László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia

Tähtisilmä 

Kirjan kansi Miika Immonen. Valokuva Ellen Karhulampi

László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia. (Unkarinkielinen alkuteos Az ellenállás melankóliája, 1989.) Suomennos Minnamari Pitkänen. Kannen suunnittelu Miika Immonen. 367 s. Teos, Baabel-sarja 2022.

"Oikeastaan tilanne ei tullut yllätyksenä enää kenellekään, vaikuttivathan vallitsevat olosuhteet tietysti rautatieliikenteeseen siinä missä mihin tahansa muuhunkin: totuttu järjestys muuttui kyseenalaiseksi, hallitsemattomasti leviävä sekasorto sekoitti jokapäiväiset rutiinit, tulevaisuus kävi salakavalaksi, menneisyys puolestaan mahdottomaksi muistaa, arkitoiminta ennalta-arvaamattomaksi, aina alistumiseen saakka, kun sitä pystyy jo kuvittelemaan mielessään, miten yksikään ovi ei enää aukene ja vehnä kasvaa maan sisään, olivathan ainoastaan vahingot havaittavissa, syyn jäädessä täysin selittämättömäksi, niin että ainoa asia mitä sitä saattoi tehdä oli tarrautua sitkeästi kaikkeen sellaiseen, mistä vielä sai otteen, ja niin teki myös aseman väki hyökätessään lippujensa oikeuttamien, mutta koko lailla rajallisten istumapaikkojen toivossa kohti junan pakkasen kohmettamia ovia."

Vuoden 2025 kirjallisuuden Nobelilla palkittu unkarilainen Lázsló Krasznahorkai oli mukana palkinnon kansainvälisillä veikkauslistoilla ja hänen teoksiaan on suomennettukin muutama. Minulle uusi kirjailija silti.

Kirjailijaa on verrattu mm Gabriel García Márquesiin, eikä vertaus ihan tuulesta temmatulta vaikuta. Yhtäläisyyksinä voi mainita rönsyilevän kielenkäytön ja tiettyyn kylään tai kaupunkiin keskittyvän ihmisten elämän kuvauksen. Mutta siinä missä García Márques maalaa kirkkain, syvin värein, Krasznahorkain siveltimestä löytyy loputtomia harmaan sävyjä. Missä aurinko Kolumbiassa napottaa taivaalta, synkät pilvet roikkuvat pikkukaupungin yllä Krasznahorkain maailmassa.

Pitkiin ja kiemuraisiin virkkeisiin tottuminen vei minulta aikansa. Kerkesin ajatella, että jollei kirjailijaa olisi juuri palkittu niin merkittävällä palkinnolla, en ehkä viitsisi jatkaa lukemista, joka tuntui etenevän tuon tuosta epätahtisesti kompastellen. Mietin, voisiko palkintolautakunta keksiä joitakin muitakin luovaa kielenkäyttöä ilmentäviä tyylipiirteitä kuin ylipitkät lauseet; olihan palkituista Jon Fosse jo niiden suvereeni mestari. Merkitystä sai kiskoa Krasznahorkain käppyräisistä virkkeistä esiin kuin lintu matoa maan uumenista. Kieli oli parodisen kömpelöä ja liioiteltua. Lopulta, kun lauseiden pömpösiteettiin ja omalaatuiseen rytmiin vihdoin alkoi päästä sisään, alkoi sanojen kieputtelusta hahmottua ajoittain myös loisteliaita näkymiä ja kohtia, joissa avautui omalaatuista kielenkäytön kauneutta, vähän kuin vanhasta rihkamalaatikosta esiin purettua haurasta ja repeilevää pitsiä.

Krasznahorkain henkilöt ovat karikatyyrejä, jotka pyristelevät elämäänsä eteenpäin pahaenteisessä ajassaan, jossa kaikki näkevät lopun aikojen merkkejä. Liian varhain ilman lunta tullut pakkanen on merkeistä tuoreimpia. Paikkakunnalle saapuva sirkussaattue, joka vetää mukanaan valtavan sinivalaan ruumiin sisältävää vesitankkia kylästä kylään, ei paranna tunnelmaa. Kuolleen sinivalaan ympärille tuntuu kehkeytyvän itsekseen jonkinlainen vastenmielinen kultti, kun maaseudun toimettomiksi jääneet miehet lähtevät seuraamaan sirkussaattuetta paikkakunnalta toiselle herättäen joukkona pelkoa ja levottomuutta.

Kaupungin kadut täyttyvät jätteestä, koska siivoaminen on lopetettu. Pilaantunut haju ja sen lähteenä olevat jätevuoret kuuluvat jo normaaliin kaupunkielämään. Etenkin pimeän aikaan jätevuoria kiertävät jättikokoisiksi kasvaneet röyhkeät kissat. Junat tai tavaratoimitukset eivät toimi ja ennestäänkin takapajuinen kaupunki kyyristelee peloissaan uskaltamatta muuta kuin päivitellä tuhon merkkejä.

Kaupungin musiikkikoulun entisestä, eläkkeellä olevasta, musiikin harmonioihin uppoutuneesta rehtorista, György Eszteristä, on leipomassa jätehuollon johtajaa hänen kunnianarvoisa, pelätty puolisonsa, jonka kanssa voimansa menettänyt, sängyssä maaten päivänsä viettävä mies on helpotuksekseen saanut elää asumuserossa jo vuosia. Nyt vaimo kuitenkin selvästi suunnittelee paluuta ja siihen kuuluu pariskunnan statuksen nostaminen kylän arvoasteikossa. Tämä suunnitelma toteutetaan hoitamalla kaupunkia piinaava jäteongelma, ajattelee vaimo. Siisti piha, kunnon koti -hanke on käynnistynyt.

Käsikassarakseen vaimo on ottanut kylän yksinkertaisena pidetyn posteljoonina ja miehensä avustajana toimivan Valuskan. Hyväntahtoisen Valuskan itsensä mielenkiinto kohdistuu lähinnä pilvien peittämään kosmokseen, jonka kauneuden ilosanomaa hän levittää kaupunkiin. Paikallisen kapakan ilta päättyy kerran toisensa jälkeen siihen, että Valuskaa pyydetään jälleen näyttämään taivaallinen auringonpimennyksen näytelmä ja tämä ohjaa virnuilevien katsojien edessä kolmesta jaloiltaan kaatuilevasta juoposta maan, kuun ja auringon kiertoa esittävän kuvaelman, ennen kuin kapakanpitäjä ajaa koko humalaisen seurueen ulos.

Kaiken kaupunkia peittävän lian ja pölyn keskeltä tuntuvat Valuskan kosteat, taivaansiniset silmät loistavan kuin turmeltumattomat taivaankappaleet, joita nykyisinä aikoina ei enää ole mahdollista nähdä. Pikku miekkonen kiertää uupumatta kaupunkia lähes ruumiinosakseen muuttuneen suuren postilaukkunsa kanssa kuin planeetta radallaan. Kaikille, jotka haluavat kuulla, ja niillekin jotka eivät halua, hän kertoo avaruuden kauneudesta ja järjestyksestä.

" 'Sokeasti ja väsymättä' hän kulki, vaelsi ja viiletti 'tämän henkilökohtaisen kosmoksensa parantumaton kauneus' sielussaan - niin kuin hänen arvovaltaisella ystävällään oli tapana ehkä hieman kärkevästi sanoa - (yläpuolellaan vuosikymmeniä muuttumattomana pysynyt taivas ja jalkojensa juuressa jalkakäytävien ja kinttupolkujen vuosikymmeniä samana pysynyt väylä), ja jos hänen elämällään ylipäätään oli tarina, oli se tuon laajenevan kiertokulun tarina, se kuinka hän oli kolmenkymmenenviiden elinvuotensa aikana siirtynyt Maróthy-aukion välittömästä läheisyydestä koko kaupunkia kiertävälle radalle, hän oli nimittäin muuttunut hämmästyttävän vähän sitten lapsuutensa, eikä hänen kohtalossaan, tai toisaalta ajatusmaailmassaankaan ollut tapahtunut tuona aikana mitään oleellista muutosta, eihän ihmetykselläkään ole tarinaa, kesti se sitten vaikka tuplasti kolmekymmentäviisi vuotta." 

Kun pahaenteisyys tiivistyy räjähtäväksi toiminnaksi ei Valuska ymmärrä, että sellaista julmuutta voisi ollakaan olemassa. Saati että joku hänen hyvin tuntemansa ihminen saattaisi sitä ohjailla omaksi edukseen. Silti juuri Valuskassa tiivistyy jotain oleellisinta kaupunkia muuttavista tapahtumista.

Näkökulmahenkilöinä ovat herra ja rouva Eszter sekä Valuska ja hänen äitinsä rouva Pflaum. Muita henkilöitä pyörii kaupungin tapahtumissa runsaasti, niin kaupunkilaisia kuin sirkusväkeäkin. Muukalaisten joukossa huomion kiinnittää eräs villakankaiseen takkiin pukeutunut sänkileukainen mies.

Kirja ilmestyi Itä-Euroopan ihmeelliseksi vuodeksi kutsuttuna vuonna 1989, jolloin itäeurooppalaisissa maissa tapahtui vallanvaihtoja. Unkarissa kommunistinen puolue lakkautettiin tuolloin ja monipuoluejärjestelmä ja yksityisyrittäjyys oli sallittu jo edellisenä vuonna. Muutoksen epävarmuus on helppo tunnistaa kirjan mielialoista. Nykyhetkessä kirjan voi nähdä universaalimpana: saastumista, raaistumista, apatiaa ja yhteiskuntakoneiston hyväksikäyttämäksi tulemista vastaan käyminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ja tämän taistelun ymmärtävät ihmiset monin toisilleen vastakkaisin tavoin.

Krasznahorkain tyyli on tyylien sekoitusta: kuin Kafkaa, maagista realismia, venäläisiä klassikoita, absurdismia ja surrealismia hiljaa muhivana, dystooppisena keitoksena, joka tiivistyy biologisen ja kemiallisen mätänemisprosessin kuvaukseksi kirjan "loppuhuipentumana". Kyse ei siis varsinaisesti ole mieltä tai mielialaa nostattavasta teoksesta eikä lukuromaanistakaan. Aikaamme kuvaavasta sen sijaan kyllä.

Kaiken rönsyämisen jälkeen, lopusta katsoen, teos on rakenteeltaan ja ajatuskehittelyiltään tiivis ja pitävä solmu, mikä tuntuu lukijasta eräänlaiselta kertomisen ihmeeltä.

Minnamari Pitkäsen taitava käännös unkarista lähenee akrobatiaa.

Miika Immonen on tehnyt suomalaiseen laitokseen kannen, joka enemmän kuin hyvin kuvaa kirjan tunnelmaa ja ydinteemoja.

Muualla:

Risto Niemi-Pynttäri: Lászlo Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia. Maailmankirjat. (ei päiväystä) (sisältää juonipaljastuksia)

László Krasznahorkai: Vastarinnan melankolia. Lumipalloja 30.4.2022

Ville Hytönen: Sietämättömän jaaritteleva ja pikkutarkka tarina valaan saapumisesta kaupunkiin vakuuttaa, että Lászlo Krasznahorkai ansaitsisi Nobelin. HS 14.5.2022 (juonipaljastuksia)

Helmet 2025 lukuhaasteessa:

4. valvotaan yöllä

8. kirjan kannen pääväri on vihreä

9. konflikti

20. tulisi hyvä elokuva (osasta kirjaa on tehty elokuva, jonka on ohjannut Bela Tarr: Werkemeisterin harmoniat)

21. muusikko

23. pidän kirjan nimestä

24. laittomuuksia

30. hautajaiset

31. päähenkilölle ura on tärkeä

37. kirjailija maasta jossa haluaisin käydä uudelleen (Unkari)

42. päähenkilö tekee huonoja valintoja

44. hoidetaan ihmistä