Siirry pääsisältöön

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat

Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat. 271 s. Kansi: Tuomo Parikka. S & S, 2022.

 


Kuoleman voittaminen on ihmiskunnan ikuisesti mahdoton unelma. 2000-luvun alun unelmoijat antoivat meille silti arvokkaan lahjan: muistonsa. Kun heidän muistonsa kohtaavat meidän tietoisuutemme, he saavat meissä uuden elämän. Louhiminen ei muistuta mitään toista tapaa kokea todellisuutta, se ei ole elämystarina tai virtuaalimatka. Louhinnassa saat tietää, miltä todella tuntuu olla joku toinen ja herätät tämän kauan sitten sammuneen mielen henkiin.

Syksyn kirjasadon ensimmäinen makea hedelmä ilmaantui kirjastovarauksena näin nopeasti. Piia Leinon uuden kirjasarjan avausteos tarjoaa mielenkiintoisia ja pohdituttavia lukuhetkiä. Mukava tietää, että niitä on luvassa vielä lisääkin.

Teos sijoittuu vuoteen 2122. Maapallo on hiljalleen toipumassa vakavasta ympäristökatastrofista, mutta paljon menettäneenä. Luonnonvarat ovat ehtyneet, ilmasto paahtavan kuuma ja elämä tiukasti säädeltyä resurssien riittävyyden takaamiseksi. Toki elämä on kovin erilaista tavallisille ihmisille kuin eliittiin kuuluville rikkaille, joiden on mahdollista lunastaa paikkansa syväyhteisössä, yksityisessä paratiisissa omine mini-ilmastoineen.

Tarpeeksi rikkailla on ollut jo pitkään myös mahdollisuus panostaa kirjaimellisen ikuisen elämän toivoon ja syväjäädyttää kehonsa odottamaan aikaa, jolloin tiede olisi kehittynyt niin pitkälle, että keho voitaisiin palauttaa elämään ja sen sairaudet korjata. Tällaista palvelua tarjoaa mm Kryoria-keskus. Koska tieteen kehitys ei ole vielä päätynyt lähellekään maksaneiden asiakkaiden tavoitteiden toteuttamista, on keskus päätynyt laajentamaan palvelujaan: se tarjoaa tiloissaan mielitietokoneita, joiden kautta halukkailla on mahdollisuus päästä louhimaan syväjäädytetyiltä henkilöiltä koneelle kopioituja muistoja.

Oula, kirjailija, kirjoittamisen opettaja ja kehonlämpöterapeutti, haluaa osansa syväyhteisön hyvästä ilmastosta, mielenrauhaa ja hyvinvointia lisäävästä teknologiasta, tarkoin valituista ihmissuhteista ja harrastusmahdollisuuksista. Siksi hän aloittaa mielitietokoneilla louhimisen tavoitteenaan päästä sessioissa kiinni niihin syväjäädytettyjen henkilöiden muistoihin, jotka voisivat auttaa hänet löytämään ikuista elämää odottavien jälkeensä jättämiä omaisuuskätköjä. 

Tietenkään toisen henkilön muistojen uudelleeneläminen ei ole kovin yksinkertaista ja mukaan sekoittuu erilaisia tunteita ihastumisesta ja nautinnosta syyllisyydentuntoon. Onkohan kyse ihan moraalisen tarkastelun kestävästä puuhasta?

Oulan naapuri ja terapia-asiakas Joe kuuluu yhdistykseen, joka vastustaa eettisin perustein Kryoria-keskuksen toimintaa ja on löytänyt siitä rikollisia piirteitä. Toisaalta Oula tutustuu myös Amoniin, joka työskentelee Kryoriassa.

Mitä pitempään Oula louhii kohdehenkilöksi valitsemansa Raphael Elon muistoja, sitä enemmän hän joutuu kysymään itseltään, voidaanko ihmisen muistot irrottaa hänestä vain mekaanisesti toistettaviksi kokemuksiksi vai tapahtuuko toisen henkilön muistoihin mennessä jotakin: syntyykö yhteys, jonka takana voisi olla vain tuon toisen tietoinen läsnäolo?

Leinon teksti imee sisäänsä heti alusta lähtien. Sen jännityselementit toimivat ja ovat hyvin tasapainossa tekstin pohdiskelevampien osuuksien kanssa. 

Pohdiskeluissa korostuvat erot Raphael Elon elinaikakauden ja Oulan oman ajan välillä. Elon ajan tuhlailevuus ja tuhoava itsekkyys, jolla luontoa hyväksikäytetään ovat Oulalle jo historiasta tuttuja asioita. Noiden tekemiensä virheiden vuoksi ihminen asetetaan Oulan aikakaudella tietoisten olentojen hierarkiassa kaikkein alimmaksi. Tietoisia olentoja ovat kaikki eläimet ja kasvit ihmisen lisäksi.

Oula saa Elon muistojen kautta kokemuksen kirkkaista merivesistä ja hedelmällisestä maasta, maapallon kauniiden paikkojen omimisesta matkustamalla ja horjumattomasta luottamuksesta siihen, että ihminen hallitsee maapallolla. Hän näkee 1900- luvun ja 2000-luvun vaihteen ihmiset kuin suurina lapsina, jotka eivät ymmärrä asemaansa maailmassa. Kuitenkin hän myös yllätyksekseen pitää heidän lapsenomaisesta huolettomuudestaan ja hauskanpidostaan ja tuntee yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan.

Kirjan minäkertojissa pääpaino on Oulan kokemuksella, mutta välillä näkökulma siirtyy myös Amoniin ja Raphaeliin. Tulevaisuuden maailman kuvauksessa kiinnostus kohdistuu inhimilliseen kokemukseen ja yhteiskunnan havainnointiin enemmän kuin tekniseen kehitykseen. Tai senkään tarkastelemiseen, miten maailma on päässyt yli pahimman kriisikautensa, vaikka tästä ja vaaditusta asennemuutoksesta toki on havaittavissa viitteitä 2100-luvun elämän kuvauksessa. On kyllä lohdullista lukea näinkin optimistinen tulevaisuusvisio ihmiskunnan kohtalosta. 

Leino kirjoittaa nautittavan selkeästi ja filosofisen oivaltavasti. Hänen aikaisempi Suomi 2050 -kirjasarjansa Taivas, Yliaika ja Lakipiste tavoitti runsaasti lukijoita, joiden lukuprofiiliin scifi ei ole aikaisemmin kuulunut. Näin tulee varmasti olemaan myös tämän uuden kirjan kohdalla. Sadan vuoden hyppy tulevaisuuteen toimii kirjassa välineenä ymmärtää omaa aikaamme ja sen uhkia ja mahdollisuuksia. Inhimilliset peruskysymykset ovat kuitenkin samoja, sijoittuvatpa ne nykyisyyteen, menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Mitä kimmellyksemme kesto lopulta merkitsee ajassa, joka kuluttaa vuoretkin tasangoiksi, rypyttää ne jossain uudestaan? Eihän kukaan poistu täältä koskaan, me vain hajoamme tuuleen.


Lyhyesti: Olemmeko läsnä muistoissamme?


Muualla:

Kirjavinkit 12.8.2022 Vinkkaaja: Hannu

Haastattelu: Piia Leino ja uskottava tulevaisuus


Helmet-lukuhaaste 2022:ssa voin suositella kirjaa kohtiin:

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti

7. Kirja kertoo ystävyydestä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

19. Kirjassa on vähintään kolme kertojaa

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022

 

Kommentit

  1. Kiitos kivasta esittelystä. Menee lukulistalle. Vastikään luin Leinon trilogian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leino tosiaan kirjoittaa hienosti. Ja pystyy konkretisoimaan oleellisia asioita yhteiskunnallisesta kehityksestä kirjoissaan. Mukavia ja kiinnostavia lukuhetkiä!

      Poista
  2. Mielenkiintoisesti kirjoitat ja hyvin hahmottuu kirjan juonta, muttei paljastavasti. Lukulistalle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi