Siirry pääsisältöön

Koko Hubara: Bechi

 


Koko Hubara: Bechi. 2021, Otava. 205 s.

Kolme äiti-tytär -suhdetta. Kolme erilaista tapaa yrittää suojata lasta siltä, mikä itselle on lähes ylivoimaista. "Mutta äidit - he vasta voivatkin olla väärässä."

Bechi on graduaan tekevä nuori helsinkiläinen nainen. Hänen äitinsä on Suomeen Israelista tullut jemeninjuutalainen, joka pakenee perheensä ahdistavuutta naimalla suomalaisen miehen. Hänestä tulee Suomessa kulttiasemassa oleva kirjailija, mutta hän haaveilee postikortissa näkemästään Pariisista eikä koskaan kohtaa tyttärensä katsetta. 

Puuttuva tai liiallinen läheisyys, se mitä ei koskaan sanota tai kuulla, nousee äitien ja tyttärien väliin, tyttärien ja maailman väliin. Ja ennen muuta: tyttärien ja heidän oman minuutensa väliin.

Muotokuva, jota sen kohde ja vastaanottaja ei avaa paketistaan. Kirja, jota sen kuvaama henkilö ei koskaan lue. Näillä toista kuvastavilla esineillä on teoksessa tärkeä roolinsa. Länsimainen psykologia kuvaa äidin usein peiliksi, joka rakkaudellisesti heijastaa lapsensa kasvua, mutta Bechin tarinan äidit ovat rikkonaisia tai peitettyjä peilejä. He vakuuttavat lapselleen ja itselleen, että lapsi on kaikki, mitä he ovat toivoneet, heidän sielunsa ja kaikkensa, niin kuin naisen osa vaatii, mutta kokevat elämän pettäneen heidät heidän todellisten, kätkettyjen haaveidensa suhteen. 

Nyt on Bechin vuoro ratkaista tämä naisille asetettu arvoitus, sillä hän on raskaana. Miehelle, jonka kanssa ei olisi oikeastaan halunnut edes seksiä, mutta suostui, koska ei halunnut olla epäystävällinen. Lisäksi on gradu. Se käsittelee aluksi autofiktiota, mutta sitten aihe alkaa tuntua Bechistä vieraalta. (Yksi kirjan monista ohimennen ladatuista sarkastisista kommenteista.) Hän löytää ranskalaisen feministifilosofi Élisabeth Badinterin tekstit, ja vaihtaa aihetta.

Badinterin mukaan rakkaus ja perhe ovat aktiivisia päätöksiä tai sopimuksia, eivät mitään "pakkosattumuksia", jotka seuraisivat naisen äitiysvietistä, joka on vain miesten rakentama kuvitelma. Ja miksi muuten koskaan ei puhuta isyysvietistä? 

"Vapaa valinta - se että sanoo ei tai kyllä vaikka omille vanhemmille tai lapsille - on se, mikä tuo perheen lähelle toisiaan."   - Tämä vain ei koske naisia, jotka ovat edelleen olemassa vain pitääkseen huolta erikokoisista miehistä, lapsista aikuisiin. Nainen pysyy statukseltaan aina lapsena ja on sidoksissa perheeseen, olemassa vain perheensä kautta. 

Bechi, 'huuto', on suvussa kulkenut kapinallisen äidin jo kerran aikaisemmin lapselleen antama nimi, vaikkei Bechi tätä tiedäkään. Hän ei tunne oman äitinsä traumojen varjostamaa lapsuutta Israelissa eikä lapsena naitetun isoäitinsä kätkettyä murhetta ja vielä kätketympää kapinaa. Kunnes tulee aika avata taulu paketistaan ja avata kirja hyllystä.

Tarinan alku on hyvin kaukana.

"Kirjat alkavat syntyä sinä hetkenä, kun aletaan haaveilla kirjailijuudesta. Alkuräjähdys tapahtuu ennen kuin eliölle vuosimiljoonien päästä syntyy sellainen tajunta, että se osaa selittää syntymänsä." 

Aika, taustat ja kulttuuri kuuluvat kolmen naisen kertomuksista. Kukin aikakausi on rosoinen ja ruma omalla tavallaan ja tätä heijastavat myös kieli ja tapa, jolla tarinat kerrotaan. Mediavaikuttajana ja esseistinä jo aikaisemmin tunnettu Hubara hallitsee esikoisromaanissaan kerrostumat, joista henkilökohtaiset historiat syntyvät.

Lyhyydestään huolimatta teokseen mahtuu paljon nykyhetkeen sijoittuvaa ohipuhumista, pinnallisia havaintoja ihmisten (naisten) ulkonäöstä ja monia muita äänekkään ja hälyisän poissaolon muotoja, joiden muodostamien jätekerrostumien läpi lukija saa hakea sitä, mikä on merkityksellistä. Selkeimmällä äänellä puhuu isoäiti, joka on kirjan nykyhetkessä jo kyllin vanha ollakseen pelkäämättä totuutta. Paradoksaalisesti hän on kuitenkin toisella puolella maapalloa kuin tyttärensä ja tämän raskaaksi tullut tytär. Hänet tavoittaa vain videopuhelu, jossa tyttärentytär sanoo hassulla korostuksella: "Sinusta tulee isoisoäiti."

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iida Turpeinen: Elolliset

Löydetyt ja kadotetut lajit Iida Turpeinen: Elolliset.  Kansi: Safa Hovinen. 296 s.  S&S 2023.  Äänikirjan lukija Marcus Bäckman "-- pieni katkos hengitykseen, ja sitten lause jatkuu, mutta hetken se käy tässä, kaikennielevä, kevyt suru, kun katsomme tätä eläintä, jotain suurta ja lempeää, niin lopullisesti poissa." Iida Turpeisen Elolliset on saanut paitsi Finlandia-ehdokkuuden, myös poikkeuksellisen kiittävät arvostelut sekä kriitikoilta että blogimaailman arvioijilta. Pääkaupungin kirjastoissa teosta jonottaa parhaillaan runsas 4000 lukijaa. Kirjan ensimmäiset painokset myytiin loppuun nopeasti. Myös kirjan käännösoikeudet on jo myyty useisiin Euroopan maihin, kertoi HS 12.10.2023 . Tällaiseen kirjaan lukija tarttuu jännittyneenä ja suurin odotuksin. Minulle tämä ihmisen aiheuttamaa lajikatoa ja sen yhtä esimerkkiä, stellerinmerilehmää, käsittelevä esikoisteos on yksi viime vuoden merkkitapauksista. Sellaisen siitä tekee erityisesti aiheen polttava ajankohtaisuus ja h

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia

Lepytyslahjoja kuolleelle äidille Kuva: Ellen Karhulampi Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa. Väärässä olemisen historia. 267 s. Kansi Jenni Saari, Sorry Jenny Visuals. Kannen valokuva: Finna, Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Siltala, 2023. Arvostelukappale kustantajalta, kiitos! "Uhraa itsesi tulevalle hyvälle. Kiskaise taakka niskaasi joutuin, sinun se pitää kantaa. Suloista on ies niskassa hilautua pitkin elämän kelirikkoista tietä. On menty päin kultaista kaupunkia ja tiiliseinää. On seisty kiireellä korkean vuoren, ikuisuusnäkymien edessä ja montun reunalla. Joka kerta kun piikkilankaa on alettu vetää, on vaistolla päädytty väärälle puolen ja hävinneiden joukkoihin, on syöty piikkimurikkaa ja ruohoa. Väärässä oleminen. Yksin seisominen. Maailman akselin jylystä huumautuminen, Tuonelanmeren napapyörteisiin joutuminen, Kinahmin kurimuksen kurkussa kieppuminen, pimeyteen paiskautuminen. Raivo. Epäoikeudenmukaisuus. Väkivalta." Sirpa Kähkösen uusin teos 36 uurnaa hiljentää min

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia

Naakkoja ja metsästäjiä punk-eepoksen  varjoissa Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuurupiilon anatomia. 575 s. Päällys T. Parikka. Atena 2023 Kirjaston kirja. Kuva: Ellen Karhulampi. Kirjan päällys T. Parikka. Taideteos taustalla Umberto Boccioni: Kaupunki nousee, 1910, kirjasta Edward Lucie-Smith: Taide tänään.  Kirjan alussa sen kertoja varoittaa:  "Kahdesta sisaruksesta vähäisemmän kohtalona on seurata kadonnutta isoveljeään syvälle rivienväliseen pimeään, ja lopulta monet tärkeimmistä kysymyksistä jäävät vaille sellaista vastausta, jonka tapahtumien kulkua kärsivällisesti seurannut yleisö voisi yksituumaisesti hyväksyä." Piiloutumisen ja fyysisten ja henkisten metamorfoosien yhä kipeämmin ahdistaviksi muuttuvat teemat ovat minulle tuttuja jo Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -romaanista, jolle Jääskeläinen minusta vaikuttaa luovan eräänlaista peilautuvaa jatkumoa uusimmassa teoksessaan Kuurupiilon anatomia . Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Marrasvirta-nimi