniikka paljastuisi, useammastakin syystä.

Chi Tai-wei sukeltaa tarinassa niihin eettisiin ja käytännöllisiin valintoihin, joita ihmiskehojen parantelu teknologialla ja teknologian parantelu ihmiskehoilla tuottaa.

Kirja on kirjoitettu vuonna 1996, mutta se on säilyttänyt ajankohtaisuutensa hyvin. Kustantajan tietojen mukaan se kuuluu ensimmäisiin taiwanilaisiin ja kiinan kielellä kirjoitettuihin sateenkaarikirjoihin. Vasta nyt, lähes 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen siitä on alkanut ilmestyä käännöksiä länsimaisille kielille. Rauno Sainio on kääntänyt kirjan ansiokkaasti suoraan kiinan kielestä.

Kirjaa ei minusta tee kiinnostavaksi tai kiinnostamattomaksi sen sisältämä teknologiakuvaus. Kyky kuvitella tulevaa, mahdollista teknologiaa muuttuu toki jo paljon kolmessakymmenessä vuodessa, mutta tämä muutos ei juuri häiritse kirjaa lukiessa, koska tapahtumien painopiste ei ole tämän muutoksen alueella. Kyse on ennen muuta minuutta, identiteettiä ja ihmisten välistä yhteyttä pohtivasta tarinasta. Samoin kuin muutkin identiteetin osaset, myös seksuaalinen identiteetti on kirjassa häilyvä. Momon identiteetti tuntuu kokonaisuudessaan saavan sisältönsä ennen muuta hänen työstään, ja tälle saamme tarinan loppupuolella yllättävän selityksen.

Kirjan nimeen Kalvot sisältyy paljon vertauskuvallisuutta. Kirjan symbolirakenne on koostettu taitavasti, alkaen syntymätarinansa mukaan ihmispään kokoisen persikan sisältä syntyneestä Momosta. Vaikkakaan Momo ei itse usko äitinsä hänelle kertomaa tarinaa, vaan pitää sitä lapsellisena satuna.

Kirja virittyykin pinnan ja syvyyden välisen jännitteen ympärille ja sen lukeminen on kuin loputtomien kerrosten kuorimista aistittavissa olevan salaisuuden ympäriltä. Yksinäisyydessä, pelkän klinikkansa suojissa viihtyvä Momo kokeekin olevansa kuin kalvolla muusta maailmasta eristetty olento. Kalvot eristävät, mutta ne myös heijastavat. Milloin hänen omia kasvojaan, milloin ulkopuolisia tapahtumia. Iho on ihmistä suojaava kalvo, mutta se välittää myös aistimukset, kivun ja nautinnon. Ja hänen ihonhoitotuotteensa, se on kalvo myöskin.

Momon vähitellen aukeava elämäntilanne vetää nopeasti mukaan tarinaan, ja minusta tarina olisi kiehtovuudessaan kantanut omalla voimallaankin. Ilman lukuisia taide- ja filosofiaviittauksia, jotka ainakin minusta vaikuttivat hieman päälle liimatuilta. Vaikka Derridan mietteet dekonstruktiosta ja lapsen peilivaiheeseen viittaaminen kyllä liittyvät kirjan tematiikkaan, niiden muutaman rivin pituinen mainitseminen tuntui kuitenkin kirjan päähenkilön kokemuspiiriin kuulumattomalta. Viittaukset ja niiden irrallisuus kuitenkin myös alleviivaavat kirjassa kuvattujen kokemusten vieraantuneisuutta, joten on vaikea päättää, onko näiden kommenttien mukana olo luontevaa vai ei. 

Tarinan edetessä käsite luonteva joka tapauksessa menettää merkityksensä.

Ihmiset tuntuvat rakentavan itseään ja lapsiaan kuin objekteja, kunnes he ovat objekteja, kadottaneet kykynsä hahmottaa sisäisen ja ulkopuolisen eroa. Kultainen naamio heidän kasvoillaan muuttuu kuolinnaamioksi.

Persikasta syntynyt tyttö nimeltä Momo, 'persikka', jää tuijottamaan loputtomiin monistuvia peilikuviaan, kun hänen äitinsä 20 vuoden poissaolon jälkeen tulee tapaamaan häntä ja salaisuudet alkavat paljastua.

Kirja tuo mieleeni Kazuo Ishiguron samankaltaisen tematiikan ja identiteettipohdinnan.

Chi Ta-wei on paitsi kirjailija, myös kääntäjä, kriitikko ja kirjallisuudentutkija. Hän on tulossa vierailulle Suomeen kesäkuussa. Häntä nähdään varmaan haastatteluissa ja tilaisuuksissa tuolloin. Mielenkiintoista tulee olemaan mm kuulla, millä tavoin hänen oma suhtautumisensa tähän kirjaan on muuttunut vuosien varrella, vai onko se muuttunut.

(Johtuen kiinan kielen erilaisista translitterointitavoista kirjailijan nimi näkyy kirjastojen tietokannoissa muodossa Ji, Dawei. Tietokanta kuitenkin ohjaa oikeaan tietueeseen myös kirjoitusasusta Chi Ta-wei; hyllystä kirjaa etsittäessä on kuitenkin tarpeen muistaa tuo translitterointimuoto, jonka mukaan kirja hyllytetään.)  

Muualla:


Chi Ta-wei: Kalvot. 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogi 21.2.2024

Chi Ta-wei: Kalvot. Kirjavinkit. Vinkkaaja Mikko. 18.3.2024

Chi Ta-wei: Kalvot. Kirjakko ruispellossa 10.5.2024


Helmet-lukuhaasteessa 2024
kirjan voi sijoittaa kohtiin:

13. Kirjan tapahtumapaikka on rajattu
20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo
29. Kirjassa valehdellaan
31. Kirjassa on vammainen henkilö
39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi